Mistä tukea?

Minulla on aivan ihana ja täysin minulle sopiva mies, enkä halua edes miettiä ketään muuta. Mutta: mieheni on alkoholisti. Hänen juomisensa ei vielä ole aivan mahdotonta, mutta suunta pohjalle on oikea ja vauhti kova. Tunnistan merkit, koska vanhempani ovat olleet alkoholisteja (isäni loppujen lopuksi joi itsensä hengiltä).

Haluaisin auttaa miestäni, mutta tiedän, että minä en voi häntä mihinkään pakottaa, koska se kaikki lähtee itsestä. Hän on itse tunnustanut puolittain, että hänellä on ongelma ja että hän tarvitsisi hoitoa. Kuitenkaan hän ei ole tunnustanut ongelmaansa täysin, koska hän ei voi kuvitellakaan elämää ilman kaljaa ja humaltumista.

Olen yrittänyt hänelle asiasta puhua ja siitä mitä se terveydelle tekee, mutta hän ei usko. Jos hän on kymmenen vuotta ottanut muutaman oluen päivässä ja viikonloppuisin "vähän" enemmän, niin miksi hänen terveytensä muka kymmenessä seuraavassakaan vuodessa muuttuisi...

Tällä viikolla en ole häneltä selvää sanaa kuullut ja asiaa on turha ottaa edes puheeksi jos hän ei ole täysin selvä. Itse asiassa en ole koko viikkoon häntä kunnolla nähnyt, koska hänellä on ollut niin kivaa baareissa ja kavereiden luona. Tämä herätti minut kunnolla näkemään asioiden todellisen laidan.

En tiedä osaako kukaan minua auttaa, mutta jos joku tietäisi mitä minä voisin tehdä. Minä haluan elää hänen kanssaan koko loppuelämän, mutta ilmeisesti elän pilvilinnoissa... Hän itse ei ymmärrä, että minä haluan auttaa ja tukea häntä ja olla hänen rinnallaan. Tiedän, että prosessi kestää vuosia ja olen siihen valmis ryhtymään, mutta en yksin jaksa taakkaa kantaa. Mistä minä itse saisin tukea ja apua, jotta jaksaisin häntä kannustaa ja yrittää parempaan elämään? Karu totuushan on, että se on kaikki tai ei mitään; ei pisaraakaan tai sitten itsensä hengiltä juominen.

Olen miettinyt hänen jättämistään, mutta en haluaisi hylätä häntä hänen elämänsä pahimpana aikana ja kun asialle on vielä tehtävissä jotain. Ja kuten yllä mainitsin, haluan olla hänen kanssaan hamaan loppuun asti -joka ei kylläkään kovin monen vuoden päässä ole, jos hän juomistaan jatkaa ja pilaa terveytensä.

Hänen sanojen mukaan kaikki hänen aikaisemmat suhteensa ovat loppuneet hänen juomiseensa, mitä en yhtään epäilekään. Mutta minä olen kuulemma parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut ja hän rakastaa minua paljon... Outo tapa vain osoittaa se, koska kuitenkin hän tietää, mitä olen koko elämäni katsellut ja silti hän satuttaa minua omalla juomisellaan. No joo, tietysti kun se ei hänen mielestään ole sairaus.

Pointti oli: mistä minä voin lähteä liikkeelle ja mistä minä itse saan tukea?
8838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

et pysty auttamaan miestäsi muuten kuin antamalla hänen itse tajuta mitä tekee. hänelle sen tajuaminen on kyllä lähes mahdotonta mutta jotkut harvat raitistuvat löydettyään pohjansa.
tällä hetkellä sinä toimit vastoin miehesi parasta kannattelemalla ja mahdollistamalla juomisen.
ja kirjoituksesi mukaan aiot jatkaa sitä. hyväähän sinä sillä tarkoitat tunteinesi mutta...

tiedätkö mitä mahdollistaminen on ?
siitä on juttuja aiempana ja niistä voisit saada lisää tietoa. se on kipeää tietoa, sillä jos haluat miehesi parasta joudut jättämään kokonaan hänen holhoamisen. se tarkoittaa eroa. tarkoittaa myös sen ainoan raitistumisen mahdollisuuden antamista tuolle alkoholistille.
jos joku osaa sen ilmaista muuten mutta realistisesti niin hyvä.

minä pelkään sitä, että yhden itsetuhoutuvan ihmisen sijaan on tuhoutumassa kaksi.
onko se elämäsi tarkoitus ?

Äänestä

Olen samaa mieltä vee-e:n kanssa.

Alkoholin jälkeen olet varmasti parasta hänen elämässään, mutta siis vasta alkoholin jälkeen.
Näin tulee olemaan, sinä kylläkin tiput arvoasteikossa alaspäin ja olet loppujenlopuksi syyllinen hänen ongelmiinsa. Nyt hän on onnellinen, hänellä on sekä sinut, että alkoholi. Helppohan se on rakastaa.
Älä kuitenkaan usko kaikkea, mitä hän kertoo.
Kyllä hän varmasti rakastaa, mutta vain omalla tavallaan, niinkuin se hänelle sopii.

Oletkohan valmis vuosien prosessiin. Jos hän itse ei näe itsellään olevan ongelmaa, ongelma tulee pahenemaan. Et voi edes kuvitella, millaiseksi - on yksilöllistä, mutta ei varmasti miellyttävää.

Päihdelinkin sivulla on muutama lukemisen arvoinen keskustelu aiheesta. Voisit saada vihjeitä, miten edetä.
Itse sanoisin: lähde ja nauti elämästäsi, älä pilaa omaa elämääsi. Jos et ole hänestä taloudellisesti riippuvainen, lähde.
Voit katsella tilannetta kauempaa ja miettiä tulevaisuutta. Jos rakkaus parantaisi alkoholistin, alkoholistit olisivat todella harvassa.

http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=2

Äänestä

Sen ymmärrän, että rakastat miestäsi nyt. Niin minäkin rakastin miestäni, mutta oli pakko jättää hänet ja sydämeni melkein särkyi. Mutta tein sen itseni vuoksi ja en ole katunut päätöstäni, jonka tein päätä kylmäten. Hän juo yhä edelleen ja on tehnyt lapsenkin toisen naisen kanssa, siis hän joka rakasti minua. Semmoista se teettää.

Jos miehesi ei omasta halustaan saa päätöstä raitistumisesta saa aikaiseksi, niin sitten elät epävarmuudessa hänen kanssaan. Hänellä ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin kokonaan raittius ja kysypä häneltä ratkaiseva kysymys Minä vai Viina?

Äänestä

Ilmeisesti tekstistäni ei tullut selville se, että olen hyvinkin tietoinen mitä elämäni tulee olemaan.

Emme siis ole naimisissa ja emme edes asu saman katon alla, joten minun on vaikeampi "kontrolloida" häntä. Kuitenkaan en holhoa häntä, enää en soittele hänen peräänsä ja sydän syrjällä juokse hänen luokseen. En hyssyttele asiaa, olen puhunut siitä useita tunteja äitini kanssa (ja hän jos kuka tietää millaista se on..), ystäväni tietävät tilanteeni enkä minä sitä töissäkään peittele vaan ihan reilusti puhun asiasta.

Tiedän, että minä tuhoan oman elämäni, jos tilanne jatkuu. Olen hieman puhunut hänen kansssaan asiasta selvin päin, mutta nyt juuri kun haluaisin asian kunnolla esille, on hän ollut neljä päivää hillumassa. Aikaisemmin hän on pari kertaa viikossa lähtenyt koko yön kestäville reissuille ja on hänellä ollut kaljattomia päiviä ja päiviä jolloin hän on ottanut vain yhden, pari. Mutta ongelma hänellä on, koska hän vähättelee juomistaan eikä pidä lupauksiaan. Ja senkin tiedän, että juopon lupauksiin ei pidä missään nimessä luottaa.

Olen kuitenkin koko ajan varmempi ja varmempi, että lähden kävelemään ja aion laittaa kovan kovaa vasten, kun hänet tapaan. Ja olen hänelle sanonut että se on sitten minä ja hoito tai viina ja henki, mutta kuten sanottu, hän ei ole ollut silloin selvä ja asiasta on silloin turha puhua. mutta ajatuksen olen hänen päähänsä istuttanut.

Kiitos vastanneille, hyviä neuvoja on. Tiedän ainakin mistä lähteä liikkeelle ja jos mikään ei miestä kiinnosta niin sitten mun puolesta juokoon vaikka maailman loppuun asti, mutta ilman minua.

Äänestä
  • Minulla on vähän samanlainen tilanne ja tuntuu kuin elämä olisi koko ajan yhtä pelkäämistä. Mieheni juominen meni ihan holtittomaksi. Olemme molemmat reissutöissä ja olimpa kotona tai töissä hän soitteli jatkuvasti sekopuheluita, teki valtavia puhelinlaskuja, syytteli minua juomisestaan, petti kaikki lupauksensa, perui häämme, valehteli, katosi ja taas valehteli. Rakastin ja rakastan edelleenkin häntä valtavasti ja roikuin matkassa mukana niellen kaiken ja kaiken anteeksiantaen. Meinasin markan tiimellyksissä jopa tappaa itseni kun kaikki tuntui niin toivottomalta. Vaan elämä voitti. Ja muutama kuukausi sitten mies tajusi tilanteen. Ja lupasi olla juomatta enään ikinä. Hän tajusi suhteemme tärkeyden ja sen sanoi rakastavansa minua ja lupasi ettei tuota enään minulle pettymystä vaan että häneen voi jatkossa luottaa.

    Ja minä oikeasti luotin. Kunnes viime viikonloppuna kun olin töissä sai humalaisen sekosoiton häneltä. Nyt ei asiasta ole kärdinyt puhua ja syy hänen juomiseensa oli se etten luota ja nalkutan. Minä en vaan taida jaksaa enään. Aina löytyy joku syy. Ja aiemmin hän vakuutti antavansa minulle aikaa luottamuksen palauttamiseen ja ymmärsi etten voi luottaa kun hän niin monesti on sanansa pettänyt. Nyt meni kyllä luottamus täysin.

    Onko niin että jos ihminen on viinaan taipuvainen, alkoholisti, niin hän latelee kaiken toisen syyksi eikä hänelle kärsi puhua mitään? Voiko se viinan tuska tiedostamatta olla niin kova? Joka välissä hän on minua heittämässä pihalle kun ei kestä meidän suhdetta. Vaikka myönsi aiemmin että minä se olen joka olen joutunut kestämään. Tuleeko loppuelämä olemaan tätä? Minä en häntä voi jättää koska rakastan häntä valtavasti. Tilanne on aika epätoivonen. Tiedän että hänkin rakastaa minua. Mutta meidän suhde on taas se toiarvoinen asia. Työ on se tärkein. Pitäiskö minun vaan antaa hänelle hänen haluamansa vapaus?

    Äänestä

  • minä kaikkeen syyllinen kirjoitti:

    Minulla on vähän samanlainen tilanne ja tuntuu kuin elämä olisi koko ajan yhtä pelkäämistä. Mieheni juominen meni ihan holtittomaksi. Olemme molemmat reissutöissä ja olimpa kotona tai töissä hän soitteli jatkuvasti sekopuheluita, teki valtavia puhelinlaskuja, syytteli minua juomisestaan, petti kaikki lupauksensa, perui häämme, valehteli, katosi ja taas valehteli. Rakastin ja rakastan edelleenkin häntä valtavasti ja roikuin matkassa mukana niellen kaiken ja kaiken anteeksiantaen. Meinasin markan tiimellyksissä jopa tappaa itseni kun kaikki tuntui niin toivottomalta. Vaan elämä voitti. Ja muutama kuukausi sitten mies tajusi tilanteen. Ja lupasi olla juomatta enään ikinä. Hän tajusi suhteemme tärkeyden ja sen sanoi rakastavansa minua ja lupasi ettei tuota enään minulle pettymystä vaan että häneen voi jatkossa luottaa.

    Ja minä oikeasti luotin. Kunnes viime viikonloppuna kun olin töissä sai humalaisen sekosoiton häneltä. Nyt ei asiasta ole kärdinyt puhua ja syy hänen juomiseensa oli se etten luota ja nalkutan. Minä en vaan taida jaksaa enään. Aina löytyy joku syy. Ja aiemmin hän vakuutti antavansa minulle aikaa luottamuksen palauttamiseen ja ymmärsi etten voi luottaa kun hän niin monesti on sanansa pettänyt. Nyt meni kyllä luottamus täysin.

    Onko niin että jos ihminen on viinaan taipuvainen, alkoholisti, niin hän latelee kaiken toisen syyksi eikä hänelle kärsi puhua mitään? Voiko se viinan tuska tiedostamatta olla niin kova? Joka välissä hän on minua heittämässä pihalle kun ei kestä meidän suhdetta. Vaikka myönsi aiemmin että minä se olen joka olen joutunut kestämään. Tuleeko loppuelämä olemaan tätä? Minä en häntä voi jättää koska rakastan häntä valtavasti. Tilanne on aika epätoivonen. Tiedän että hänkin rakastaa minua. Mutta meidän suhde on taas se toiarvoinen asia. Työ on se tärkein. Pitäiskö minun vaan antaa hänelle hänen haluamansa vapaus?

    tuossa ylempänä on kerrottua asiat jämptisti.
    mutta sinä siis haluat vielä (mieleisiä ) vastauksisa.
    ei niitä tule, ellei valehtele (kuten miehesi).

    kerroit tilanteet olleen joskus todella toivottoman.
    niin kauan kuin et ole valmis hyväksymään tosiasioita mikään ei muutu parempaan suuntaan. lupaukset täysraittiudesta ja höpöhöpöt on juuri höpöä.
    sinä vaan uskot kaiken, koska haluat tunteinesi uskoa. onko se silkkaa tyhmyyttä, tiedon puutetta vai mitä ? en tiedä, vastaa sinä.

    milloin sun pohja löytyy ja mitä silloin tapahtuu ? entä sen jälkeen ?
    jos aiot joskus elää normaalia elämää niin joudut tekemään sen toisessa kokoonpanossa.

    kelailemalla sivuhistoriaa taaksepäin on ainakin virtabo-kirjoittajalla paljon omaa kokemusta ja kerrottavaa asian tiimoilta.
    kaikkea hyvää sulle.

    Äänestä

Tiedän mistä puhut. Älä jää yksin ja huolehdi itsestäsi.

Käy tsekkaa nettipalsta www.nettimylly.fi - siel on tietoa läheisille eli just sulle.

Take care.

Krista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mahdoton tehtävä kirjoitti:

Minulla on aivan ihana ja täysin minulle sopiva mies, enkä halua edes miettiä ketään muuta. Mutta: mieheni on alkoholisti. Hänen juomisensa ei vielä ole aivan mahdotonta, mutta suunta pohjalle on oikea ja vauhti kova. Tunnistan merkit, koska vanhempani ovat olleet alkoholisteja (isäni loppujen lopuksi joi itsensä hengiltä).

Haluaisin auttaa miestäni, mutta tiedän, että minä en voi häntä mihinkään pakottaa, koska se kaikki lähtee itsestä. Hän on itse tunnustanut puolittain, että hänellä on ongelma ja että hän tarvitsisi hoitoa. Kuitenkaan hän ei ole tunnustanut ongelmaansa täysin, koska hän ei voi kuvitellakaan elämää ilman kaljaa ja humaltumista.

Olen yrittänyt hänelle asiasta puhua ja siitä mitä se terveydelle tekee, mutta hän ei usko. Jos hän on kymmenen vuotta ottanut muutaman oluen päivässä ja viikonloppuisin "vähän" enemmän, niin miksi hänen terveytensä muka kymmenessä seuraavassakaan vuodessa muuttuisi...

Tällä viikolla en ole häneltä selvää sanaa kuullut ja asiaa on turha ottaa edes puheeksi jos hän ei ole täysin selvä. Itse asiassa en ole koko viikkoon häntä kunnolla nähnyt, koska hänellä on ollut niin kivaa baareissa ja kavereiden luona. Tämä herätti minut kunnolla näkemään asioiden todellisen laidan.

En tiedä osaako kukaan minua auttaa, mutta jos joku tietäisi mitä minä voisin tehdä. Minä haluan elää hänen kanssaan koko loppuelämän, mutta ilmeisesti elän pilvilinnoissa... Hän itse ei ymmärrä, että minä haluan auttaa ja tukea häntä ja olla hänen rinnallaan. Tiedän, että prosessi kestää vuosia ja olen siihen valmis ryhtymään, mutta en yksin jaksa taakkaa kantaa. Mistä minä itse saisin tukea ja apua, jotta jaksaisin häntä kannustaa ja yrittää parempaan elämään? Karu totuushan on, että se on kaikki tai ei mitään; ei pisaraakaan tai sitten itsensä hengiltä juominen.

Olen miettinyt hänen jättämistään, mutta en haluaisi hylätä häntä hänen elämänsä pahimpana aikana ja kun asialle on vielä tehtävissä jotain. Ja kuten yllä mainitsin, haluan olla hänen kanssaan hamaan loppuun asti -joka ei kylläkään kovin monen vuoden päässä ole, jos hän juomistaan jatkaa ja pilaa terveytensä.

Hänen sanojen mukaan kaikki hänen aikaisemmat suhteensa ovat loppuneet hänen juomiseensa, mitä en yhtään epäilekään. Mutta minä olen kuulemma parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut ja hän rakastaa minua paljon... Outo tapa vain osoittaa se, koska kuitenkin hän tietää, mitä olen koko elämäni katsellut ja silti hän satuttaa minua omalla juomisellaan. No joo, tietysti kun se ei hänen mielestään ole sairaus.

Pointti oli: mistä minä voin lähteä liikkeelle ja mistä minä itse saan tukea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu