Mies kännipäissään huusi, että "oot niin lihava niin et tule raskaaksi" ym. ilkeetä.
Otin mieheltä avaimen pois, haluan hänestä eroon, mutta pelkään, että jään aivan yksin...pelottaa tulevaisuus, miten selviän kaikesta yksin.
Miten jaksan huolehtia koirista...pelottaa...
Otin mieheltä avaimen pois, haluan hänestä eroon, mutta pelkään, että jään aivan yksin...pelottaa tulevaisuus, miten selviän kaikesta yksin.
Miten jaksan huolehtia koirista...pelottaa...
Vastaukset 42
Vanhimmat
Olisipa joku kenen kanssa puhua....
En tiedä onko tästä mitään hyötyä, itsellänikin omat ongelmat, mutta minulle voi aina puhua ja mielummin kuuntelen kuin itse puhun. Oletko minkä ikäinen?
Ota ero. Hanki uusi mies, jolla on ennestään lapsia. Hankkikoon tämä nykyisesi pirtin täyteen rääkyviä mukuloita jonkun toisen kanssa. Tahi kännätköön lisää ja mänköön alkoholistiparantolaan ja mielenterveystoimistoon.
Olen 26-vuotias, mieheni on mua kolmekymmentä vuotta vanhempi.
Mies on jossain juomassa ei ole antanut kuulua itsestään koko päivänä, kai se tulee illemmalla oven taakse anelemaan, että pääsis sisälle.
Tuolla miehellä on entuudestaan jo kaksi poikaa, aikuisia jo.
Ollan yritetty lasta jo jonkin aikaa, mutta ei ole kuulunut, ehkä niin oli parempikin, kun mies paljasti todellisen luonteensa.
Varmaan se yrittää pyydellä anteeksi ja pistää viinan piikkiin sanomisensa, mutta tiedän, että hän tarkoitti mitä sanoi.
Jos ennen olin vakavasti masentunut, niin en tiedä mikä nyt olen...
En halua olla mikään itämaan tietäjä, mutta tuo ikäero välillänne jo pelkästään on aikamoinen.
Arvot, ja asenteet ovat ihan erilaiset ja oikeasti se mies voisi olla isäsi. Kyllä sukupolven välinen matka on aika pitkä kurottavaksi normaalissa parisuhteessa. Jos molemmilla on halu rakentaa, se saattaa jopa onnistua. Mutta jos toinen syyttää, dokaa ja käyttäytyy häiriköivästi, ei siitä mitään tule.
Kerää kamppeet ja vaihda majaa. Ihan oman mielenterveytesikin vuoksi on turha roikkua ihmisessä, joka ei sinua jaksa tukea.
Pahoittelen, jos sanoin asioita suoraan, mutta minusta nyt oli sen paikka. Ymmärsin kuitenkin, että olet myös itse harkinnut eroa. Suosittelen.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kuulostaa siltä että miehelläsi on itsellään ongelmia. Sinä et voi hänen "sairaanhoitajansa" olla, hänen täytyisi itse ravistella itseään ja tajuta typerä käytöksensä. Etenkin kun ottaa huomioon hänen ikänsä, niin hänen pitäisi kyllä tajuta ettei noin vaan tehdä. Aikuinen mies, herranjestas, ja käyttäytyy kuin öykkäröivä teini!
Aseta nyt itsesi tärkeimmäksi. Mies taatusti ruikuttaa sinua takaisin kun huomaa että osaat seisoa omilla jaloillasi etkä tarvitse häntä. Mutta, muutamaa vastaavaa tapausta lähipiirissä katselleena sanon että älä missään nimessä palaa hänen kanssaan enää yhteen. Lupaukset kantavat usein vain niin kauan kuin hän on taas saanut haluamansa, sitten voi taas alkaa mellastaa. Jos nyt oikein karrikatyroidaan, niin ethän halua elää "Mattina ja Mervinä" loppuelämääsi?
Yksin jääminen pelottaa kaikkia. Mutta se on niin paljon itsestä kiinni, jos hautaudut neljän seinän sisään niin et taatusti tapaa ketään (nettideittipalstoilta löytyneet miehet nyt ehkä saa suoraan "tilattuna kotiovelle", *hihi*). Mutta huonon vaiheen jälkeen tulee aina parempi. Jossain vaiheessa huomaat käyväsi jo iloisesti ulkona, hankit ehkä uuden harrastuksen ja alat elää itsellesi :) Joku fiksumpi mies tulee taatusti ajan saatossa eteesi!
Mies on kuin toinen ihminen, kun hän saa viinaa päähänsä ja silloin voi tapahtua mitä tahansa, tiedän, että hän on aikasemman naisystävänsä hakannut tehollekin asti.
Selvinpäin mies on mitä mahtavin ja huomaavaisin, herään joka aamu, kun hän silittää mua ja sonoo rakastavansa. Mies nousee joka aamu ennen mua ja kun mä vihdoin nousen mies kantaa joka aamu selvinpäin ollessaan mulle aamupalan olohuoneeseen.
Tämän takia on niin vaikeeta tietää mitä tulisi tehdä...rakastan häntä selvinä päivinä...
Yhtään en tiedä missä hän on ollut viime yön, ehkä jollain kaverillaan, mutta itsestään hän ei ole antanut kuulua, tosin en olisi päästänyt sisällekään, vaikka oven taakse olisi tullut.
Hyvä puoli on se, ettei hän ole luonani enää kirjoilla, niin hänellä ei ole oikeutta tulla edes tänne.
Masentaa vaan koko tilanne ja koiratkin on levottomia, ovat tottuneet näin aamusta lähteä miehen kanssa parin kolmen tunnin lenkille, makaavat vain ovella ja odottavat, että mies tulisi kotiin.
Mun on pakko jaksaa koirien tähden lähteä ulos, ehkä siinä piristyn itsekin.
Eilen olin niin maassa etten kyennyt kuin koirat käyttämään nurkalla asioillaan.
Kaikista eniten pelkään juuri tuota yksinjäämistä, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja käytännössä en näinä parina vuotena ole ollut tekiemisissä muiden ihmisten kanssa kuin miehen ja äitini sekä käynyt viikottain mielenterveystoimistossa terveydenhoitajalla.
Aikaisemmin olen tämän vuoksi antanut miehelle uusia mahdollisuuksia ja toivonut, ettei hän enää joisi, mutta eipä se juomisestaan irti näytä pääsevän.
Tuo sairaanhoitaja on ehdottanut, että jos rupeaisin käymään päiväsairaalassa, mutta pelottaa niin sairaasti pussimatkat ja muiden ihmisten kohtaaminen, mut toivon, että saisin niin paljon rohkeutta, että uskaltautuisin nyt edes aluksi käymään siellä tutustumassa.
Nyt koitan lähteä ulos...
Miten voit? Olen huolissani sinusta!
Ihanaa, kun on vielä ihmisiä jotka välittää :)
Tuntuu, että koko aika olisi pysähtynyt ja vain itkettää.
Jaksoin koirien kanssa tehdä parin tunnin lenkin, mutta metsässä ollessakin tuli itkettyä ja teki mieli jäädä vain hankeen makaamaan.
http://www.youtube.com/watch?v=GXJfBHxaqXA
Tuo kappale kuvastaa aika hyvin olotilaani...
Älä epäile etteikö kukaan välittäisi=) Joskus itkeminen helpottaa ja usein sanonkin potilaille, jotka häpeävät itkemistä, ettei sitä tarvitse hävetä ja se jopa parantaa oloa kun saa edes sillä tavalla purettua tunteet ulos. (olen siis sairaanhoitaja ammatiltani). Ja hyaluan auttaa sinua kuten muitakin, verkossa tai siviilissä. Olen ylpeä sinusta, että sait itsellesi voimaa lähteä koirien kanssa ulos, varmasti hekin tarvitsivat ulkoilua ja juuri sinun seuraasi! Tiedän kuinka paljon se vaatii kun on tuollaiset mielialat, lähteä ulos tms. Uskon, että pääset vielä pitkälle ja voitat sen mitä käyt nyt läpi. Jotenkin tulee mieleen, ettei sinulla ole kauheasti ystäviä, olenko oikeassa? Ystäviä pitää olla, joihin voi luottaa tai edes yksi sellainen=)
Hei taas! :)
Oletko miettinyt että masennuksesi ja ahdistuksesi aiheutunevat myös paljolti miehestäsi ja hänen käytöksestään...? Onhan se kamalaa elää tuollaisessa epävarmuudessa, että onko se Jekyl vai Hyde jonka kohtaa tänään. Ja saada vielä ehkä haukut perään. Jos sinulla on ollut oireita ennenkin, niin nykyinen tilanne ei sinua ainakaan auta.
Voi tietysti sanoa että "Kaikki voivat muuttua". Kyllä, ihan totta, mutta valitettavasti kuvailemasi mies edustaa 99% varmuudella sitä tyyppiä joka ei muutu ellei OIKEASTI itse havahdu. Minulla on aikoinaan ollut lähipiirissä alkoholisteja (luojan kiitos ei oma mies :) ), joista on huomannut miten he saavat naiseltaan aina ruikuttamalla ja vakuutteluilla taas turvallisen kotikolon ja hoivaa itselleen. Onnea kestää hetki, kunnes mies alkaa taas rellestää. Ja nainen tuntee itsensä tyhmäksi, valitettavasti jopa niin tyhmäksi että ajattelee ettei parempaa ansaitse ja ottaa miehen taas kerran takaisin. Itseään ruokkiva kierre.
Katso peiliin, ansaitset parempaa! Mene kasvohoitoon, hanki manikyyri, ihan mitä tahansa mistä tulee itselle kiva olo! (Älä lankea mässäilyyn, siitä tulee hyvin hetkellisesti hyvä olo ennen morkkista, minulla on tästä kokemusta...) Ero -olettaen että eroatte, tämä ei ollut mikään painostus- tuntuu todella pahalta aikansa, mutta taatusti pahemmalta tuntuu elää loppuelämänsä tuossa limbossa.
Ei ole ystäviä...
olen aina ollut hyvin yksinäinen.
Mieheenkin tutustuin, niin että hän tuli pummaamaan kuutta euroa kohmeloonsa, siinä sitten vietettiin puistossa viiniä ym. juoden koko päivä ja mies tuli luokseni.
En osaa lähestyä ihmisiä ja menen lähes sanattomaksi, jos joku mua lähestyy, sempä vuoksi ei liiemmin niitä ystäviä ole.
Kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta silloin pystyn jotakin puhumaankin, jos toisella menee huonommin kuin mulla....
Ei kuullosta hölmöltä, ei todellakaan!! Usein on vaikea saada ystäviä, joittenkin helpompi joittenki vaikeampi, eikä niitä periaatteessa ihan noin vaan saa. Pitää olla itsessäänkin jonkinmoista "yritystä, halua". Monet savat ystäviä töiden, harrastuksien tai esim. netin kautta. Olen sitä mieltä kovasti, että sinä tarvitset nyt oikeaa ystävää vierellesi jakamaan ilot ja surut. Et tuollaista miestä joka selvinpäin on ihana yms. ja kännissä kaikkea muuta. Hän oikeesti pilaa sinun mielenterveyden ennenpitkään. Sinun pitää päästä puhumaan jonkun kanssa, johon voit luottaa. Kuinka helposti pystyt luottamaan juuri tutuksi tulleeseen ihmiseen, sanotaan nyt vaikka esimerkkinä minä?
Tarkoitan, mistä niitä voisi alkaa etsimään...(?)
Kyllä varmasti mielialani johtuu paljolti myös miehestäni, mutta kun muistelen aikaa ilman miestä se oli aivan kamalaa, viikkoa ennen kun tutustuin mieheeni koitin itsemurhaa ja päivittäin viiltelin itseäni muutaman vuoden ajan.
Mies tavallaan toi valoa elämääni ja suurimmaksi osaksi tämä aika miehen kanssa on ollut hyvää ja onnellistakin.
Tuskinpa mies juomistaan lopettaa...
Mun on todella vaikea luottaa ihmisiin,
en yleensä kerro kenellekään asioistani, paitsi näin netin kautta anonyyminä.
Joskus on tullut puhuttua jollekin, mutta riidan tullen se on kääntynyt mua itseäni vastaan.
En todellakaan tiedä mistä niitä ystäviä löytää, jotka hyväksyvät mut tälläisenä kuin olen.
Olen sitä mieltä, että ne jotka ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, eivät ole sinulle sen arvoisia ystäviä. Ystävän täytyy hyväksyä toinen sellasenaan kuin on! En halua sulle mitään muuta kuin hyvää vaikka joistain kirjoituksistani voi saada aivan väärän kuvan, saattanee liittyä ammattiini. Joskus on sanottava asiat suoraan ja minä ainakin yleensä teen niin. Haluaisin olla ystäväsi jos vain itse tahdot, ihan vaikka näin virtuaalisesti jos se on sinulle helpompaa. Älä epäröi vaikka ammattini on mitä on. Haluan auttaa sinua, YSTÄVÄNÄ!! Et ole yksin, uskothan? Ajattelen joka hetki sitä miten voit, vaikken sinua tunnekkaan. En neuvo, enkä "pakota" sinua luopumaan miehestäsi, sinä välität hänestä paljon ja se on sinun oma päätöksesi mitä teet, mutta sinä saat itsellesi sellaisen ihmisen joka ajattelee sinun parastasi myös hieman ottaneena eikä satuta sinua, niin henkisesti kuin fyysisestikkään. Luota minuun edes jollain tapaa=)
Mies kävi oven takana äsken, välillä huusi ja kirosi hakaten ovea pyytäen rahaa ja välillä vannoi rakkauttaan ja pyysi saada tulla sisälle sopimaan sanomisensa.
Vaikeaa luottaa ihmisiin, mutta yritän kuitenkin, ei kaikki pahojakaan voi olla, vaikka niitä kohdalleni on enimmäkseen tullut.
Oletko ollut kauan sairaanhoitaja?
Vasta olen opintoni suorittanut kaksi vuotta sitten, nyt olen 25-vuotias ja ollut töissä melkeen tuon kaksi vuotta. Ei niin kauheasti vielä kokemusta, mutta jonkin verran tapauksia käsitellyt. Eli olen psykiatrisessa sairaalassa sairaanhoitajana ollut vuoden verran, sitä ennen olin vuoden verran hoitajana "mielenterveystoimistossa". Ja toivon, että tulevaisuus on edessä tämän ammatin parissa. Oma elämäni varmasti kaatuisi jos tältä alalta joutuisin jättäytymään.
Lähtikö miehesi pois? Oliko hän kovin agressiivinen? Toivoisin, että voisit lähteä kotoasi jonnekkin, jossa et olisi yksin tai joku tulisi luoksesi. Koskaan kun ei voi tietää. En halua pelotella, mutta pelkään itse puolestasi!
Kaikki ei todellakaan ole pahoja niinkuin itsekkin totesit, meitä on myös hyviä. Ehdin vielä hetken olemaan linjoilla, sitten on mentävä töiden pariin. Tosin yövuoron aikana usein on aikaa istua koneenkin ääressä, joten voi olla, että vielä palailen. Tosin tytöt alkavat vasta 21.15, mutta on lähdettävä jo 20.30. Sitä ennen, kirjoittele, tai sen jälkeenkin, jossain vaiheessa olen kuitenkin paikalla=)
Kai se hiukan agressiivinenkin oli, kun ovea potki ja karjui niin, että varmasti koko talo kuuli.
Nyt on ollut hetken hiljaista, en tiedä lähtikö kokonaan pois vai jäikö nukkumaan (joskus aikaisemmilla kerroilla on jäänyt johonkin kerrokseen nukkumaan).
Ei mulla mitään paikkaa ole mennä, mutta ei se sisälle pääse.
Olet varmaan valinnut itsellesi juuri sen oikean ammatin :)
Kiitos sanoistasi=) Toivon, että olen oikean ammatin parissa. Mutta oikeasti, pelkään puolestasi, hän kyllä pääsee sissään jos haluaa, tämä on tosi. Älä pelästy. Laittaisitko valmiiksi esim. kännykkääsi soiton hätänumeroon tai poliisille? Jos oikeen kiire on, että rupeaa tulemaan oven lävitse tms. soittaisit hätänumeroon ja sanoisit vaikka, että mihelläsi on sydänkohtaus. Tulevat siinä tapauksessa nopeammin kuin kertoisit totuuden. Viranomaiset kun ei välitä niin paljon tuollaisista tapauksista kuin esim. sairaskohtauksista. Haluan vain, että saat tarvittavan avun mahdollisimman pian! Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi näillä sanoilla. Voimia ja kerro kuulumisiasi. Tiedän, että olet vahva ja pystyt siihen mikä itsestäsi tuntuu oikealta, oli se sitten mitä vaan!
En usko miehen tulevan ovenläpi, kyllä hänellä sen verran järkeä on.
Muuten voisin luvata ottaa kännykän valmiiksi, mutta viime viikolla hukkasin kännykkäni, nyt olen ilman puhelinta, ellei skypeä lasketa ja sillä ei pysty hätänumeroihin soittamaan.
Et pahoittanut mieltäni.
Toivon todella, että olet oikeassa enkä yhtään aliarvioi ajatuksiasi. Itse tiedät oletko oikeassa vai et ja siihen ei ole muilla sanomista. En oikeen osaa nyt muuta sanoa. Jotenkin saan mieleeni, että sinulla olisi pientä masennukseen taipuvia oireita, olen ehkä siinäkin väärässä, mutta se on tulkintani. Tarvitset ystäviä, sinulla ei niitä liiemmin ole, sekin usein liittyy masennukseen. Kukaan ei kiinnosta taikka ei kiinnosta tutustua ihmisiin. Tai ehkä miehesi ja sinun ikä-erosi vaikuttaa myös siihen, että let ilman ystäviä. Onko miehelläsi ystäviä?
Miten hukkasit kännykkäsi? (ei ole pakko vastata)
Onko sinulla ketään kenelle voisit kertoa tästä asiasta? Joku joka pystyisi varautumaan jos jotain pääsee käymään...
Olen vaikean masennuksen takia määräaikaisella eläkkeellä, että kyllä kai niitä oireita on...
Miehellä on todella paljon ystäviä tai paremminkin ryyppykavereita, hän tuntee suunnilleen joka toisen tässä kaupungissa, mutta hän ei todellakaan olekaan mikään ujo ja syrjäänvetäytyvä niinkuin minä.
Kännykkä katosi jotenkin mystisesti viimeviikolla lääkärireissulla, ehkä tippui repusta...
Eipä ole ketään jolle kertoa tästä tilanteesta paitsi ehkä sairaanhoitaja mieleterveystoimistossa, mutta hänenkään kanssa ei tänään pysty puhumaan.
haluaisin kovasti auttaa sinua, mutta miten??? Onhan sulla lääkkeet?
Oletan, että sairaanhoitajasi mtt:ssä ei ole töissä tänään, olenko oikeassa? Helpottaisiko jos voisit puhua edes jonkun ammattiauttajan kanssa vaikkei ole tämä sinun "vakiohoitaja" Tai ei välttämättä ammattiauttajan kanssa, en tiedä kenen, mutta voisin yrittää järjstää jotain. Pystytkö kertomaan kaupunkia missä olet?
Enköhän tässä pärjäile...en viitsi kaupunkia kertoa, ettei joku tunnista. Enkä mä muutenkaan halua vieraan juttusille mennä joka ei tilannettani tunne, pitäisi taas kaikki aloittaa alusta ja mun on vaikea kertoa asioistani vieraalle, tälle nykyisellekin vasta nyt olen ruvennut jotain puhumaan.
Mulla ei ole tällä hetkellä lääkitystä, kun jätin ne ottamatta tuntui, että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä...lääkäri ei tästä tietenkään ole mielissään (kun kuulee), on useasti kieltänyt ilman lupaa lopettamasta.
ja rupesin tuntemaan sääliä Sua kohtaan yhä enemmän.
Olen niin pitkään lueskellut näitä palstoja ja kuullut kokemuksia, et sanoisin, että äkkiä eroon miehestäs!
Olet tosiaankin vain hyväksikäytetty ihminen ja rakkaudenvalat ovat pelkkää "bull shittiä".
Paitsi tietysti siinä mielessä, että kun tuon ikäinen mies on löytänyt itselleen nuoren naisen, niin koettaa kaikin keinoin myös pitää Susta kiinni. Mutta Kuningas Alkoholi pilaa teidän yhteisen elämänne melko takuuvarmasti!
Nyt älä ajattele miestäsi ollenkaan, vaan itseäsi, joka olet vielä nuori ja kaikki ovet ovat Sulle vielä avoinna. Et usko ollenkaan mihinkään aamuisiin vakuutteluihin, koska kuitenkin tiedät, mitä tuleman pitää.
Olen satavarma siitä, että edes mitkään hoidotkaan eivät miestäsi palauta "terveeksi", vaan sama tulee jatkumaan.
Ikäeronne huomioiden miehesi elää vielä ehkä runsaat 20 vuotta ja Sinä olet jo silloin yli viiskymppinen! Älä haaskaa elämäsi parasta aikaa toivottoman juopon kanssa!
Olen itse vakavaa masennusta kärsivä, nyt likimain miehesi ikäinen henkilö ja uskon, että yksinäisyydestäsi huolimatta on aivan varmaa se, että miehesi kanssa elämäsi on elämätöntä elämää.
Huolimatta omista vaikeuksistasi, tulet aivan varmasti pärjäämään elämässäsi, kunhan hankkiudut lopullisesti eroon miehestäsi, ilmiselvästi hän on vain hyväksikäyttäjä!
En tiedä, mitä muuta sanoisin, luen ensin viestiketjun loppuun, josko jotain keksisin!
En usko, että mies on vaan hyväksikäyttäjä...sen osoittaa pienet teot mitä hän on puolestani tehnyt.
Alkoholisti hän on ja tuskin paranee siitä.
Toivon, että pärjäät=)
Tiedäthän, huoli on jokaisella joka lukee tekstisi. En tarkoittanutkaan, että yleisesti kertoisit missä asut, minulle voi vaikka laittaa henkilökohtaisesti sähköpostia jos sille tuntuu. Eikä silloinkaan tarvitse kertoa missä asut. Ajattelin vain, kun olet ystäviä vailla jne. Toimin ihan työni ulkopuolella, luottamuksella tietysti!
"Työkiireiltäni" tulin taas kysymään miten voit? Onko kaikki ok? Vastailehhan=)
(vastailen kunhan ehdin, tavallista kiireempää tänään näyttää olevan)
Kävin koirien kanssa tunnin lenkillä, tuli niin paha olo, kun näytti että kaikki vastaan tulevat oli onnellisa vastarakastuneita pariskuntia...
ulkonakin piti todella pinnistellä ettei kyyneleet olisi tulleet silmistä.
Heti kotio päästyä kyyneleetkin tulivat, enkä ole jaksanut ulkovaatteitakaan riisua pois päältä, tähän koneelle tulin vain suoraan istumaan.
Taitaa tulla pitkä yö.
Hyvää illan jatkoa sinulle sinne töihin :)
Hiljaista näköjään onkin töissä vaikka alkuun näytti toiselle..
Edelleenkin olen TODELLA huolissani voinnistasi. Hyvä silti, että sait käytettyä koirat ulkona=) Se on jo iso asia=))
Edelleen jos haluat kirjoitella kahden kesken, olen valmis antamaan esim. sähköposti-osoitteeni=)
En koita tyrkyttää itseäni, mutta sille tämä alkaa tuntua, anteeksi. Mutta tosiaan teen tämän asian töitteni ulkopuolella ja vain siksi, että haluan auttaa sinua!
Missä kaupungissa itse asut?
Vastaisin mielummin "yksityisesti", en pelkästään itseni takia, mutta myös työni=)
Taidat olla jo nukkumassa kun ei sinusta mitään kuulu, jatkan tässä paperihommia ja koitan saada ainankin suurimman osan valmiiksi ennen yövuoron päätyttyä. Päivystan seitsemään asti töissä. sitten kotiin ottamaan pienet unet ennen seuraavaa työvuoroa... Mutta katselen kuitenkin jos sinua näkyisi aamusella=)
Ensinnäkin olit urhea ja reipas, kun teit pitkän lenkin koiriesi kanssa. Nimittäin itse olen siinä jamassa, että koirat olisivat saaneet tehdä mitä lystäävät.
Ainakin,jos on sellainen olotila. Ja se on lähes jatkuvasti, edes itseäni en saa raahattua lenkille, vaikka lääketieteellisesti se olisi pakollista!
Meilläkin aviolitto on jo hiukan haalistunut, yli 30 vuotta, mutta silti olemme vielä yhdessä, vaikka työstäni ja kiltteydestäni aiheutunut masennus "jäi päälle".
Tuo on tuttua, että kaikki toiminnot voivat jäädä, hirveä aikaansaamattomuus. Sensijaan itku on minulle täysin vieras asia. Edes veljeni ja vanhempieni kuolema eivät herauttaneet kyyneltäkään.
Minunkin pitäisi pikkuhiljaa käydä nukkumaan, mutta niinkuin se taannoinen itsemurhauhkaus lasten kanssa, niin myös tämä Sun ongelmas koskettaa aikalailla.
Mullekin vois kirjuutella, mut tämä yksityisyyden suoja tuottaa ongelmia!
Olen nimittäin luonteeltani sellainen, että ajattelen aina toisia ennen itseäni, josta myös johtuu masennukseni ja se, etten enää ole töissä.
Löydät mun SP24:osotteen tuolt mun G-sivulta. Väliikö näist yksityisyyksist niin on, jos joku on hätää kärsimässä!
Ite en oo msennukseeni apuu lötänny mistään ja kuten tulet huomaamaan, olen kirjuutellut lähinnä alkoholipalstalle. En ole juoppo, mutta haluaisin silti lopettaa jopa kohtuukäytön, joten älä peljästy tätä asiaa; olen täysissä tolkuissani!
Et pistä sinne mailii, ni katotaan, oisko mitä keinoi olemassa. Mullakin on skype, tosin en oo koskaan käyttänny, ku ei oo ainutta ystävää mullakaan, mut sitä vois kokeilla. Tosin mää oon kyl syrjälläni liki puolillepäivin monasti, ainaskii nyt, ku menee taas näitten tragedioiden kans näinki myöhään!
Äsken ei kuullunnu Sustakaan mitään, mut katotaan puolenpäivän korvilla, eiks jee?
Terkuin äskeisellä nikillä "tähän asti"
On mulla ollut ajatuksissa, että mun ehkä pitäisi luopua koirista, kun välillä tuntuu etten jaksa niitä tarpeeksi huomioida...totuus on kuitenkin se että ilman niitä varmaan kuolisin.
Rakastan koiriani ylikaiken ja olen kiitollinen, että ne ovat olemassa, vaikka niistä on todella paljon työtä ja huolta. Koirat ovat saksanpaimenkoiria ja tarvitsevat päivässä todella paljon liikuntaa, varsinkin nuoremmalta ei energia lopu ollenkaan, vanhempi 6.v on onneksi jo rauhallisempi ja helpompi tapaus.
Koirat saavat hetkeksi aina mut unohtamaan omat murheeni ja saavat kiskotuksi ylös sängystä ulos.
Ennen, kun mulla oli koiria, niin saattoi mennä kaksikin kuukautta, ennenkö nenääni ulos pistin ja 12-vuotiaana en käynyt koko vuoden aikana kuin kaksi kertaa pihan perällä katsomassa postin, eli siitä on tilanteeni todella paljon parantunut, kun nykyään pyrin ulkoilemaan päivässä väh. kolmetuntia (kahdessa-kolmessa osassa).
Koirilla on tainnut olla mulle terapeuttinen vaikutus....
Oletko itse kuitenkin vielä mukana työelämässä?
Aurinkoista päivää sinulle
Töissä en oo ollu liki kymmeneen vuoteen, vaan vaan jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle (tai oikeammin pääsin; oli loppuajat jo niin vaikeeta). Masislääkkeitä kokeillessa ja pameja ja nukahtamisroppeja rouskuttaessa täs kuitennii viel henki pihisee. Sit viel vuos takaperin jouduin pallolaajennukseen!
Sikshä se ois hyvä, et meilki ois koira, joka "pakottas" ulos, mut ennen kuolen, ku hommaan koiran!
Samaa toivottelen kans Sulle!
Minun on ihan pian luovutettava ja käytävä nukkumaan. Illalla taas töihin meno.
Onhan kaikki kunnossa?
Vieläkään ei sinusta kuulu mitään, onhan kaikki varmasti hyvin???
En malta mennä nukkumaan ennenkuin kuulen sinusta jotain!
Odottelen vielä..
Ei mun vuoksi tarvitse valvoa :)
Yritin mennä ajoissa nukkumaan, vaikka vasta puoliviiden aikoihin unenpäästä sainkin kiinni, kun ajatukset vain pyörivät päässä, heräsin reilu tunti sitten. Yö oli todella vaikea ja luulen, että olisin miehen saattanut jopa päästääkin sisälle, jos oven taakse olisi tullut, sillä oli niin yksinäinen ja ahdistunut olo ja kokoajan ajatuksissa, etten selviä tästä elämästä yksin.
Aivan typeriäkin asioita miksen voisi olla yksin esim. ei ole kesällä retkeily seuraa, ei ole ihmistä joka veisi koirani ulos jos sairastun, kuka kantaa koirien ruokasäkin kaupasta kotiin, kuka tulee tueksi ja seuraksi jos joudun jossain virastossa käymään esim. kelassa ym...
Miehestä ei ole illan jälkeen kuulunut mitään ja tuskin kuuluu koko päivänä, ehkä hän taas illemmalla tulee oven taakse, kun haluaisi päästä nukkumaan.
Mene sinä vain nukkumaan, kyllä mä tässä jotenkin pärjäilen :))