viikolla 30+2

Kohdunkaula 1,7cm , kun normaalisti sen pitäis olla vähintään 2,5cm. Lääkäri käski "olla tekemättä mitään ylimääräistä" ja minä siinä kauhistuneena en sitten älynnyt kysyä että mitä se semmoinen ylimääräinen tekeminen on.. Automatkat ja istuminen kiellettiin, samoin pitkät kävelyt. Periaatteessa siis vuodelevossa pitäis olla, että vielä edes neljä viikkoa pysyisi tuo muksu tuolla massussa. Vuodelepo on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, kun taloudessa elelee jo erittäin vilkas puolitoistavuotias pojanvesseli.

Onko teissä kanssaodottajissa saman kohtalon jakavia? Tai muita asiasta tietäviä? Olis mukava jakaa tuntemuksia ja kokemuksia.
6478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ongelma viikolta 12. Nyt viikolla 32 tilanne on jo niin valoisa, että sain kömpiä ylös sohvasta. Lepoaikani on ollut rankkaa ja vaikeaa aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikin jokaiselle perheenjäsenelle. Loka-joulukuun pientä lastani (nyt 1v8kk) hoitivat isovanhemmat ja joulun jälkeen lapsi joutui päiväkotiin. Parin viikon päästä saan taas alkaa hoitaa häntä.

Sinun on ehdottomasti saatava hoitoapua. Kunta on velvollinen järjestämään sitä. Käytännössä et todellakaan saisi tehdä mitään. Mutta neljä viikkoa menee onneksi aika nopeasti. Ekassa raskaudessa jouduin makaamaan jopa sairaalaan ja yhteensä olin vuodelevossa kuusi viikkoa. Se oli silloin paljon helpompaa, kun ei ollut vielä pientä. Nyt on ollut hankalaa katsella lasta "sivusta" ja pikkuinen on jo ihan tottunut siihen, ettei äidiltä kannata pyytää muuta kuin lukuhetkeä :( Mutta on pakko ajatella kohtulaista. Se olisi ollut väärin häntä kohtaan, jos en olisi levännyt. Keskosuus ei ole paras lähtökohta ja jos sen vain mitenkään voi välttää...

Pyydä joka taholta apua ja lepää! Voimia :)

Äänestä

Viikkoja on nyt 31 3 ja olen ihmetellyt, kun neuvolassa sanottiin, että lääkärikäynti on vasta joskus kolmen-neljän viikon päästä. Välillä painon tunne on alapäässä aikamoinen, vauva on ollut tosi alhaalla jo aikaisessa vaiheessa...

Millaisia oireita teillä on ollut kohdunkaulan lyhenemisestä? Onko lyheneminen huomattu neuvolassa vai oletteko kääntyneet suoraan lääkärin puheille. Hoitajani neuvolassa on vasta valmistunut ja aika epävarman oloinen toimenpiteissään ja mittauksissa.

Olisi siis kiva tietää, oletteko itse havainneet tarpeen levossa oloon, onko ohje tullut neuvolasta vai oletteko päässeet lääkärintarkastukseen.

Äänestä
  • havaita ja luotettavimmin aina ultralla. Mä olen käynyt säännöllisissä kontrolleissa viikolta 12 asti. Jos sulla on paineen tunnetta ja varsinkin jos supistelee, niin varmuuden vuoksi ottaisin sinuna yhteyttä äitipolille. He osaavat arvioida tilanteesi parhaiten. Neuvolan th ei voi kohdunkaulan tilannetta tutkia.

    Äänestä

jo kahdessa raskaudessa. Molemmat syntyivät rv 35.
Nyt odotan kolmatta rv 27 0, viikko sitten oli kohdunkaulaa jäljellä 2 cm. Lääkäri ennusti lapsen syntyvän ennenaikaisena.
Lepoon ei määrätty, ellei ala supistella.

Äänestä

Minä huomasin todella inhottavaa painontunnetta nivusiin kohden, sekä multa on myös skolioosi leikattu joten selkäkin kremppaa. Supistelut yhdistettynä painontunteeseen sai sit neuvolan tädin soittamaan mulle ajan gynelle joka sitten ensin(n.2vk sitte) tosiaan totesi että 2,5 on kohdunkaula, mut hän ei siitä vielä huolestuis.Kontrollissa eilen sitten oli tuo 1,7 enkä saanu oikein selvää kuinka huolissaan tässä pitäisi olla. Sanoi vain, että jos ennen 34.viikkoa lähtee syntymään, se on sitten reissu 110km päässä sijaitsevaan yliopistolliseen sairaalaan.
Nyt siis olen yrittäny makoilla, mutta alituinen vessassa ravaaminen nyppii, tuntuu kuin koko maha meinais pudota pois aina kun nousee ylös. Mietinkin, että soitan maanantaina neuvolaan ja kyselen sieltä tarkemmin, on jotenkin niin neuroottinen olo nyt. Pelottaa.
Onneksi (niin, no, onneksi ja onneksi) mies on nyt työttömänä, tarkemmin siis kotihoidontuella pojan kanssa, joten sikäli saisin rauhassa lepäillä. Hermostuttaa vain niin kovin, ensimmäinen raskaus sujui kuin oppikirjasta ja terve lapsi syntyi viikoilla 38 4.

Äänestä

Vko 27 olen ollut lepolomalla, osastollakin piipahdin, nyt viikkoja kasassa kohta 36. Sain neuvolasta luvan harrastaa rauhallista kävelyä yms. ei siis vieläkään pitkiä lenkkejä tai muuta vastaavaa.
Kohdunkaula on ollut siis alaosastaan auki jo tuolta 27 viikolta ja lyhentynytkin jo hieman. Nyt en tilannetta varmaksi tiedä, ensi viikolla on lääkärikäynti, niin siellä sitten tutkitaan tarkemmin.
Itselläni oli tosiaan totaalinen liikuntakielto, makoilua vaan ja lepoa. Alkoi ottaa jo aika lailla hermoon, mutta onneksi nyt jo jonkin verran saa liikkua. Myöskin yhdynnät kylpeminen (ammeessa tahi altaassa) kiellettiin, ilmeisesti kuitenkin enemmänkin infektioriskin takia.
Itselläni ei tosiaan ollut minkäänlaisia kivuliaita supistuksia, ennakoivia tosin jo viikolta 20--> Söin supistuksenestolääkkeitä viikolle 34 asti. Hyvin auttoivat.
Nyt vaan sitten lepäilet, hoitajien/lääkäreiden mukaan, kenen kanssa juttelin, ei ole mitenkään harvinaista sinänsä, ja vaikka "paikat" olisivatkin olleet auki jo pitkään, saattaa synnytys silti mennä hyvinkin yli lasketun ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piipaliina kirjoitti:

Kohdunkaula 1,7cm , kun normaalisti sen pitäis olla vähintään 2,5cm. Lääkäri käski "olla tekemättä mitään ylimääräistä" ja minä siinä kauhistuneena en sitten älynnyt kysyä että mitä se semmoinen ylimääräinen tekeminen on.. Automatkat ja istuminen kiellettiin, samoin pitkät kävelyt. Periaatteessa siis vuodelevossa pitäis olla, että vielä edes neljä viikkoa pysyisi tuo muksu tuolla massussa. Vuodelepo on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, kun taloudessa elelee jo erittäin vilkas puolitoistavuotias pojanvesseli.

Onko teissä kanssaodottajissa saman kohtalon jakavia? Tai muita asiasta tietäviä? Olis mukava jakaa tuntemuksia ja kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu