Näen sivusilmällä ja suoraankin katsottuna joillekin huonekaluille ns. auroja. Olen kokenut n. 7-10 kertaa aurallisen migreenikohtauksen ja kärsin edelleen päänsäryistä toisinaan. Varsinaista auravaihetta minulla on ollut vain yksi n. vuoden sisään, mutta näitä ääriviivoja näen ihan päivittäisessä näkökentässäni kelloajasta huolimatta. Päivittäiseen näkökenttään kuuluvat myös ns. muistikuva viimeisen katsomaani paikan ääriviivoista, samalla tavalla kuin salamavalo jää varmaankin normaalinäköisille hetkeksi silmiin, mutta nämä "muistijäljet" eivät vaadi sen kummoisempia valoja, vaan jäävät ihan normaaleista paikoista. Voisi kuvata että näen valoja ja varjoja jatkuvasti näkökentässäni, mutta ne korostuvat esim. juotuani kahvia tai ollessani väsynyt.
Osaako kukaan kertoa mistä on kysymys, onko minulla 24 h migreeni vai voiko kysymys olla jostain vakavammasta? :/
Tietääkö kukaan?
2
535
Vastaukset 2
- Sirni
Kuulostaa jälkikuvilta, mikä on vaaraton ja tavallinen ilmiö. Itselläni on hankala auramigreeni ilman päänsärkyä. Aina kun migreenijakso on päällä, myös jälkikuvia syntyy epätavallisen voimakkaina.
Etenkin väsyneenä minulla voi olla hyvinkin voimakkaita jälkikuvia, vaikka migreenikohtaus ei olisi päällä. Mutta siis erityisen vahvoina niitä esiintyy migreenipäivinä ja -jaksoina.
Jokin yhteys auramigreenillä ja epätavallisen voimakkaalla jälkikuvien syntytaipumuksella taitaa olla. - Wellb
Näyttäisi olevan vanha keskustelu, mutta vastaan kuitenkin.
Olen jo vuosia (ehkäpä 10 vuotta) nähnyt vastaavanlaisia jälkikuvia. Minulla on myös migreeniä, noin kerran parissa kuukaudessa. Joskus epäsäännöllisesti harvemmin.
En ole huomannut että jälkikuvat vähenisivät tai lisääntyisivät migreenin aikana / lähiaikana..
Olen tullut siihen tulokseen että on harmiton "vaiva" johon tottuu :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21786Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha521734Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 66648
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561