Olen halunnut koiraa koko elämäni ajan (19v). Taino meillä oli kyllä koira, mutta se kuoli kun olin ehkä 12. Asun siis vielä toistaiseksi kotona, perheelläni ei ole mitään koiraa vastaan ja he ovat valmiita osallistumaan sen hoitoon. Koira kuitenkin todennäköisesti on elossa vielä silloinkin kun muutan pois kotoa, niin mietin vain että pärjäänköhän varmasti yksin sen kanssa? nyt tuntuu että kyllä, mutta en haluaisi että koira joutuisi missään tapauksessa kärsimään ajanpuutteestani. Kertokaas, yksinasujat, että miten se koiranomistajan arki sujuu :)?
kuinka raskasta on koiran pitäminen yksin?
7
4370
Vastaukset
- ^-^
se ei voi olla kamalan vaikeaa! x))
koska tiedän tyypin jolla on jo 8v. rottis ja hän on yksin kasvattanut sen pennusta..
Joten ei se voi olla x) - minä tein näin
Minulla on koira ja asuin aiemmin yksin. Minulle koiraharrastus oli tärkeää yksin asumisen aikana. Kävin koulutuksessa, lenkillä koiran ja kavereiden kanssa joilla on koiria.
Ennen töihin lähtöä käytiin pikkulenkki, jolloin koira teki tarpeet annoin aamulla ruuan.
Kun tulin töistä, käytiin pidemmällä lenkillä ja jonkun aikaa siitä koira sai toisen ruuan. Illalla taas pienempi lenkitys.
Lisäksi lisänä lenkit kavereiden kanssa, koulutukset treenit. Joskus käytiin hiihtämässä koirien kanssa. Mukavia oli myös kesäiset metsäretket, kun otettiin eväät mukaan ja joskus paistettiin jopa makkarat nuotiolla.
Ikävää oli, kun väsytti paljon, olin kuumeessa tai mahataudissa.. koirasta on huolehdittava ja ulkona on käytävä. Tosin mahataudissa ja kuumeessa ei pitkiä lenkkejä tehty =) Tosin, ei koirakaan ollut moksiskaan muutamasta päivästä, jolloin pitkät lenkit jäi tekemättä.
Jos illalla joskus oli menoa, kuten esim. viikonloppuna halusi käydä esim. baarissa. Ennen lähtöä lenkitin koiran kunnolla ja kotoa en lähtenyt ennen ilta klo 20. Aamuyöstä kun tulin kotiin, käytin koiran pienellä lenkillä (sai aamulla nukkua pidempään). Pitempi lenkki tehtiin iltapäivällä.
Kyllä vaan elo on helppoa aikuisen koiran kanssa. En tiedä kuinka pennun kanssa 4x päivässä ruokinta sisäsiisteyden opettaminen yksinäiseltä onnistuu?! - yksin asuva nainen
Minulla on nyt ollut yksin koira puoli vuotta. Otin 1 1/2 vuotiaan uroksen. Aamulla herätään puoli kuusi, syödään, mennään lenkille. Lähden töihin ennen kahdeksaa. Koira jää MIELELLÄÄN yksikseen, kunnes tulen töistä 6-7 tunnin kuluttua. Nukkumasta se kömpii. Taas syödään ja mennään pissalle. Ilta puuhaillaan ja pitkä lenkki tehdään illemmalla ennen nukkumaan menoa.Koira rakastaa autoilua. Viikonloppuisin ajellaan toiseen kotiin. Minulla on sattunut tuuri, kun on niin helppo koira. Pieni kooltaan. Ei koskaan ole kotiin pissannut sisälle. On rauhallinen vieraiden ja lähtemisten kanssa. Että ota vaan koira, kunto nousee ja saa raitista ilmaa. Koira on tuonut tylsään elämääni enemmän säpinää. Mutta toisaalta säännöllisyyttä myös!
- musta.salama
Pärjäät jos olet sitoutunut elämään sen kanssa silloinkin kun ei huvittaisi: kaatosateessa työpäivän jälkeen pitkälle lenkille lähteminen ei huvita varsinkin jos huomaat että koirallasi on maha kuralla ja kakkaa on ympäri kämppää suurinpiirtein lattiasta kattoon ja ne pitää siivota ensin.
Meillä arki sujuu näin: Aamulenkki noin kuuden maissa puoli tuntia, jonka jälkeen ruoka koiralle. Töihin, kotiin ja heti noin tunnin lenkille joka yleensä sisältää leikki tuokion ja/tai vapaana riehumisen. Illalla kotiintumisen ja itsensä ruokkimisen jälkeen leikki/koulutushetki, joita voi olla pari lyhyempää tai yksi pitempi riippuen siitä mitä tehdään 15-30min. Etsintäleikkejä, koulutusta (käskyt ym.) ja mukavaa yhdessä oloa :)
Sitten vielä iltaruoka ja pienen levon jälkeen iltapisut noin 20min..sitten vaan nukkumaan makeat yöunet ja uusi päivä :)
Viikonloppuisin tehdään sitten vähän pitempiä lenkkejä. Varaudu siihen, että jos koiran otat niin muutos koiran hoidon raskaudessa voi olla melkoinen kun muutat kotoa pois. Toinen on meille tulossa ja koukkuun olen koira harrastukseen jäänyt :) - ongelma ?
Mikä siinä on vaikeaa ? Entäs yksinhuotajat lapsineen, joille jäi koira erossa ? Entäs perheessä, jossa paljon lapsia, käydään työssä, hoidetaan taloa ja tehdään kotitöitä ja esim. päävastuu koiran hoidosta on perheen emännällä ja miestä ei ehkä ensi-ihastuksen jälkeen kiinnosta ? Entäs, kun olet raskaana, käyt bussilla opiskelemassa, miehesi on viikot matkatyössä ja asut anoppilassa, jossa on jo yksi sekarotuinen vihainen koiruli ja appi on alkoholisti ? Itse asuin "armosta" appivanhempien talon siivessä koirineni ja lapsineni. Entäs kun pentu pitää yöllä viedä ulos ja ukko nukkuu, "kun on raskaat työt", itse sitten menet umpihankeen keskellä yötä maha paksuna koiraa viemään ja aamulla nouset jo aikaisin, että ennättää kaikki tehdä ennen bussiin juoksua ?? Välitunnit unta palloon. Kiva kun lasta piti imettää/hoitaa yöllä ja koiranpentu samalla, ukko ei jaksanut, kun oli ne raskaat työt !! Tämmäsestä on kokemusta. No, miksi sitten koiranpentu kun elämäntilanne oli mikä oli, no pentu oli NIIN suloinen anopin ja mieheni mielestä, ja varsinkin, kun heidän x-saku oli kuollut ja nyt sattui olemaan pentuja samalla kylällä. Semmmoista. Mikä nykyihmisiä vaivaa, kun ei jaksa, kehtaa, ollaanko luusereita? Yritystä puuttuu, kaikki pitäsisi saada tarjottimella ??!?!Grr, grrrr, HELPPOA, HELPPOA !!!KYLLÄ KOIRAN KANSSA SAA KOIRIEN KOULUTUSKENTÄLLÄ HYVIÄ YSTÄVBIÄ JA TUTTAVIA, JOITA VOI TARVITTAESSA PYYTÄÄ HOITAMAAN JA ONHAN KEKSITTY KOIRAHOITOLAT: Nämä asiat pitää selvittää, enennkuin hankkii koiran. Minulla on ainakin vakihoitajatyttö, jos milloin tarvii. Ellei hänelle sovi, on vielä yksi toinenkin. Tytöt saa rahaa, ja me turvallisen hoitajan ihan kotiin jopa viikonlopuksi !!!
- m-li
Minulla on kaksi eikä toista kaksijalkaista (kolmannen koiran voisin ottaa kyllä, mutta ihmistä en :)). Ei ole mitään ongelmaa ollut. Tosin olen monesti miettinyt, että esim. kerrostalossa olisi varmasti raskaampaa. Koirat ovat säänsalliessa tarhassa, kuitenkin usein yöt sisällä. Aamulla koirat irti pihalle tunniksi ja sitten tarhaan kun lähden töihin (työmatkaa kertyy yli 100 km / päivä, joten koirat joutuvat olemaan keskenänsä sellaisen keskimäärin 9,5 h /päivä). Sitte kotiin, heti välittömästi lenkille. Emännälle ruokaa ja useimmiten on joko ohjatut treenit tai otetaan ominemme tottista ja illalla vielä lyhyempi lenkki. Viikonloppuisin sitten tehdäänkin paljon yhdessä kaikkea mukavaa, vedetään hiihtäjää, lapsia pulkassa, käydään treeneissä, lenkkeillään ja tallustellaan. Mutta luulenpa, että ei onnistuisi jos asuisin kerrostalossa. Olisi aika pitkä aika olla sisälläkin keskenänsä.
- Jaana vaan
jos suhtaudut asiaan yhtä suurella sydämellä kuin muidenkin sinulle rakkaiden kanssa elämiseen. Otat aina huomioon koiran tarpeet,kuten ruoka,terveys,liikunta,aivojumppa,koulutus ja valtavasti yhteistä aikaa!Ikään kuin ikilasta hoitaisit ja vastuu on aina sinulla =)Tälläinen tiivistelmä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275