bulimiasta parantuneet...

kerro vanhemmilles. ehkä ne jo aavistaa, mut ei tiiä miten suhtautua. ja hanki apua.

Kulta pieni! Kyllä varmasti saat apua jos menet hakemaan. :) On varmaan hyvin rankkaa, mutta lähetän paljon voimahaleja ja uskoa tulevaisuuteen. :) Mene koulusi (työpaikkasi?) terveydenhoitajalle, sano, että sinulla on syömishäiriö, niin saat lähetteen jonnekin, missä sinut hoidetaan kuntoon. :) Puhuminen auttaa. Kukaan ei halveksi sinua, olet sairas,et mitenkään vajaa tai huono. Olet ihana ihminen, jolla on oikeus parantua, ja sinä kyllä paranet!! :)

Vaikea sanoa, kenelle sinun pitäisi kertoa ja kenelle ei. Itse kerroin aikanaan bulimiastani vanhemmilleni, jotka onnistuivat lakaisemaan ongelman maton alle, kuten perheessämme oli tapana tehdä kaikille ongelmille. Tämä tietysti vain pitkitti hoitoon hakeutumistani ja siten paranemistani. Luulin niin kovin usein hallitsevani bulimiaa, mutta totuushan on aina, että se hallitsee sinua - ei päinvastoin.

Tarvitset oikeaa asiantuntevaa apua. Oikotietä parantumiseen ei ole. Ei varmaan kukaan voi vain päättää, että nyt se loppuu, vaikka päätös tärkeä osa prosessia onkin. Bulimia on aina oire jostakin. Jokin osa sinusta ei halua kasvaa aikuiseksi. Kannattaa selvittää jonkun luotettavan ihmisen avulla tai siis kanssa, mikä tuo puuttuva palanen on, jonka tilalle tarvitset korvikkeen. Psykologiin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja ellei ensimmäinen miellytä, vaihda toiseen. Jokainen tekee työtään omana persoonanaan, eivätkä kemiat välttämättä osu yksiin. Tuen on oltava ehdottomasti sellainen, jonka koet ymmärtävän sinua ja johon voit täysin luottaa.

Voimia sinulle. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Ota yksi askel kerrallaan ja huomaat löytäväsi rauhan. Varaudu kohtaamaan kipua matkallasi; kasvaminen sattuu aina. Jostain on luovuttava, jotta voisi saavuttaa jotain tärkeämpää.

tiedän miltä sinusta tuntuu,kärsin bulimiasta 3 vuotta ja sitten päätin että en halua pilata elämääni enään enkä itseäni.vähitellen yritin vähentää oksentamista,vaikka syömisen jälkeen tuli kauhea olo,mutta vähitellen se onnistui ja nyt pystyn jo olemaan ilman oksentamista.siihen meni vuosi. vaikka vieläkin mielessäni on päivittäin ruoka ja oksentaminen.mutta olen päätökseni tehnyt, enkä enää oksenna, vaikka olen siihen sortunu parikin kertaa.
en ole myöskään kertonu tästä kellekkään.tiedän miltä tuntuu pitää raskas salaisuus sisällään..monesti halusin kertoa jollekin,mutta ei sitten tiennyt miten sen olis sanonu.toivoin vaan monesti,että edes vanhempani olisivat huomannet.. jos haluat vaihtaa ajatuksia niin mailaa.

Mä sairastuin bulimiaan 14.vuotiaana ja vasta 21.vuotiaana pystyin alkaa taistelemaan sitä vastaan. Lupasin etten enää ahmi ja oksenna. Siitä on nyt reilu vuosi ja suht hyvin on menny: Aloitin säännöllisen liikuntaharrastuksen ja itsetunto alkoi nousta kun huomasi pystyvänsä tapella tätä vaikeaa sairautta vastaan. Joitakin sortumisia on tullut kyllä vuoden aikana mutta se ei enää ole päivittäistä eikä edes viikottaista. Sain masennuslääkitykseksi Zoloft 50 mg ja ahdistukseen opamox 30 mg. Ne ovat auttaneet. Lisäksi aloitan vuoden kestävän psykoterapian kuukauden kuluttua. Voimia sinulle, usko itseesi, pystyt siihen! Jo muutaman viikon onnistunut jakso nostaa itsetunnon ja kohottaa mieltä aivan uskomattoman paljon.

Itse sairastin myös kaksi vuotta, nyt on vähän parempi, en enää oksenna. Se on aiheuttanut mahan sulkijalihaksen löystymisen joka tarkoittaa päivittäistä närästystä ja ruuan nousemista ylös. OTa yhteyttä OA:han, järjestää kokouksia ympäri stadia pitkin viikkoa. Luultavasti www.OA.fi. Sit on myös www.syomishairioistentuki.fi. Jos olet korkeakouluopiskelija, voit mennä Nyyti ry.:n ryhmään. Se on opiskelijoiden tukijärjestö. Itse sain suurimman avun ehkä juuri sieltä. Ja etenkin erityissairaanhoitajalta, jolle vihdoin uskaltauduin puhumaan todellisista ongelmistani syömishäiriöni takana. Onnea.:)