Itselleni on vaikeaa tämä vanhoillislestdiolaisuuden ristiriitaisuus:
- liike herättele kansankirkkoakin opin raikkauteen, saarnaa lain ja evankeliumin kaksiteräisellä miekalla ja lukee Raamattua kirjaimellisesti
- uskon hedelmät puolestaan eivät aina mairittele, armottomuus rehottaa ja "kaveri jätetään" ellei hän ajattele aivan samalle tavalla kuin "rakkauden neuvot" kehottavat
Onko niin, että siellä missä valo on kirkkain myös pimeys on kaikkein pimeintä? Osaako kukaan selittää?
- liike herättele kansankirkkoakin opin raikkauteen, saarnaa lain ja evankeliumin kaksiteräisellä miekalla ja lukee Raamattua kirjaimellisesti
- uskon hedelmät puolestaan eivät aina mairittele, armottomuus rehottaa ja "kaveri jätetään" ellei hän ajattele aivan samalle tavalla kuin "rakkauden neuvot" kehottavat
Onko niin, että siellä missä valo on kirkkain myös pimeys on kaikkein pimeintä? Osaako kukaan selittää?
Vastaukset 27
Vanhimmat
"- - siellä missä valo on kirkkain myös pimeys on kaikkein pimeintä? Osaako kukaan selittää?"
Ei ihan noinkaan. Kovasti vanhoillislestadiolaisuus yritti silloin syntyaikoinaan 1800-luvulla parantaa myös Lapin ihmisten ajallisia oloja vastustamalla juoppoutta ja aviorikoksia. Tässä se silloin onnistuikin.
Mutta nykymuodossaan liike on kaavamaisiin tapoihin kangistunut, keskiluokkaista kuluttajakeskeistä elämäntapaa edistävä, kaksinaismoralistinen yhteisö. Kaksinaismoralsimi syä yhteisön hengellistä merkitystä vakavalla tavalla sisältäpäin. Seuroissa saarnattuja sääntöjä eivät suinkaan kaikki pidä oikeina, mutta kova sisäinen kontrolli ja kanssakäymisestä eristämisen uhka estää tehokkaasti avoimen ja reilun keskustelun.
Yhteisön käyttämä erilaisia mielipiteitä edustavan uskovaisen eristäminen ja leimaaminen edustaakin julmuudessaan samaa menettelytapaa josta ilkein tylpaikkakiusaaminen soveltaa.
Lisäksi liikkeen sisällä on jatkuvasti menossa sisäinen valtataistelu, josta eivät tavalliset jäsenet ole tietoisia. Liike on hajaantunut näiden seuraamuksena jo peräti 19:ään erilliseen ryhmään vähän yli satavuotisen historiansa mittaan.
Vanhoillislestadiolainen saarnapuhe puhuttelee sydäntäni; sieluni saa levon, kun synnit saarnataan anteeksi, mutta mutta...
Ensimmäisessä kirjeessään Pietari kehotti uskovaisia vastaamaan oppinsa perusteita jokaiselle kysyjälle. Täällä vanhoillislestadiolaisiksi itsensä ilmaisevat usein pilkkaavat kysyjää tai vähättelemällä provosoivat tätä riitaan.
Raamattu myös käskee meidän koetella henget. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä nämä hengen hedelmät ovat toisinaan hirvittävän mätiä - kuten tuo ison perheen äidin tilanteen armoton käsittely aikemmassa ketjussa osoittaa.
Mitä mieltä te muut olette?
Otanpa minäkin osaa tähän keskusteluun, rohkaisten arkaa mieltäni.
"Täällä vanhoillislestadiolaisiksi itsensä ilmaisevat usein pilkkaavat kysyjää tai vähättelemällä provosoivat tätä riitaan."
Tuollaista menettelyä olen samoin itsekin havainnut. Olen lukenut tätä palstaa kauan enkä ole tätä ennen rohjennut ottaa kantaa. Tuollainen kuva on ikävä kyllä tullut. Luulen että se johtuu siitä että tänne ovat kirjoitelleet pääasiassa teini-ikäiset uskovaiset. Heillä ei ole välttämättä riittävästi tietoa kristillisyyden näkemyksistä. Ja nuoruudessa on vaikea hallita vihan ja ärtymyksen tunteita. En saata muutoin tätä tilannetta ymmärtää.
Vanhemman polven uskovaiset puuttuvat täältä. Puuttuu elämänkokemus ja Jumalan sanan tuntemus.
Ymmärtämystä ja rakkautta tarvitaan, kun käymme keskustelua epäuskoisten kanssa, se on selvä.
"Raamattu myös käskee meidän koetella henget."
Totta puhut.
" Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä nämä hengen hedelmät ovat toisinaan hirvittävän mätiä - kuten tuo ison perheen äidin tilanteen armoton käsittely aikemmassa ketjussa osoittaa."
Niin, se oli hätkähdyttävä ketju lukea. Meillähän Jumalan valtakunnassa todellisuudessa vallitsee rakkauden henki ja haluamme elämän vaikeuksissa kärsiviäkohdata kristuyksen mielellä, Niin meitä kehottaa Jumalan sana.
Kirjoitti muuan Takapenkin Taavi.
että kaikki kukkaset saavat kukkia - ilman oman nimen antamaa takuuta/vastuuta. Vaikea kuvitella, että ihmiset vastatusten kävisivät toistensa kurkkuihin samalla tavalla kuin nimettömillä palstoilla.
Se hyvä puoli näillä palstoilla kuitenkin on, että saa kuulla myös alastoman rehellisiä kantoja asioista. Itse en uskalla esittää vanhoillislestadiolaisille ystävilleni suoria kysymyksiä uskonasioista, koska pelkään loukkaavani heitä joko tietämättömyydelläni tai erilaisilla mielipiteillä. Uskonasiat ovat valtavan herkkiä. En ainakaan itse halua viedä kenenkään kruunua kyselemällä "liian vaikeita tai häiritseviä" kysymyksiä.
Tällainen palsta on vapaaehtoinen. Netin voi sammuttaa, jos haluaa. Täällä ei kysymysten kanssa siis tarvitse olla yhtä arka.
Uskon laillasi ja kokemuksestakin tiedän, että keski-ikä kummasti rauhoittaa. Aikanaan olin itsekin asioiden puolesta yhtä kiihkeä kuin palstan ahkerin kirjoittelija.
Silti: vanhoillislestadiolainen uskonyhteisö ei hedelmien valossa ole pelkästään rakkauden valtakunta. Vaikka ymmärrän, että tällä palstalla joku kovia kokenut saattaa käyttää ylisanoja, tiedän monia tapauksia, joissa tämä rakkauden valtakunta on toiminut julmasti. Aivan todella, tämä pelottaa minua. Miksi kukaan ehdoin tahdoin asettaisi itsensä samalle alttiiksi. Tyydyn siis "kaukaa" kuulemaan saarnojanne ja niistäkin uskomaan.
Itse olen saanut hengellistä ravintoa hyvinkin monelta taholta, en suinkaan vain vl-julistuksesta. Siinäkin on toki omat hyvät puolensa, omalla kohdallani ennen kaikkea se että saarnamiesten Raamatun tulkinnan ristiriitaisuuksien kautta olen omakohtaisesti kiinnostunut Raamatun tutkimisesta. Sitä kautta olen löytänyt valtavasti rikkautta.
Useimmille vl:lle riittää seuroissakäynti ja se mitä toisinaan luvattomankin heikosti itse kristillisyyden perinnettä, Raamatun taustoja ja Tunnustuskirjoja tunteva puhuja suustaan päästää. Mikäpä siinä. Meitä on monenlaisen ravinnon tarvitsijoita. On hyvä että saamme armosta uskoen vaeltaa kukin tavallamme taivastiellä.
ihmisen persoonallisuuden vaikutus siihen, minkä herätysliikkeen hän esimerkiksi kokee eniten omakseen. Autoritäärisen kasvatuksen ja lapsuuden kokenut saattaa tuntea vanhoillislestadiolaisuuden "kodinomaiseksi". Joku rauhallisen ja mietiskeleväisen kodin kasvatti saattaisi tuntea olonsa tutuksi vaikkapa körttiläisyydessä.
No, tämä on tietysti aivan naiivia ajatusleikkiä; tietystihän opilliset erot ainakin teoriassa ratkaisevat enemmän. Jotain pointtia tässä kuitenkin voi olla. Samaan tyyliin kuin että joku lukee rakkausromaaneja ja toinen kauhua...
Kyllä kotikasvatuksella on suuri vaikuts siihen. Mutta autoritaarisessa ilmapiirissä lapsuutensa viettänyt voi ahdistua syvästi ankarassa rauhanyhdistyksessä. Hänen sielunsa kaipaa suurta rauhaa ja turvallisuutta. Vl-yhteisön harjoittama ehdollinen hvyäksyntä, ehdollinen rakkaus ja ehdollinen evankeliumi ei voi tuntua oikealta eikä ruoki kuolematonta sielua.
Kun on tiedossamme myös laupias samarialainen...
se toimii myös toisin. Jos lapsena on kokenut ehdollista rakkautta, sitä varmaankin tarvitsee ehdotonta rakkautta, turvaa ja hyväksyntää. MUTTA: samalla tavalla kuin pahoinpidelty vaimo ihminen ryömii yhä uudelleen saamaan turpiinsa - tai hengelliseen yhteisöön, joka muistuttaa lapsuudenkodin hengestä. Monelle ihmiselle väkivalta on aivan tuttua ja sitä kautta turvallista.
Mutta eikö kristinuskon syvin sanoma ole juuri armo ja Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan, ilman ehtoja?
Miksi herätysliikkeenne asetaa kuitenkin ehtoja armolle? Eikö se ole Raamatun vastaista?
ytimen. Kun oppi on kirkasta, se mädätetään vanh.lest. liikkeessä toisinaan rumilla menettelyillä esimerkiksi lähimmäistä kohtaan. Usko ei tosiaan riitä, vaan aletaan itse laatia ylimääräisiä ehtoja kunnollisen uskovaisuuden kriteereiksi.
Jeesus toteaa, ettei Herran nimen huutaminen riitä, vaan tulee tehdä Taivaallisen Isän tahdon mukaan. Tässä kehotuksessa yhdistyvät oppi ja käytäntö. Mitkä ovat uskon hedelmät?
Eilen seurapuheessa saarnattiin kymmenestä neitsyestä, jotka odottivat ylkän saapumista. Tämä saarna tulkintoineen paitsi puhutteli, pikemminkin "rökitti", ravisteli sydäntä. Kuulijan mieli siinä sanan alla kuohui, olenko minä Jumalan lapsi, Jumalaan ja Kristukseen uskova vai seurapenkissä vain näyttäytyvä "mätä kala", jolla öljy on lampussa loppunut.
Viisi neitsyttä oli valveilla ylkän saapuessa. Heidän lampuissaan oli öljyä. Viisi neitsyttä nukkui, ja ölylampuista öljyt olivat palaneet loppuun. Viisi valvonutta neitsyttä pääsivät sisään hääjuhliin, häätaloon. Viiden edestä ovet lukittiin.
Saarnassa kuulijaa varotetliin nukkumisesta, öljyn loppuun päästämisestä. Öljyä on lampussa niin kauan kuin uskova hoitaa uskon elämäänsä: laittaa syntejä pois, käyttää rippioikeuttaan, taistelee syntiä vastaan, kilvoittelee vl-uskovaisen kaidalla kadulla lankeamatta "pahan" maailman houkutuksiin. Jumalan maanpäällisessä valtakunnassa, seurakunnassa valvova neitsyt on tulevissa taivaan hääjuhlissa mukana oleva häävieras tai morsian.
Selvästi puheessa sanottiin, että Jumalan valtakunnassa, vl:ien joukossa vaeltaa nukkuvia neitsyitä, toisin sanoen "mätiä kaloja", joiden uskon öljylampuista öljy on loppunut. Näillä ei ole sijaa ikuisissa hääjuhlissa, heidän nimensä on pois pyyhitty taivaan kirjoista. Öljy loppuu, kun uskonelämää ei hoideta niin kuin vanhoillislestadioloisen seurakunnan juhlapuheissa opetetaan.
Jäi epäilys, riittääkö öljy taivaan hääjuhliin osallistumiselle uskomalla Jumalaan ja hänen ainoaan poikaansa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Viedäänkö minulta öljyt minun sitä tahtomatta ja tainnutetaanko minut nukkuvaksi neitsyeksi vastoin tahtoani?
En ole koskaan oikein ymmärtänyt meikäläisyyden tulkintaa tästä hivenen vastenmielisestä tarinasta... paha myöntää. Toisen saattoi saada sieluulelen ravintoa tästäkin.
aamulla kaikkien neitseiden nukkuneen. Viidellä viisaalla oli kuitenkin lampussa tuli, joten heidän kävi hyvin.
Sinänsä turvallinen näkymä tämä. Ei tarvitse olla täydellinen. Öljymäelläkin opetuslapset nukahtivat, mutta kun olivat Jeesuksen hyvissä kirjoissa, saivat silti armon.
Näin näen neitseidenkin kohdan. Inhimillisinä me välillä uuvahdamme, mutta kun on kuitenkin se valo lampussa, saamme anteeksi.
PS Kai nämä neitseet siis nukkuivat? Sinun versiossasi viisi valvoi; meidän papin puheessa kaikki nukkuivat (ero oli tämä valovalmius).
eikä huonosta puusta hyvää hedelmää. Mikään valtakunta ei puhu itseään vastaan. Nämä ovat Raamatusta.
Ovatko oppi ja käytäntö vl-liikkeessä em. esimerkkeihin rinnastettavia juttuja?
Kun oppi puhuu yhtä ja käytännössä toimitaan toisin, se on kestämätön tilanne.
Olen sydämestäni vl-kristitty. En kuitenkaan käy seuroissa, koska en uskalla. Minulla on perhe, enkä halua riskeerata heidän elämäänsä siihen, että tämä vanhoillislestadiolaisen opin ja käytännön ristiriita toteutuisi heidän kohdallaan. Palstalla lukemani ja muualta kuulemani jäljet pelotatvat.
On muuten tähän liittyen huippukiinnostava analyysi meikäläisten piirien sananvapaudesta ja avoimen keskustelun mahdollisuudesta täällä (nimim. Maria):
"Tämä netti on osoittanut, millainen voima kielenkantojen irroittamisessa voi anonymiteetti olla. Vl-ihmisillä on valtava vapaan keskustelun tarve. Ja täällä sellaista todellakin syntyy, mutta monenko kotisiionin keskusteluilloissa on koettu vastaavaa? Ei ainakaan meillä päin.
...edelleenkin epäilykset, eli valtavirrasta poikkeavat ajatukset, saarnataan synniksi ja yksimielisyyttä lähes jokaisessa "jalkaterän asennossakin" korostetaan todella paljon (vrt. Päivämiehen linjaukset). Viestintä on siis ristiriitaista ja koska meillä on tuoreessa muistissa varsin karvaat kokemukset vähäisestäkin eri mieltä olemisesta, ei reipas kehotus purkaa mieltään aivan vappaasti synnytä vielä täyttä luottamusta.
Keskustelutilaisuudessa olemme epätietoisia, voimmeko mennä puhumaan oikeasti mieltä painavista asioista, vai täytyisikö meidän hankaluuksia välttääksemme puhua siten, niin kuin tiedämme yhdessä oltavan ajattelemassa. - - Ja jos ahdistus ja suuret murheet painavat mieltä, voi tuollainen "näin me kaikki olemme turvallisesti yhdessä ajattelemassa" tuntua ulkokohtaiselta sanahelinältä, joka on vain omiaan lisäämään ahdistusta ja ulkopuolisuuden kokemusta.
- - On ennen pitkää ihan pakko hyväksyä se tosiasia, että monista kysymyksistä voidaan olla eri mieltä ilman, että mielipiteet sinänsä olisivat hyviä tai pahoja tai että niillä edes olisi mitään tekemistä uskomme kannalta keskeisten asioiden kanssa. Kaikkiin kysymyksiin ei kenelläkään ole yleispätevää vastausta.
http://groups.msn.com/Keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/general.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=1729
Kuinka vakavasti uskon hedelmät voivat olla opin kanssa ristiriidassa, että voidaan vielä puhua vakavasti otettavasta herätysliikkeestä?
Kristuksen rakkaudessa meillä pitäisi lupa tuntea vapautta. Tuolta ei kuulosta ainakaan seurakuntapäivien anti. Olen osallistunut muutamiin, mutta en tainnut nuorena olla kovin havainnoitseva kuulija. Ehkä vain istuin ja ihmettelin.
Jos asia on noin, niin kuin Maria sen ilmaisee, yhdenmukaisuuden pyrkimys tukahduttaa uskovaisten vapaan ilon ja yhteyden. Pitää miettiä, kuka näin tekee ja miksi. Tulee myös mieleen, missä vaiheessa uskomisen vapaus vaihtui pelkoon ja orjuuteen. Johtuuko tästä kaksinaismoraalista myös ristiriita opin ja käytännön välillä? Jos mielipiteitä ei saa vapaasti ilmaista, ihminen valehtelee. Valhe johtaa toiseen syntiin. Lopulta syntiä kertyy, eikä mikään pahanteko enää tunnu miltään - enkä tällä tarkoita, että vanh.lest. yhteisö tekisi vain pahaa.
Kun valhe kasvaa liian suureksi, uskon hedelmät eivät sitten ehkä enää todista uskosta (opista). Voisiko se mennä näin?
Jos vl:n lukee UT:n uskovien toimintaa miten "he saarnasivat kaikkialla ja Herra vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta." - niin suuresti mietin sitä, miten he löytävät itsensä UT:sta.
Yleensä se menee näin:
1.) ensin on herätys (LLL)
2.) sitten on herätysliike
3.) sitten on vain liike
Jos istumalla pelastuisi, ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne taivaasta elämään ihmisenä ja kuolemaan.
Aikansa fariseuksilla oli jo tarpeeksi oppeja ja perinnäissääntöjä, ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne tuomaan niitä lisää.
Jeesus tuli tänne OSOITTAMAAN TIE JUMALAN YHTYTEEN JA OSOITTAMAAN RAKKAUTTA, JOKAISELLE IHMISELLE.
Miten Jeesus osoitti rakkautensa kirjanoppineille ja fariseuksille? Sanan ruoska heilui! Miksi? Koska hän rakasti heitä, ja tiesi heidän ylpeän ja väärän asenteensa kaikkia muita ihmisiä kohtaan ja Jumalaakin kohtaan, koska he palvelivat Jumalaa perinteen ja perinnäissääntöjen kautta.
Tiedätkö, että tämä Jumalan rakkaus, vaikka oli Jeesuksen puolelta tinkimätöntä sai kuitenkin aikaan sen, että "Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi." Ap.t.6:7
Minäkin odotan koska weha tulee uskoon ja vl:n saarnaajat. Helppoa se ei ole, mutta elämää tärkeäpää, koska ikuisuus ei lopu koskaan. Jokainen, heistä joka tahtoo taivaaseen tekee parannuksen, ja jättää harhaopit.
Raamatun mukaan, sellainen joka tuomitsee "veljensä" on murhaaja ja murhaajassa ei ole iankaikkista elämää. Ilm 22:15
"Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi" 1.Joh.3:15
Herätysliike ei voi toimia herättäjänä ja olla murhanhengessä, vaan silloin ollaan aivan jotakin muuta.
Muistakaamme, että ei edes suuri joukko ihmisiä tee asiaa oikeaksi. Eikä edes Jeesuksen nimen käyttö, islamkin on molemmat ed. mainitut asiat, mutta huono hedelmä heidätkin paljastaa paholaisen opiksi. (terrorismi, armomurhat, pyhäsota, pakkokäskyt, islamin jättäneiden tappaminen, naisten alistaminen, "vain me"-oppi, arvostelijat tapetaan). Kristillisessä maassa ja Raamatun pohjalta paholainen ei ole saanut niin pahaa jälkeä aikaan vl:n kautta, kuin koraanin kautta saadaan islamissa.
Kuka vl omaa uskonpuhdistuksen hengen ja Paavalin tavoin ja uskaltaa avata suunsa Jeesuksen nimessä ja vapauttaa vl:t paholaisen opeista. Olen aina luullut, että pohjanmaalla on selkärankaista väkeä? Ja onhan Raamattu ollut jo vuosisatoja suomenkielellä. Mitä te pelkäätte, ihmisiäkö?
Jumalaa tulisi pelätä, enemmän kuin ihmisiä!
"Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä." Ap.t.5:29
Jumalan siunausta
asiallistakin ketjua samalla kun kuunnellaan seuroja Vaasasta.
varmaankin on niin, että vanhoillislestadiolainen liike on osin jähmettynyt käytänteisiin ja kangistunut kaavoihinsa. Aivan oikein tätä armotonta tapavanhurskautta suomitaan tälläkin palstalla.
Mitä, jos kysymyksen kääntää? Eli: mitä vanhoillislestadiolaisuudesta jää jäljelle, jos siitä karsitaan perinnäissäännöt? Millä tavalla se sitten erottuu luterilaisesta kansankirkosta?
No, ensiksi tulee tietysti mieleen ekslusiivinen seurakuntaoppi. Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan muut ihmiset joutuvat tulimereen. Onko niin, että liike muodostuu eräällä tavalla elitistiseksi seurakuntaoppinsa ansiosta? Huokutteleeko ihmisiä "salaseuran" jäsenyys?
Toiseksi korostuvat luterilaisen kirkon opetuksesta poikkeavat opit sakramenttien käytöstä ja soveltamisesta. Voiko olla totta, että nämä versiot ovat syntyneet pönkittämään ekslusiivista seurakuntaoppia?
Kansankirkkomme katto on korkealla ja seinät leveällä. Tästä syystä moni ihminen hakee rajojaan herätysliikkeistä. Vanhoillislestadiolaisuus on äärimmäinen vaihtoehto, koska se ei laita paljonkaan painoa emokirkolleen muuta kuin rakenteiden osalta. Vähenisikö fundamentalististen herätysliikkeiden suosio, jos kansankirkkomme terävöittäisi kaksiteräistä miekkaansa? Ehkä se voisi ainakin harkita asiaa, koska lampaat saattavat muutoin karata "väkivaltaisempien paimenten" huomaan.
Vanhoillislestadiolainen opinkäsitys on hyvin tiukka ja ehdoton. Se osin viehättääkin nykyaikaistakin ihmistä, joka kaikessa näkee vain muutosta. Ehdottomuuden kääntöpuolena on kuitenkin käytäntö. Tiukassa opissa kasvaa helposti kaksinaismoralisteja, kun ideaaleja ei yksittäinen uskovainen kykenekään noudattamaan.
Uskon hedelmät alkavat liian usein näyttäytyä niin mätinä, ettei liikettä uskalla kukaan siitä kiinnostunut lähestyä. Neuvoksi ei riitä Päivämiehen lukeminen (tämän neuvon Hynde antoi heränneelle mielelle). Todelliseen kysymykseen uskon perusteista saa kierteleviä ja kaartelevia vastauksia. Täytynee ymmärtää, että myös vastaamattomuus on vastaus.
Koetju on kokonaisuudessaan niin puhutteleva, että piti nukkua yö, että uskalsin vastata ja kiittää.
Ketjun koko henki toditsaa rakakudella sen, että SRK;N ihmisillä, jota olen aina painottanut, penkissä istuvia Takapenkin Taaveja, joissa Jumala ja Poikansa Jeesus usein jopa syvemällä, kun meillä muilla uskovaisilla. Ihailen, raukoilen ja toivon juuri tälläisä ketjuja, missä ei ole kolmen sanan noppeja, ja kaikki tähtää siihen, mistä meillä on pulaa, kuitenkin USKOON, jos sittä olisi vain sinapinsiemenen verran, niin voisimme siirtää vuoria.
Mutta näillä kirjoittajilla se sinapin siemen oli koko sydämmen kokoinen, sieltä saattoi ammentaa uskoa ja rohkeutta myös maan hiljaiset, juuri nämä olivat niitä HYVIÄ HEDELMIÄ, MISTÄ USKOVAINEN TUNNETAAN, Rakkaua, myötäeläminen, henkien koettelu ja kunnioitus, taivaallisia asioita unohtamatta.
Ainoa asia mikä hieman saa minun mitteliääksi, oli terminilogia. Olen siitä hieman ymmällä. Puhutaan uskosta ja opista. Älkää kertoko kellekkään, mutta vaimoni aikoinaan, kun aloin lähestyä noita vapaita suuntia juuri siksi, kun ei käytännössä näin syntiselle ollut tilaa kirkossa, kotiseurakunnassa. Mitä tämä nainen ( arvostettu ja rakastettu vaimo ) sanoi, kun kuuli, että olin kulkenut vapaitten suuntien mukana, itsekkin uskossa, joita on monia kotikokouksisa ja rukouaspiireissä, OLET MENNYT VAIHTAMAAN USKOSI. Voi hyvänen aika. Jollen olisi ollut Jumalan voimakkassa johdatuksessa, olisin suominut hänet voimakkain sanakääntein, eihän minä uskoa ole mihinkään vaihtanut, vaan kotisururakuntaa. Abrahamin Jumala on Jumalani, Jeesus, vahpahtajani, sekä paikallinen edustaja Pyhä Henki on läsnä juuri nytkin, jopa käski kirjoittaa. Sain voimaa ajatella näin, PH;lä anna sen vaimosi päätellä mitä hedelmiä sinä tuotat tuossa surakunnassa. Tätä hän jäi odottamaan, ja ei tarvinnut odotaa pitkään, Jumala palkitsi hänet.
Mutta sitten miksi läksin sieltä kirkosta? Minulle ei ollut tilaa. Sanottiin kun usein pyysin kotiseuroja sekä miesten rukopuspiiria, ja kun entinen kirkkoherra lähti eläkkeelle, jokA NÄITÄ PITI, SAI MAALIKOT NIIN SUUREN VALLAN, ETTÄ MINULLE SANOOTTIIN, EI SYNTI JA EVANKEIUMI ELÄ SAMASSA IHMISESSÄ? Siinä oli pohdittavaa useaksi vuodesi, ihan syyllistämiseen asti. Olin jopa heitää näiden "vahurkaiden" vuoksi koko homman mäkeen. Onneksi Jumala ei meitä jätä, ellemme me Jumalaa, kiroaa sitten seurakunta mielensä mukaan, minut vaikka kuinka syvälle Helvettiin, Jumalan armo on enemmän kun mikään, joka enemmän kun EU. Tämän halusin sanoa sille isälle, joka kamppailee seuroissa käynneistä, se vain on välttämätöntä, edes kerran kuukaudessa, että saat olla Jeesusken jalkojen juuressä, jossa on kaksi tai kolme, kuten muistat.
Menee taas pitkäksi, mutta on pakko kirjoittaa.
Miksi sitten en ole Jehovan todistaja, juuri siksi, kun heiltä uupuu Kristus. Tutustuin heihin silloin -82. etsikossa, kuten myös Lesdatiolasiin, ja kaikkiin muihinkin suuntiin. Minuun ei mennyt se, sillä koko maailamanlaajuinen järjestö perustuu yhteen Raamtun lauseeseen. Oli muistaakeni Hoosea, > Jokisen sielun on kuoltava.
Näinhän se on, kuoltava sielun on, JOLLEI OLE JEESUSTA, JOTEN LOPPUJEN POPUKSI HEIDÄN "OIVALLUS" OSAOITTAUTUIKIN MINULLE EVANKEIUMISKI, SAAMME ELÄÄ JEESUSKESSA, SILLÄ HÄN ON LUNASTAJA SEKÄ VAPAHTAJA. Jumalalle kiitos. Jehovan todistajthan eivät ole uskovaisa, ainoastaan uskonnollinen liike. heiltä uupuu Jeesus Vapahtajana, hyvänä miehenä he kuitenkin Jeesusta pitävät, kuten yhdessä viime kuussa saamassai braktaatissa > Jeesus oli uskonnollinen henkiö? Huh Huh
Sitten miksi en "sopinut" VL- seurakuntaan. Juuri siki, kun kirkkoonkaan. Käytännössä minut savustettiin pois. Todettiin, että mitä sinä täällä teet. Ulkoiset rasitteeni olivat liian suuret. Olin entinen maailmanmestari, Suomen mestari, ja joitain muitakin mitaleita, jotka olivat kuulemma myllynkiviä kaulassani. Käytin vielä siklloin alkoholia maltillisesti, mutta en valitettavasti osannut tupakoida. Puolustuksekseni luen kuitenkin sen, että valmentajan olen saanut pysmään pois päihteistä ja kadulta lähes tuhat nuorta?. Kaavamaisuus ja laki, olivat suurimmat esteet.
Mutta vielä, jotta päästään tähän keksuteluun. Tuo minua mietityttää, kun joku kamppailee siitä, että usko kyllä on, mutta tuo oppi, mikähän on oikea. Valaisen oman mielipiteeni, siinä ei ole oppia, ei ristin ryöväri juuri kerennyt oppia, hän vain uskoi ja pääsi Paratiisiin. Ne on sielunvihollisesta, jos seurakunta alkaa määrietllä opillisa kysmyksiä uskosta, niin, että entinen pitää sitoa syntiin. Oppi on vain Jeesuksen armo ja Pyhän Hengen osallisuus. On luonnollista, että joka seurakunnassa puhutaan opillisista kysmyksitä, mutta se on siksi, että siitä saadaan otteita ja tukea omalle uskovaisen elämälle, mutta poliiseja me emme tarviste.
Joten kiitos ja siunaus, tälläinen minä sitten itte oikeasti olen.
Uskonkilvoittelusi ei ole kaikesta päätellen ollut aivan helppoa. Et kuitenkaan kuulosta katkeralta, vaan jaksat kannustaa muitakin koettelemaan uskoaan.
Oli mukava lukea tarinasi. Arvostan sitä, että luotit kaikesta huolimatta palstan lukijoihin niin paljon, että sen meille kerroit. Henkilökohtaisten asioiden jakaminen vaatii muutenkin rohkeutta - saati sitten tällaisella nimettömällä palstalla. Rohkeutesi kertoo ainakin minulle sinusta paljon. Et kovista kokemuksistasi huolimatta ole menettänyt luottamustasi lähimmäisiin. Toivottavasti näin ei koskaan käykään.
Ihmisistä koostuvat ryhmät muodostavat aina käytäntöjään, joiden keskellä itsenäisesti ajatteleva ihminen joskus joutuu kipuilemaan. Kuulostaa siltä, että olet esim. luterilaisessa seurakunnassa puhutellut aktiivisuudellasi nukkuneiden puoluetta. Kun yksi ihminen nousee esiin joukosta ja haluaakin toimia toisin/aktiivisemmin/elää todeksi uskoaan, se vaatii muitakin seurakunnassa muuttumaan. Muutos ei tapahdu ilman vastarintaa juuri koskaan.
Olen sydämestäni pahoilalni, ettei luterilainen kansankirkko ole vastannut huutoosi. Toivon, että nykyään tilanne on toisenlainen. Erilaisia miesten ryhmiäkin on käsittääkseni ainakin isommilla paikkakunnilla.
Me uskovaiset muodostamme seurakunnan, eli seurakunta on sama kuin me. Luterilainen kirkko tarvitsee kipeästi kaltaisiasi suorasanaisia uudistajia, eikä sillä ole varaa menettää sydämen uskovaisia muihin palkisiin. Nuorisotyön parissa taustasi on arvokasta valuuttaa - uskonhedelmiä varmasti.
Toivon sydämeesi Jumalan rauhaa.
sadismilla. Jos lähimmäinen alkaa lipsua rivistä, ei muuta kun työvaliokunta hommiin -ei jää kiveä kiven päälle kun ne miehet puhdistaa puimatantereen.
SRK:n yksi tunnetuimmista ominaisuuksista onkin juuri julmuus lähimmäisiään kohtaan. Mitä julmempi yksilö on, sitä arvostetumpi (ja pelätympi) hän yhteisössään on.
VL-yhteisö rakastaa ylenpalttisesti epäuskoista ystäväänsä niin kauan kun saa hänet liittymään joukkoonsa -siitä lähtien häntä epäillään, vakoillaan, ilmiannetaan, ojennetaan, nöyryytetään, syytetään, "hoidetaan" jne.. lopuksi heitetään saatanalle ja vihataan.
kirjoitit, mutta sanotaan, että totta toinen puoli!
Sitten on tuo toinen puoli, että toisille luvallista on se, mikä toisilta on ankarasti kielletty. Esim. kielletään "veljeilemästä" uskottomien (= edes sukulaisten) kanssa, mutta tämäkään ei siis koske kuin "tavallista talkoolaista".
Itse löysin turvan ja kodin vuosien jälkeen ev.lut. -kirkosta ja koin ihanana sen, kun siellä hyväksyyttiin semmosena kuin on. Ei tarvinnut teeskennellä parenpaa.
Tänä aamunakin kuuntelin ev.lut kirkossa niin väkevää saarnaa, johon ei kyllä kenelläkään voi olla nokan kopauttamista. Kristuksen haavoja ihasteli pappi ja kehotti meitä niihin turvaamaan.
Pappi kehotti etsimään Kristuksen seurakuntaa paikasta, jossa evankeliumi puhtaana saarnataan. Koin olevani sellaisessa paikassa. Kirkasta, kaunista ja totuudellista.