Et kai sitten

ollutkaan unohtanut!
Lähdin siis eilen hunningolle tuolla aikaisemmin kertomallani asenteella. Kuinka ollakaan, matkan varrella törmäsin sinuun. ..Outo sattuma todella.
Mitään kummallista mullistavaa ei tapahtunut ja hetken päästä kaikki oli ohi. Keskustelu sisälsi kuitenkin sellaisia piirteitä, että se antoi toivoa. Ehkä tämä kohtaaminen oli muistutus siitä, että pitää vaan odottaa vielä ja kaikki selviää muutaman kuukauden päästä. Vai luulenko vaan jotain, jotain jota ei ole, eikä koskaan tule? Et ole luvannut mitään, tiedän! Miten tässä aina sitten käy niin, että kun olen päättänyt luovuttaa, niin ilmaannut kuin tyhjästä?
Olisin niin halunnut halata sua ja suudella, mut loppui rohkeus kesken. Saat mut käyttäytyyn ihan kummallisesti ja ne perhanan perhoset palas taas mun vatsaan. En tiedä mitä sun kanssas mies oikein pitäis tehdä. Oon kohta ihan pöpiläkamaa!
0413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


P(n) kirjoitti:

ollutkaan unohtanut!
Lähdin siis eilen hunningolle tuolla aikaisemmin kertomallani asenteella. Kuinka ollakaan, matkan varrella törmäsin sinuun. ..Outo sattuma todella.
Mitään kummallista mullistavaa ei tapahtunut ja hetken päästä kaikki oli ohi. Keskustelu sisälsi kuitenkin sellaisia piirteitä, että se antoi toivoa. Ehkä tämä kohtaaminen oli muistutus siitä, että pitää vaan odottaa vielä ja kaikki selviää muutaman kuukauden päästä. Vai luulenko vaan jotain, jotain jota ei ole, eikä koskaan tule? Et ole luvannut mitään, tiedän! Miten tässä aina sitten käy niin, että kun olen päättänyt luovuttaa, niin ilmaannut kuin tyhjästä?
Olisin niin halunnut halata sua ja suudella, mut loppui rohkeus kesken. Saat mut käyttäytyyn ihan kummallisesti ja ne perhanan perhoset palas taas mun vatsaan. En tiedä mitä sun kanssas mies oikein pitäis tehdä. Oon kohta ihan pöpiläkamaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu