Laittakaapa salolaiset mielipidettänne, kun olette käyneet uudessa etnisessä paikassa syömässä ? (Vidako se on nimeltään) Itsekin toki olen menossa kys. paikan testaamaan, mutta tässä nyt menee joku aika, ennen kuin sinne asti pääsen.
Toinen asia, josta haluan avautua, on se, että Rikalassa soi huonoa musiikkia alakerrassa lauantaisin. Miksi ? No, jos nämä teatteriherrat nyt saavat sinne aikaiseksi vähän parempaa poppia klubinsa myötä.
Toinen asia, josta haluan avautua, on se, että Rikalassa soi huonoa musiikkia alakerrassa lauantaisin. Miksi ? No, jos nämä teatteriherrat nyt saavat sinne aikaiseksi vähän parempaa poppia klubinsa myötä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noh ruokapaikassa en ole vielä käynyt joten siihen en ota kantaa, mutta rikalan musiikkiin otan kyllä.
Dj:hän joutuu tietenkin soittamaan sellaista musaa jota ihmiset haluaa kuunnella, ja käsittääkseni myös rikalan pomot ovat ohjeistaneet asian tiimoilta että dj:t eivät voi soittaa mitä itse haluavat:( ! Salossa taitaa muutenkin olla rmb, hiphop, räp kovassa kurssissa vieläkin, tämän huomaa myös onnelassa.
Sen verran itsekkin kritisoin kyllä että ne maija vilkkkumaat ym. sonnat voi kyllä unohtaa disco/yökerhossa kokonaan. Sen verran mitä luin tästä uudesta klubista niin hyvin rock voittonen tulee olemaan, joillekkin se on hyvä asia itselleni ei!
Mitä,mikä klubihomma tulossa? Rock musaa? No on sellasta jo kaivattukin!Harmi vaan jos semmonen tohon samaan läjään tulee ku Rikala...jotenkin tympii se paikka.Vai tuleekse Cornerin paikalle? Olen kyl ihan pihalla koko asiasta ;)
eiks pg:ssä oo joku klubi eikä missään riksussa. niin mä oon ainakin asian ymmärtäny. en oo kuullu mitän riksun klubista. riksu on täl hetkel salon paras menomesta!!!
Jos vaikka vilkaiset uusinta salonjokilaaksoa niin asia selviää:)