Onkos täällä ketään, joka olisi ollut TAYSIN psykiatrisella osastolla? En nyt muista osaston tarkkaa "nimeä", mutta siellä hoidetaan syömishäiriöitä, unettomuutta jne. En siis tarkoita sisätautien osastoa, jossa vain maataan sängyssä. Tällä osastolla on kuulemma seisova pöytä, vapaus liikkua ja tehdä omia juttujaan, eikä edes tarvitse sairaalavaatteita... itselleni on suositeltu hoitoa kyseisellä osastolla, mutta haluasin tietää, mitä edessä oikeastaan onkaan... Eli kaikki siellä olleet: Kuinka kauan olitte? Mitkä fiilikset jäi? Oliko apua? Muuta? Kiitos kaikille, jotka vain jaksavat vastata!!!
kertokaapa kokemuksianne!
osasto... ööh
3595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luulisin sinun tarkoittavan sitä.
Onhan se väliin aika rankkaa olla siellä, koska näkee ikäviä asioita(kuten muiden viiltelyä, rimpuilua, sielä on lepositeet), mutta se opettaa paljon. Elämäsi voi muuttaa täysin suunnan!
Kyllä osastosta on apua, jos ottaa apua vastaan. Siellä ollaan sua lähellä ja sulla on omahoitaja, jolle on helppo avautua kun oppii tuntemaan.
Ainkin osastollani oli järjestettyä ohjelmaa, säännöliset ruoka-ajat jne...
Itse olin lähes puoli vuotta. Suosittelen kyllä, jos sinulla on ongelmia. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Rentoa menoa, tapaat muita nuoria ja saat harjoitella sosiaalista kanssakäyntiä.
Jeps. vietin tossa vuosi sitten 2kk nuorisopsykiatriasella osastolla, masennuksen takia. Se oli oikein viihtyisän tuntuiseksi pyritty tehdä ainakin Julkulassa (kuopiossa). Sairaalahan se silti oli, lukitun oven takana oltiin, mutta hyvä vaan niin, oman turvallisuuden takia. Ulos tiesti pääsi lupien puitteissa tai hoitajan kanssa ja viikonloppuna pääsi lomillekin.
osastolle meno voi tuntua pelottavalta, mutta ihan hyväks se vaan on tietyissä tilanteissa. Itse lähin omasta tahdostani ja päätöksestäni osastolle kun sitä oltiin ehdotettu ja kun olin eksäni kanssa sitä miettinyt. tilanne oli mikä oli. Mulle osasto oli hyväks. siellä tosiaan oli säännöllinen päivärytmi ja no kun olin jo peruskoulun käynyt niin ei tarvinnut koulua käydä. Siellä oli turvassa itseltään ja siellä oli aikaa pysähtyä miettimään tilannettaan ja sitä miks asiat ei ole niin hyvin kun ne vois olla.
siellä tosiaan ollaan muitten nuorten kanssa, meillä oli jotain ryhmiä joihin piti osallistua, jotain toimintaa lähinnä kuten vaikka keilausta tai kaupunkisuunnistusta tai levyraatia. Huoneita oli kahden hengen ja yhden hengenhuoneita. Kännykät ei saanut olla yötä itsellä ja säännöt oli aikas tiukat, mutta niitten kanssa ei tullut ongelmia kun ne vaan hyväksy sellaisena.
Mulla ainakin oli ihan miellyttävä kokemus ja apua sain, vaikka no kuukauden olin kotona osaston jälkeen ennen kun uudestaan jouduin kriisiosastolle. mutta se toinen osasto keikka jäikin sitten parin viikon mittaiseks. Mutta osasto pisti mut miettimään tilannettani ja siellä oppi hyväsymään sen ettei kaikki ole aina hyvin ja että on sairas. Parantuminen alkaa siitä kun kohtaa sairauden silmästä silmään ja päättää että tästä on päästävä yli ja luottaa siihen että selviää.
jos osastoa suositellaan niin se on hyvä mahdollisuus saada muutosta tilanteeseen tapahtumaan. Osasto, ei se ole paha paikka kun sieltä lähtee itse hakemaan apua omaan vointiinsa. Kysäseppä jos vielä haluat tietää jotain, vastaan mielelläni jos vaan voin.
minä olen ollut vuodesta 2003 hoidossa syömishäiriön takia, ensin jouduin keskussairaalaan sisätautien osastolle, siellä olin letkuissa ja tipassa ja muuta. sitten itsemurhayrityksen takia mut siirrettiin psykiatriselle osastolle kahdeksi vuodeksi..olin siellä lukittujen ovien takana kaksi pitkää vuotta...oli paljon leposide-eristyksiä ja pakkopaidassa oloja..sitten siirryin sieltä yhteen suomen tiukimmista osastoissa..kaikki oli lukossa...koin siellä elämäni helvetillisimmät ajat..joka päivä pakkopaidassa ja lepositeissä...kaiken maailman sähköhoitoja ja lääkkeitä,letkuja ja kaikkee... nyt mut sitten siirrettiin avo-osastolle mutta nyt oon taas alkanu laihtua ja oon ihan rikki, henkisesti ja fyysisesti...en jaksa enään..