Elikkä. Kyse on siis avomiehestäni. Hänen vanhempansa erosivat puolisen vuotta sitten täytenä yllätyksenä. Siitä lähtien avomiehelläni on ollut kummallista aaltomaista käytöstä. Joskus hän saattaa olla todella iloinen ja meillä menee hyvin. Sitten taas kuin salama kirkkaalta taivaalta hän vajoaa alas... Ei puhu, ei piristy. Nukkuu vaan. Olen tietenkin yrittänyt tukea häntä aina vaikeina hetkinä ja yrittänyt saada hänet taas hyvälle mielelle.
Nyt kuitenkin pari viikkoa sitten tapahtui kauheita. Hän ilmoitti haluavansa erota minusta. Hän sanoi, ettei ole tyytyväinen itseensä ja vihaa itseään. Hän ei halua olla onneni tiellä ja haluaa lähteä. Tämä tuli todella yllättäen. Mitään riitoja ei ole ollut, mitään ongelmia suhteessamme ei ole. Hän sanoi haluavansa olla yksin ja itsekseen. Hän itki, minä itkin. Hän sanoi rakastavansa minua, mutta se ei kuulemma hänen mukaansa riitä. Nyt hän on ollut kuin kuollut sen jälkeen. Asumme siis vielä saman katon alla kunnes hän löytää asunnon itselleen. Hän nukkuu vaan. Joka päivä pitkät päiväunet (n.4h) ja sitten yöunet vielä päälle. Hän on kasvattanut muurin ympärilleen, enkä pääse enää häneen käsiksi. Hän puhui itsemurhasta ja kuolemasta minulle eilen kun kyselin miltä hänestä tuntuu. Hän sanoi haluavansa perua sen vahingon mikä hänen syntymänsä oli. Hän on kuulemma epäonnistunut kaikissa asioissa mitä on tehnyt ja kukaan ei ole koskaan ollut ylpeä hänestä. Eihän tämä ole totta...
Haluaisin kuitenkin nyt tietää kokeneemmilta, että onko tässä nyt kyse masennuksesta? Kannattaako minun yrittää viedä rakastani hoitoon? Ja haluaako masentunut ihminen usein eristyä rakkaimmistaan? En tiedä yhtään mitään... Tiedän vain sen, ettei minun torjuminen ole ratkaisu mihinkään. Pelkään, että hän tekee itselleen jotain.
Nyt kuitenkin pari viikkoa sitten tapahtui kauheita. Hän ilmoitti haluavansa erota minusta. Hän sanoi, ettei ole tyytyväinen itseensä ja vihaa itseään. Hän ei halua olla onneni tiellä ja haluaa lähteä. Tämä tuli todella yllättäen. Mitään riitoja ei ole ollut, mitään ongelmia suhteessamme ei ole. Hän sanoi haluavansa olla yksin ja itsekseen. Hän itki, minä itkin. Hän sanoi rakastavansa minua, mutta se ei kuulemma hänen mukaansa riitä. Nyt hän on ollut kuin kuollut sen jälkeen. Asumme siis vielä saman katon alla kunnes hän löytää asunnon itselleen. Hän nukkuu vaan. Joka päivä pitkät päiväunet (n.4h) ja sitten yöunet vielä päälle. Hän on kasvattanut muurin ympärilleen, enkä pääse enää häneen käsiksi. Hän puhui itsemurhasta ja kuolemasta minulle eilen kun kyselin miltä hänestä tuntuu. Hän sanoi haluavansa perua sen vahingon mikä hänen syntymänsä oli. Hän on kuulemma epäonnistunut kaikissa asioissa mitä on tehnyt ja kukaan ei ole koskaan ollut ylpeä hänestä. Eihän tämä ole totta...
Haluaisin kuitenkin nyt tietää kokeneemmilta, että onko tässä nyt kyse masennuksesta? Kannattaako minun yrittää viedä rakastani hoitoon? Ja haluaako masentunut ihminen usein eristyä rakkaimmistaan? En tiedä yhtään mitään... Tiedän vain sen, ettei minun torjuminen ole ratkaisu mihinkään. Pelkään, että hän tekee itselleen jotain.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko yrittänyt kysyä asiasta ammattilaiselta? En uskalla sanoa tuohon mitään, mutta jospa ottaisit heti maanantaina yhteyttä johonkin, joka tietää asioista vähän enemmän? Ei kannata antaa mitään peruuttamatonta tapahtua, jos asialle voi yrittää tehdä jotakin..Voimia!
Sairastuin itse viime kesän aikana masennukseen ja minusta nuo kuvaamasi, aika vakaviltakin kuulostavat oireet ovat saman tyyppisiä kuin minulla.
Väsymys, puhumattomuus, mielialan vaihtelut jne.
Usein käy niin, että sairastunut itse viimeisenä tajuaa oman tilansa. Ja vaikka saisi vihjeitä ympäristöstä, niitä ei oman väsymyksensä keskellä ymmärrä tulkita oikein. Se, että ylipäätään jaksaa päivästä toiseen on jo saavutus. Se oman tilan hakeminen ja suoranainen eristäytyminen kuuluu kuvioon.
Itselläni sen jälkeen kun sain sairauslomaa, meni kaksi ensimmäistä viikkoa pyjama päällä ilman että sain yhtään mitään aikaiseksi. Kunhan nukuin, istuin, itkin ja ihmettelin.
Puoliso potki onneksi suihkuun kerran päivässä, muuten sekin olisi jäänyt tekemättä. Sen, joka tätä myllyä ei ole käynyt läpi, on mahdoton ymmärtää, mitä tarkoittaa, kun kaikki energia on valunut jonnekin huitsin nevadaan.
Appivanhempiesi ero on todennäköinen tilanteen laukasija, mutta taustalla voi olla paljon muuta myös pidemmältä ajalta. Jos suinkin onnistut, vie hänet lääkäriin niin pian kuin mahdollista.
Hän tarvitsee apua, lääkityksen, mahdollisesti myös terapiaa jossain vaiheessa ja ennen kaikkea lepoa.
Läheisten ihmisten tuki on korvaamaton, eli siinä mielessä tuo eroprosessi osuu pahaan saumaan. Jos jaksat ja olet motivoitunut, yritä pysyä lähellä. Ei siinä mitään ihmejuttuja tarvita. Ihan vaan kaverin tietoisuus siitä että olet olemassa.
Tässä omia kokemuksiani, toivottavasti kaikki teillä kääntyy parempaan päin!
Ohjaapa mies nyt ensin lääkäriin ja pyytäköön pari viikkoa sairauslomaa toipumiseen.
Sitten keskusteluja asiantuntijan (psykologi, avioliittoneuvoja, pappi tai mielenterveystoimisto) kanssa ja mukaan myös lääkärin määrää lääkitystä.
Miehelle tilanteen mukaan pitempiaikaista terapiaa, jotta pääsee masennustiloistaan eroon.
Miehllä varmaankinhuono itsetunto, joka kärsinyt vielä entisestään vanhempien eron vuoksi.
Yritä tukea häntä voimiesi mukaan.
Kyllä, itse olin samanlainen aikuinen mies. On aikoja kun tuntuu paremmalta ja taas putoaa tyhjään. Kellekkäs muille sitä juonittelee kuin lähimmäiselle ihmiselle.
Samoin halusin rakkaasta vaimosta erota. En jaksanut välittää ja kun hän voi hyvin ja on voimakkaampi. Inhosin ja halusin irti hänestä. Taas toinen päivä kuinka häntä rakastin. Kaikki oli hyvin ja olimme onnellisia. Olemme yhdessä vuosien vaikeuksista huolimatta. Parannuin masennuksesta. Sekin on pitkä raskas prosessi.
Masennukseen kuuluu juuri noi piirteet, kaksisuuntainen mielialan vaihtelu.
Ole hänelle tukena, anna hänelle tilaa olla, sanot kuinka välität. Vaikka hiljaa läsnä.
On itsemurha-ajatukset, raskas olo, väsyttää, ajatukset maassa, sydänalassa raskas paino ja päässä raskas paine. Ei mikään tunnu miltään, ei jaksa ajatella, on käpertynyt omaan tyhjään olotilaan.
Hänet täytyy saada lääkäriin. Jos mahdollista, psykiatrian lääkäriin, tai terveysk.lääkräri, yksityinen......
Menkää yhdessä, sinulla on arvokasta tietoa mitä voit kertoa lääkärille. Olet ollut läsnä ja tunnet hänen käytöksen. Potilas ei aina itse osaa tuoda kaikkia asioita esille. Huomaa kuinka voi asiat satuttaa häntä, kun kerrot niistä hänen kuullen. Älä siitä välitä vaan puhu avoimesti.........................