Lapsi tuli perheeseen terveenä eli ilman suurempia ongelmia. Lapsen tausta oli tosin erittäin rankka. Lapsi oli saanut kokea kaiken kamalan.
Lapsi asettui perheeseen, kuin kotiinsa. Kodin kaipuu oli valtava (en sano perheen, vaikka niin alkuun oli luultu).
Lapsi nautti aivan valtavasti luonnosta. Oli kesä ja satoi tai paistoi, niin lapsi teki vaan hiekkakakkuja ulkona ja tutkaili luonnon ihmeitä. Lapsi sai tämän kokea ja siitä nauttia.
Muutama viikko meni ja sitten tapahtui jotain pelottavaa.
Lapsi hermostui jostain ja särki leluja ja löi toisia lapsia. Lapselle selitettiin ,ettei hän voi näin toimia. Lapsi katsoi kuin jäätä silmissä, kuin olisi voinut tappaa. Lapselta kysyttiin: Miksi näin teet? Lapsi sanoi: Koska sinä sanoit minulle rumasti.
Lapselle oli selitetty asia jämäkällä äänellä ja ääntä korottamatta.
Siitä alkoi haasteellinen yhdessä elo. Lapsi oli valtavan kiinnostunut tappamisesta. Kaikesta mitä siihen liittyi, kuten sodasta ja muusta sellaisesta. Hän leikki vain sotaa, piirsi vain sotaa, luki vain sotaa, rakensi legoista vain sotaa ja ulkoakin löytyi maasta sotaleikkejä.
Lapsi sai valtavia raivareita, jotka olivat täynnä hirveää vihaa. Kaikki muut olivat aina syyllisiä, hän ei koskaan.
Lapsi ei tuntenut myötätuntoa toisia kohtaan, eikä hän pystynyt normaaliin kosketukseen toisten kanssa. Kosketus tuntui yleensä lyönniltä lapsesta, hipaisukin.
Lapsi ei selviytynyt normaaleista elämäntoimista. Hänellä ei ollut mitään käsitystä hygieniasta, ei nukkumisesta, syömisestä, pukemisesta tms.
Asioita kerrattiin useita kertoja, varmaan satoja kertoja ja jotkut asiat alkoivatkin sisäistyä.
Alkuun oli ajatus, että lapsen on niin paha olla, kun on joutunut huostaanotetuksi ja kokenut kaikkea mahdollista. Lasta yritettiin ohjata samoin kuin toisia, vaikka se oli hirveän vaikeaa, kun lapsi koki aina niin valtava vihaa toisia kohtaan. Tulos oli aina se, että lapsi syytti toista ja itse asia unohtui.
Lopulta ymmärrettiin, että lapsella on joku ongelma johon hän tarvitsee apua ja sitä haettiin.
Tarina ei lopu kuitenkaan tähän.
Lapsi oli vihdoinkin oppinut jotain. Lapsi nukkui yönsä. Osasi syödä erilaisia ruokia ruokailuvälineillä ja melko siististi. Oppi pukemaan, tosin ei osannut laittaa säähän sopivia vaatteita. Oppi käyttämään käsiään vesihanan alla ja tuhriminen jäi. Oppi lukemaan kasvoilta, että millä tavalla asiat täytyisi ottaa (ei huumorintajua).
Paljon on mennyt siis eteenpäin, mutta ongelma onkin nyt tunnepuoli.
Lasta ei voi jättää ilman aikuisen valvontaa hetkeksikään sillä hän ei hallitse raivoaan. Lapsi tarvitsi todella apua, mutta sitä hän ei ole saanut. Asenne on, voi sanoa melkein aina, kielteinen lapsella kaikkeen.
Olisi hienoa, jos lapsi voisi nauttia elämästä toisten tavoin. Että lapsen ei tarvitsisi kokea niin valtavaa vihaa ja hän näkisi asiat optimistisesti edes välillä.
Kaikesta huolimatta. Tämä lapsi on pieninä hetkinä aivan valloittava lapsi. Hän on erittäin lahjakas ja hänessä on jotain todella hellyttävää.
Tällaisen lapsen ongelmat vaikuttavat koko perheeseen ja väsyttävät perheen. Periksi ei tule kuitenkaan antaa vaan lapselle on apua haettava. Tällaisia haasteita esimerkiksi voi tulla sijaisperheessä vastaan.
Lapsi asettui perheeseen, kuin kotiinsa. Kodin kaipuu oli valtava (en sano perheen, vaikka niin alkuun oli luultu).
Lapsi nautti aivan valtavasti luonnosta. Oli kesä ja satoi tai paistoi, niin lapsi teki vaan hiekkakakkuja ulkona ja tutkaili luonnon ihmeitä. Lapsi sai tämän kokea ja siitä nauttia.
Muutama viikko meni ja sitten tapahtui jotain pelottavaa.
Lapsi hermostui jostain ja särki leluja ja löi toisia lapsia. Lapselle selitettiin ,ettei hän voi näin toimia. Lapsi katsoi kuin jäätä silmissä, kuin olisi voinut tappaa. Lapselta kysyttiin: Miksi näin teet? Lapsi sanoi: Koska sinä sanoit minulle rumasti.
Lapselle oli selitetty asia jämäkällä äänellä ja ääntä korottamatta.
Siitä alkoi haasteellinen yhdessä elo. Lapsi oli valtavan kiinnostunut tappamisesta. Kaikesta mitä siihen liittyi, kuten sodasta ja muusta sellaisesta. Hän leikki vain sotaa, piirsi vain sotaa, luki vain sotaa, rakensi legoista vain sotaa ja ulkoakin löytyi maasta sotaleikkejä.
Lapsi sai valtavia raivareita, jotka olivat täynnä hirveää vihaa. Kaikki muut olivat aina syyllisiä, hän ei koskaan.
Lapsi ei tuntenut myötätuntoa toisia kohtaan, eikä hän pystynyt normaaliin kosketukseen toisten kanssa. Kosketus tuntui yleensä lyönniltä lapsesta, hipaisukin.
Lapsi ei selviytynyt normaaleista elämäntoimista. Hänellä ei ollut mitään käsitystä hygieniasta, ei nukkumisesta, syömisestä, pukemisesta tms.
Asioita kerrattiin useita kertoja, varmaan satoja kertoja ja jotkut asiat alkoivatkin sisäistyä.
Alkuun oli ajatus, että lapsen on niin paha olla, kun on joutunut huostaanotetuksi ja kokenut kaikkea mahdollista. Lasta yritettiin ohjata samoin kuin toisia, vaikka se oli hirveän vaikeaa, kun lapsi koki aina niin valtava vihaa toisia kohtaan. Tulos oli aina se, että lapsi syytti toista ja itse asia unohtui.
Lopulta ymmärrettiin, että lapsella on joku ongelma johon hän tarvitsee apua ja sitä haettiin.
Tarina ei lopu kuitenkaan tähän.
Lapsi oli vihdoinkin oppinut jotain. Lapsi nukkui yönsä. Osasi syödä erilaisia ruokia ruokailuvälineillä ja melko siististi. Oppi pukemaan, tosin ei osannut laittaa säähän sopivia vaatteita. Oppi käyttämään käsiään vesihanan alla ja tuhriminen jäi. Oppi lukemaan kasvoilta, että millä tavalla asiat täytyisi ottaa (ei huumorintajua).
Paljon on mennyt siis eteenpäin, mutta ongelma onkin nyt tunnepuoli.
Lasta ei voi jättää ilman aikuisen valvontaa hetkeksikään sillä hän ei hallitse raivoaan. Lapsi tarvitsi todella apua, mutta sitä hän ei ole saanut. Asenne on, voi sanoa melkein aina, kielteinen lapsella kaikkeen.
Olisi hienoa, jos lapsi voisi nauttia elämästä toisten tavoin. Että lapsen ei tarvitsisi kokea niin valtavaa vihaa ja hän näkisi asiat optimistisesti edes välillä.
Kaikesta huolimatta. Tämä lapsi on pieninä hetkinä aivan valloittava lapsi. Hän on erittäin lahjakas ja hänessä on jotain todella hellyttävää.
Tällaisen lapsen ongelmat vaikuttavat koko perheeseen ja väsyttävät perheen. Periksi ei tule kuitenkaan antaa vaan lapselle on apua haettava. Tällaisia haasteita esimerkiksi voi tulla sijaisperheessä vastaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko tutkittu onko lapsella esim. asperger?
tuota luin.
On aivan tyypillistä, että As-lapsi voi esim. luulla, että toiset ymmärtävät hänen tarkoitusperänsä puolesta sanasta, mikä ei tietysti ole mahdollista. Tai lapsella voi olla myös osittaista keskittymiskyvyttömyyttä ja hän pystyy 'kuulemaan' toisen puheesta vain osan. Väärinkäsityksiä väistämättä syntyy ja hän on vuorenvarma siitä, että toiset kohtelevat häntä epäoikeudenmukaisesti ja väärin, siis on syytä vihaan hänen mielestään. Terapiaa sosiaalisten taitojen oppimiseen siis tarvitaan. Yleensä lapsiryhmissä on päästy aika hyviin oppimistuloksiin.
Assiin kuuluu myös häiriöitä aistien, myös tuntoaistin toiminnassa. Pieni hipaisu voi lapsen mielestä tuntua lyömiseltä jne. Monet assit nauttivat kuitenkin esim. selän ja pään hieronnasta, mikä taas saa jostain syystä tapahtua tuntuvammin ottein. Makuaistin yliherkkyys johtaa joidenkin kohdalla omaan persoonalliseen ruokavalioon, jota on mahdoton saada lääkäreidenkään muutetuksi. Oma lapseni on aina ollut taitava tulkitsemaan toisen tunnetiloja ilmeiden perusteella, mutta joillekin joudutaan sekin taito opettamaan.
As-lapsilla on myös aina erityisiä mielenkiinnon kohteita, joillakin tähtitiede, joillakin sähköveturit, kivilajit, muuntajat, juna-aikataulut, ehkä tuon lapsen kohdalla se sattuu olemaan jostain syystä elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset tai miten sen nyt kuvasitkaan.
Se että Asperger-lapsia on vuosien mittaan paljon huostaanotettu, johtuu nimenomaan siitä, että heidän oirekuvansa tulkitaan monesti perinteisessä psykiatriassa kaltoinkohtelusta johtuvaksi, mistä ei todellakaan ole kysymys. Neuvola-, tarha- ja kouluterveydenhuolto kirjoittavat mieluusti lähetteitä perheneuvoloihin, josta lapsen pallottelu jatkuu psykiatrian piirissä ja johtaa turhan usein huostaanottoihin siitä yksinkertaisesta syystä, että psykiatrien tieto neurologisista oireyhtymistä ei riitä niiden tunnistamiseen.
En ole lääkäri ja täälläkin on näköjään muitakin diagnooseja tarjottu. Asperger-diagnoosin täyttymiseen tarvitaan tietyt kriteerit ja sen pystyy antamaan erikoislääkäri niin sanotun laajan neurologisen arvion perusteella. Siis yksi pelkkä perustestaus neurologin vastaanotolla ei riitä. Yrittäkää saada lapsi sellaiseen arvioon, niin se mahdollisuus on ainakin poissuljettu, vaikka kriteerit eivät täyttyisikään.
asperger lapsi. Kaikki tuo mitä kirjoitit pitää paikkansa. Ongelma onkin lapselle avun saanti. Näitä tarinoita riittää. Kirjoitan jossain vaiheessa lisää.
Maalaisjärkeni ja tietty koulutukseni sanoo, että lasta on mahdollisesti käytetty seksuaalisesti hyväksi (raivon purkaukset) tai kohdeltu muutoin väkivaltaisesti. (sotaleikit, siis kosto sodalla).
Haetteko aina noita diagnooseja vain palkkion korottamisen toivosta?
Käyttäkää maalaisjärkeänne ja lukekaa lapsia koskevaa kirjallisuutta, jota on nykyään hyvin saatavilla.
Lapsi luonnollisesti tarvitsee hyvän ja pitkäkestoisen terapian!
Palkkiot korotettu lapsen hoidollisuuden vuoksi. Diagnoosihan auttaa lapsen kanssa työskenteleviä ihmisiä ymmärtämään lasta paremmin, ettei lapsi leimaannu esim. hankalaksi tapaukseksi.
Se auttaa myös sijaisvanhempia työskentelemään lapsen kanssa paremmin ja ymmärtämään paremmin lapsen tarpeita. Se auttaa myös lasta monessa suhteessa, esim. tuo leimautuminen ja mahdollisuus auttaa, niinkuin aiemmin jo kirjoitin sekä lapsi pystyy ajan kanssa käsittelemään ongelmansa ja elämään sen kanssa, kun häntä autetaan nyt.
Lapsi saa helpommin apua, jos hänellä on diagnoosi. Usein sijaisperheen avunhuutoa pidetään turhana, jos lapsella ei ole diagnoosia. Usein selitetään vain kaikki nuo ongelmat suoraan tuolla taustalla ja unohdetaan se, että lapsihan tässä apua tarvitsee. Koulussa mm. diagnoosista on apua, kun voidaan tehdä lapselle yksilöllinen opetussuunnitelma tarvittaessa ja voidaan auttaa häntä tarvittaessa myös tehokkaammin sosiaalistensuhteiden rakentamisessa ja käyttäytymisen ongelmissa.
Diagnoosin myötä voidaan myös tarkentaa, että onko sijaisperheellä riittäviä resursseja hoitaa lasta, vai tarvitseeko lapsi toisenlaisen elämän.
Maalaisjärkeni sanoo ja myös tietty koulutukseni, sekä erilaisten lasten kanssa työskentely kertoo, että lapsi tarvitsee muutakin apua kuin sijaisperheen avun.
Tästä lapsesta josta kirjoitin, on moni todennut tuon, että hänellä on aspergeriin viittaavia oireita. Toivottavasti lapsi saa apua.
Lopuksi kuitenkin totean tänne, että kaikki sijaisperheet joilla on näin hoidollisia lapsia olisivat mielestäni oikeutettuja saamaan tällaisen korotetun palkkion, mutta todellisuudessa se ei näin mene.
jos vaikka reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö?
mieheni sisko sanoo että mieheni on luonnehäiriöinen... hänellä on juuri tuo tunnekylmyys ja raivo. narsistinen viha sitä kohtaan joka asetuuu hänen tielleen. psykologian mukaan tuo häiriö syntyy viiden kuukauden iässä ja syynä ero äidistä-
Tämä lapsi ei ole joutunut eroon äidistään viiden kuukauden iässä. Äiti on kuitenkin hyljeksinyt lasta, eikä ole osannut vastata tämän tarpeisiin ja jättänyt välillä lapsen yksin kotiin.
ja sellaisia joissa äiti on määrättömän julma lapselle. tai sellaisia jotaka haluavat tehdä pahaa lapselle ja puhuvat siitä avoimesti. päähän taputellaan näitä. huostaanotot on kohdistettu niihin jotka pyytävät tukea... ja haluaisivat vaan asiansa kuntoon. miksi puolustella sosiaallitointa tekemistään virheista? ei se ole kenenkään etu.vähiten lasten jotka huostaa tarvitsisivat, ne resurssit on käätetty tyhjään taisteluun vanhempia vastaan jotka aidosti haluavat hoitaa lapsensa hyvin. ne jotka laiminlyövät on jätetty yksin kamppailemaan eivät kä osaa... heille huostaanotot pitäisi suunnata eikä niille jotka apua osaavat hakea!sosiaalitoimi one tehnyt pahan virheen!