Aattelin vähän kysellä tuosta nautintoaineesta... (Siis tottahan toki jo tiedän mitä vaaroja ja seurauksia ko aineesta on!) Kyselenkin ihan että tunnustaako kukaan ottaneensa yhtä saunaolutta tai siideriä/lonkeroa raskaudenaikana? Tai paria? Tunnustaako kukaan juoneensa enemmän? Itse olen juonut lonkeron saunailtana ja toisen kolmen viikonpäästä saunassa... mitä mieltä???
Alkomaholista
nautiskelija
111414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
pidättäytynyt täysin alkoholin käytöstä raskausaikana. Yhdestä oluesta tai siideristä tuskin on vaaraa, mutta minä en koe tarpeelliseksi ottaa mitään riskiä päihteiden kanssa. Holittomiakin juomia löytyy ihan yhtä hyviä, ja raskaus (ja imetys) on vain lyhyt ajanjakso elämässä, jonka kyllä maltan käyttää niin, että tuleva lapseni saa parhaat mahdolliset eväät elämälle. Itse koen siis kaikki päihteet täysin turhina riskeinä, jotka jätän pois.
En ole raskausaikana ottanut tippaakaan alkoholia eikä ole mieli tehnyt!! Vauveli etusijalla eikä mieliteot. Mutta joka sen pullon silloin tällöin juo esim. saunassa, sallittakoon se hänelle!!
Heipä hei.
Mielestäni on ihan hyvä, että joku tuostakin asiasta kirjoittaa (vaikka monen mielestä kysymys jo sinällään on varmaan ihan säädytön ja koko aihe oikeastaan tabu..).. Jokainen tehnee ratkaisut omalla kohdallaan. Minä en juuri viitsisi riskeerata... Varsinkaan kun kerran tuli jo tahattomasti mokattua! Koen suurta syyllisyyttä ja pelkoa, sillä aivan raskauden alussa ryyppäsin kerran oikein kunnolla - tietysti olin vielä tietämätön raskaudesta. :( Se nyt huolestuttaa, että toivottavasti ei ole aiheutunut pienelle haittaa tuosta hillumisesta. (Onkohan kohtalotovereita, joille olisi käynyt samoin..??)
Mutta nyt poikkean kyllä jo aiheesta... Sen jälkeen - siis sinä aikana kun olen tiennyt raskaudesta - ei ole tullut kiusauksia, eikä minkäänlaista tarvetta ottaa lasillista. Pikemminkin ajatus alkoholista inhottaa tai ainakin tuntuu tosi vieraalta tässä olotilassa. Joku luonnon automaattinen suojelureaktio..?
Mutta mikään pyhimys en siis ole, ja vannomatta paras. Korkeintaan vetäisin itse kyllä rajan yhteen lasiin viiniä. Siihen saatan jossain vaiheessa antaa itselleni luvan, jos oikein mieli tekee ja tilanne sitä "vaatii" - ehkäpä vaikka juhannuksena. Mutta enempää en kyllä ottaisi, sillä onhan alkoholissa tutkitusti riskinsä - ja miksi tarkoituksella riskerata jotain näin tärkeää?? (Mut anyways, en nyt pitäisi noita sun paria harvoin juotua lonkeroa kauheena syntinä. Parempi ehkä jos ei tule tapaa, mut ei tuosta varmaan ollut haittaa.)
siis kuten sulle, eli viikkoa aikaisemmin kun tein raskaustestin olin vetänyt oikein "pohojanmaankautta". Oltiin Tallinnan reissulla ja aamuun astihan siellä tuli juhlittua=) Ja näyttäisi, ettei vauva siitä sitten kärsinyt. Terve parikuukautinen tyttö täällä kotona pyörii. Niin ja kyllä mun tosta alusta huolimatta tuli joskus lasillinen saunasiideriä juotua. Ja loppuraskaudessa join muutaman kerran lasillisen viiniä ruuan kanssa ravintolassa...
Joten älä tuhlaa turhaan energiaasi miettimällä sitä alkuraskauden ryyppäämistä. Niinhän sitä sanotaan, että jos se olisi sikiötä vahingoittanut, niin raskaus olisi todennäköisesti mennyt kesken.
Mukavaa odotusaikaa sinulle=)
Kiitos piristävästä viestistä! :) Kiva kuulla, että teillä meni kaikki hyvin - ja toivotaan että meillä menee myös! Jeps, mäkin olen ajatellut, että turha sitä on nyt murehtia; mitä se enää auttaa? Yritän vaan suhtautua optimistisesti! Mukavaa alkutaivalta teille. :)
Kun odotin esikoista. Ja ehkä lasi viiniä kerran. Siis kaksi annosta. Ei yksi annos mietoa alkoholia vahingoita, mutta jos juo pitkin raskautta voi lapselle tulla se alkoholisyndrooma, joten älkää ihmeessä ihmiset juoko! Parempi ottaa kai vaikka diapamia tai jotain, koska se ei vahingoita niin pahasti jos siis on riippuvainen eikä kestä ilman päihteitä.
Tähän mennessä kaksi lasia viiniä.Raskausviikkoja on 16. Toisen join viikolla 8,toisen viikolla 13. Otin ravintolassa ruuan kanssa 8cl punaviiniä. En usko että se on haitannut mitään. Kaverini kyllä katsoivat,että häh? Se juo vaikka on raskaana. Yksi vajaa alkoholiannos ei ole haitallista. Muuten en juo ollenkaan,enkä usko että tulee juotua enempää loppu raskauden aikana. Mielestäni saunaoluen/siiderin voi varsin hyvin ottaa,kunhan alkoholin käyttö ei ole päivittäistä.
olutta olen pari kertaa juonut saunan jälkeen. Ja voin sanoa, näin rv 20 0, että pitkän ajan jälkeen se alkoholiton olutkin maistuu JUMALAISEN hyvältä!!! Eli siis ei tarvitse ottaa tavallista olutta kun on saatavilla myös alkoholiton vaihtoehto!!
Eli alkoholiton vaihtoehto maistuu erittäin hyvälle. Rv 38 ja tuskin muistan miltä oikea olut maistuu, joten alkoholiton on aivan hyvä vaihtoehto minulle. Eilen saunassa tuli juotua tölkki alkoholitonta.
ei pullollisesta olutta ole vaaraa kun ei sitä tavaksi ota. itse olen pari kertaa saunaoluen juonut ja maistu muuten pirun hyvälle! ja otin minäkin oikein pers kännit silloin raskauden alussa kun en vielä tiennyt olevani. ja kysyin asiasta neuvolassa sanovat että ei haittaa koska alkio ei ollut silloin vielä kiinnittynyt kohtuun.
vain olen juonut, en halua ottaa turhia riskejä juomalla alkoholillista. Oluttakin olisi alkoholillisena, mutta itse en tykkää minkään sortin oluista. Alkoholittomista siidereistä ainakin Golden Capin uusi perry on tosi hyvää :-)