Ajattelin nyt kirjoittaa tarinani tänne muille yksinäisille luettavaksi. Olen kärsinyt masennuksesta jo varmaan pari vuotta, lääkitys on menossa eikä loppua niille napeille näy. Kuitenkin mulla se masennus johtuu siitä ettei ole ystäviä. Opiskelujen myötä on tullut kavereita muutama mutta ei se ole lainkaan sama asia. Olen kateellinenkin niille kavereille kun niillä on omia, lapsuusaikaisia ystäviä jäljellä. Itse olin lapsena koulukiusattu, ala-asteelta yläasteelle ja lukiossakin osittain, ei sitten ehtinyt kehittyä mitään vakaita ystävyyssuhteita. En kestä edes kuulla kun joku puhuu miten lähtee viikonloppuna käymään kotonaan ja näkee vanhoja kavereita, tulen katkeraksi ja masennun entisestään. Itse kun lähden viikonloppuna käymään kotona, näen ainoastaan vanhempiani ja ehkä joitakin sukulaisia. Tunnen sielläkin olevani niin yksinäinen ja hylätty vaikka vanhemmat minua rakastaakin. Ihmisenä minussa tuskin on mitään vikaa, olen ymmärtäväinen ja rauhallinen ihminen enkä edes kovin ujo, mutta ei minulla silti ole suvun ulkopuolelta ketään joka liiemmin välittäisi...
Tuntuu myös pahalta ajatella tulevaisuuttaan, ei minulla parinkymmenen vuoden päästä ole ketään "vanhoja kavereita" joiden kanssa voisi aikaakaan viettää. Tuntuu kuin ei olisi menneisyyttä laisinkaan. Vanhat kaverit on kuitenkin tosi arvokas juttu, sellainen voimavara kun tietää että aina yksinäisinä hetkinä on edes joku jolle voisi vaikka soittaa tai laittaa viestin. Minulta ne puuttuu täysin.
No, taisi olla täysin turha vuodatus tämä taas. En vaan tiedä mitä muutakaan olisin voinut tehdä, niin paljon asia minua vaivaa eikä yksinkään ole hyvä murehtia...
Tuntuu myös pahalta ajatella tulevaisuuttaan, ei minulla parinkymmenen vuoden päästä ole ketään "vanhoja kavereita" joiden kanssa voisi aikaakaan viettää. Tuntuu kuin ei olisi menneisyyttä laisinkaan. Vanhat kaverit on kuitenkin tosi arvokas juttu, sellainen voimavara kun tietää että aina yksinäisinä hetkinä on edes joku jolle voisi vaikka soittaa tai laittaa viestin. Minulta ne puuttuu täysin.
No, taisi olla täysin turha vuodatus tämä taas. En vaan tiedä mitä muutakaan olisin voinut tehdä, niin paljon asia minua vaivaa eikä yksinkään ole hyvä murehtia...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Uskon vahvasti että jos saa naisen elämäänsä, niin rakastuttuaan varmasti saa lisäpuhtia elämäänsä. Ei sinulla ole sisaruksia ? Käy terapiassa, se auttaa. Sori kun on vähän töksähtävää tekstiä, mutta toi iltakin on jo myöhä.
Minä en kaipaa edes menneisyyttä. Kun menen käymään vanhempien luona yleensä käyn vain siellä. Harvoin näen edes sukulaisia. Minulle menneisyyden jättäminen oli tietoinen valinta.
Lapsuuden onnelliset muistot... onhan niitäkin, mutta jotenkin murheet ovat suurempi osa sitä.
Elän mieluummin näiden ihmisten parissa joista on tullut tärkeitä minun elämässäni. Toisen elämää on turha kadehtia, jokaisella on omanlainen elämä.
Olet 20 v. ja iniset sitä ettei sinulla kahdenkymmenen vuoden päästä ole kolmenkymmenen vuoden takaisia kavereita?
Voi jumalauta! Järki käteen: elä elämääsi äläkä kateile, niin voit kahdenkymmenen vuoden päästä muistella nuoruuttasi kahdenkymmenen vuoden takaisten ystäviesi kanssa.
Vaikka tuntuukin varmasti kurjalta ja tosi kurjalta, niin tee se mitä asialle vielä voit tehdä. Panosta nyt täysillä uusien tuttavuuksien ja kavereiden hankkimiseen niin eiköhän sieltä vielä ennen eläkeikää jokunen pitkäaikainen ystäväkin löydy!
Ei kaikilla niilläkään joilla oli lapsena kavereita, enää ole yhteydessä laps.kavereihinsa vaikka halua olisi. Syitä miksi ei ole, on monia. Monia sellaisia joille itse ei voi mitään.
Ja muista että kaltaisiasi on useita, vaikka joskus tuntuisi ettei ketään samankaltaisessa tilanteessa ole!
muistelimista tässä on kolmekymppisenä!? aina vaa yksin...
(n)
eihän tilanteesi ole yhtään huono. Nämä kaverit, joita nyt olet saanut voivat olla kavereitasi myös silloin kahdenkymmenen vuoden päästä. Ota näistä ilo irti ja nauti siitä, että sinulla nyt on kavereita. Älä anna menneisyyden masentaa sinua. On kohtuutonta olla arvostamatta nykyhetkeä siksi, että menneisyys oli onneton.
Olet masentunut ja se vaikuttaa ajatuksiisi. Kuitenkin, jos onnistut muokkaamaan ajatuksiasi, niin edistät paranemistasi. Kognitiivinen terapia pohjautuu nimenomaan masennuspotilaan ajatusmaailman muuttamiseen terveyttä edistävään suuntaan. Kai käyt terapiassa pillereiden lisäksi? Ei ne pillerit ketään paranna. Tueksi tarvitaan ajattelutavan muutosta. Masentuneella ei ole itsellään tarvittavia resursseja tehdäkseen muutoksen yksin, siksi siihen tarvitaan terapeuttia. Voisit kuitenkin yrittää omin avuin ajatella toisin, vähän positiivisemmin ja arvostaa sitä mikä nyt on hyvin.
Eikös niistä uusista kavereista tulee aikaa myöten vanhoja kavereita? Yksinäisyydelle voi myös yrittää tehdä itse jotain, kuten vaikka jättämällä tänne sähköpostiosoitteen ja katsomalla miten asiat etenee. Missäpäin suomea sä asustelet?
tehdään kaikenlaista hauskaa, kuten pelataan (pelaa voi muutakin kuin tietokonepelejä), liikutaan, maleksitaan kaupungilla, käydään loputtomia keskusteljua päättömistä aiheista, ällistellään maalimaa ja niin ne naiset...Elä hyvä mies, elä!
kun systeri tulee mun vanhojen luokkalaisten kaa toimeen juttelee millon vaa niitä näitä, mulle ei ees oo koskaan moikattukkaan vaik ite moikkaisn heille. ja aina vaa syrjitttiin ja haukuttiin. mun vanha ihastuskin (joka ei mua halunnut) tuli systerin kans paremmin toimeen. ja aina kun joku serkku on kylässä ei kun systeri vie senkin seuran multa! sil on niin laajakaveripiiri ollut aina, saannut vamhojen luokkalsiten puhelinnumeroitakin. Epäreilua!ja mä riudun yksinäisyydessäni!!!
Riudut juuri niin pitkään kun haluat riutua. Antaa muitten elää omaa elämäänsä ja elä sä omaasi. Ihan kiva että systerillä menee hyvin, mutta se on sen asia. Koita tehä uusia tuttavuuksia, ja mitä tärkeintä, OLE AVOIN! Kukaan ei pääse sun lähelles, jos sä vedät automaattisesti suojamuurit eteen kun joku sanoo moi. Menneet on menneitä, ne kulkee aina mukana, mut älä jää niihin tuijottelemaan vaan elä tässä hetkessä ja vilkuil jo tulevaisuuteen. Sä olet just niin onnellinen kuinka onnellinen sä annat ittes olla.
voivatkaan suuret sanat olla. On todella helppoa sanoa, että hae itsellesi kavereita, ole avoin jos joku tulee ja sanoo moi (mutta kun ei ole ainakaan tähän mennessä kukaan tullut), mene ulos ja tapaa ihmisiä (mihin menet kun baarit ei houkuttele ja taidenäyttelyissä ei tapaa ketään, olen kokeillut, kuntosalilla keskitytään vain urheiluun jne.) Jos yrität edes hymyillä kadulla vastaantulijalle niin heti katsotaan vinoon ja mietitään, että mistähän tuonkin pipo kiristää. Hississä jos yrität ujosti aloittaa keskustelun saat vastaasi vain tylyn mulkaisun. Että elä siinä sitten tätä päivää ja iloitse. On niin helppo kertoa muille miten jokin asia tehdään kun sen itse osaa.
vaikkapa esim. täällä?
Täällä on ihmisiä, vaikka millä mitalla, ja nyt sulla on pieni suoja vielä, kun hekilöllisyytäs ei tiedä. Suhde perustuu luottamukselle ja ystävyydelle ja missä olisikaan parempi kuin täällä, kun sydämmen salaisimpia asioita kerrotaan avoimesti ja ollaan juuri se mitä ollaan.