oinas ja oinas

Niin,vuodesta -86 on oltu kimpassa ja vielä mennään....

kaksi suhdetta oinasmiehen kanssa, toinen juuri meneillään. Oinasnaisen on helppo samaistua oinasmieheen, joka tarjoaa syliä ja turvaa ja haluaa olla lähellä, eli oinasmiehet eivät todellakaan jätä oikkulityttöä yksinäiseksi!
toisaalta taas jos oinasnainen, niinkuin minä, ahdistuu helposti toisen liiallisesta läheisyydestä rupee oikku

Mä olen ollut suhteessa melkein kaksi vuotta oinasmieheen (itse olen siis oinas) ja asumme eri maissa ja hän erimaalainen mutta ihan eurooppalainen (ei maahanmuuttaja).

Ja täytyy myöntää että yllättävän hyvin on mennyt mikä tietysti voi olla sitäkin että molemmilla on tilaa elää omaa opiskeluelämää mutta iltaisin näemme parin tunnin ajan toisiamme mesen välityksellä. Tietysti ikävä on ainakin välillä liian kova mutta siihen on jo tottunut joten osaa pitää itsensä kasassa.

Joskus on kyllä riitoja (lähinnä välimatka ärsyttää tai sitten luottamuspula yhtäkkiä iskee) niistä on silti selvitty ja lähinnä silläkin että toinen ymmärtää toisen tapaa reagoida (ymmärtää että se kuuluu oinaan luonteeseen) eikä tee siitä numeroa... joten riita tavallaan kuivuu lopulta kokoon. Välillä kun olen vihainen, en ajattele mitään muuta ja näytän sen että olen vihainen mutta mieheni on ottanut sen rauhallisesti eikä ole lähtenyt kehittämään siitä suurempaa ja lähinnä pyrkinyt huumorilla ohittamaan koko riidan ja saa todellakin nauramaan (kerrankin olin että lopeta mä olen nyt vihainen.. älä naurata...).

Kuitenkin meidät on kuin toisillemme luodut, oikeat sielunkumppanit... meillä on käynyt erinomainen tuuri kumppanin löytämisessä. Ei voisi parempaa puolisoa saada jolla on samanlainen hyvä luonne ja samanlaiset hyvät arvot.

Oinaat ovat oikeasti hyviä ja ihania ihmisiä kun niihin tutustuu kunnolla. Oinaat kuitenkin vaativat usein luottamuksen toiselta ennen kuin haluavat tutustua enempää... ilman luottamusta, oinas ei lämpene.