Verkostomarkkinointi - bisnekseen, mutta mielestäni koko idea moraalisesti ja eettisesti väärin, sillä tuotteet ovat loppupeleissä sivuseikka. Tärkeintä on tuottaa sponsoreille ja aiemmin liittyneille lisää ns. passiivisia tuloja.
Mielikuvien myyminen on lisäksi laitonta, ellei todella ole varmaa, että jokainen menestyisi. Monesti sponsorit ovat niin vähän aikaa mukanaolleita, ettei heillä ole tarvittavaa kokemusta alan tulevaisuuden näkymistä houkutellessaan jo uusia myyjiä mukaan, jolloin sorrutaan helposti pelkkään mielikuvien myyntiin yms. On vain kova kiire saada uusia "käsiä" alapuolelleen. Eihän todellakaan jokaisesta voi tulla menestyjää markkinoiden kyllästymisen vuoksi!
Monesti toiminta on myös ulospäin hyvin "salaperäistä" eli jos on lähtemässä mukaan, asiasta ei saa hiiskua kenellekään ennenkuin on saanut ns. koulutuksen, ettei vahingossa sanoisi jotain väärää. Ja liittymispäätös pitäisi tehdä tosi lyhyessä ajassa hienojen puheiden jälkeen ja värikylläisten esitteiden keskellä. Ja näistäkin materiaaleista joku on saanut bonuksensa, jolla pääsee lähemmäksi jotain tasoa tai arvonimeä, jolla ei ole koulutuksellista vastinetta oikeassa työelämässä. Niin, ja meneehän välit pitemmän päälle kavereihinkin

Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse kokeneena ja asioita läheltä muutoinkin seuranneena tarkennan pari asiaa.
Ajatuksesi "Mielikuvien myyminen on lisäksi laitonta, ellei todella ole varmaa, että jokainen menestyisi" ei taida olla millään todistettavissa, joten tuskin mielikuvien myyntiä laittomaksi saa todennettua. Sehän on yksi mainonnan tärkeimmistä osa-alueista!
Toiseksi sanoit "Monesti toiminta on myös ulospäin hyvin "salaperäistä" eli jos on lähtemässä mukaan, asiasta ei saa hiiskua kenellekään ennenkuin on saanut ns. koulutuksen, ettei vahingossa sanoisi jotain väärää." Asia ja havaintosi ovat oikeita, johtopäätös on väärä. Oikea johtopäätös on se, että kaikki on salaista siksi, että jokainen pelkää lähes hysteerisesti, että joku muu pääsee värväämään sinut ensin!
Kolmas asia, minkä kyllä totesitkin, mutta mitä haluan painottaa, on se, että pyramidirakenteessa alin taso maksaa kaikki viulut, siis KAIKKIEN MENESTYKSEN. Ja todellakin, monilla on mennyt paitsi rahansa, niin välit ystäviin ja sukulaisiin. Joku silti aina menestyy, mutta jos mietit asioiden moraalista puolta ja raha ja muut houkuttimet eivät ole elämässäsi aivan kaikki, niin suosittelen harkitsemaan tarkasti, ennenkuin allekirjoitat verkostoon liittymisesi. Minusta verkostomarkkinointi sopii parhaiten "kansalainen Jussila"-tyylisille ihmisille, jotka julkisesti ilmoittavat rakastavansa rahaa yli kaiken ja rahan olevan ainoan innoittajan kaikkeen toimintaan - rahan hankkiminen on elämän ainoa tarkoitus!
Katsokaapa verkostomarkkinointiin osallistuvat ja osallistumattomat linkki:
http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/
Mielestäni siellä on asiallista näkökulmaa toiselta kantilta.
teitä kusetetaan oikeen kunnolla