tiedän, että tämäkin on ollut aiheena jo kaaauan, mutta tahtoisin nyt taas kysella ja kertoa.
pimeän pelkoni on aivan mahdoton, yöllä en uskalla mennä vessaan ilman puolisoani. jos joudun menemään yksin, laitan kaikkialle valot, ja tietoisuus yöstä, ei helpota, vaikka valot ovatkin päällä. vessan valot räpsähtävät, pelästyn, vedän vessan, pelkään jos joku olisi äänen kuullessaan tullut oven taa. juoksen sänkyyn ja jätän valot päälle.
alakertaan en uskalla pimeällä mennäkään, en jää yksin katsomaan tv.tä näen hahmoja nurkissa, ikkunan takana, tunnen kylmän vedon jalkoihini... pelkoni menee ainavain mahdottomammaksi eikä mikään helpota. jos illalla, kun on pimeää, tulee sähkökatkos, en uskalla liikkua, painun pieneksi mytyksi lattialle, ajatuskin kynttilän kalmeasta valosta saa itkun lähelle. mitä kaikkea kynttilän valossa näkyykään..
tuosta ei tolkkua saa mutta purinpahan mieltäni...
pimeän pelkoni on aivan mahdoton, yöllä en uskalla mennä vessaan ilman puolisoani. jos joudun menemään yksin, laitan kaikkialle valot, ja tietoisuus yöstä, ei helpota, vaikka valot ovatkin päällä. vessan valot räpsähtävät, pelästyn, vedän vessan, pelkään jos joku olisi äänen kuullessaan tullut oven taa. juoksen sänkyyn ja jätän valot päälle.
alakertaan en uskalla pimeällä mennäkään, en jää yksin katsomaan tv.tä näen hahmoja nurkissa, ikkunan takana, tunnen kylmän vedon jalkoihini... pelkoni menee ainavain mahdottomammaksi eikä mikään helpota. jos illalla, kun on pimeää, tulee sähkökatkos, en uskalla liikkua, painun pieneksi mytyksi lattialle, ajatuskin kynttilän kalmeasta valosta saa itkun lähelle. mitä kaikkea kynttilän valossa näkyykään..
tuosta ei tolkkua saa mutta purinpahan mieltäni...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt olet selkeästi ollut jo pitempään anomassa
siirtoa antenniosastolle. Vielä kun joku tolkku
on tallella niin ota hyvä ihminen yhteyttä
paikalliseen mielenterveystoimistoon. Siellä ne
tietää mitä tehdä.
Et minun mielestäni kyllä ole mitään "antenniosastoa" niin kuin edellinen kirjoittaja totesi. Tiedän todella miltä tuntuu kun ei uskalla mennä edes vessaan. Mulla on ollut tuo sama ongelma ihan pienestä asti. En uskaltanut edes nousta sängystä pienempänä kun pelotti niin hirveästi. Mutta itse olen kuullut asiantuntioiden sanovan että pelkoa ei ikinä voi ihan täysin edes voittaa, mutta sitä voi koittaa hallita. Kylläpäs lukemani perusteella sinulla on erittäin vilkas mielikuvitus, heh. Niinpä minullakin on, vain hieman lievemmässä määrin. Mutta olen kyllä myös sitä mieltä ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä pelostaan noin paljon, sillä eihän eläminen ole enää nautittavaa kun puolet vuorokaudesta on pelon aikaa. Joten ehkäpä sinun olisi aika jutella tuosta asiasta jonkun asiantuntijan kanssa. Ehkäpä hän pystyisi vähän antamaan sinulle neuvoja miten pitää pelot kurissa, sehän tietenkin saatta johtua vain ihan jostain yksinkertaisestakin asiasta kuin esim. on pienenä nähnyt vahingossa liian pelottavan elokuvan ja tähän lisättynä hyvä mielikuvitus ( joka hyvässä mielessä on rikkaus) on aikamoinen paukku. Mutta toivon että puhumalla saisit vähän purettua sinun pelkojasi. Koita nukkua hyvin ja sano puolisollsi etä koittaa olla kärsivällinen, et sinä ole tuohon syyllinen. Pelot pois!!!
Mulla on sama juttu. Mä tuun vessasta usein juosten ja pyydän poikakaveriani sammuttamaan valot. Pelkään, että joku seuraa koko ajan mun tekemisiäni ja hyökkää kun oon yksin. Varsinkin illalla, mut joskus päivälläkin. Mäkään en voi kattoo telkkaria yksin, en edes olla ikinä yksin kotona... Ärsyttää olla pelkuri...