30 vuotta sitten Leningradissa

Tshuudi

mainitsi tässä tuonnoin joku palstalainen käyneensä ja Nevskiä silloin alvariinsa mittailleensa. minkälaista oli silloin, onko täällä monta jo seitkytluvulla käynyttä?

8

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peccy

      Seitkytluvun lopulla olin ohikulkumatkalla Leningradissa. Olin matkalla Sotsiin.
      Muistan bussin läpikulkumatkan Leningradin kaupungista ja lentoaseman. Vesisateessa.
      Maalaispoikaa kauhistutti lentoaseman vilkkaus. Anoppia ja appiukkoa holhotessa aika meni joutuisasti. Tupakkia piti poltella sisääntulohallin reunoille järjestetyissä looseissa. Onneksi se paha tapa on jo jäänyt. Piti kuunnella kuulutuksia, joista ei sanut mitään selvää.

      Minulle on jäänyt siitä sanonta. "Tunnelma on kuin Leningradin lentoasemalla".

      Seuraava reissu oli vuonna 1985. Se aika oli edelleen neukkulan aikaa. Asuimme hotellissa Suomenlahden rannalla. Siihen aikaan oli tapana tallettaa ostoskuitteja. Se tarkistettiin tullissa.
      Vaimo vaihtoi pimeästi markkoja rupliksi, eikä välittänyt mistään määräyksistä. Osteli tavaroita ruplilla mielettömästi. Musiikista pitävänä ihmisenä hän tietenkin osti haitarin. Mihin haitari sitten laitettiin bussissa?
      3-vuotias tytär istui hanurin päällä pitkässä mekossaan. Tullimiehet olivat tyytyväisiä.

      • pitermees

        Sai noihin aikoihin 60 ruubelia muistaakseni. Olin eka kertaa -86 sotsissa sillon vapun aikoihin kun tsernobyl oli poksahtanu, oli se kokemus sekin.


      • hujokki
        pitermees kirjoitti:

        Sai noihin aikoihin 60 ruubelia muistaakseni. Olin eka kertaa -86 sotsissa sillon vapun aikoihin kun tsernobyl oli poksahtanu, oli se kokemus sekin.

        Vuonna -77 tuli ensi kertaa käytyä, kurssi oli hotelli Leningradin ulko-ovella 100=100 ja tankillisen bensaa sai kun paidantaskussa oli sukkahousupaketti jonka mittarinkäyttäjä huomasi.

        Kaupungissa oli helppoa liikkua autolla tähän päivään verrattuna, tosin tienviittojen puute oli silloinkin ihan normaalia, Lenskin läpi ajo Tallinnaan mennessä toisinaan johti harhateille, (kuskin ärräpäät jäi mieleen hyvin, itellä ei viel korttia ollut...) sinänsä ihmeellistä kun Inturistin kartassa ei Venäjällä juuri teitä ollut. Harmi kun vanhoja karttoja ei ole tallessa, niissä ei tarvinnut kartantekijän paljoa päätä vaivata...


      • Itäsuomalainen

        "3-vuotias tytär istui hanurin päällä pitkässä mekossaan. Tullimiehet olivat tyytyväisiä. "

        Jos vaikka olisi haitar iännellytkin, olis voinu sanoa jotta hanuristahan se ääni lähti.


    • 77 nuorena poikana hotelli moskovassa.80-luvun alussa mentiin omalla asuntobussilla monta kertaa viikoksi olginoon.tankin noin 240 litraa sai täyteen kahvipaketilla kivennavalta.

      • "parempi"

        paikka.
        Sai ohikulkijakin käydä syömässä ihan "virallisessa" ruokapaikassa. Rakennus oli asiaankuuluvasti luotaantyöntävän oloinen. Arvokas ja vähän mahtaileva. Arkkitehti on varmaan jostain Tashkentista kotoisin.
        Ympäristöstä kyllä huolehdittiin hyvin. Siistiä oli.
        Ruoka oli asiallista nälkäiselle kulkijalle. Nälkäinen mieshän syö vaikka lohivoileivän, jos ei muuta ole.


      • Tshuudi
        "parempi" kirjoitti:

        paikka.
        Sai ohikulkijakin käydä syömässä ihan "virallisessa" ruokapaikassa. Rakennus oli asiaankuuluvasti luotaantyöntävän oloinen. Arvokas ja vähän mahtaileva. Arkkitehti on varmaan jostain Tashkentista kotoisin.
        Ympäristöstä kyllä huolehdittiin hyvin. Siistiä oli.
        Ruoka oli asiallista nälkäiselle kulkijalle. Nälkäinen mieshän syö vaikka lohivoileivän, jos ei muuta ole.

        Olen muutaman kerran käynyt Olginossa, joskus 80-luvulla oltiin siellä telttailemassa, oli ihan jees, ja hotellissakin joskus yövyttiin. sittemmin myöhempinä aikoina, olisko ollut viisi vuotta sitten, käytiin kerran katselemassa, miltä paikka näyttää ja yllätys oli melkoinen:hotellin takana olevat lomatalopalikat oli hylätty ja niille sijoilleen jätetty. yhden talon kulmassa asusteli ja piti bisnestään joku hevosyrittäjä. alue näytti aika villiltä, outoa arkkitehtuuria käsistä lähteneessä maisemassa.


      • Itäsuomalainen
        "parempi" kirjoitti:

        paikka.
        Sai ohikulkijakin käydä syömässä ihan "virallisessa" ruokapaikassa. Rakennus oli asiaankuuluvasti luotaantyöntävän oloinen. Arvokas ja vähän mahtaileva. Arkkitehti on varmaan jostain Tashkentista kotoisin.
        Ympäristöstä kyllä huolehdittiin hyvin. Siistiä oli.
        Ruoka oli asiallista nälkäiselle kulkijalle. Nälkäinen mieshän syö vaikka lohivoileivän, jos ei muuta ole.

        Poikettiin "aavehotellissa" joskus kymmenen vuotta sitten, kun iski WC:n tarve. Ainoa ihminen, joka nähtiin oli puomin vartija parkkipaikalla. Hotelli sinänsä näytti asutulta, diskossa soi musiikki, Muitakin elämisen ääniä, mutta ristinsieluakaan ei näkynyt, hotellin sisäpiha näytti kaatopaikalta, miesten vessa oli varstona ja käyttökelvoton, naisten käymälässä simme asiamme toimitettua. Lähtiessä vilkaisimme vielä ruokasaliin, pöydät oli katettuna jne. mutta ei tietoakaan henkilökunnasta. Tuli sellinen fiilis, kuin neutronipommin jäljiltä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      198
      2283
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      39
      1557
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      133
      1213
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      281
      994
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      962
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      896
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      892
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      268
      856
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe