Luitteko uuden Auto Bildin?

Olivat siellä testailleet alustoja värähtelynukella joka on sellainen 2 sensorin laitteisto joka mittaa töyssyjen tuntuvuutta autossa.

Audi ei pärjännyt yhdessäkään testissä vaan oli kuopparata ja mukulakivipäällyste-testeissä kymmenen auton joukossa yhdeksäs.
Viemärikansi-testissä Audi räjäytti pankin olemalla viimeinen eli kymmenes, Golfin ottamalla tällä kertaa kyseenalaisen kunnian yhdeksännestä sijasta.
Audin tärinät olivat mittauslaitteen mukaan karkeasti sanottuna kaksinkertaisia testin parhaimpaan(Mercedes Benz ilmajousituksella) nähden ja se ainut riisipussikin joka testissä oli mukana piti noin neljäsosan pienempää töyssytystä kuin Audi. Audista oli vielä lisämaininta että tämä ei ollut Ambition varustelulla, jos olisi tulos olisi ollut vielä surkeampi.

Jäin silti ihmettelemään että kuka tuolle autolehdelle maksaa palkat, vaikka Audi oli todella surkea mittaustulosten mukaan ei siitä loppumaininnassa sanottu halaistua sanaa, kun taas BMW jonka mittaustulosten keskiarvo oli parempi kuin Audilla sai murska-arvostelut.
222801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

kun ei meitä kiinnosta muiden mielipiteet.

ihan sama mitä joku testeri kertoo, perstuntumalla ei anakaan omassa audissani ole valittamista....

ja mukulakivillä ajelen vuodessa varmaan 2km joten ihan paskan haielee vaikka pomppis kuin kenguru sen matkan, ainakin olis jotain hauskaa niin stapiiliin ajoon muuten....

olisin voinut valita muuten autokseni minkä hyvänsä mistä merkistä hyvänsä mutta tällä kertaa päädyin audiin, toisella kertaa voi olla että johonkin muuhun...

Äänestä

premium hah hah hah

Äänestä
  • lukevasi Autobildiä?

    No onhan siinä paljon kuvia ja vähän tekstiä, sopivaa "luettavaa" vähä-älyisille.

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä, että autot jaksaa kirvoittaa tuollaisia kommentteja ja jatkuvaa lässytystä premiumista. Auto on vaan ajoneuvo, jolla liikutaan paikasta toiseen. Mutta kai niisä erojakin on. Toinen tykkää Audita ja toinen siitä mossesta ja keskioluesta. Taitaa pijalla olla jo puolikovat pöksyssä, kun saa itseään ilmaistua. Olis mukava lukea järkeviäkin kommentteja, mutta ei tunnu sielläpäin älyn valo palaa...

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    En oikein ymmärrä, että autot jaksaa kirvoittaa tuollaisia kommentteja ja jatkuvaa lässytystä premiumista. Auto on vaan ajoneuvo, jolla liikutaan paikasta toiseen. Mutta kai niisä erojakin on. Toinen tykkää Audita ja toinen siitä mossesta ja keskioluesta. Taitaa pijalla olla jo puolikovat pöksyssä, kun saa itseään ilmaistua. Olis mukava lukea järkeviäkin kommentteja, mutta ei tunnu sielläpäin älyn valo palaa...

    premium kommentti. Ettekö te pässit itse tuki sitä vitun premiumianne joka helvetin väliin. Lue näitä sivuja , joka vanha Audin paska on muka premium ja kadehdittava. Kuka nyt autoa kadehtii mut jos sulla on premium muija niin sit joku voi jopa kadehtia. Audi "pijalla" kuten kirjoitit taitaa itsellä olla potenssivaikeuksia koska mielessä on vain kuinka premium vanha Audin reuhka on.

    Äänestä

  • miten meinaat selvitä huomisesta maanantaista, kun se on viikonpäivistä vaikein? lääkettäkään ei ole enää tarjolla.

    Äänestä

  • oikein! kirjoitti:

    premium kommentti. Ettekö te pässit itse tuki sitä vitun premiumianne joka helvetin väliin. Lue näitä sivuja , joka vanha Audin paska on muka premium ja kadehdittava. Kuka nyt autoa kadehtii mut jos sulla on premium muija niin sit joku voi jopa kadehtia. Audi "pijalla" kuten kirjoitit taitaa itsellä olla potenssivaikeuksia koska mielessä on vain kuinka premium vanha Audin reuhka on.

    sattuuko sua todella näin paljon päähän? mikä siellä oikein kiristää vanteen lailla aivojasi?

    Äänestä

  • oikein! kirjoitti:

    premium kommentti. Ettekö te pässit itse tuki sitä vitun premiumianne joka helvetin väliin. Lue näitä sivuja , joka vanha Audin paska on muka premium ja kadehdittava. Kuka nyt autoa kadehtii mut jos sulla on premium muija niin sit joku voi jopa kadehtia. Audi "pijalla" kuten kirjoitit taitaa itsellä olla potenssivaikeuksia koska mielessä on vain kuinka premium vanha Audin reuhka on.

    Nyt alkaa vaikuttaan siltä, että kliimaksi lähestyy. Osta mosse. Ps. Olet oikein "preemium hemmo".

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    lukevasi Autobildiä?

    No onhan siinä paljon kuvia ja vähän tekstiä, sopivaa "luettavaa" vähä-älyisille.

    itse en koskaan ole lukenut kyseistä tuotosta.
    No mä olen fiksu ja ajan paremmalla autolla.

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    En oikein ymmärrä, että autot jaksaa kirvoittaa tuollaisia kommentteja ja jatkuvaa lässytystä premiumista. Auto on vaan ajoneuvo, jolla liikutaan paikasta toiseen. Mutta kai niisä erojakin on. Toinen tykkää Audita ja toinen siitä mossesta ja keskioluesta. Taitaa pijalla olla jo puolikovat pöksyssä, kun saa itseään ilmaistua. Olis mukava lukea järkeviäkin kommentteja, mutta ei tunnu sielläpäin älyn valo palaa...

    suurenluokan järkimiäs, vai ookko?

    Äänestä

  • millainen lehti se on? kirjoitti:

    itse en koskaan ole lukenut kyseistä tuotosta.
    No mä olen fiksu ja ajan paremmalla autolla.

    Pienellä kirjaimella ym.

    Eihän sulla poju ole edes ajokorttia.

    Äänestä

  • taidat olla kirjoitti:

    suurenluokan järkimiäs, vai ookko?

    Ei sellaista tule ikinä...Siis järkimiestä.

    Äänestä

Olen ainakin itse ajellut monenlaisella autolla Datsun 100 ampeerista lähtien. Kilometrejä on kertynyt n. 750.000. Jenkkiraudoissa on löysä ja Audissa napakka jousitus. Jos joku ei jommasta kummasta tykkää, voi jättää ostamatta ja lukea lehteä tyytyväisenä omaan valintaansa. Jokaisella on mielipiteensä, harvoin kuitenkaan kellään on oikeaa...muille kuin itselleen.

Äänestä
  • Että mistä se "huippuluokan alusta" syntyy, siis se että on täsmällinen/tarkka ohjaus, se on tekijä joka on suoraan verrannollinen siihen miten kova kivireki auto on. Ei tietenkään koske mitään aktiivisesti säätyviä ilmajousituksia, se kun voi olla hyvä kummassakin. Audissa tosin käytetään ainakin suurimmaksi osaksi perinteisiä iskareita joten valinta tapahtuu kivirekimäisyyden ja mukavuuden välillä.

    Äänestä

ihan liian löysä alusta, niinkuin joka ainoassa autossa vakiona. Periaatehhan on se että mitä jäykempi alusta sitä parempi. Ketään kiinnosta kuinka mukava se on.

Äänestä
  • Varsinkin kelirikkoaikaan tuollainen jäykkä alusta on paras. Hiekkatiet kuoppineen kaikkineen ovat myös komeita ajella, koskaan ei tarvitse järkeillä töyssyn jälkeen että meniköhän jotain rikki, iskujen ollessa kuin rotvalleja päin ajelisi.

    Äänestä

ovatko nykyautojen jousitukset liian kovia. Ja vastaus oli että lähes poikkeuksetta ovat. Ja meillä nuoriso laittaa auteihin vielä kovan jousituksen ja 17" pyörät. Eipä voisi suomen olosuhteissa olla huonompaa valintaa. Se lienee sitä preemiumia.

Äänestä

Muualla maailmassa sentään osataan, toisin kuin yksinkertaisten punaniskojen USAssa. :)
Jenkkiautojen rumpujarruilla pitää hidastaa piiitkään ennen käännöksiä kävelyvauhdiksi jotta käännös sujuisi turvallisesti. Paitsi poikkeus vahvistaa säännön: Cadillacin XLR on kovempi "kivireki" kuin yksikään euroauto.

Äänestä

"Jäin silti ihmettelemään että kuka tuolle autolehdelle maksaa palkat, vaikka Audi oli todella surkea mittaustulosten mukaan ei siitä loppumaininnassa sanottu halaistua sanaa, kun taas BMW jonka mittaustulosten keskiarvo oli parempi kuin Audilla sai murska-arvostelut."

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
On ne ennenkin antanu aika positiivisia kuvia VAG-romuista vaikkei olisi ollut aihettakaan, niin ja onhan se saksalainen lehti.

Äänestä
  • Miten ne volkkarien kestotestit on yleensä menneet
    Autobildissä, vaikka Touran ja Polo...sanoja ei säästelty.

    Bild konsernilla on ollut aina jotain hampaankolossa
    Volkswagen konsernia vastaan.

    Tällä kertaa spekulaatiosi meni ihan metsään...

    Äänestä

  • häikkää... kirjoitti:

    Miten ne volkkarien kestotestit on yleensä menneet
    Autobildissä, vaikka Touran ja Polo...sanoja ei säästelty.

    Bild konsernilla on ollut aina jotain hampaankolossa
    Volkswagen konsernia vastaan.

    Tällä kertaa spekulaatiosi meni ihan metsään...

    Oikein raakasti että hyviä vehkeitä vaikka kestotesti osoitti ihan muuta.

    Äänestä

Audi bild on kyllä todella "puolueeton" ja "lahjomaton" autolehti. Tuota kannattaa uskoa, kuin uskovainen vanhapiika raamattua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivireki kirjoitti:

Olivat siellä testailleet alustoja värähtelynukella joka on sellainen 2 sensorin laitteisto joka mittaa töyssyjen tuntuvuutta autossa.

Audi ei pärjännyt yhdessäkään testissä vaan oli kuopparata ja mukulakivipäällyste-testeissä kymmenen auton joukossa yhdeksäs.
Viemärikansi-testissä Audi räjäytti pankin olemalla viimeinen eli kymmenes, Golfin ottamalla tällä kertaa kyseenalaisen kunnian yhdeksännestä sijasta.
Audin tärinät olivat mittauslaitteen mukaan karkeasti sanottuna kaksinkertaisia testin parhaimpaan(Mercedes Benz ilmajousituksella) nähden ja se ainut riisipussikin joka testissä oli mukana piti noin neljäsosan pienempää töyssytystä kuin Audi. Audista oli vielä lisämaininta että tämä ei ollut Ambition varustelulla, jos olisi tulos olisi ollut vielä surkeampi.

Jäin silti ihmettelemään että kuka tuolle autolehdelle maksaa palkat, vaikka Audi oli todella surkea mittaustulosten mukaan ei siitä loppumaininnassa sanottu halaistua sanaa, kun taas BMW jonka mittaustulosten keskiarvo oli parempi kuin Audilla sai murska-arvostelut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu