..Peloista kammottavin. Mitä enemmän yrität rentoutua ihmisten seurassa, sitä typerämpi olo tulee, tunnelma on väkinäinen ja ihmiset ympärilläsi vaivaantuneita. En tiedä mistä pelkoni johtuu, mutta vain oikeastaan yhden ihmisen kanssa maailmassa osaan olla täysin rentoutunut: hän on äitini.
En usko että mikään paniikkihäiriö, fobia tai muukaan käsittämätön pelko ole näin rajoittavaa kuin ihmisten pelkääminen.
Kyse ei ole pelkästä ujoudesta, ihmiset vain tuntuvat toiset enemmän, toiset vähemmän,(luojan kiitos)pelottavilta. Olen miettinyt että jos en kallonkutistajalle saa itseäni vietyä, niin ainoa vaihtoehto tässä on ennenpitkää hirttosilmukka.
En usko että mikään paniikkihäiriö, fobia tai muukaan käsittämätön pelko ole näin rajoittavaa kuin ihmisten pelkääminen.
Kyse ei ole pelkästä ujoudesta, ihmiset vain tuntuvat toiset enemmän, toiset vähemmän,(luojan kiitos)pelottavilta. Olen miettinyt että jos en kallonkutistajalle saa itseäni vietyä, niin ainoa vaihtoehto tässä on ennenpitkää hirttosilmukka.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No älä missään nimessä ittees tappamaan ala! Ole onnellinen siitä että on ees se äiti. Ei kaikil oo.
minulla on vähän vastaavia juttuja. olen ilmeisesti huono ihmissuhde asioissa. en tiedä. minulla ei ole yhtään hyvää ystävää, mutta en kaipaakkaan. rakastan olla yksin.
joku aika sitten minulla oli poikaystävä. kun toin hänet ensimmäisen kerran kotiin, tilanne tuntui todella kamalalta. minua ahdisti kamalasti. tuntui, että vanhempani ja poikaystäväni eivät oikein koskaan tutustuneet kunnolla. vaikka olimme yli vuoden yhdessä, heillä oli "huonot" välit, ja siksi tilanne oli kiusallinen.
yritän välttää kavereiden tuomista meille, koska se on minusta kiusallista aina. en tiedä mikä siinä on, mutta en vain pysty siihen.
nyt olen tavannut itseänu huomattavasti vanhamman miehen ja me rakastamme toisiamme. en voi viedä tätä miestä kotiini ikäeron takia, mutta se tuntuu vain hyvältä. en kestäisi ajatusta, että joutuisin olemaan hänen ja vanhempieni kanssa meillä kotona!
Kuulostaa paniikkihäiriöltä: hae lääkkeet niin elämä alkaa helpottaa ja pääset kehittymään sosiaalisesti. Yksin ei kukaan kasva ja kehity, vaan kieroutuu. Pienin erin pelkoa päin. Lääkkeet avuksi alkuun, erakoituminen pelosta ei ole itsevalittu tie.
voi olla mahdollista, minulla on ollut muitakin oireita jotka viittaavat paniikkihäiriöön. tosin mielestäni se on aika liveää kun vertaan sitä esim. niihin oireisiin, mistät ällä palstalla puhutaan. käyn juttelemassa paikkakuntani terveyskekuksen psyk. sairaanhoitajan kanssa kerran viikossa, ehkä hän päättää onko lääkkeisiin tarvetta.
En tiedä minkälaista sinun ihmispelkosi, mutta kerron nyt omasta pelostani.
Pelkään itse ihmisiä, tai siis pelkään lähinnä sitä, etteivät muut ihmiset pidä minusta. Suoraan sanoen, kuvittelen kaikkien ihmisten vihaavavn minua, paitsi niiden, jotka olen tuntenut vuosia. Minun on vaikea olla ihmisten seurassa, koska en voi olla ajattelematta, että kuinkakohan paljon he minua vihaavat. Ennen uskalsin puhua ihmisille, mutta nykyään en edes tykkää puhua muille kuin ihan parille lähimmälle ystävälleni. Tuntuu, että ketään ei kiinnosta asiani ja että kukaan ei ei halua kuulla minusta. Tavallaan jossain sisimmässäni tiedän, etten ole niin kamala, että kaikki minua vihaisivat, mutta useimmiten tuo "ihmiset vihaavat minua"-puoli ottaa vallan. Uusien ihmissuhteiden luominen on minulle lähes mahdoton tehtävä. Olen harkinnut meneväni 'kallonkutistajalle', mutta en uskalla, sillä pelkään, ettei häntäkään kiinnosta minun asiani.
Hei minullakin ihan samoja tuntemuksia kuin sinulla.:/ Ymmärrän sinua 100%:sen hyvin.jos haluut kirjoitella niin kirjoitteleppas osoitteeseen [email protected]
Ihan kuin omasta kynästä tuo kirjoitus. Nuorempana uskalsin puhua ihmisten kanssa vaikka mietin silloinkin tarkkaan mitä sanon.Yritin kuitenkin olla avoin ja reipas. Sellaisethan saavat kavereita, eikö? No, enpä ole.Nyt ajattelen että ihmiset vihaavat minua ja ketään ei kiinnosta seurani. Pelkään että möläytän jotain hölmöä suustani jos satun jonkun kanssa juttusille ja että kun he näkevät meidät uudestaan he eivät enää moikkaisikaan.Joskus jopa koirien kanssa lenkillä jos tulee toinen koirakko vastaan, ja he vaihtavat suuntaa, niin heti ajattelen että johtuu musta.Kyllä mä tiedän että voi olla koulutustilanne tai muuten haluaa mennä kauempaa, mutta silti. Samassa veneessä ollaan.
Kuule. Minuakin pelottaa. Se alkoi lukioaikoina, yläasteella olin kovin rääväsuinenkin.
Paniikkioireet tulivat pikkuhiljaa, nyt en uskalla kulkea edes bussilla koska pelkään että ihmiset nauravat minulle. Tuijottavat.
Olen omituinen jopa vanhojen ystävieni seurassa. Olen yrittänyt eristäytyä, mutta he eivät (onneksi) jätä minua rauhaan.
Aion hakea hapua, ja niin kannattaa sinunkin, kysele esim. kognitiivisesta psykoterapiasta tai hypnoterapiasta.
Toisaalta, jotkut ihmiset vain ovat ujompia kuin toiset. Ei ujous ole sairaus, mutta jos se häiritsee itseä on parempi hakea apua.
Minua kiinnostaa enemmän ujot ihmiset, pidän heistä, he ovat salaperäisesti mielenkiintoisia, eivät paljasta heti itsestään kaikkea.
Sain lääkäriltä Propral 10 mg lääkkeen kokeiltavaksi,
en ole vielä yhtään ottanut.
Sitä oletaan kuulemma n 2 tuntia ennen jotain tulevaa tilaisuutta missä
jännitys on pahimmillaan.
Ajattelin kokeilla ainakin ensin vain yhden tabletin, josko jotain apuja olisi.
Lääke on tarkoitettu lähinnä korkean verenpaineen hoitoon, myös migreenin.
Mutta luin juuri että sitä aika hyvällä menestyksellä on käytetty myös sosiaalisten fobioiden ja jännitysoireiden hoitoon.
Ei ole kolmiolääke,
mutta voi kuulemma vähän väsyttää, ja aiheuttaa palelun tunnetta ja pientä huimausta, ainakin aluksi.
Pakko jotain kokeilla, muuten en uskalla pian mennä mihinkään :(
Ei mulla propral auta ollenkaan tuohon jännittämiseen. Pitää olla jotain rauhoittavaa lääkettä. Tuntuu kyllä ettei nekään auta tarpeeksi. On tämä ihmispelko yhtä helvettiä kun ei voi elää normaalia elämää. Ei ihme että aina välillä käy itsensä tappaminen mielessä.
Helvettiä se pahimmillaan on!
Itselläni myös Opamox 15mg ja kehotettiinkin ottamaan yhtä-aikaa Propralin kanssa, kun ei se yksistään tuota pelkoa vie, joskus vähän laimentaa.
Kuluttavaa. Kyllä se syö miestä jos naistakin,
ja tuntuu, että koko elimistö kärsii tuosta jatkuvasta jännittämisestä.
Yöksi olen saanut nyt Melatonin 3mg, auttaa kyllä nukkumiseen, ja elättelen toiveita, että sekin rauhoittaisi muuta elimistöä, kun muutenkin menee "ylikierroksilla".
Pelkäämisen suhteen.
Joskus tämä on ollut poissa pitempään, kun tuli hetki,
jolloin olin jo niin väsynyt, että totesin ääneen :
" Mä en JAKSA enää pelätä! "
Enkä jaksanutkaan, olin ihan loppu.
Nyt vaan on asioita jotka ovat laukaisseet nuo oireet taas tosi pahoina.
Siis se voi myös mennä ohi...... ja toivoisin, että muilla kävisi just niin.
Toivon itsekkin että kaikki jotka joutuu kärsimään tästä ongelmasta pääsis peloistaan ja ahdistuksestaan eroon. Ei tule olemaan ainakaan mikään helppo juttu mutta itse olen päättänyt taistella vastaan hakemalla apua ja kohdata pelkoni. Pitkän aikaa olin vain neljän seinän sisällä.
Nyt olen niin kyllästynyt ongelmiini että olen ajatellut ettei siinä mitään ainakaan menetä vaikka uhmaa pelkojaan.Olen siis lähempänä sitä pistettä etten enää pelkää itseni munaamista ja ajattelen että mokaileminenkin kuuluu elämään. Mulla ja varmasti muillakin tästä ongelmasta kärsivillä on vain voitettavaa.
Mulla on kanssa pelosta paniikki ja samalla kun sairastan skitsoaffektiivista häiriötä niin pahimmillaan pelkotilanteessa alan hallusinoimaan toisten puheita, ne saa siis toisen merkityksen joka yleensä käsittelee minua.
En sitten enään tiedä mikä on totta ja mikä harhaa, mikä oikeasti minua koskevaa muiden puhetta mikä kuviteltua ja tästä tilanteesta yleensä lähden kälppimään tai sitten yritän keskustella jonkun kanssa ihan muusta aiheesta (tämä siis ihmisryhmässä, esim, opiskelijaryhmässä) ja joskus saan tilanteen ja todellisuudentajun palautettua ihan sillä, joskus tilanne jos en lähde pois kestää useita tunteja ja jo melkein paniikissa törmäilen ihmisiin, pelkään sen näkyvän ulospäin ja en pysty enään keskittymään mihinkään muuhun kuin yksinjäämiseen ja pakenemiseen :(
Terapeuttini sanoi, että voisin mainita muille näissä tilanteissa olevani paniikkihäiriössä, ja toisaalta olisi helpotus kun muut tietäisivät, mutta toisaalta pelkään että minua alettaisiin pitää omituisena, ihmiset alkaisivat välttelemään minua ja joku voisi ehkä nauraakin. Toisaalta en kyllä itsekään nauraisi kellekään paniikkihäiriöiselle, että ehkä se on vain kuviteltua....
Helvettiä se on, ja meinaa viedä työ/opiskelukyvyn, mutta yritän jotenkin hakeutua muiden seuraan toiveena saada ystäviä/tuttuja ja sinnitellä opinnoissa, ehkä yrittää selviytyä vielä töissä joka on asiakaspalvelua.
Olin pitkään sairaslomalla ja ei se yksinäisyyskään mitään herkkua ollut :(
Kaipaan ja pelkään ihmisiä!