Lahtiko Mopin aloitus jo pois?

Se, jossa oli otsikkona Helsingin seurat? Siinahan oli mielenkiintoista keskustelua kansanedustajaehdokkaista. Olisihan se saanut olla...
191042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

oman ketjunsa.

Ei kannata kirjoittaa rekisteröityjen nikkien aloituksiin. Kaikki haihtuu äkkiä "bittiavaruuteen", kuten Moppi sanoisi.

Äänestä
  • Jotenkin tämä tuntuu leikkimiseltä.
    Ei jaksaisi näin vanhana ja tosikkona tuollaista piilo- ja arvuutuspeliä leikkiä! Ja tällaisilla asioilla. Vaikka tietysti olisi helpompaa, kun sanoisikin kaiken olevan vain pelleilyä. Oma vika, jos ottaa todesta?

    Äänestä

On mielestäni hieno homma että SRK tarjoaa mahdollisuutta kuunnella seuroja myös netin kautta. Mopin tyyli tehdä avauksia kulloinkin meneillään olevista saarnoista on kuitenkin kyseenalainen, sillä pelkkä linkki ei ole kunnollinen keskustelun avaus. Oma lukunsa on myös se, että kun mainostettu ajankohta on ohi, niin Moppi vie maton keskustelijoiden alta poistamalla avauksensa. En itse voi oikein pitää tällaista toimintaa mitenkään yleisen netiketin mukaisena, sillä tämä palsta on tarkoitettu keskusteluun ja pelkille hengellisille ilmoituksille on omakin palstansa.

En sinänsä ole lainkaan sitä vastaan että täällä avataan keskustelu kulloinkin meneillään olevasta saarnasta, mutta tällöin tarkoituksen pitäisi olla se, että saarnasta myös keskustellaan ja kommentoidaan sitä.

Olen itse pari kertaa yrittänyt päästä netin kautta linjoille, mutta jostain kumman syystä en ole saanut palvelimeen yhteyttä:-o Lieneeköhän vika oman koneeni asetuksissa, vaiko huonossa ajoituksessa etten ole enää mahtunut mukaan? Tai sitten SRK käyttää niin edistyksellistä tekniikkaa, että se haistaa koneeni olevan väärän hengen vallassa;b

Äänestä
  • lause vististäsi pois. Voin pahoin sen vuoksi.

    Äänestä

  • ota tuo viiminen kirjoitti:

    lause vististäsi pois. Voin pahoin sen vuoksi.

    Mutta sitä en ymmärrä minäkään, että miksi sellaiset viestit pitäis ottaa pois.

    Vapaushan se on tietenkin jokaisella ottaa omat vietinsä koska haluaa.
    Mutta en vain ymmärrä tällaista, en minäkään.

    Jos viesti otetaan pois, sen takia, että jos siihen tulee ilkeitä vastauksia, sitten ymmärrän asian paremmin.

    Äänestä

  • ota tuo viiminen kirjoitti:

    lause vististäsi pois. Voin pahoin sen vuoksi.

    ...Hivenen huumoria voi sentään kenellekään pahoinvointia aiheuttaa?

    Jos tosikkous vaivaa, niin todettakoon että en tietenkään oikeasti usko että SRK:lla olisi palvelussaan mitään esteitä tiettyjen koneiden osoitteiden, tms. suhteen. Olen vain itse yrittänyt ajankohtina, jolloin palvelukapasiteetti on ollut täynnä tai sitten jokin säätö ei ole omalla koneellani ihan kohdallaan.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    pääsyn koneellesi? (*.* ) Jos Jumala ajatteli, että hukkaan se pian menee. Kun sinä haluat suoraa yhteyttä.

    Äänestä

  • estänyt puheen kirjoitti:

    pääsyn koneellesi? (*.* ) Jos Jumala ajatteli, että hukkaan se pian menee. Kun sinä haluat suoraa yhteyttä.

    >> Jos Jumala ajatteli, että hukkaan se pian menee. Kun sinä haluat suoraa yhteyttä.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >> Jos Jumala ajatteli, että hukkaan se pian menee. Kun sinä haluat suoraa yhteyttä.

    Pitäisi uskoa sinua koska edustat puhdasta Jumalan sanaa eikä saisi uskoa niitä toisia kun ne sumuttavat? Mutta näinhän sanovat kaikki fundamentalistit, ovat aina sanoneet! Onko toinen fundamentalisti loppujen lopuksi toista kummempi?

    Ketä tässä siis pitäisi uskoa :-P Taidampa Admatan varoituksista huolimatta edelleen päättää itse, mitä uskon...

    Äänestä

  • sokea kirjoitti:

    Vai tuliko viestisi vahingossa väärään paikkaan?

    >>Pitäisi uskoa sinua koska edustat puhdasta Jumalan sanaa eikä saisi uskoa niitä toisia kun ne sumuttavat?

    Äänestä

Mielenkiintoista sivuraiteilua tai ei, on kohteliasta poistaa vanhentuneet ilmoitukset.

Äänestä

...koska se oli jo vanhentunutta informaatiota. Jos joku kokee sen pelleilynä, pahoittelen.

Äänestä
  • myös muiden kirjoittajien viestejä (keskustelua), eli se oli jo keskusteluketju. Mielestäni on sinulta itsekeskeistä ja muita halveksivaa ajatella, että se oli "vain minun antamaani informaatiota". Jos toimit noin, ei kukaan uskalla kirjoittaa sinun avaustesi alle mitään.

    Äänestä

  • siinä oli kirjoitti:

    myös muiden kirjoittajien viestejä (keskustelua), eli se oli jo keskusteluketju. Mielestäni on sinulta itsekeskeistä ja muita halveksivaa ajatella, että se oli "vain minun antamaani informaatiota". Jos toimit noin, ei kukaan uskalla kirjoittaa sinun avaustesi alle mitään.

    "Jos toimit noin, ei kukaan uskalla kirjoittaa sinun avaustesi alle mitään."

    jatkossa. Hänellähän on oma palsta.

    Äänestä

  • parasta. kirjoitti:

    "Jos toimit noin, ei kukaan uskalla kirjoittaa sinun avaustesi alle mitään."

    jatkossa. Hänellähän on oma palsta.

    Palstan x- moppaaja voi laittaa seura-aloituksensa omalle palstalleen ja poistaa sen sitten sieltä. Pelleilköön sivistyneistön parissa!

    Äänestä

  • ehdotus kirjoitti:

    Palstan x- moppaaja voi laittaa seura-aloituksensa omalle palstalleen ja poistaa sen sitten sieltä. Pelleilköön sivistyneistön parissa!

    ...

    Äänestä

  • Juuri noin pitää toimia! Siitäkin huolimatta, että jotkut jatkaisivat ketjua aiheesta sivussa olevilla kommenteilla.

    Äänestä

  • ehdotus kirjoitti:

    Palstan x- moppaaja voi laittaa seura-aloituksensa omalle palstalleen ja poistaa sen sitten sieltä. Pelleilköön sivistyneistön parissa!

    Mopin palstalla ja SRK:n sivuilla on seuralinkit.

    Kysaisin eilen tasta poistoasiasta siksi, etta olisiko aloutuksen alla kayty keskustelu kansanedustajaehdokkaista ehka viela loydettavissa jostakin, esim. jonkin toisen aloituksen alta. En ehtinyt kunnolla lukea kun oli kiirusta seurareferoinnin kanssa.

    Antakamme kaikki tunnustusta itsellemme: pystymme saamaan pitkan keskusteluketjun tallaisestakin aloituksesta. Takokaamme toisiltamme lavat mustiksi, etta nain hyvia me olemme!

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    oikeaan ketjuun:

    Unohdin sanoa, etta jos kaikki turha puhe voitaisiin muuttaa energiaksi, uusia ydinvoimaloita ei tarvittaisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

- Soint - kirjoitti:

Se, jossa oli otsikkona Helsingin seurat? Siinahan oli mielenkiintoista keskustelua kansanedustajaehdokkaista. Olisihan se saanut olla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu