Hieman

6486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

erittämät myrkylliset aineenvaihduntatuotteet tulevat sitten keuhkorakkulatulehduksen lisäksi.

Terveysviranomaiset ovat tietysti myös näistä hyvin perillä. Tietävät, että on toivoton tilanne, joten mentiin salailun tielle.

Olen muuten saanut erikoiskoulutuksen näiden aineenvaihduntatuotteiden tutkimiseen ja nimenomaan vielä aktinobakteereista eli sädesienistä. Muistaakseni sädesienet pystyvät tuottamaan n. 900 erilaista aineenvaihduntatuotetta. Sairastuttivat onneksi oikean ihmisen!

Pekka Nikkola

Äänestä

siellä usein. Monet aspergillus-lajit näyttävät aiheuttavan sitä.

Äänestä
  • Tämä asia on menty jo moneen kertaan läpi!

    Jos on ns. ATOOPIKKO eli on jonkun ympäristöallergeenin aiheuttama astma eli keuhkoputken ahtauma, niin heille voi syntyä astma myös tästä syystä tai se voi pahentua. Aspergillus fumigatus ei varsinaisesti ole ns. kosteusvauriomikrobi, koska sitä esiintyy runsaasti sulan maan aikana ulkoilmassa. Jos on astmasta kyse, niin on oltava myösveressä sille IgE-vasta-ainetta.

    Kyllä se on pääasiassa aktinobakteerit eli sädesienet, jotka sen suurimman ongelman aiheuttavat.

    Kyllä minä muuten tajusin, että pottuillaksesi pistit linkit. Mutta kuinkas kävi? Ei riitä se, että tunnistaa tekstin joukosta astma-sanan. Pitää myös ymmärtää asiayhteys. Myös tri Kari Reijula on parissa artikkelissaan maininnut, että Aspergillus aiheuttaa astmaa. Hän on myös jättänyt kertomatta tahallisesti, että se tulee kyseeseen vain atoopikoilla. Ja niitähän on todella harvassa, meitä kosteusvauriomikrobeista sairastuneita on ainakin yksi miljoona. Olet ilmeisesti yksi meistä ja jolla on diagnoosina kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma ja olet mahdollisesti myös Tyhosan jäsen. Tyhosahan muuttui astma-organisaatioksi viime vuonna heidän puheenjohtajansa käytyä "neuvottelemassa" ttl:lla.

    Pekka Nikkola

    Äänestä

  • sylvi! kirjoitti:

    Tämä asia on menty jo moneen kertaan läpi!

    Various Aspergillus species are a common cause of extrinsic asthma (immediate-type hypersensitivity: type I).

    että tästä tulee vain turhanpäistä sotkua jossain vaiheessa eli riitelyä.
    Eikö teille aikuisille ihmisille mene jo kaaliin, että olkoon mikä tilanne tai minkä tahansa allergeenin aiheuttama ongelma, ei pitäisi keskenään ruveta riitelemään.
    Miksikö?
    Juuri siitä syystä, että tällainen keskinäinen jähinä ja toisen mielipiteen vähättely tai ymmärtämättömyys ja runttaaminen ei palvele sairastuneiden etuja.
    Kyllä jo pitäisi sen verran osata asioita ryhmitellä, ettei aikaa tuhlattaisi turhaan "riimittelyyn".
    Olkoon kenellä tahansa mikä tahansa oirekuva, niin juuret ovat kuitenkin samat eli kosteusvaurio ja sen tuottamat sairaudet.
    Eikö se jo riitä asioiden yhteisymmärrykseen?

    Äänestä

  • sylvi! kirjoitti:

    Tämä asia on menty jo moneen kertaan läpi!

    Jos on ns. ATOOPIKKO eli on jonkun ympäristöallergeenin aiheuttama astma eli keuhkoputken ahtauma, niin heille voi syntyä astma myös tästä syystä tai se voi pahentua. Aspergillus fumigatus ei varsinaisesti ole ns. kosteusvauriomikrobi, koska sitä esiintyy runsaasti sulan maan aikana ulkoilmassa. Jos on astmasta kyse, niin on oltava myösveressä sille IgE-vasta-ainetta.

    Kyllä se on pääasiassa aktinobakteerit eli sädesienet, jotka sen suurimman ongelman aiheuttavat.

    Kyllä minä muuten tajusin, että pottuillaksesi pistit linkit. Mutta kuinkas kävi? Ei riitä se, että tunnistaa tekstin joukosta astma-sanan. Pitää myös ymmärtää asiayhteys. Myös tri Kari Reijula on parissa artikkelissaan maininnut, että Aspergillus aiheuttaa astmaa. Hän on myös jättänyt kertomatta tahallisesti, että se tulee kyseeseen vain atoopikoilla. Ja niitähän on todella harvassa, meitä kosteusvauriomikrobeista sairastuneita on ainakin yksi miljoona. Olet ilmeisesti yksi meistä ja jolla on diagnoosina kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma ja olet mahdollisesti myös Tyhosan jäsen. Tyhosahan muuttui astma-organisaatioksi viime vuonna heidän puheenjohtajansa käytyä "neuvottelemassa" ttl:lla.

    Pekka Nikkola

    Totesit jälleen kerran, että jos astmasta on kyse, niin on oltava myös veressä sille IgE-vasta-ainetta.
    Totesit myös, että A. fumigatus ei varsinaisesti ole ns. kosteusvauriomikrobi, koska sitä esiintyy runsaasti sulan maan aikana.

    Nythän on näin, että TTL toteaa tätänykyä ammattiastman A.fumigatus-keuhkoaltistuksella.
    Ammattiastma todetaan, jos ammattiastman kriteerit täyttyvät, HUOLIMATTA siitä minkätyyppisiä vasta-aineita veressä löytyy.

    Eli kun kerroit, että professori Kari Reijula on parissa artikkelissaan maininnut, että Aspergillus aiheuttaa astmaa, niin oikeassahan hän on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lukemista kirjoitti:

http://www.indoormold.ca/mold_library.htm

http://www.homemoldtestkit.com/mold-terminology-glossary.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu