Painan sinulle punaiset valot.
Armon aika on liikennevaloissa.
Alkumeri siittää siittiöitä, tuulimunaraskauksia.
Olin vain kirvelevä syli, suutelematon suu.
Mies on himolleen helppo nakki, grillattu sellainen.
Rinnat erottavat ruusun turpeesta.
Nännit huokosia myöten terävät suussasi.
Suurin jano sammuu sanoissa.
Läsnäolosi ei ole kuviteltu.
Alakulo lepattaa kukkalaudalla,
näköpiirissä tulta.
Mukava olla rohkea vaatteet päällä!
Ajateltavissa oleva.
Sääli putkahtaa paperilta,
tarttuu pölypunkkeihin sanoissasi.
Sekoileva, koko elämän ikäinen valhe.
Muuksi luulin, sääliä en katso.
Revin kirjoittamasi runot,
katkaisin tuomasi ruusun.
Ruusun noudan takaisin,
runoja en saa.
Se mikä meissä on kasvavaa, kasvaa synnyttämättä
vaikka hissikuilussa!
Antakaa hänelle syli ja menkää pois!
Minäkin menen, enkä ehkä palaa.
Kuinka nopeasti ovi temmataan auki,
kuin vaivalloista sulkea varaslukkoon saakka.
Posket kuumina kiillotan Amorin patsasta,
hankaan juuriharjalla hopeaa esiin
vielä kerran.
Joutavaa kuonaa,
sanojen sopertelua
ampiaiskennossa.
Pisto aloittaa huudon,
nostaa paiseen,
puhkaisee mädän.
Ja sekin on turhaa.
Koska kaikki tätä ennen
oli joutavaa poismenemään.
Sanat jäävät surisemaan.
Kuvasin sorsan jälkiä laineilla -
ne räpertävät vieläkin unissa,
löytävät rannalle ilman emoa,
jonka ammuin pöytääni aamiaiseksi.
Armon aika on liikennevaloissa.
Alkumeri siittää siittiöitä, tuulimunaraskauksia.
Olin vain kirvelevä syli, suutelematon suu.
Mies on himolleen helppo nakki, grillattu sellainen.
Rinnat erottavat ruusun turpeesta.
Nännit huokosia myöten terävät suussasi.
Suurin jano sammuu sanoissa.
Läsnäolosi ei ole kuviteltu.
Alakulo lepattaa kukkalaudalla,
näköpiirissä tulta.
Mukava olla rohkea vaatteet päällä!
Ajateltavissa oleva.
Sääli putkahtaa paperilta,
tarttuu pölypunkkeihin sanoissasi.
Sekoileva, koko elämän ikäinen valhe.
Muuksi luulin, sääliä en katso.
Revin kirjoittamasi runot,
katkaisin tuomasi ruusun.
Ruusun noudan takaisin,
runoja en saa.
Se mikä meissä on kasvavaa, kasvaa synnyttämättä
vaikka hissikuilussa!
Antakaa hänelle syli ja menkää pois!
Minäkin menen, enkä ehkä palaa.
Kuinka nopeasti ovi temmataan auki,
kuin vaivalloista sulkea varaslukkoon saakka.
Posket kuumina kiillotan Amorin patsasta,
hankaan juuriharjalla hopeaa esiin
vielä kerran.
Joutavaa kuonaa,
sanojen sopertelua
ampiaiskennossa.
Pisto aloittaa huudon,
nostaa paiseen,
puhkaisee mädän.
Ja sekin on turhaa.
Koska kaikki tätä ennen
oli joutavaa poismenemään.
Sanat jäävät surisemaan.
Kuvasin sorsan jälkiä laineilla -
ne räpertävät vieläkin unissa,
löytävät rannalle ilman emoa,
jonka ammuin pöytääni aamiaiseksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tänne levitettäviksi, mutta olkoon nyt.
Vain hyvä olo on ratkaisevinta.
Tehdä se todeksi ja repiä irti totuudeton.
mikä tässä on, mutta kiehtoo. Ehkä lievä yksin puhelu..miettimenen, kertominen. Hienoja kielikuvia ainakin.
Hyvä!