Omituinen

Näin Aulis Zidbeck kirjassaan:

”OLE VAPAA VAPAAKSI OSTETTU LAUMA” Lutherin tekstien valossa

"Anteeksisaamisessa edellyttää, että ihmisessä on herännyt syntiensä tähden suru ja anteeksisaamisen tarve. Tätä katumusta ja vanhurskauttamisen tarvetta ei ihminen voi itse aikaansaada, vaan se on Jumalan Hengen työtä. Luther kirjoittaa oikein katumuksesta:
Tämä on oikean parannuksen alku, että sydän ensinnä syntinsä tähden pelkää Jumalan vihaa ja sydämestä halajaa päästä vapaaksi siitä. ----
Jos katumus on oikein sydämessä ja mielesi on paha, ettäs tähän asti olet Jumalaa vastaan syntiä tehnyt, on sinun mahdoton sellaiseen syntiin mieluisesti jälleen itsesi antaa. Mutta semmoista katumusta ei ihminen itse taida toimittaa itsellensä; se on Pyhän Hengen työ, jonka hän toimittaa meissä Jumalan sanan kautta, joka ensinnä ilmoittaa synnin ja myös näyttää synnin rangaistuksen, iankaikkisen kuoleman."

"Luther opettaa, että armolla ja anteeksiantamuksella tulee lohduttaa sellaista ihmistä, jonka sydämessä Jumala on saanut synnyttää katumusta ja vanhurskauden nälkää. "Syntiä nuhtelee Kristus niissä, jotka eivät syntiänsä tunne ja erinomattain niissä, jotka eivät tahdo syntisiä olla, vaan luulevat pyhiä olevansa, niin kuin fariseukset. Synnit antaa Hän anteeksi niille, jotka syntinsä tuntevat ja anteeksi pyytävät.”

"Anteeksiantamus ei suinkaan merkitse lupaa synnin tekemiseen. Luther kohdistaa varoittavat sanansa niille, jotka luulevat armon ja anteeksiannon heille kuuluvan, vaikka elävätkin jatkuvasti synnissä. "Synnissä pysyä, eikä siitä eritä ja kuitenkin anteeksi pyytää, on julkinen Jumalan pilkka."

"Murhe synnistä ja armon ikävöiminen johtavat Jumalan vaikuttamana anteeksiantamuksen vastaanottamiseen. Luther ei opeta, että herännyt ihminen (esimerkiksi temppelissä rukoileva publikaani) olisi jo vanhurskas. "Syntisi eivät sen tähden tule sinulle anteeksi annetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo (tai mies) paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat."

"Mistä herännyt ihminen löytää Kristuksen? Tässä olemme tulleet Lutherin vanhurskauttamis- ja seurakuntaoppien liittymäkohtaan.
””Pyhän Paavalin opin mukaan on maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, Jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki eläväksi tekemisen ja pyhityksen kautta, jokapäiväisen syntien poishiomisen elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää.””

Syntiä anteeksiantavana Kristus on siis löydettävissä seurakunnassaan, ei missään ulkopuolella.

””Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s .o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.””

"Ihminen ei voi tulla vanhurskautetuksi yksinäisyydessä ja välittömästi, vaan pyhä Henki käyttää tähän välikappaleenaan seurakuntaa, Jumalan ihmisiä. "Ja sellaisia ihmisiä täytyy aina olla maan päällä, vaikkei niitä olisi useampia kuin yksi tai kaksi.--- Sellaisia vanhoja on valitettavasti ainoastaan vähän, ja jotka eivät sitä ole, heidän ei pitäisi lukea itseänsä kristityiksi, eikä heitä pitäisi lohduttaakaan, ikään kuin he olisivat kristittyjä lörpöttelemällä heille paljoa syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen armosta, kuten antinomistit tekevät."

"Yhä uusin sanoin Luther vakuuttaa, että kristitylle on jätetty valta pidättää ja antaa anteeksi syntejä Herran nimessä:
"”Tämä voima on Herralta Kristukselta alkunsa saanut ja sitten meille ihmisille jäänyt, erityisesti niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, s.o. parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen julistamaan. Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osallisiksi voimastaan ja vallastaan. Tämä valta koskee omiatuntoja, niin että minä Jumalan sanan voimassa voin lausua tuomion, joka omantunnon sitoo, ja jota ei yksikään luontokappale pysty muuttamaan tai purkamaan, ei synti, ei maailma, eikä perkele; tämä on kristityn oikea valta. Tämä valta on meillä hänen jälkeensä jättämässään sanassa ja aivan yhtä voimakkaana meidän niitä lausuessamme, kuin jos hän itse vaeltaisi maan päällä ja lausuisi ne siinä majesteettisuudessa ja kunnian loistossa, joka hänellä nyt on. ja tämä on se voima, joka meillä on hänen ylösnousemisestaan ja taivaaseenastumisestaan. Tässä antaa hän meille vallan kuolettaa ja eläväksi tehdä, antaa perkeleelle ja ottaa perkeleeltä. --- Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti herroiksi, joille on viran puolesta annettu yhtä suuri valta ja voima kuin Kristuksella, Jumalan Pojalla itsellä oli. Koko maailman valta ja voima ei ole tämän rinnalla mitään, vaikka se ei ole maailman silmissä loistava, eikä valtana pidetä. Kuitenkaan ei se saa, eikä voi ulottua kauemmaksi kuin ainoastaan siihen MIKÄ JUMALAN EDESSÄ SANOTAAN SYNNIKSI, NIIN ETTÄ MISSÄ SYNTI ALKAA TAI MUUTTUU TOISEKSI, SIINÄ PITÄÄ TÄMÄN HALLITUKSEN ALKAMAN JA MUUTTUMAN.. Ja tälle hallitukselle alamaisia tulee kaiken olla, mikä maan päällä elää ja sanotaan ihmiseksi, olkoon suuri tai pieni, ei yksikään erotettuna. Sillä sen tähden hän sanoo, JOILLE TE ANNATTE SYNNIT ANTEEKSI. Näin ei siis kenenkään pidä pääsemän taivaaseen ja iankaikkiseen elämään, ellei hän saa sitä teiltä, s. o. teidän virkanne kautta."”
””Kristus ei sano: Mitä minä sidon ja päästän taivaassa, se on teidänkin sidottava ja päästettävä maan päällä, kuten harha-avaimen opettajat uskottelevat. Koska saisimme tietää, mitä Jumala sitoo tai päästää taivaassa? Emme koskaan, ja niin muodoin avaimet olisivat turhat, eikä niistä olisi mitään hyötyä. --- Vaan näin hän sanoo: Kun te sidotte ja päästätte maan päällä, niin tahdon minä samalla sitoa ja päästää taivaassa.. --- Mitä te sidotte ja päästätte (sanon minä), sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottu ja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni; minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat Yhdet ja samat avaimet, eikä kaksi eri avainta ---. Näin Kristus velvoittaa ja sitoo itsensä meidän työhömme.””

"Koska se päästösana lausutaan ihmisen kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti. --- Juuri NE SAMAT AVAIMET, jotka on Kristuksella eikä kellään muulla, juuri NE hän antaa Pietarille., ikää kuin hän sanoisi: Mitä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne EIVÄT OLE TAIVAASSA. Minä olen JÄTTÄNYT NE ALAS MAAN PÄÄLLE. "

"Älä anna tässä johtaa itseäsi harhaan tuon farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat PETTÄVÄT ITSENSÄ, nimittäin, kuinka muka ihminen voisi antaa anteeksi syntejä. --- Pysy sinä KRISTUKSEN SANOISSA ja ole VARMA SIITÄ, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin SUULLISEN SANAN kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta TÄSSÄ SANASSA., niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niin kuin he sanovat sisäistä anteeksiantamusta. ”

Lisää A.Zidbeckin kirjasta:"Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma"
”KANNANOTTOJA ARKKIHIIPPAKUNNAN PAPPEINKOKOUKSISSA”

”Salo-Uskelan kirkkoherrana kävin säännöllisesti arkkihiippakunnan virallisissa pappeinkokouksissa eli ns. synodaalikokouksissa. Näissä osallistuin opillisiin keskusteluihin, joita käytiin ns. synodaaliväitöskirjojen pohjalta. Edustin siinä määrin laestadiolaisia näkemyksiä, että minut leimattiin varsinkin vastustajien taholta jo silloin laestadiolaiseksi. Eräät käyttämäni puheenvuorot ovat varsin ajankohtaisia tänäkin päivänä. Esittelen tässä joitakin."


”SYNNINPÄÄSTÖSTÄ JA SEURAKUNNASTA (1957)”

Turussa lokakuussa 1957 pidetyssä pappeinkokouksessa oli käsiteltävänä silloisen Turun tuomiorovastin Osmo Alajan synodaalikirjoitus ”Keskustelua kirkossa ja kirkon vaiheilla.”
Kokouksen pöytäkirjan mukaan olen teoksen johdosta käydyssä keskustelussa lausunut mm. ”Kiinnitän lopuksi huomiota kohtaan , joka koskettaa pelastusopin sisintä ydintä. Tämän mukaan kuuluu, siis Alajan mukaan, normaalin kristityn kilvoitukseen tunnustaa sekä yleinen syntisyys että tunnolla olevat erityiset synnit välittömästi Jumalalle ja samalla omistaa anteeksiantamus välittömästi Jumalan sanasta, jolla hän asian yhteydestä päätellen tarkoittaa tässä Raamattua. Näissä sanoissa ilmaistu käsitys vanhurskauttamisesta onkin yleisesti vallitseva hiippakuntamme papistossa, joka täten itse asiassa julistaa itsensä tarpeettomaksi.

Me papit luemme joka pyhä uskontunnustuksen sanat: Minä uskon Pyhän Hengen, pyhän seurakunnan ja syntien anteeksisaamisen, mutta tosiasiallisesi me olemme kristillisyyden näkemyksessämme ja julistuksessamme antaneet Raamatulle sen aseman ja sijan pelastusjärjestelmässä, joka raamatun oman sanoman mukaan kuuluu pyhälle seurakunnalle, joka Kristuksen valtuutuksella hoitaa sovituksen virkaa maan päällä. ”seurakunta on äiti, joka meidät lapsiksi Jumalalle synnyttää ja helmassaan hoitaa”, sanotaan Ison katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksessä. Kun ihmisiä ensin neuvotaan ei pyhien yhteydessä, vaan yksinäisyydessä eli välittömästi etsimään Kristusta ja anteeksisaamista, sitten kuitenkin ihmetellään, että sanankuulijat noudattaen opettajiensa neuvoa häviävät pappiensa ympäriltä. Syy-yhteyttä ei kuitenkaan huomata tai haluta tunnustaa.”



””PARANNUKSESTA JA RIPISTÄ (1962)”

”Vuonna 1962 lokakuussa oli Turun arkkihiippakunnan virallinen pappeinkokous, johon teologian lisenssiaatti Veikko Takala oli laatinut synodaalikirjoituksen, ”Herätys ja kääntymys”. Teoksen aihe käsittelee siis kirkkomme ja uskontomme varsin keskeistä kysymystä. Käytin keskustelussa seuraavan puheenvuoron: ”On todella iloittava Veikko Takalan synodaalikirjoituksesta. Siinä avataan rohkeasti rajat auki kalvinilaisuutta ja myös piilokalvinilaisuutta vastaan. Katolilaisuuden pelossa olemme näet ajautunee kalvinilaisuuteen. Tuo yleisesti meillä vallitseva käsitys välittömästä vanhurskauttamisesta ei ole, toteaa Takala, Lutherin opin mukainen. Uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja uskonut sille evankeliumin ja sakramentit. Jumala voisi toimia välittömästi, mutta hän ei tahdo sitä. Hän vaikuttaa saarnatun ja kuullun sanan sekä pyhien sakramenttien kautta.

Takala toteaa aivan oikein, että parannus on Lutherin opin mukaan kasteeseen palaamista, sen uudelleen etsimistä ja harjoittamista, mikä jo ennen oli aloitettu, mutta josta sitten on luovuttu. Miten tämä parannus eli kasteen armoliittoon palaaminen käytännössä tapahtuu?
Tämä tärkeä tapahtuma jää Takalan kirjassa mielestäni hämäräksi, vaikka Luther tässä yhteydessä puhuu selvästi ns. kolmannesta sakramentista. ”Usein tapahtuu, että horjahdamme ja lankeamme pois kasteen armosta. Mutta jos joku lankeaa, hän pyytäköön jälleen uida takaisin ja tarttua siihen., jotta hänet jälleen otettaisiin ylös purteen. Tästä nyt näet, että kaste merkitykseensä nähden sisältää kolmannenkin sakramentin, parannuksen.” (Iso katekismus)

Myös Confessio Augustana ja sen apologia eli Augsburgin Tunnustus ja sen puolustus puhuvat tässä yhteydessä synninpäästön sakramentista: ”Pitäkäämme ja uskokaamme synninpäästön sanaa juuri taivaasta kajahtavana äänenä. Tämä synninpäästö nimenomaan on kutsuttava parannuksen sakramentiksi.” Kirjassaan ”Avaimista” Luther teroittaa salaripin ja sen antaman synninpäästön suurta lahjaa ja siunausta.: ”En anna kenenkään riistää itseltäni suullista synninpäästöä, enkä tahtoisi antaa sitä koko maailman aarteista, sillä tiedän, mitä vahvistusta ja lohtua se on minulle antanut. Ei kukaan muu kuin se, jonka täytyy usein taistella ja sotia perkeleen kanssa, tiedä, mikä voima salaripissä on. Perkele olisi aikoja minut voittanut, ellei tämä rippi olisi pitänyt minua pystyssä.” Kun sekä Luther ja kirkkomme tunnustuskirjat puhuvat ripistä siunattuna armonvälineenä jopa kolmantena sakramenttina, olisi jo aika todenteolla elvyttää sen käyttö eikä jatkuvasti joko vaieta siitä tai suorastaan riidellä siitä ja sen elpyvää käyttöä vastaan, kuten eräät pappispiirit tekevät.”


Mainitttakoon, että Zidbeck sai Parannuksen armon 1981

Pieni kommenttinsa vielä tämän kirjan loppupuplelta

Vaimonsa kuoleman jälkeen hänelle alkoi tulla omantunnontuskia elämänsä vaiheista.
”Aloin kaivata vapautusta tunnon syytöksiin. Mieleeni nousi vanhan opettajani proffessori Antti. j. Pietilän loppupäätelmä ja neuvo hänen monille kielille käännetyssä kirjassaan ”Synnin hätä ja Jumalan rauha” (1918): ”Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan kulkee synnin tunnustamisen ja päästön kautta Jumalan kansan edustajan edessä.. ” Mutta tämähän oli juuri se sielunhoidollinen neuvo, jota laestadiolaisuuden piirissä oli vuosikymmenet saarnattu samanaikaisesti, kun rippi ja synninpäästö oli kirkon julistuksessa ja sen sielunhoidossa ei vain suuresti laiminlyöty, vaan jopa kielletty ja vääränä oppina närkästyksellä torjuttu.”

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023199882

syntienanteeksiantamisesta seuraavasti: On kaksi tapaa, jolla syntiä annetaan anteeksi. Ensimmäinen on se, että synti ajetaan pois sydämestä ja siihen vuodatetaan armoa. Tämän tekee yksin Jumala.
Toinen on se, että julistetaan syntienanteeksiantamus. Tämän tekee myös toinen ihminen toiselle, mutta Kristus tekee tässä molemmat osat. Hän antaa hengen sisällisesti sydämeen, ulkoisesti hän julistaa sen sanalla. Tämä jälkimmäinen on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut.
Ja edelleen: Katso ihminen, Jumala tarjoaa sinulle armonsa, antaa anteeksi kaikki sinun syntisi. Usko ainoastaan se, niin se on varma.

Onhan nämä kuultu ennenkin. Elikkä silloin kun Laestadiuksen tai Lutherin teksti ei sovikaan lestadiolaiseen oppiin, aletaan selitellä, että asianomaiset ovat kirjoittaneet ne ennnen parannuksentekoaan eli siis uskoon tuloaan eli siis epäuskossa, siis täydellisessä pimeydessä.
Voi pimeyttä tai pikemminkin tahallista vääristelya ja valehtelua.

Luther julkaisi aneteesinsä v. 1517 ja Laesdtadius tapasi Lapin Marian (Minna) 1844. Kaikki Lutherin merkittävimmät teokset katekismuksia (1521) myöten on kirjoitettu tämän jälkeen. Sama koksee Laestadiusta. Käytännössä kaikki Laestadiukselta säilyneet saarnat ja postillat on kirjoitettu v. 1844 jälkeen.

Sen nyt vaan on niin, että sen paremmmin Luther kuin Laestadiuskaan eivät olleet lestadiolaisia. Heidän oppinsa oli hiukan toinen kuin nyky SRK-laisten oppi. Tämän tosiasian voisi jo tunnustaa eikä valehdella ja vääristellä koko ajan.

Menneisyys ei kertakaikkiaan taivu sellaiseksi kuin haluaisi. Historia on sitä, mitä todella tapahtui.