?
Kaikki perhoset niityiltämme ovat lähteneet
ja kyyhkysen kujerrus sammui
mutta me seisomme hymyilevin huulin,
silmämme vain eivät hymyile enää
Ja hellässä kosketuksessa olkapäällä
on onttous,
tiiviissä läsnäolossa poissaolon sointi
niin voimakas, että on pakko mennä parvekkeelle
tai ainakin avata ikkuna voidakseen taas hengittää
Minne lensivät perhoset
värikylläisine siipineen
jotka auringon valossa välkkyivät
ja minne muutti
kyyhkysen kujerrus
astuessaan sydäntemme ovista ulos?
Kuinka puhuisimme toisillemme pettymyksestämme,
avaisimme sen lukitun huoneen, sydämeen kätketyn kammion
jossa kyyhötän iskua peläten?
Lauluttoman niityn ääreltä
niin mahdottomalta tuntuu löytää
kestävää siltaa
kohdataksemme jälleen;
kuin pienet perhoset värähtelevin siivin
vatsanpohjassa liikahtelevat
ottaessani haparoivan askeleen
Kaikki perhoset niityiltämme ovat lähteneet
ja kyyhkysen kujerrus sammui
mutta me seisomme hymyilevin huulin,
silmämme vain eivät hymyile enää
Ja hellässä kosketuksessa olkapäällä
on onttous,
tiiviissä läsnäolossa poissaolon sointi
niin voimakas, että on pakko mennä parvekkeelle
tai ainakin avata ikkuna voidakseen taas hengittää
Minne lensivät perhoset
värikylläisine siipineen
jotka auringon valossa välkkyivät
ja minne muutti
kyyhkysen kujerrus
astuessaan sydäntemme ovista ulos?
Kuinka puhuisimme toisillemme pettymyksestämme,
avaisimme sen lukitun huoneen, sydämeen kätketyn kammion
jossa kyyhötän iskua peläten?
Lauluttoman niityn ääreltä
niin mahdottomalta tuntuu löytää
kestävää siltaa
kohdataksemme jälleen;
kuin pienet perhoset värähtelevin siivin
vatsanpohjassa liikahtelevat
ottaessani haparoivan askeleen
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suljen väsyneet silmäni - kirjoitan
avoimin ovien jälkeen astun
huoneeseen jossa pimennysverho
estää aamun koittavan valon
ja illalla niin juuri illalla
vedän henkeä tiedän eläväni
raskaitten luomieni alla
BUTTERFLY TODAY
Se oli hyvä, kaunis, kaihoisa huone,
josta voi paljon ammentaa.
Nyt uusille oville koputtelemaan,
joista uutta elämää kumpuaa.
Kirjoittajan tuntemukset välittyvät lukijalle selkeästi. Tekee mieli kannustaa jotenkin.
Pitkä parisuhde kokee aina kriisinsä, mutta kaikkihan johtaa vain parempaan, lopulta. Oma osuus on ratkaisevin, muiden osuuksiin ei voi vedota.
> Oma osuus on ratkaisevin, muiden osuuksiin ei voi vedota. <
Juuri näin ajattelen minäkin. Itse asiassa just hetki sitten ajattelin tätä erään asian kohdalla.
Runo ei kuitenkaan ole omasta elämästä, suoraan, ei ainakaan tämän hetkisistä tilanteista. Se vaan syntyi. Jotenkin toisen koskettaminen, lähellä/kaukana oleminen, sisimmän viestin ymmärtäminen - siinä on sellaista teemaa joka elää minussa. Vaikka en välttämättä juuri nyt koe omassa elämässä tuollaista kipua mistä runo kertoo niin monet kokee ja onko se sitten empatiaa vai mitä mutta ehkä halusin viestittää, rohkaista niihin pieniin askeliin toista kohti, ja vaikka yritykset ei onnistuisi, silta pettäis ja askeleet johtaisi toisiin suuntiin, hyvä että yritit. :-)
Sellaista...
Joten kiva että "kirjoittajan tuntemukset" välittyvät, vaikka "kirjoittaja" - siis runon minähenkilö - jälleen on fiktio kuten 85% runoistani on, että en dokumentoi itseäni vaan kyllä runollisia lauseita, aistimuksia ja mielikuvia mitä alkaa liikahdella kun kynään tartuun, siinä mielessä kait kaikki runot on faktaa: aistimusten ja mielikuvituksen todellisuutta.
Sanasi lämmittävät sydäntäni oikeasti.
Tuntuu hyvältä että haluat kannustaa runon minähenkilöä, siis ihmistä joka tuollaisessa elämäntilanteessa on, katkenneen tunneyhteyden ja arkojen, uutta yhteydenkokemusta hapuilevan etsinnän keskellä!
Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa sinulle.
Lailla perhosen leijailee elämämme
kukkia katseita tunteita
haaveita hyväilyä toiveita
iloa surua murheita
joskus onnea ja suurinta rakkautta
ystävän kaipausta sydämeen
toivomme aina vain huomiseen
Runosi oli kaunis Kiitos Sinulle
HH