tosiaan pidetty hassahtaneena!?
Niin ainakin lukee hallussani olevassa Koraanin suomennoksessa vuodelta 1942, jonka on suomentanut Z.I.Ahsen Böre.
Johdannossa sivulla kymmenen lukee:
" Sanoja, jotka ilmoitettiin hänelle häne ollessaan hurmiotilassa, islaamilaiset pitävät pyhinä, ja niitä ei milloinkaan sekoiteta niihin, joita hän lausui silloin, kun hänessä ei ollut mitään ilmeistä sielullista muutosta. Edelliset muodostavat Pyhän Kirjan ja jälkimmäiset Hadithin ja Sunnahin. "
Böre jatkaa rohkeaa johdantoaan:
" Lähetystyönsä kolmena ensimmäisenä vuotena Profeetta saarnasi melkein yksinomaan perheelleen ja lähimmille ystävilleen koko Mekan kansan pitäessä häntä hiukan hassahtaneena. "
Voisiko olla,
että Muhammedilla oli jokin tauti, joka riepottelee ihmismieltä!?
Niin ainakin lukee hallussani olevassa Koraanin suomennoksessa vuodelta 1942, jonka on suomentanut Z.I.Ahsen Böre.
Johdannossa sivulla kymmenen lukee:
" Sanoja, jotka ilmoitettiin hänelle häne ollessaan hurmiotilassa, islaamilaiset pitävät pyhinä, ja niitä ei milloinkaan sekoiteta niihin, joita hän lausui silloin, kun hänessä ei ollut mitään ilmeistä sielullista muutosta. Edelliset muodostavat Pyhän Kirjan ja jälkimmäiset Hadithin ja Sunnahin. "
Böre jatkaa rohkeaa johdantoaan:
" Lähetystyönsä kolmena ensimmäisenä vuotena Profeetta saarnasi melkein yksinomaan perheelleen ja lähimmille ystävilleen koko Mekan kansan pitäessä häntä hiukan hassahtaneena. "
Voisiko olla,
että Muhammedilla oli jokin tauti, joka riepottelee ihmismieltä!?
Vastaukset 52
Vanhimmat
ilman mitään viitteitä korkeamman älyn vaikutukseen.
Ja sama pätee Raamattuun!
Mulle on turha tulla kenenkään sanomaan, etteikö Raamattu ole totta.
Jokainen uskokoon niinkuin haluaa...
niin sitten vasta Raamattu on totta:)
54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot?
55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
57 Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan".
Onkos sinua pidetty hassahtaneena siellä paikallisessa saarnaamisesi vuoksi?
että tuo lapseensekaantuja-terroristi olisi kärsinty skitsofreniasta.
Profeetta Jeesustakin (as) sanottiin riivatuksi. Itseasiassa jokaista profeetta (as) on pilkattu. Tämä on jopa niin yleistä, että voisi sanoa, ettei kukaan ole aito profeetta, ellei häntä ole pilkattu ja pidetty hulluna.
ja hänen puheitaan haluttiin kuulla. Häneltä pyydettin myös ihmetekoja ja luotettiin hänen kykyihinsä parantaa sairaita. Kansaa tungeksi hänen luokseen ja hän oli ilmeisesti arvostettu. Siitä syystä hän sai myös vihamiehiä uskonnollisista johtajista. Raamatussa ei kai löydy sellaista, että häntä olisi pidetty hulluna.
"Raamatussa ei kai löydy sellaista, että häntä olisi pidetty hulluna."
Oletko aivan varma? Kuulostaako tämä yhtään tutulta:
"Ja useat heistä sanoivat: "Hänessä on riivaaja, ja hän on järjiltään; mitä te häntä kuuntelette?"
Ymmärtääkseni "olla järjiltään" tarkoittaa samaa kuin "hullu"...!!?
Se luku ei kerro siitä, että häntä pidettiin hulluna vaan aivan päinvastaista. Juutalaiset halusivat tietää onko hän Kristus. He kiistelivät siitä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 10:1&rnd=1170438957462
33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
24 Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan."
että Raamatussa lukee, että Jeesusta (as) pidettiin hulluna...!!??
Lue tuo kappale kokonaan, mitä lainasit. Siitä asian pitäisi selvitä sinullekin.
Eskon mielestä!
voisitko malttaa mielesi, kunnes tämä on selvitetty?
Ei mitään uutta auringon alta, kyllähän kristityltä tälläistä sopi odottaakin, Väittäväthän he profeetta Jeesustakin (as) jumalaksi. Asia, jonka hän itse asiassa kiistää tuossa Eskon lainaamassa kohdassa!!!
itseään Jumalaksi vaan Jumalan Pojaksi. Kun Raamatussa sanotaan, että Jumala on henki, siitä seuraa, että Jumalan Poika tarkoittaa myös henkeä.
Jumalan henki on myös ihmisissäkin, jotka uskovat sen.
myös sinä olet Jumala:)
tosiasioissa. Mitään sellaisia havaintoja ei ole, että olisin jumala. Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Uudessa Testamentissa puhutaan Jumalan lapseksi tulemisesta.
Eihän sitä enempää voine ajatella.
mikä tarkoittaa "yhdyn edelliseen"..
.....
Edellä selitit Jeesuksen jumaluuden siten, että kysein perusteen perusteella myös sinä olisit jumala. Etkö tiedä mitä kirjoitat?
mitä Raamatussa on kirjoitettu. En ole mitään omiani siihen lisännyt. Raamatussa ei sanota, että minä olen jumala.
Perustelit Jeesuksen jumaluuden siten, että jos se pitäisi paikkansa, niin myös sinä olisit jumala:) Älä kiemurtele!
eikä Jumala olisi ottanut minua rakkauden syliinsä jos olisin lukenut jotain vääräuskoisten kirjaa.Raamattu on hyvin johdonmukainen alusta loppuun,mutta onneksi on Raamatun tulkitsijoita,viisaampia uskovia kuin minä,jotka ovat opettaneet Raamatun "punaisen langan",eikä vain heittoja sieltä täältä.
Mutta Sana on myös voimallinen puhumaan jakeissakin jossain kirjeisä,mutta kuitenkin luen aina koko kappaleen,etten ymärtäisi sanaa vain yhden osan perusteella.
Joku kerran halusi että Jumala puhuisi hänelle ja päätti avata ensin jostain vaan:siellä luki:Juudas meni ja hirtti itsensä. sitten mies avasi toisaalta,jossa luki:mene ja tee sinä samoin.
Oliko järkeä siis lukea Sanaa kuin piru raamattua....EI OLLUT,mutta kun ottaa Jeesuksen elämäänsä,antaa hallintavallan Hänelle ja alkaa tutkimaan mitä Sana sanoo,ja kuuntele hengellistä musaa,käy hengellisissä piireissä,huomaa miten Jumalan voima alkaa tulla todelliseksi.
Raamattua ja sieltä kohdan mitä Jeesus (as) sanoi. ja se kuuluu näin: älkää sanoko minua kristukseksi vaan ihmisen pojaksi... Mitähän se meinaa? Raamattu on niin ristiriitainen että se jää jokaisen omaksi valinnaksi meittiä, mitä kohtaa uskoo. Ja sehän kyllä näkyykin. Kristittyjä on moneen lähtöön.
että Jeesus on Tosi Jumala?
"Kristittyjä on moneen lähtöön."
Kuin myös muslimejakin ja kaikkia muitakin!:)
Nytkin palestiinalaiset muslimit tappavat toisiaan. Irakissakin muslimit tappavat toisiaan.
Koraanikin on selvästi ristiriitainen.
>>älkää sanoko minua kristukseksi vaan ihmisen pojaksi...
Tämä ei ole Raamatun ristiriitaisuutta, vaan Jeesus sanoi niin. Jeesus siis puhui itsestään tällä lailla. Sen puheen ymmärtämiseksi pitäisi tietää mitä Kristus tarkoitti tuohon aikaan. Opetuslapsetkin tunsivat Kristus-nimen. Juutalaiset kyselivät Jeesukselta, onko hän Kristus. Jeesus ei halunnut paljastaa sitä heille, mutta sanoi sen selvästi muissa yhteyksissä.
Matt. 16:16
Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
Mark. 8:29
Niin hän kysyi heiltä: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Kristus".
Luuk. 22:67
ja sanoivat: "Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille". Hän vastasi heille: "Jos minä teille sanon, niin te ette usko;
Joh. 10:24
Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan."
Joh. 11:27
Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan".
Johannes 11
24 Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä".
25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan".
Uskontunnustuksen mukaan Isä, Poika ja Pyhä henki on kolmiyhteinen Jumala.
Raamattu on historiallinen kirja. Vanha Testamentti kuvaa Israelin kansan historiaa. Uudessa Testamentissa eri aikojen ja alueiden kristityt tulkitsevat Jeesuksen elämää ja sanomaa kukin omalla tavallaan.
Mikäli haluat ymmärtää Raamattua, sinun pitää perehtyä historiantutkimukseen ja Raamatun synnyn aikaiseen kulttuuriympäristöön, koska kyseessä on historiallinen teos. Joka Heikin ja Kirsin on mahdotonta ymmärtää teosta, ellei perehdy historiantutkimukseen ensin.
Tottakai monet Jeesuksen vastustajat pitivät Jeesusta hulluna ja mielipuolena. Varhaiskristityt kuvasivat teoksissaan usein myös vastapuolen näkemyksiä. Jeesuksen seuraajille Jeesus oli Jumalan valittu, jumalallisella voimalla ja valtuutuksella tomiinut ihminen. Tämä oli vanhin tulkinta Jeesuksesta kristillisessä perimätiedossa. Vähitellen kannattajien keskuudessa vahvistui ajatus Jeesuksesta myös Jumalana, ei vain ihmisenä.
Ihmisen Poika on selkeä juutalainen ilmaisu kuten Pyhä Henkikin. Näillä on juutalaisuusessa perinteessä tietty sisältönsä, joka ei avaudu tämän päivän ihmiselle noista suomen kielisistä ilmauksista.
Ihmisen Poika saattoi viitata taivaalliseen pelastajaolentoon tai yksinkertaisesti vain ihmisen jälkeläiseen, kirjaimellisesti ihmisen poikalapseen. Pyhä Henki oli taasen juutalaisessa ilmestyskirjallisuudessa Jumalan voiman merkki ja erityisesti lopun ajan symboli omalla tavallaan. Näin lyhyesti.
Jeesus sanoi: "te olette Jumalia".
Johannes 10
33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin-
36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.
Mitäs tähän sanot?
Sitäkö kysyt vai muista ihmisistä?
Suora lainaus sinulta: "Jeesus ei sanonut
Kirjoittanut: Esko 2.2.2007 klo 20.41
itseään Jumalaksi vaan Jumalan Pojaksi. "
Nyt sanoit, että "Uskontunnustuksen mukaan Isä, Poika ja Pyhä henki on kolmiyhteinen Jumala."
Tarkoitatko, että kolmiyhteisten jumalan kolme eri persoonaa eivät ole erikseen jumalia, vaan vain yhdessä muodostavat kolmiyhteisen Jumalan?
Vai tarkoitatko, että Jeesus salasi kolmiyhteisen jumalan?
Eikö uskoville Raamatussa luvata Jumalan lapsen nimitys? Kyllä Jeesus antoi opetuslapsensa palvoa häntä Jumalana ylösnousemuksen jälkeen. Toisaalta hän kutsui heitä nimityksillä lapset, veljet. Tästä siis voidaan vetää johtopäätös että se kurja hyljeksitty syntinen missä tahansa maankolkassa väristä tai syntyperästä huolimatta, joka eläessään ottaa ylösnousseen Jeesuksen nimen kunnioittamisen uhkailuista ja häpeästä välittämättä elämänsä loppuun asti kunnia-asiakseen ja uskoo Hänen sovitustyönsä kohdalleen, saa palkan ilman omia ansioita Jumalalta. Tämä palkka ei olekaan vähäinen. Hän ottaa (adoptoi) omaksi lapsekseen (näin Raamattu lupaa), antaapa vielä istua kanssaan jopa valtaistuimellaan. No mitä työtä Jumala tekee? Hän istuu valtaistuimellaan ja hallitsee luomakuntaansa. Siis Hän lupaa korottaa kurjan syvälle langenneen ihmisen langenneesta sukukunnasta vain puhtaasta rakkaudestaan ja armostaan, mikäli hän tulee tuntoihinsa, katuu syntejään ja kääntyy pahoilta teiltään. Hän lupaa Jeesuksessa maksaa lunnaat ostaakseen omakseen tuon syntisraukan, pesee hänet puhtaaksi omalla viattomalla verellään (Jeesuksessa) sillä mitään epäpuhdasta ei hänen luokseen voida ottaa.
Koiran lapset ovat koiria, kissan lapset ovat kissoja, mitä ovat Jumalan lapset?
Missä kohdassa Raamattua lukee "älkää sanoko minua Kristukseksi"?
Nimittäin minun Raamatustani ei sellaista kohtaa löydy hakemallakaan.
sinulle.
Toivotaan, että jumalasi on sinulle armollinen.
Mutta
usko tai älä,
mutta älä usko
tietäväsi ainutta totuutta.
että ihmiset selittävät millainen Jumala on. Ihmisillä ei ole mitään mahdollisuutta hankkia tietoja Jumalasta tai tarkistaa ilmoitettuja tietoja. Siksi Koraanikin on aivan älytön, kun sanoo suurimmaksi synniksi sen uskomisen, että Jumalalla olisi poika. Jumala on ilmaissut itsensä ihmisille. Niin päin se on.
Kuitenkaan en näe mitään ongelmaa järjelläni tarkastellen Jumalan kolmiyhteydessä. Ongelma on sensijaan Koraanin jumalakäsityksessä. Siinä on montakin asiaa mitä pidän omituisena. En niitä nyt käsittele tässä.
Jokainen saa siis itse yrittää ymmärtää Raamatun selityksiä Jumalasta. Ei toiset ihmiset siinä voi auttaa.
Klassisen kristinuskon mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki Jumalan erikseen olemassaolevia ilmenemismuotoja. Jumala näyttäytyy ihmiskunnalle kolmena hahmona.
Jeesus kutsui ilmeisesti itseään Jumalan Pojaksi, jolla kreikkalaisessa kulttuurissa oli tietty merkitys. Uusi Testamentti on kirjoitettu alunperin kreikaksi. Jumalan Pojat olivat tässä kulttuuriympäristössä Jumalan valittuja ja jumalallisen voiman haltijoita. Vanhastaan on ajateltu kirkossa Jumalan valinnasta, että Jumala tuli ihmiseksi juuri Jeesuksen kautta.
Vanha kolminaisuusoppi syntyi vasta 300-luvulla. Se on minusta väkisin UT:n käsitteitä yhdistelevä teologinen tulkinta. Vanha kolminaisuusoppi ei yrittänyt kertoa, millainen Jumala on, vaan miten Jumala toimii. Jumalan ajateltiin olevan tapahtuma, ei ihmisen lailla olemassa oleva olento.
Itse en kannata klassista kolminaisuusoppia. Minä olen esittänyt erilaiset vaihtoehdot Marian tunnustuksessa.
Sanoit, että ihminen (siis sinä?) ei voi määritellä jumalaa, mutta kuitenkin pystyt määrittelemään, että Koraanin jumalakäsitys on pielessä. Miten pystyt siihen?
Enkä vieläkään saanut vastausta sinulta.
Tunnustatko sinä Jeesuksen Jumalaksi vai etkö tunnusta?
Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys, johon sinun pitäisi pystyä vastaamaan - varsinkin koska sanoit "en näe mitään ongelmaa järjelläni tarkastellen Jumalan kolmiyhteydessä".
Epäilen, ettet vieläkään pysty vastaamaan suoraan, joten kokeilen monivalinnoilla, joihin toivon sinun vastaavan, josko saisin sinulta edes jotain vihjettä, miten koet Jeesuksen ja jumaluuden yhteyden.
- Onko Jeesus Jumalan Poika?
- Onko Jeesus Pyhä Henki?
- Onko Jeesus Isä?
- Onko Jumalan Poika Jumala?
- Onko Pyhä Henki Jumala?
- Onko Isä Jumala?
- Onko Jeesus Jumala?
- Onko Jeesus yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa olematta kuitenkaan Jumala?
Kiitos siitä!
Tuo on juuri kristinuskon virallinen selitys kolminaisuusopille: Yksi Jumala, jolla on kolme erillistä jumalapersoonaa, joista jokainen on erikseen olemassaoleva Jumala.
Kumma, ettei Esko voi tuota tunnustaa, jos kerran uskoo kolminaisuusoppiin.
Itse en lähtisi erottelemaan ja tekemään Jumalasta jakautunutta persoonallisuutta.
VT:ssähän Jumala esiintyi myös usein ihmisen hahmossa. En käsitä, miksi tämä Jumalan esiintyminen ihmishahmossa on muslimeille niin mahdoton pala purtavaksi. Eikö muslimien Allah kykene esiintymään ihmishahmossa, eikö Allah ole kaikkivaltias?
Klassinen kolminaisuusoppi on kirkon työntekijöillekin hieman vaikea pala purtavaksi. Kirkkoisät halusivat lähteä siitä, että on olemassa yksi Jumala, joka on luonut maailman. Hän oli Isä. He halusivat myös tunnustaa, että Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi ja teki sovinnon ihmiskunnan kanssa. Kolmanneksi he halusivat tunnustaa, että Jumala on läsnä maailmassa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Pyhänä Henkenä, rakkauden ja totuuden henkenä.
Muotoilu vaikeutui kun piti vielä saada tähän uskoon ympättyä Jumalan Pojan käsite evankeliumeista. Niinpä otettiin avuksi persoona-käsite ja tunnustettiin, että Jumala ilmenee kolmessa hahmossa ihmiselle.
Miksi islam ei puhu Jumalan tulemisesta ihmiseksi? Muhammed oli yhteydessä juutalaisiin ja kristittyihin. Hän ei kyennyt ymmärtämään kristittyjen näkökulmia, vaan piti niitä aivan hulluina. Hän myös yhdisti kristinuskoon näkemyksiä, joita kristitytkään eivät hyväksyneet. Esim. kirkko ei ole koskaan opettanut, että Jumalalla olisi lapsia ihmisten tapaan. Jumalan Poika käsite on aina tarkoittanut kirkossa Jumalan valittua maailmassa. Niinpä Muhammed halusi yksinkertaistaa ja luoda arabialaisen näkemyksen Jumalasta. Aavikolla ei tapahtunut ihmeitä, joten ne saivat jäädä pois myös uskonnosta.
Silta on silti mahdollinen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välillä. Katso Marian tunnustusta kotisivuiltani niin tajuat mitä on tapahtumassa ennemmin tai myöhemmin uskontojen maailmassa.
etten pysty kuvaamaan tai määrittelemään Jumalaa.
Minun täytyy yrittää ymmärtää sitä, mitä Raamatussa on sanottu. Se riittääkin ihmisen elämän tarpeisiin.
>>Tunnustatko sinä Jeesuksen Jumalaksi vai etkö tunnusta?
Minä olen aina ajatellut Jeesuksen Kristukseksi ja Jumalan maailman luojaksi.
En pysty ymmärtämään edes kaikkia asioita mitä olen nähnyt ja kuullut. Ne menee siis käsityskyvyn ulkopuolelle. Sellaiset voi vain unohtaa.
Kuten varmaan tietänetkin, islamissa on myös perimätieto hadith, joka "antaa puitteet" niille koraanin kohdille (eli suurin osa), joista koraani itse ei kerro, mihin ne liittyvät. Tiettyjä haditheja pidetään täysin luotettavina muslimien keskuudessa, ja heidän oppineensa ovat sanoneet niistäkin, että "nekin ovat jonkinlaisen jumalallisen inspiraation tuotetta". Näissä hadithissa kuten myös profeetan elämänkerrassa - sira - kerrotaan kyllä Muhammadin aavikolla tehneistä ihmeistä.
edes joku vastata kysymykseeni?
Ristinkantajille on toiset kanavat.
On tunnettu historiallinen tosiasia, että Muhammedin kotikaupungin väki piti Muhammedia mielipuolena ja nauroi hänet pois. He tiesivät, kuka Muhammed oikeasti oli. Muhammed oli heille tavallinen ihminen vailla minkäänlaista profeetan sädekehää. Myöhemmin Muhammed hyökkäsi kotikaupunkiinsa tappaen aiemmat naurajat.
Muhammed joutui jossain vaiheessa elämäänsä uskonnolliseen kriisiin ja tämän seurauksena hän loi kavereineen Koraanin. Kirjan hän saattoi hyvinkin kirjoittaa jossain hurmiossa. Koraani on todellisuudessa ilmeisesti aika pitkän ajan kuluessa syntynyt. En tiedä, koska en ole tutkinut asiaa perinpohjin historiantutkimuksen keinoin.
Samalla tavalla kuvataan myös Johanneksen Ilemstyksen syntyneen Raamatussa. Kirjoittaja olisi ollut jonkinlaisessa hurmiossa tai ekstaasissa. Samasta ilmiöstä lienee kysmys
Klassinen kolminaisuusoppi ymmärretään perinteisesti aivan metsään muiden uskontojen piirissä. Parhaiten sen tajuaa kuuntelemalla kirkkoisien kuvauksia aiheesta. Isä, Jeesus ja Pyhä Henki olivat näille klassikoille Jumalan erilaisia ilmenemismuotoja. Isänä Jumala on kaiken Luoja. Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi kertomaan tiestä ja totuudesta. Pyhä Henkin on Jumalan Henkenä rakkaus ja totuus.
Kirkkoisille Jumala oli siis yksi, mutta hän ilmeni ihmiskunnalle kolmena hahmona. Yksi olemus kolmena persoonana. Väärinkäsitysten välttämiseksi kirkon kannattaisi luopua Jumalan Poika -käsitteestä kokonaan. Niin paljon sekaannusta tämä ilmaisu saa aikaan. Kannattaisi vain puhua Jeesuksesta.
On hyvä rehellisyyden nimissä muistaa, että varhaiskirkossa oli erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Kolminaisuusoppi ei ollut ainoa eikä edes ensimmäinen tulkinta.
taas lipsahti Raamattuun,
vaikka Koraanista ja islamista yleensä pitäisi kirjoitella.
Mistä suomenkielisistä historiankirjoituksista voin lukea tuosta Muhammedin toiminnan alkuvuosista?
"Samalla tavalla kuvataan myös Johanneksen Ilemstyksen syntyneen Raamatussa. Kirjoittaja olisi ollut jonkinlaisessa hurmiossa tai ekstaasissa. Samasta ilmiöstä lienee kysmys"
Samasta ilmiöstä onkin kysymys. Ilmestyskirja onkin eniten "islamilainen" kirja Raamatussa. Ainakin minun mielestäni. Lähinnä Jeesuksen (as) oletettua "jumaluutta" koskevat kohdat ovat ristiriidassa. Näistäkin olen sitä mieltä, että kyse on käännösvirheistä, mahdollisesti tahallisista sellaisista.
Ilmestyskirjassa kerrotaan, kuinka enkelit kumartavat maahan Jumalan edessä, aivan samalla tavalla kuin muslimit. Sen lisäksi siellä ylistetään Jumalaa samalla tavalla, pitäen Häntä ainoana luojana ja ainoana ylistyksen ansaitsevana.
Tämä profeetallinen hurmostila ei ole mikään uusi juttu, jo VT:n profeetat (as) saivat ilmestyksensä samlla tavalla. Tämäkin oli yksi seikka, mikä todisti minulle profeetta Muhammadin (saas) olevan aito profeetta!
muuten Muhammedin nimen jälkeen on pakko toitottaa hänelle rauhaa ylleen?
Yksi luotettava teos on Christenssen-Johannsonin Kirkkohistoria 1 ja 2.
ja osoittaa kunnioitusta Jumalan Lähettilästä (saas) kohtaan. Samalla tavalla ainoan oikean uskonnon, Islamin, seuraajat osoittavat kaikille profeetoille (as) kunnioitusta.