espanjaa Espanjassa

msela

Onko kenelläkään kokemuksia kansainvälisistä espanjan kielikursseista, joita järjestetään eri puolilla Espanjaa? Olen nähnyt kielikoulujen mainoksia ja esittelyitä nettisivuilla, mutta en ole tavannut ketään, joka olisi ollut ko. kursseilla. Osaan jonkin verran espanjaa, mutta luulen, että muutaman viikon kielikylpymäisellä kurssilla oppisi enemmän käytännön kieltä. Olen viisikymppinen mies, joten vähän pelkään kurssien olevan nuorison bailausmestoja. Onko siis kenelläkään parempaa tietoa ? tv. eräs kielimies

9

2393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marianne123

      Itse olin Sevillan yksityiskoulussa kielikurssilla, Ielessä.
      Opettajat mukavia ja nuorehkoja, meitä oppilaita oli kolmessa tasossa ja hintahaarukka oli noin 20-30 v. Mutta ei siellä riehuvia nuoria ollut, ihan tavallisia ihmisiä eri puolilta maailmaa.

      • Marianne123

        Tarkoitin siis ikähaarukka 20-30v.
        Opetus espanjaksi, kielioppi ja kaikki. Oli kyllä hieman vaikeaa oppia kun ei tajunnut kielioppia espanjaksi. Ja lujaa ja nopeasti mentiin eteenpäin


    • vai kaupunki?

      Itse olin Alicantessa yhden kuukauden. Se oli edullinen koulu ja jos olet kiinnostunut, niin voin etsiä yhteystietoja koulusta, jos siis olet Alicantesta kiinnostunut. Tiedot on minulla jossain tallessa. Koulussa oli yksi nainen, joka oli 46 ja liikkui meidän kanssa. Ikä ei välttämättä ole este ystävyydelle. Itse olin silloin 26. Koulussa samalla kuukauden kurssilla oli myös 50 v nainen, joka oli hollantilainen, ja aina silloin tällöin liikkui meidänkin joukossa. Itse en ole bilettäjä enkä ollut kielikurssi aikanakaan. Tehtiin paljon yhdessä retkiä mm.lähi saarelle Alicanten edessä ja sille Alicanten vuorelle. Isolla kaverijoukolla (n. 20 hlö) järjestettiin kokkailua eri maista ja syötiin ja maisteltiin niitä kokkailuja. Siis yhdessäoloa. Koulun opettajat myös järjestivät kaupunki kierroksen, vesipuisto retken jne., iltaisin (lähes joka ilta/iltapäivä) käytiin isolla porukalla iltaa istumassa kahvin tai oluen kera terasseilla. Oli elämäni paras kesä, vaikka olin alunperin varautunut olemaan yksin, koska en ole niin herkästi kavereita onkivaa tyyppiä. Jos menet kieli-kurssille, jossa keski-eurooppalaisia, niin mielestäni heidän joukosta löytyy suvaitsevaisia ihmisiä, jotka helposti huolii seuraan mukaan. Alicanten kurssilla oli paljon myös 30-vuotiaita. Nuorin oli 12 v poika, vaikka ikäraja oli 15! Kaikenlaista mukaan mahtuu, kuten huomaat!

      Oletko ajatellut suur-kaupunkia vai rantaa. Niistä yhdistelmä olisi Barcelona. Cadiz on myös kiva paikka ja siellä olen huomannut seuraavan koulun, mutta mitään muuta tietoa koulusta ei ole kuin nuo sivut: http://www.gadir.net/.

      Malaga myös idyllinen ja jos suomalaiselle alueelle halajat, niin Fuengirolassa on paljon suomi-kursseja myös kieli-kursseja. (suomela tms. kts! www.espanja.org)Fuengirolassa myös asuu paljon sinun ikäisiä, mutta sitä en tiedä osallistuvatko kielikursseille.

      Itse olen opiskellut koko vuoden espanjalaisessa yliopistossa, joten minulla ei ole kielikurssin tarvetta.:)

      Toivottavasti lähdet matkaan ja rikastut yhdellä kokemuksella lisää. Varmasti kannattaa! Onnea matkaan.

    • Sevillassa

      Olin 6 viikkoa Lenguaviva-nimisessä kielikoulussa Sevillassa. Siellä oli nuoria ja vanhoja(20-65), naisia sekä miehiä joka puolelta maailmaa. Erittäin hyvä opetus ja tunnelma. Myös Sevilla mahtava kaupunki. Vältä kuitenkin keskikesää, sillä silloin aivan liian kuuma.

      http://www.lenguaviva.es/
      Suosittelen!

      • Mukava kuulla ihmisten kokemuksia kielikouluista! Otanpa yhteyttä ainakin Sevillan ja Alicanten kouluihin- jos vaikka syksyllä menisin. Eihän paikkakunnalla periaatteessa ole väliä, kun vain opetuksen taso on hyvä.


      • google anto

      • löytyy
        google anto kirjoitti:

        http://www.escuelai.com/spanishcourses-filan.html
        http://www.elemadrid.com/suomi.htm
        http://www.ef.fi/sitemap/ils/es/default.aspx jne

        vaikka kuinka monta koulua, esim. osoitteista www.europa-pages.com ja www.language-learning.net
        Ongelmahan ei ole löytää koulua, vaan löytää sopiva koulu... Itsekään en 35-vuotiaana haluaisi eksyä teinien bilekurssille (jollaiselle osallistuin joskus 16-kesäisenä Englannissa, ja joka silloin oli kivaa ;-) ).

        Kiitos siis tuosta Sevilla-vinkistä, oli mukava lukea jonkun kokemus. Tosin kyseisen koulun nettisivuja ei ollut päivitetty, mutta lähetänpä sinne meiliä saadakseni tietoa tämän vuoden kursseista.


    • Utelias 62

      On kokemusta opiskelusta Espanjassa nyt eläkeläisenä. Olin Salamancassa Islan kielikoulussa. Järjestelyt , opetus ja koko oleskelu sujui mukavasti. Hakeuduin opiskelemaan Lisa! kielimatkat aikuisille kautta. Olen lähdössä uudelle kurssille ensi vuonna. Osasin jonkin verran espanjaa ja pärjäsin kai ihan hyvin. Kurssit ovat alkeista lähtien, tasokoe suoritetaan aluksi. Rohkeasti vaan opiskelemaan Espanjaan kieltä ja kulttuuria!

    • beenth3r3

      Escuela Internacionalia suosittelen, http://www.escuelai.com/opiskele_espanjaa_espanjassa.html , voi valita juuri sen mittaisen opiskelujakson, kuin oma budjetti ja kiinnostus kestää.
      Espanjan kouluista tuo Málaga on ymmärtääkseni enempi nuoremman väen suosiossa. Yliopistokaupungit Salamanca ja Alcalá de Henares soveltuvat hyvin vanhemmallekin opiskelijalle. Kursseilla on sen verta hintaa, että ensisijaisesti tuonne mennään opiskelemaan eikä bilettämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7152
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      88
      5341
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3420
    Aihe