Minä olen sen verran lapsekas että ostan aina jonkun hauskan kynän tai muun kivan pikku jutun, joka ei oikeestaan sopisi ikäiseni naisen imagoon. Nykyisessä työkynässäni keikkuu kynän päässä pupujussi höyhenineen. Autoni peilistä roikkuu punainen nallepiru. Mitä hupsua sinä ostelet, vai alentaisiko ollenkaan arvoasi käyttää vaikka vaaleanpunaisia nalletossuja? :)
Hupsut jutut
Lapsekas
601330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
että muutun vaan lapsellisemmaksi iän myötä..;)
Olen näin vanhoilla päivilläni alkanu keräämään nallekarhuja..laukussakin roikkuu pikkunen nalle..:)
vastaamaan, kiitos sinulle siitä. Minä jo vähän ajattelin, että onko tämä edes sopivaa tälläisiä kysellä täällä?
Minun kassistani roikkuu nallekynä, siinä on sellainen avainlenkin tapainen juttu, jolla se on hihnassa kiinni, että pysyy aina mukana. :)
Nallekarhut ovat suloisia, onko sinulla niitä miten monessa muodossa?
Kerään enkeleitä.Itse en ole ostanut.Kaikki ovat lahjoja.
Suloinen tarina:Miniä sai joululahjaksi enkelilakanat.Pojanpoika oli tokaissut samantien:"Äiti,älä rypistä paperia.Laita ne heti takaisin.Pukki toi väärin,ne sopii mammalle."
monta muutakin "lapsekasta" täällä..:)
Mulla on niitä nalleja jo aika paljon, enimmäkseen sellasia pehmeitä..mun tietsikan vieressä on sellanen hylly jossa niitä istuu rivissä ainakin parikymmentä nallee..:)
vieressä kaksi kulhollista erilaisia kivoja kuulakärkikyniä, hapsuineen ja jopa joulukoristeineen. :)
Olen ostanut itse ja saanut lahjaksi erilaisia enkeleitä. Mieleenpainuvin on, kun sain valmistuttuani, vanhemmilta lapsiltani lasisen "kortin" jossa kolme enkeliä leijuu ja nimeltään 'Taivaan sinessä leijuen'. Ystävättäreltäni sain hiljattain nukkuvan enkelin syntymäpäivälahjaksi ja se pitää olla sänkyni vieressä yöpöydällä. Kyllähän niitä lapsekkaita juttuja meillä hiukan vanhemmillakin on :)
minulla on kolme suloista enkeliä sänkyni yläpuolella. Kaksi vain koristesellasia ja yksi pitelee kahden kynttilän kynttelikköä käsissään. :) Niin ja keittiön pöydällä on vielä yksi posliini enkeli siunaamassa ruokamme. Myönnän että muuten ruokarukoukset ovat mennyttä elämää.
tietää kuka mistäkin pitää. Hyvä toi pukkijuttu kyl. :)
Pidin auton konetaulun lokerossa AINA pikkuruista
magneettitaulua;"meistä jokaisella on oma suojelusenkelinsä" lukee kahden enkelin yläpuolella.
Tytär ajoi kolarin,auto katolleen ja ihan ruttuun.
Jäljet johtivat suoraan sähkötolppaan.Kukaan ei loukannut.Tie oli jäinen.Pilkkosen pimeää.
Auto ohitti tolpan n.5cm päästä.Traktorikuski veti auton ylös ojasta ja ihmetteli;"mikä kumma tuon auton nosti tolpan ohi ja vasta sit katolleen jne"
Vastasin:"Suojelusenkelit"
Se pikkuruinen taulu löytyi ojasta lumihangesta.
surullisen iloinen tarina tuo. Onhan sinulla vielä se taulu tallessa? :)
Kyllä kaikki paikalla olevat jöröt miehetkin hiljeni,kun isäntä noukki tavaroita hangesta ja huusi":mikäs tämä on".Ojensi sen vesi silmissä:"sää ja sun enkelis.Alan kohta uskomaan ittekkin",kuiskasi.
Satumaiseksi tapahtuman tekee se,että taulu oli lentänyt auton ikkunasta ulos ja löytyi "reiästä"
lumihangesta.Järkevä selitys oli,että lämmitin puhaltaa siihen tuulilasin eteen,eli se oli lämmin
ja hankeen pudotessaan sulatti kuin pienen neliön lumeen.Tytöt olivat samaa mieltä kanssani ja kiittivät suojelusenkeleitä ääneen.
tässä ihan silmät vetistyi sitä lukiessani. Ihanaa varmaan tietää ja todeta noin, että suojelusenkeleitä on olemassa. :)
nallesta oli ihan pakko kertoa...Viime viikolla ostin sellainen metrin pitusen nallen,ku se katsoi mua siellä kaupassa niin nätisti, etten raaskinu jättää sitä kauppaan..:)
Mun poika sanoi, että nyt se äiti on sitten lopullisesti pimahtanut,ku se puhuukin lelulle..
juttelet? :) Minulle meinasi käydä samoin toissapäivänä eräässä tavaratalossa. Siellä oli mahtavan pehmoinen iso jääkarhu, oikein sellainen lötkötys. Minun oli oikein halattava sitä, mutta sinne se jäi perääni vilkuttamaan. :)
otin sen ostoskassista,nii mä sanoin sille et äitin ihana pikku lutuliini,...No siinähän se poikaki sit pyöritti sitä päätään ja hurahtaneena piti..:D
kyl ihmettelemistä, kun vanhemmat ovatkin yks kaks lapsenmielisiä, jos muuten ollaan kuin ei oltaiskaan. Siis aikuisia. :)
monta kertaa MEINANNU ostaa sellasen ison nallen itelleni, mutta en ole vielä kehannu, jos vaikka luulevat että nyt se on lopullisesti höynähtäny..:) mutta kyllä mää sen vielä ostan..;)
mitä sitä viivytät? :)
Minulla on muuten vielä kaksi 80cm posliininukkeakin, niillä on oikein ihanat pitkät mekot ja ne ovat olohuoneessa television molemmilla puolilla, jotta ovat aina näkösällä. :)
Näin sähköliikkeen ikkunassa suloiset enkelipöytä-
lamput.En raskinut ostaa,mutta ihastelin niitä ääneen.Kappas vain,seuraavana äitienpäivänä sain asettaa ne yöpöydille.
Ei se myyjä sitä tiedä ostatko sen itselle vai lahjaksi.Ei minulta koskaan ole kysytty;tuleeko tämä
itselle.Sitä kysytään,tuleeko lahjaksi.
ostan seuraavalla kerralla kun löydän ihanan ison nallen..:).
Posliininuket on kans hienoja, mulla on vissiin pari sellasta pientä..mää kerään posliinikissoja kans, niitäkin on ainakin parikymmentä, ja lehmiä..ja koiria sekä lintuja..heh uskalla tässä tunnustaakaan mitä kaikkee mää kerään..:))
emme me ole varmaankaan ainuita keräilijöitä. :)
Posliininukkeja aikoinani keräsin minäkin, mutta olen suurimman osan antanut pois. Näistä isoista ja parista pienestä en luovu koskaan, enkä niistä lapsuuden aikaisista nukeistanikaan. Ainakaan ennen kuin joskus tuleville lapsenlapsilleni, jos ne sattuisivat olemaan tyttöjä. :)
Teini-ikäisenä keräsin lisäksi kaikenlaisia posliiniesineitä, pääasia oli että se oli nätti. :)
50 vuotta vanha nukkeni on laatikossa ja aion vielä sen korjauttaa. Se oli niin rakas lahja ja mieleinen pikku tytölle.
Veljeni tietenkin rusikoi sitä aina kun silmä vältti...ei tullut minulle tyttöä vaan poikia...annanpa sen sitten ensimmäiselle tulevalle pojan tyttärelle jos Luoja sellaisen onnen joskus suo.
kaikki vanhat nukkeni vielä tallella, en millään henno niistä luopua. :)
Olemmekohan me ainoat täällä, jotka ovat säilyttäneet rakkaat nukkensa? :)
Sain lapsuudessani vain yhden nuken, sellaisen itkevä. Sitä pidettiin kaapin päällä ja sain sunnuntaisin hetken aikaa sillä leikkiä. En tiedä miten se katosi...
että vain sunnuntaisin. :(
Erään kerran otin nuken salaa lipaston päältä. En muista, oliko äiti vai isä joka minut yllätti. Pudotin nuken lattialle ja siitä meni pää rikki, säröille. Torumiset sain enkä enää sen jälkeen nähnyt nukkea. Pitääpä huomenna kysyä äidiltä mihin se katosi. Muistaakohan...
vikasi ollut että säikähdyksestä putosi. Olisit sanonut että halusit vaan vähän ihailla sitä. Vaan mitäpä sillä enään on merkitystä. Toivottavasti äitisi on kuitenkin säilyttänyt sen jossain kaikki nämä vuodet ja vain unohtanut missä laatikossa se on. Etsimään, kipin kapin. :)
säästäny mun nukkeja, muistan niin tarkkaan sen mun rakkaimman nuken, jopa sen ulkonäön..sen nimi oli Kirsti..:)
Niin ja kun ois säilyttäny kaikki kiiltokuvat mitä silloin lapsena keräs..muistan ihan selvään sen tunteen miltä tuntu kun niitä katteli..:)
äitini kätköistä löytyi minun vanha kiiltokuva kirjani ja se on vieläkin jossain laatikossani tallessa. Oi niitä aikoja niitten kiiltokuvien vaihteluittenkin kanssa ja ne oli silloin vielä niin tosi kauniitakin ja erikoisia nykyisiin verrattuna. Pakko myöntää että niitä osuu aina jossain silmiin ja sitten tulee selattua niitä, mutta ostamaan en enää niitä ala. :)
niitä ostamaan enään ala..joku rajansa se pitää olla munkin keräilyllä hihi..mutta tiesitkös että niillä vanhoilla kiiltokuvilla saa hyvin huutonetissä jos ajattelet myydä..keräilijöitä kyllä löytyy..:)
niitä tule myymään, olkoot siinä kirjassa vain, niitä on kiva joskus selailla kun siltä tuntuu. :)
jos mulla ois jäljellä..ne on kyllä kivoja muistoja ja muistuu niin lapsuus mieleen kun niitä katselee..luulisin ainakin..;)
roinaa.
tässä mies vai nainen? Kaikille se ei tietenkään käy luonteeseen tuo pieni lapsekkuus. :)
noita lapsenlapsia, ja voin hurahtaa kaupassa ihaniin pehmoleluihin ja sitten saan viedä ne pienilleni, nääs heille tuliaisiksi :))
sä sitten tosiaankaan itse hurahda niihin sulosuiin nappisilmiin? Etteikö olisi ainakin yksi karvatassu jääny Pirrelle asumaan?...:)
kuitenkin paijailet niitä pehmoisia ja juttelet niille missä niitten uusi "koti" tulee olemaan, vai mitä? Minusta on ihanaa katsella kaupoissa pehmoleluja, ne ovat niin niin suloisia kaikki. :)
, mutta vain varastossa lasten lapsien vierailuja varten hankittuja - ei itelle hankittuja kylläkään :)
Pitänee katella ensi kerran kaupungissa käydessä josko sitten, kerran muutkin kuulemma..:))
edes yksi lelu oltava itselläänkin. Miehille se rakkain lelu on varmaankin auto ja kaikki siihen kuuluva tilpehööri? :)
niitä kaupassa mutistella, mutta en minä niitä itelle viiti hankkia, - näillä meidän asukaillamme on kaikilla joku nallukka vieressä unileluna, - huvittavan näköistä kun he, minun ikäisetkin, asettelevat pehmokoiran viereensä :))
immeisenkokoinen nalle, voisin ottaa sen viereeni ja kuvitella että siinä on hmmm..
:)
sillä silmällä, että olisiko sopiva pikku-Larsille, ettei nallen silmät irtoa heti ensi halailussa.
Turvallisia leluja on aina vaan harvemmin saatavissa. Halpatuonti, joka itseasiassa on kallista tavaraa, kukoistaa täällä. Itselle en yleensä osta mitään, mutta matkoilta joskus pitää tuoda muistoksi joku hilavitkutin.
kai jonkinlaista turvallisuuden ja hyvänolon tunnetta luo, jos on vaikka vain pehmolelu vieressä, sen aidon ihmisen siitä puuttuessa. :)
pehmoleluja on vaikea löytää ja jos löytääkin, niin ne ovat todella kalliita. Eikö niitä ole joku tietty kultanappi tuotemerkki, joka tekee aika kestäviä pehmoleluja?
pehmoleiluista ensimmäiseksi että sen silmät ovat imeskelyn kestäviä, ja muutenkin ettei leluissa ole semmoista mikä irtoaisi ja päätyisi pienen lapsen suuhun.
Niin, tein sen laittaen kankaanpalaseen tai tyynyliinan sisään jonkun pallon tai paperia pääksi ja sidoin narulla kiinni. Siinä oli minun nukkeni ja se sai hoitoa ja kaikkea mitä kuuluikin. Lapsella on luova mielikuvitus.
Pojatkin teki puusta autonsa itse.
ei mielestäni jätetä enää tilaa mielikuvitukselle lelujen keksimisessä. Itse rakensin teltankin vilteistä, narusta ja pyykkipojista ja tein jousipyssyn pajusta, koska veljenikin teki. Nuket kuitenkin sain ostettuna. :)
takapenkin ikkunassa roikkuu nyrkkeilyhanskat.
Joten varokaa törmäilemästä, ensimmäiseksi nappaan ne sieltä käsiini.
pienenä varoituksena siellä, aika hyvä. :)
Kuorma-autoos minulla vuoresta -69 on aina kulukenu mukanani sellaanen pieni kiharakarvaanen oliiskos jotaan 15 cm pitkä berhardilaanen koira. Soon "Hessu" nimeltänsä. Kerran vuotehen sen pesen pois pölyystä haalealla verellä. Soon saanu pitkästi kuorma-autoon kyytiä, nähäny jäämeren rannan ja on se kattonu välimerellekki. Atlantin rantaviivaaki soon silimitelly. Eifelin tornin valoja pimenevää taivasta vasten soon kattellu taustapeileistä ja nähäny kevääsen Amsterdamin kukkien häikääsevän kauneuren. Sillä oliis tuhatkuusi tarinaa niiltä reissuulta kerrottavana. Soon vanha ja viisas koira, oikia aito ja vapaa kulukukoira, uskollinenki se on aina ollu, sellaanen väsymätöön matkakumppani. Lakin nosto Hessulle olokaa hyvät.
Mukava tarina maskotistasi.Toi "verellä" pesu kuulosti huisilta.Onneksi murteesi on jo sen verran tuttua,että tiesi Hessun saavan vain tavallisen vesikylvyn.Olet sinä mukava mies maailmaa nähnyt.
Et kai enää jaksa noin pitkiä matkoja reissata?
Toivottelenkin saman tien myös hyvää yötä!
sie olet kolunnu, sen hessus kaa?
Tässä ihan vihreenä naamalttaan saapi olla..:(
* :) *
nähnyt tosi paljon maailmaa ja jo vuodesta -69 asti! :) Minulla ei taida olla mitään niin vanhaa esinettä, joka olisi niin pitkän ajan takaa. Nostetaan nyt vielä varpaatkin hatun lisäksi Hessu-bernhardilaiselle. :)
Meillä oli joskus lapsuudessani ihan elävä Berharndilainen, siitä kivat muistot, vaikkei se kovin vanhaksi elänytkään. :)
Aika monees maas ja kaupungis sitä on saanu, tai joutunu leipäsä etehen käymähän. Työtä ja vaivaa soon kyllä enee ollu ku "romantiikkaa" Aina soon koti mieles tuolla maalimalla ku on menoos. Vieläki vaikka ei täällä ny kukaan mua orotakaan, jos Tiitu pikkuunen on mukana. Kaikiis muis on oltu paitti ei puuron silimäs eikä myllyn navaas. Ja enhän mä oo Sinunkaan luona käyny, ja harmittaa niin pirusti ku ei oo tullu lähäretyksi. Mennähän jo nukkumahan, väsyttää mua. Ja psttt. ny mä oon löytäny täältä kovasti rakkahan kaverin, tuan tammikuun likan, aattele, pirä ny peukkuja. Hyvää yötä.
Norijahan menöö,niin eikö siälä oo nuata mäkiä
No soon täällä lakeurella tällaasta menöö reet ja ärrät samahan joukkohon. Enhän mä ny enää oo vuosihin ajanu Italiaan. Näihin pohojoosmaihin ajan vieläkin. Miten ny milloonki, enempi oon jo ny seppä. Tiitu pikkuunen lähettää kan terveisiä ja aurinkoosia kevät-talaven päiviä Sinulle meiltä molemmilta. Hyvää ja levolliista yötä Sinulle. terv. minä ja pieni varhaanen Tiitu-kani, täältä lumiselta lakeurelta.
Joo onhan ny toki, on laaksoa ja kukkulaa.
Tämä mun Hessu on sellaanen ikivihiriä ja aina valamiina lähtemähän. Kiitoos hatun nostoosta.
tottakai pidän :)
peukkuja. :) Kyl mä kadehrin tota sun työtäs, en voi muuta visertää. Mä haluaisin kans sellaisen työn, jossa pääsee näkemään maailmaa, sellaisen kuin sinulla. Kauniita unia sinne ja rapsutukset Tiitulle. :))