35 vuotiaana

Kun me menimme naimisiin, olin minä jo 35 ja vaimo 30. Tuli kolme lasta ja kaksi keskenmenoa.
Neljää oli ajateltu ,mutta sitä ei koskaan tullut.
Ehkäisyä ei käytetty, mutta pidättyvyyttä kyllä harrastettiin. Tarkoituksella ei kyllä menty naimisiin näin myöhään, vaan syy oli yksinomaan, ettemme aikaisemmin löytäneet toisiamme.

Seurustelu suhteita meillä oli ollut monia, mutta kun ei tuntunut oikealta, ei menty niitten muitten ehdokkaitten kanssa.
Mutta joka pääsee 18 vuotiaana naimisiin, ottaa kyllä ison riskin. Jumala on siitä aikamoinen velikulta, että se siunaa aina paljon jälkeläisiä ja vain erittäin harvoissa tapauksissa jättää siunaamisen yhteen tai kahteen lapseen.
Lapsettomiakin aviopareja on, enkä sitä kyllä yhtään ihmettele. Sitä vaan ihmettelen, kun Jumala ei ole tasapuolinen, vaan antaa sellaiseen köyhään perheeseen paljon lapsia ja taas varakkaaseen vain muutaman harvan.

Kun on kysymyksessä sellainen perhe, jossa molemmat ovat kestotyöttömiä, ei Jumalan pitäisi siunata lapsia enempää, kuin pystyvät huoltamaan.
Ja kun eivät pysty, joutuu sen sitten sosiaaliviranomaiset huolehtimaan tai uskonystävien diakoniatoimikunta.

Minua haluttaisi kuulla, että missä sielu oli ennen syntymääni. Oliko sieluni taivaan iloissa vai vaelteliko kodittomana jossakin. Ja missä vaiheessa tuo sielu sitten minun ruumiiseeni yhtyi? Yhtyikö se sillä hetkellä, kun isäni ja äitini muhinoivat peiton alla ja kun aktio päättyi. Oliko sielu jossakin lähettyvillä kyttäämässä, että saisi liittyä hedelmöityneeseen munasoluun?
Tästä saa mukavan ajatusleikin, kun tätä jatkaa.

Pettyyköhän sielut pahastikkin, jos avioparit käyttävätkin ehkäisyä ja estävät sielun pääsyn uuteen maalliseen elämään mukaan.

Mutta mistä sitä tietää, vaikka se olisi tälle taivaasta tulleelle sielulle onnen potkukin, sillä jos tämä syntyvä ruumis ei kelpaakkaan Jumalalle, niin sielun pitää mennäkkin helvettiin ruumiin takia, joka ei ollut oikeassa uskossa.

Sekö on sielun syy, että hänet taivaasta Jumalan luota lähetettiin maan päälle kuolevaiseen ruumiiseen ja jos tämä ruumis teki syntiä, eikä kelpaa Jumalalle, niin tuo sieluparka joutuu ilman omaa syytään iankaikkiseen helvetin vaivaan.

Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat yhtä, eli siis yksi ja sama persoona. Eikö nyt olisi loogista ajatella niin, että ihmisestä puhuttaessa ruumis, sielu ja henki olisivat yksi ja sama persoona.
Minun järkeni mukaan sielu ja ruumis eivät ole kaksi eri asiaa. Lupaan sata euroa sille, joka löytää raamatusta sellaisen kohdan, jossa sanottaisiin, että ihmisellä on kuolematon sielu.
Siis löydättekö kaksi sanaa: kuolematon sielu.

Ette löydä, koska missään ei sanota, että kuolematon sielu. Sen sijaan löytyy kohtia, jossa sanotaan sielunkin kuolevan.
Minun ajattelutapani mukaan ruumiin kuollessa myös sielukin kuolee. Ellei näin olisi, täytyisi sielun erota ruumiista kuoleman hetkellä ja mennä jonnekkin. Ja minne se sitten menee, taivaaseenko vai helvettiin. Ja miksi se helvettiin menisi,ellei sitä kukaan sinne veisi. Näin minä uskon, vaikka olenkin lestadiolainen, mukana vain tavan vuoksi.
Ja täytyyhän sen helvetinkin jossain olla, missä tuli palaa. No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että helvetti on syvällä maan uumenissa, josta tulivuorenkin purkaukset tulevat.
Mutta miten se sielu voisi tuntea tuskaa ja kipua, kun ei ole sillä ruumista. Vain ruumis voi tuntea kipua ja jos ruumis nakataan tuleen, se palaa, eikä voi kauaa elää ja tuntea tuskaa.

Oliko Aadamilla ja Eevalla sitten kuolematon ruumis, sillä jos he eivät olisi langenneet syntiin, heidänhän olisi pitänyt elää ikuisesti. Mitä he sielulla olisi tehneetkään, koska heillä oli kuolematon ruumis.
Ja kun Aadam luotiin, niin oletteko pohtineet sitä, että luotiinko hänet lapseksi vai aikuiseksi.Oliko Aadam syntyessään jo kaunis 20 vuotias nuorukainen, niinkuin taiteilijat hänet aina kuvaa, vai yksivuotias, vai nolla vuotias.
Jos olis ollut nolla vuotias, niin kuka häntä syötti ja opetti. Osasiko Aadam heti syntyesään puhetaidon, koskapa pystyivät puhelemaan Eevan kanssa ja käärmeenkin, vaikka eihän käärme osaa puhua.
Jossakin lehden artikkelissa, en muista missä, oli tietellistä tutkimusta tehty. Aivokuollut ihminen oli pantu lyijyarkkuun ja tarkkaan puntariin, sellaiseen, joka pystyy mittaamaan painon milligramman tarkkuudella.

No niin, kun vainaja kuoli arkussa, paino oli vaakattu. Mikäkö tässä oli ideana. Tässä tutkittiin sielun painoa. Tutkijat uskoivat, ettei mikään voi läpäistä lyijyarkun seinämistä. Kuten tiedämme, eivät mitkään säteet läpäise lyijyä ja näin ollen ruumiista irtoava sielu ei voi tulla ulos lyijyarkusta, vaikka sen olemus olisi radioaaltomainen tai joku muu signaali.

Sitten arkku avattiin ja punnittiin uudestaan. Kas kummaa, arkun ja vainajan yhteispaino oli vähentynyt muutamia grammoja. Tutkijat jäivät siihen uskoon, että sielu painoi jonkin verran ja lähti jonnekkin, kun arkun kansi avattiin.
Tässä olisi jonkinlainen todiste sielun olemassaololle.
Sitten on todistettavasti ihminen ollut hukkuneena ja sydän pysähtyneenä useampia tunteja kylmässä vedessä. Kuollut on herännyt henkiin, mikä todistaa, ettei sielua ollut.
Lääkärit ovat pysäyttäneet vaikeissa aivoleikkauksissa potillaan sydämen ja verenkierron, eli potilas on kuoletettu, mutta herätetty sen jälkeen henkiin.
Jos sielu erkanis kuoleman hetkellä, ei potilas voisi enää herätä henkiin.
Tässäpä olisi miettimistä, mutta eihän saarnamies koskaan tällä tavalla puhu.
Pidetään vaan itsestään selvinä asioina, että ihmisellä on kuolematon sielu, mutta ei pohdita asiaa silti yhtään syvällisemmin, eikä oteta huomioon sitä, että raamattu puhuu koko ajan kuvakieltä, eikä näin ollen ole kirjaimellisesti todesta otettava.
Jos jossakin eläimet puhuu, tai puut ja kukkaset, niin silloin pitäisi jo järki sanoa, että hox, nyt raamattu puhuu kuvakieltä.
Kuvakieltä on kaikki helvetinkin kuvaukset, sillä eihän sen Ben hinnomin laaksonkaan helvetin tuli pala enää, vaikka sen sanottiin olevan ikuinen tuli.
Ikuinen on kuvakieltä raamatussa ja se ei tarkoita samaa kuin loputon.

Mutta palataksemme takaisin seurapuheisiin, niin niissä jankataan vaan yhtä ja samaa asiaa.

Mutta poikkeuksiakin aniharvoin on. Kuulin seurapuheen, jossa puhuja erehtyi pohtimaan ihmisen alkuperää. Tietysti hän sanoi, että Aatamista se kaikki lähti, mutta hän sivuutti myös tieteellistä näkökulmaa.
Kun on löydetty niitä neandertalin ihmisen pääkalloja, on uskottu, että ihminen on polveutunut apinasta. Nyt on kuitenkin DNA:n avulla selvitetty, ettei ihmisellä ja apinalla ole geeneissään minkäänlaista yhteyttä, puhuja jatkoi voitonriemuisasti.    

linkittäjä... kirjoitti:

Minua haluttaisi kuulla, että missä sielu oli ennen syntymääni. Oliko sieluni taivaan iloissa vai vaelteliko kodittomana jossakin. Ja missä vaiheessa tuo sielu sitten minun ruumiiseeni yhtyi? Yhtyikö se sillä hetkellä, kun isäni ja äitini muhinoivat peiton alla ja kun aktio päättyi. Oliko sielu jossakin lähettyvillä kyttäämässä, että saisi liittyä hedelmöityneeseen munasoluun?
Tästä saa mukavan ajatusleikin, kun tätä jatkaa.

Pettyyköhän sielut pahastikkin, jos avioparit käyttävätkin ehkäisyä ja estävät sielun pääsyn uuteen maalliseen elämään mukaan.

Mutta mistä sitä tietää, vaikka se olisi tälle taivaasta tulleelle sielulle onnen potkukin, sillä jos tämä syntyvä ruumis ei kelpaakkaan Jumalalle, niin sielun pitää mennäkkin helvettiin ruumiin takia, joka ei ollut oikeassa uskossa.

Sekö on sielun syy, että hänet taivaasta Jumalan luota lähetettiin maan päälle kuolevaiseen ruumiiseen ja jos tämä ruumis teki syntiä, eikä kelpaa Jumalalle, niin tuo sieluparka joutuu ilman omaa syytään iankaikkiseen helvetin vaivaan.

Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat yhtä, eli siis yksi ja sama persoona. Eikö nyt olisi loogista ajatella niin, että ihmisestä puhuttaessa ruumis, sielu ja henki olisivat yksi ja sama persoona.
Minun järkeni mukaan sielu ja ruumis eivät ole kaksi eri asiaa. Lupaan sata euroa sille, joka löytää raamatusta sellaisen kohdan, jossa sanottaisiin, että ihmisellä on kuolematon sielu.
Siis löydättekö kaksi sanaa: kuolematon sielu.

Ette löydä, koska missään ei sanota, että kuolematon sielu. Sen sijaan löytyy kohtia, jossa sanotaan sielunkin kuolevan.
Minun ajattelutapani mukaan ruumiin kuollessa myös sielukin kuolee. Ellei näin olisi, täytyisi sielun erota ruumiista kuoleman hetkellä ja mennä jonnekkin. Ja minne se sitten menee, taivaaseenko vai helvettiin. Ja miksi se helvettiin menisi,ellei sitä kukaan sinne veisi. Näin minä uskon, vaikka olenkin lestadiolainen, mukana vain tavan vuoksi.
Ja täytyyhän sen helvetinkin jossain olla, missä tuli palaa. No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että helvetti on syvällä maan uumenissa, josta tulivuorenkin purkaukset tulevat.
Mutta miten se sielu voisi tuntea tuskaa ja kipua, kun ei ole sillä ruumista. Vain ruumis voi tuntea kipua ja jos ruumis nakataan tuleen, se palaa, eikä voi kauaa elää ja tuntea tuskaa.

Oliko Aadamilla ja Eevalla sitten kuolematon ruumis, sillä jos he eivät olisi langenneet syntiin, heidänhän olisi pitänyt elää ikuisesti. Mitä he sielulla olisi tehneetkään, koska heillä oli kuolematon ruumis.
Ja kun Aadam luotiin, niin oletteko pohtineet sitä, että luotiinko hänet lapseksi vai aikuiseksi.Oliko Aadam syntyessään jo kaunis 20 vuotias nuorukainen, niinkuin taiteilijat hänet aina kuvaa, vai yksivuotias, vai nolla vuotias.
Jos olis ollut nolla vuotias, niin kuka häntä syötti ja opetti. Osasiko Aadam heti syntyesään puhetaidon, koskapa pystyivät puhelemaan Eevan kanssa ja käärmeenkin, vaikka eihän käärme osaa puhua.
Jossakin lehden artikkelissa, en muista missä, oli tietellistä tutkimusta tehty. Aivokuollut ihminen oli pantu lyijyarkkuun ja tarkkaan puntariin, sellaiseen, joka pystyy mittaamaan painon milligramman tarkkuudella.

No niin, kun vainaja kuoli arkussa, paino oli vaakattu. Mikäkö tässä oli ideana. Tässä tutkittiin sielun painoa. Tutkijat uskoivat, ettei mikään voi läpäistä lyijyarkun seinämistä. Kuten tiedämme, eivät mitkään säteet läpäise lyijyä ja näin ollen ruumiista irtoava sielu ei voi tulla ulos lyijyarkusta, vaikka sen olemus olisi radioaaltomainen tai joku muu signaali.

Sitten arkku avattiin ja punnittiin uudestaan. Kas kummaa, arkun ja vainajan yhteispaino oli vähentynyt muutamia grammoja. Tutkijat jäivät siihen uskoon, että sielu painoi jonkin verran ja lähti jonnekkin, kun arkun kansi avattiin.
Tässä olisi jonkinlainen todiste sielun olemassaololle.
Sitten on todistettavasti ihminen ollut hukkuneena ja sydän pysähtyneenä useampia tunteja kylmässä vedessä. Kuollut on herännyt henkiin, mikä todistaa, ettei sielua ollut.
Lääkärit ovat pysäyttäneet vaikeissa aivoleikkauksissa potillaan sydämen ja verenkierron, eli potilas on kuoletettu, mutta herätetty sen jälkeen henkiin.
Jos sielu erkanis kuoleman hetkellä, ei potilas voisi enää herätä henkiin.
Tässäpä olisi miettimistä, mutta eihän saarnamies koskaan tällä tavalla puhu.
Pidetään vaan itsestään selvinä asioina, että ihmisellä on kuolematon sielu, mutta ei pohdita asiaa silti yhtään syvällisemmin, eikä oteta huomioon sitä, että raamattu puhuu koko ajan kuvakieltä, eikä näin ollen ole kirjaimellisesti todesta otettava.
Jos jossakin eläimet puhuu, tai puut ja kukkaset, niin silloin pitäisi jo järki sanoa, että hox, nyt raamattu puhuu kuvakieltä.
Kuvakieltä on kaikki helvetinkin kuvaukset, sillä eihän sen Ben hinnomin laaksonkaan helvetin tuli pala enää, vaikka sen sanottiin olevan ikuinen tuli.
Ikuinen on kuvakieltä raamatussa ja se ei tarkoita samaa kuin loputon.

Mutta palataksemme takaisin seurapuheisiin, niin niissä jankataan vaan yhtä ja samaa asiaa.

Mutta poikkeuksiakin aniharvoin on. Kuulin seurapuheen, jossa puhuja erehtyi pohtimaan ihmisen alkuperää. Tietysti hän sanoi, että Aatamista se kaikki lähti, mutta hän sivuutti myös tieteellistä näkökulmaa.
Kun on löydetty niitä neandertalin ihmisen pääkalloja, on uskottu, että ihminen on polveutunut apinasta. Nyt on kuitenkin DNA:n avulla selvitetty, ettei ihmisellä ja apinalla ole geeneissään minkäänlaista yhteyttä, puhuja jatkoi voitonriemuisasti.    

Sielu ei ole missään ennen sikiämistä, koska sikiämisen hetkellä Jumala luo joka kerta uuden ihmisen sieluineen ja ruumiineen. On epäkristillistä väittää muuta. Taidat uskoa sielunvaellukseenkin, kun kerran uskot siihen sieluvarastoon!

linkittäjä... kirjoitti:

Minua haluttaisi kuulla, että missä sielu oli ennen syntymääni. Oliko sieluni taivaan iloissa vai vaelteliko kodittomana jossakin. Ja missä vaiheessa tuo sielu sitten minun ruumiiseeni yhtyi? Yhtyikö se sillä hetkellä, kun isäni ja äitini muhinoivat peiton alla ja kun aktio päättyi. Oliko sielu jossakin lähettyvillä kyttäämässä, että saisi liittyä hedelmöityneeseen munasoluun?
Tästä saa mukavan ajatusleikin, kun tätä jatkaa.

Pettyyköhän sielut pahastikkin, jos avioparit käyttävätkin ehkäisyä ja estävät sielun pääsyn uuteen maalliseen elämään mukaan.

Mutta mistä sitä tietää, vaikka se olisi tälle taivaasta tulleelle sielulle onnen potkukin, sillä jos tämä syntyvä ruumis ei kelpaakkaan Jumalalle, niin sielun pitää mennäkkin helvettiin ruumiin takia, joka ei ollut oikeassa uskossa.

Sekö on sielun syy, että hänet taivaasta Jumalan luota lähetettiin maan päälle kuolevaiseen ruumiiseen ja jos tämä ruumis teki syntiä, eikä kelpaa Jumalalle, niin tuo sieluparka joutuu ilman omaa syytään iankaikkiseen helvetin vaivaan.

Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat yhtä, eli siis yksi ja sama persoona. Eikö nyt olisi loogista ajatella niin, että ihmisestä puhuttaessa ruumis, sielu ja henki olisivat yksi ja sama persoona.
Minun järkeni mukaan sielu ja ruumis eivät ole kaksi eri asiaa. Lupaan sata euroa sille, joka löytää raamatusta sellaisen kohdan, jossa sanottaisiin, että ihmisellä on kuolematon sielu.
Siis löydättekö kaksi sanaa: kuolematon sielu.

Ette löydä, koska missään ei sanota, että kuolematon sielu. Sen sijaan löytyy kohtia, jossa sanotaan sielunkin kuolevan.
Minun ajattelutapani mukaan ruumiin kuollessa myös sielukin kuolee. Ellei näin olisi, täytyisi sielun erota ruumiista kuoleman hetkellä ja mennä jonnekkin. Ja minne se sitten menee, taivaaseenko vai helvettiin. Ja miksi se helvettiin menisi,ellei sitä kukaan sinne veisi. Näin minä uskon, vaikka olenkin lestadiolainen, mukana vain tavan vuoksi.
Ja täytyyhän sen helvetinkin jossain olla, missä tuli palaa. No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että helvetti on syvällä maan uumenissa, josta tulivuorenkin purkaukset tulevat.
Mutta miten se sielu voisi tuntea tuskaa ja kipua, kun ei ole sillä ruumista. Vain ruumis voi tuntea kipua ja jos ruumis nakataan tuleen, se palaa, eikä voi kauaa elää ja tuntea tuskaa.

Oliko Aadamilla ja Eevalla sitten kuolematon ruumis, sillä jos he eivät olisi langenneet syntiin, heidänhän olisi pitänyt elää ikuisesti. Mitä he sielulla olisi tehneetkään, koska heillä oli kuolematon ruumis.
Ja kun Aadam luotiin, niin oletteko pohtineet sitä, että luotiinko hänet lapseksi vai aikuiseksi.Oliko Aadam syntyessään jo kaunis 20 vuotias nuorukainen, niinkuin taiteilijat hänet aina kuvaa, vai yksivuotias, vai nolla vuotias.
Jos olis ollut nolla vuotias, niin kuka häntä syötti ja opetti. Osasiko Aadam heti syntyesään puhetaidon, koskapa pystyivät puhelemaan Eevan kanssa ja käärmeenkin, vaikka eihän käärme osaa puhua.
Jossakin lehden artikkelissa, en muista missä, oli tietellistä tutkimusta tehty. Aivokuollut ihminen oli pantu lyijyarkkuun ja tarkkaan puntariin, sellaiseen, joka pystyy mittaamaan painon milligramman tarkkuudella.

No niin, kun vainaja kuoli arkussa, paino oli vaakattu. Mikäkö tässä oli ideana. Tässä tutkittiin sielun painoa. Tutkijat uskoivat, ettei mikään voi läpäistä lyijyarkun seinämistä. Kuten tiedämme, eivät mitkään säteet läpäise lyijyä ja näin ollen ruumiista irtoava sielu ei voi tulla ulos lyijyarkusta, vaikka sen olemus olisi radioaaltomainen tai joku muu signaali.

Sitten arkku avattiin ja punnittiin uudestaan. Kas kummaa, arkun ja vainajan yhteispaino oli vähentynyt muutamia grammoja. Tutkijat jäivät siihen uskoon, että sielu painoi jonkin verran ja lähti jonnekkin, kun arkun kansi avattiin.
Tässä olisi jonkinlainen todiste sielun olemassaololle.
Sitten on todistettavasti ihminen ollut hukkuneena ja sydän pysähtyneenä useampia tunteja kylmässä vedessä. Kuollut on herännyt henkiin, mikä todistaa, ettei sielua ollut.
Lääkärit ovat pysäyttäneet vaikeissa aivoleikkauksissa potillaan sydämen ja verenkierron, eli potilas on kuoletettu, mutta herätetty sen jälkeen henkiin.
Jos sielu erkanis kuoleman hetkellä, ei potilas voisi enää herätä henkiin.
Tässäpä olisi miettimistä, mutta eihän saarnamies koskaan tällä tavalla puhu.
Pidetään vaan itsestään selvinä asioina, että ihmisellä on kuolematon sielu, mutta ei pohdita asiaa silti yhtään syvällisemmin, eikä oteta huomioon sitä, että raamattu puhuu koko ajan kuvakieltä, eikä näin ollen ole kirjaimellisesti todesta otettava.
Jos jossakin eläimet puhuu, tai puut ja kukkaset, niin silloin pitäisi jo järki sanoa, että hox, nyt raamattu puhuu kuvakieltä.
Kuvakieltä on kaikki helvetinkin kuvaukset, sillä eihän sen Ben hinnomin laaksonkaan helvetin tuli pala enää, vaikka sen sanottiin olevan ikuinen tuli.
Ikuinen on kuvakieltä raamatussa ja se ei tarkoita samaa kuin loputon.

Mutta palataksemme takaisin seurapuheisiin, niin niissä jankataan vaan yhtä ja samaa asiaa.

Mutta poikkeuksiakin aniharvoin on. Kuulin seurapuheen, jossa puhuja erehtyi pohtimaan ihmisen alkuperää. Tietysti hän sanoi, että Aatamista se kaikki lähti, mutta hän sivuutti myös tieteellistä näkökulmaa.
Kun on löydetty niitä neandertalin ihmisen pääkalloja, on uskottu, että ihminen on polveutunut apinasta. Nyt on kuitenkin DNA:n avulla selvitetty, ettei ihmisellä ja apinalla ole geeneissään minkäänlaista yhteyttä, puhuja jatkoi voitonriemuisasti.    

mukaan ymmärrän, että se sielu on jo siittiössä tai munasolussa ja hedelmöityksessä se saa ruumiin. Tai vaihtoehtoisesti sielu kyttää jossain sitä hetkeä, kun sille määrätty pariskunta (vanhemmat) yhtyvät ja se hyppää sinne hedelmöittyvään alkioon tai siis soluun.
Minusta tämä ei kuulosta kovin järkevältä, mutta alkaa olla vaihtoehdot vähissä.

ajatusmallin kirjoitti:

mukaan ymmärrän, että se sielu on jo siittiössä tai munasolussa ja hedelmöityksessä se saa ruumiin. Tai vaihtoehtoisesti sielu kyttää jossain sitä hetkeä, kun sille määrätty pariskunta (vanhemmat) yhtyvät ja se hyppää sinne hedelmöittyvään alkioon tai siis soluun.
Minusta tämä ei kuulosta kovin järkevältä, mutta alkaa olla vaihtoehdot vähissä.

En tarkalleen ottaen tiedä, miten lestadiolaisuudessa tämä asia ymmärretään, koska he ei selitä mitään tarkemmin.
Siksipä olen suivaantunut seurapuheisiin, kun niissä pyöritellään yhtä ja samaa litaniaa jatkuvasti.
Kriittistä kuulijaa tämmöinen alkaa tympiä, ellei sitten ota asennetta, että tavan vuoksihan tässä vain kuunnellaan. Itse kyllä sisimmässäni uskon toisin, eli uskon siihen, että sielu, ruumis ja henki ovat yksi ja sama kokonaisuus, aivankuten
Isä,Poika ja Pyhä-Henkikin.