äidilläni on levinnyt rintasyöpä.(todettiin n. 2 v. sitten, oli jo silloin levinnyt) etäpesäkkeitä maksassa ja luustossa. rinnasta ja kainaloista kasvaimet leikattu, ja välillä äitini oli hyvässä kunnossakin
nyt on taas mennyt tosi huonoon kuntoon. iho keltainen, eikä ruoka pysy sisällä, ja vatsakipuja. (vatsassa eikä suolistossa kuitenkaan kasvaimia ei ole)
lääkärin kanssa olen kyllä jutellut... mutta muutama asia jäi askarruttamaan.. miksi maksassa olevaa kasvainta/kasvaimia ei ole leikattu? ja olisiko niille jotain muuta tehtävissä? ja onko tuo ihon kellastuminen todella paha merkki..?
kiitos vastauksista jo etukäteen.
nyt on taas mennyt tosi huonoon kuntoon. iho keltainen, eikä ruoka pysy sisällä, ja vatsakipuja. (vatsassa eikä suolistossa kuitenkaan kasvaimia ei ole)
lääkärin kanssa olen kyllä jutellut... mutta muutama asia jäi askarruttamaan.. miksi maksassa olevaa kasvainta/kasvaimia ei ole leikattu? ja olisiko niille jotain muuta tehtävissä? ja onko tuo ihon kellastuminen todella paha merkki..?
kiitos vastauksista jo etukäteen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
syövän kanssa omakohtaisesti tekemisiin joutuneita ihmisiä, mutta lääkäreitä me ei olla ja niinollen meillä ei ole oikeastaan oikeutta vastata tuollaisiin kysymyksiin,joten laita se lääkäri vastaamaan sinulle niinkuin asia on.
Tuo on vissi totuus, että voimme puhua vain omista kokemuksista. Diagnoosit jääköön lääkäreille.
siltä että ihon kellastuminen voi olla huono merkkia. Ainakin se kertoo maksan muutoksista. Papallani oli maksassa syöpä ja loppua kohden iho rupesi yhä enemmän kellastumaan. En minäkään mikään lääkäri ole mutta puhun kokemuksesta.
Vaikka meillä on kokemuksiakin, niin laitetaan lääkäri kertomaan ne vaikeat asiat,varsinkin silloin kun ihminen kyselee toisten sairauksista.Ei meidän aina tarvi kertoa , vaikka itsellä olisikin tietoa!!!Jos potilas itse ja lääkäri eivät kerro, niin ei se sitten kuulu meillekään tällä palstalla.
En kyllä oikein ymmärrä, miksei täältä saa syöpään sairastuneiden omaiset ja läheiset kysyä mieltään askarruttavia asioita. Ei kaikilla ole mahdollisuutta / uskallusta kysyä lääkäreiltä erinäisiä asioita, saati sitten, että sitten vielä pitäisi ymmärtää lääkärien antamat ah niin selkokieliset vastaukset. Ehkä on helpompi mennä puhumaan sairastuneen kanssa (vaikka oman äitinsä) kun on edes vähän kärryillä missä mennään, vaikkei täältä saadut "diagnoosit" sitten niin pitäisikään paikkaansa. En usko että lääkäritkään voivat antaa sen varmempia vastauksia kun on kuitenkin syöpä kyseessä. Mun äiti kuoli jouluna syöpään, sairasti 5 kk ja vieläkään ei ole selvinnyt mikä aiheutti kuoleman. Syksyn ja talven aikana lueskelin silloin tätä palstaa ihan vain saadakseni tietää muiden kokemuksia ja tuntemuksia ja vertailin niitä omiini. Ja hain lohtua ja myöskin tietoa. Jotta eiköhän pidetä palsta avoimena myös muillekin ja leikitään lääkäriä oman kokemuksen pohjalta jos siltä tuntuu ja joku tietoa haluaa nimenomaan muiden kokemuksista.
kiitos ymmärtäväisestä vastauksesta. en tietenkään oleta, että täältä varmoja diagnooseja saisin, tai että niitä kirjaimellisesti uskoisin...:) mutta juuri kokemuksista haluaisin kuulla.
lääkärin kanssa jutellessa kun moni asia jää kysymättä siinä tilanteessa... ja äitini itse ei mielellään puhu asiasta, on sen verran masentunut. ja siksi en kokoajan viitsi/enkä pysty urkkimaan tietoja. ja ehkä äiti myös haluaa säästää meitä(minua ja sisaruksiani..)
mutta täytyy yrittää päästä uudelleen lääkärin puheille. kirjoittaa askarruttavat kysymykset ylös, niin muistaa sitten.. ja kyllä se lääkärin kanssa puhuminen pelottaa, koska luultavasti ei ole kovin hyviä uutisia... siksikin täältä etukäteen yritän kysellä, ettei sitten tule järkytyksenä..
mutta aikuisen pitää kokea vastuunsa ja olla josku vastaamattakin.Palsta on kysyjille täysin vapaa, mutta itse olen elämässä oppinut sen, että aina ei kuulu minun vastata, vaan laittaa asiantuntijat "koulutustaan vastaaviin töihin".Minä olen itse rintasyövän sairastanut ihminen ja tiedän miltä ne sivullisten diagnoosit tuntuvat.Potilas saa itse käyttää päätään ihan tarpeeksi lääkärien kanssa keskustellessa, koska ei ne lääkäritkään ole kaikki itse syöpää kokeneet, aika harva varmaan.Minun mielipiteeni on muokannut omat elämänkokemukseni.Vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa, tässä tapauksessa. Hyvää jatkoa Sinulle!
nuori tyttö olet ? Toivon sinulle ja äidillesi voimia ja jaksamista sairauden kanssa.Olen itsekin ehtinyt jo kokea perheessäni vaikeita sairauksia,tiedän miltä sinusta tuntuu.Voimahalaus sinulle!
että laitat lapulle ylös, mitä siltä lääkäriltä haluat kysyä.Ajattele rohkeasti se lääkäri ihmisenä , joka ei ole missään mielessä sinua parempi, onhan vaan halunnut kouluttautua ammattiin, jossa voi auttaa ihmisiä.Kaikista se ei tosin ihan helpolla näy ulospäin! Sinä olet ihmisenä ihan yhtä arvokas, joten hän on sitä varten, että palvelee sinua ja äitiäsi.Ymmärrän hyvin sen, että se ennakkooon tietäminen jollain tavalla auttaa, ja ymmärrän senkin, että äitisi on masentunut eikä halua oikein puhua asiasta. Oma äitini on aina yrittänyt säästää minua , eikä ole puhunut tarpeeksi pahoista sairauksistaan, mutta emme me sitten kovin läheisiä olekaa. Olen sitä mieltä että vaikeistakin asioista puhuminen lähentää, kun pystyy ottamaan osaa toisen tuskaan.Toiset äidit yrittävät mielestäni säästää lapsiaan väärällä tavalla noista elämän vaikeista asioista, mutta jokainenhan niitä ikäviä asioita joutuu kokemaan, nehän ihmistä kasvattaa ymmärtämään toisia.-Oman syöpäni kanssa otin heti sen kannan, että kerroin välittömästi tyttärelleni, että rinnasta on löytynyt patti.Hän sitten eli asian kanssa vaiheesta toiseen, mutta aina kerroin heti, jos jotain uutta kuuluu. Sinun asemassa kyllä yrittäisin kysyä äidiltäsi sitä mitä haluaisit tietää ,nyt kun se on mahdollista. Äitisi on varmaankin aika nuori vielä.Toivon sinulle ja äidillesi Taivaan Isän siunausta ja sitä, että äitisi paranisi.
Hei tyttö vaan, oletko käynyt verkkoklinikan rintasyöpä keskustelupalstalla. Uskoisin sieltä sinulle löytyvän paljon vastauksia asioihin, joihin ei ehkä lääkäritkään pysty vastaamaan.
äitini kuoli viime maanantaina. kerkesimme sitä ennen käydä lääkäriäkin jututtamassa siskon kanssa. ja saimme tietää ettei mitään ole tehtävissä.
ja näimmehän sen jo itsekin...
sitä vain odotti, että äiti olisi kertonut itse kuinka paha tilanne on.
mutta näin kävi, surullinen mieli on. jospa joskus helpottaa..
Olen pahoillani, että jouduitte menettämään äitinne. Ehkä äitisi ajatteli, että hän vielä selviää, eikä siksi kertonut teille ja nyt loppuvaiheessa ei ehkä ollut enää voimia kertoa.
Itse kauhulla odotan sitä päivää, kun joudun oman äitini hautaamaan. Äitini on jo 89 v. mutta ei se asiaa yhtään helpota.
Toivottavasti teistä on tukea toisillenne. Yrittäkää yhdessä purkaa suruanne.
Toivon teille voimia, että jaksatte elää eteenpäin ja odottaa sitä päivää, että kaikki näyttää valoisammalta.
Aavistin heti kirjoituksestasi, että mitään ei ole enää tehtävissä , jos on keltainen ja ruoka ei pysy sisällä,Siksi käskin ottaa lääkäriin yhteyttä, koska on mielestäni sopimatonta, että me näillä palstoilla alamme jakaa "kuolemantuomioita".Näin koen itse ja toimin sen mukaan. Läheisen ihmisen menettäminen on aina kova paikka ja se pysäyttää ajattelemaan, että miten voisi parhaiten toimia niiden kanssa, joiden kanssa se on mahdollista.Toivon Sinulle ja sisarellesi kaikkea hyvää elämässä ja Taivaan Isän siunausta. Seija