Kasvot, ajattelen. Oletko se sinä? Hymyilen, sinä hymyilet takasin, ja ojennat kätesi. Tartun siihen onnellisena. Se on sinun kätesi, tunnen sen.
Huomenta, sinä sanot.
Huomenta, huomenta, vastaan. Hyppään pystyyn, halaan sinua lujasti. Halaat takaisin, mutta et niin lämpimästi kuin ennen. Nauran, ja nauruni tarttuu sinuunkin.
Siitä on niin kauan, sanon, ja suutelen sinua pitkään. Olet varautunut, mutta tunnen pian tutun kielesi suussani.
Nauran ja rojahdan onnellisena maahan, sinä jäät seisomaan. Aamu aurinko pilkahtaa selkäsi takaa, meri on niin sininen.
Sitten huomaan. Et olekkaan sinä, minua on huijattu. Missä olet?
Kuka olet paskiainen, sähisen vihaisena. Sinä naurat, mutta vakavoidut huomatessani palavat silmäni.
Kuka sinä olet, tuntematon kysyy hiljaa.
Sitten en enää jaksa. Alan itkeä Sinua, vaikerran hiljaa perääsi, meri vei sinut.
Tuntematon istuu viereeni ja tyynnyttää, kietoo kätensä ympärilleni ja lohduttaa hiljaa. Minulle tulee parempi olo, hieman jopa rauhoitun.
Anteeksi sanon tuntemattomalle, ymmärrän punastuakkin.
Tuntematon naurahtaa äänettömästi, käsi yhä ympärilläni. Ei se mitään, hän sanoo.
Istumme siinä, ja katsomme merta, niinkuin mekin joskus teimme.
Yhtäkkiä alan puhua, tuntematon kuuntelee hiljaa.
Kerron sinusta ja minusta, meistä.
Huomenta, sinä sanot.
Huomenta, huomenta, vastaan. Hyppään pystyyn, halaan sinua lujasti. Halaat takaisin, mutta et niin lämpimästi kuin ennen. Nauran, ja nauruni tarttuu sinuunkin.
Siitä on niin kauan, sanon, ja suutelen sinua pitkään. Olet varautunut, mutta tunnen pian tutun kielesi suussani.
Nauran ja rojahdan onnellisena maahan, sinä jäät seisomaan. Aamu aurinko pilkahtaa selkäsi takaa, meri on niin sininen.
Sitten huomaan. Et olekkaan sinä, minua on huijattu. Missä olet?
Kuka olet paskiainen, sähisen vihaisena. Sinä naurat, mutta vakavoidut huomatessani palavat silmäni.
Kuka sinä olet, tuntematon kysyy hiljaa.
Sitten en enää jaksa. Alan itkeä Sinua, vaikerran hiljaa perääsi, meri vei sinut.
Tuntematon istuu viereeni ja tyynnyttää, kietoo kätensä ympärilleni ja lohduttaa hiljaa. Minulle tulee parempi olo, hieman jopa rauhoitun.
Anteeksi sanon tuntemattomalle, ymmärrän punastuakkin.
Tuntematon naurahtaa äänettömästi, käsi yhä ympärilläni. Ei se mitään, hän sanoo.
Istumme siinä, ja katsomme merta, niinkuin mekin joskus teimme.
Yhtäkkiä alan puhua, tuntematon kuuntelee hiljaa.
Kerron sinusta ja minusta, meistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo tuntematon kuunteli hiljaa tarinani, kun lopetin istuimme hetken hiljaa. Sitten nousin ylös. Sanoin kiitos ja anteeksi. Juoksin auttolle ja ajoin kotiin, en enään kestänyt olla siellä.
Heittäydyin sängyllä, mutta kyyneleet eivät tulleet ne oli jo itketty. Pian nukahdin.
Näin painajaista, siinä palasin rannalle näin tuon omituisen miehen. Hän istui rannalla hiljaa surullisen näköisenä hän katsoi minua kuin sanoen, tule takaisin.
Heräsin. Menin takaisin rannalle, mutta siellä ei olut ketään vain meri huokaili hiljaa.
(minttunen, sä muutit sen aikamuodon preesensistä impperfektiin..)
hei minja mies mä muutin sen sulle tähä :D:D
~~~
Tuo tuntematon kuuntelee hiljaa tarinaani, ja kun lopetan, istumme hetken hiljaa.
Sitten nousen yläs, sanon kiitos ja anteeksi.
Juoksen autolle ja ajan kotiin, en enää kestä olla täällä. (mä muutin sen siellä täälläks, koska siellä viittasi ainakin täs preesenmuodossa kotia)
Heittäydyn sängylle, kyyneleet eivät tule, ne on jo itketty. Pian nukahdan.
Näen painajaista, siinä palaan rannalle, näen tuon omituisen miehen. Hän istuu hiekassa hiljaa, surullisen näköisenä, katsoo minua ja sanoen, tule takaisin.
(mä muutin sen rannalla hiekaks, kosk sä toistat tota rannalla sanaa vähä liikaa, se ei enää must tuntunu luontevalt. sama juttu sen hän sanan kaa)
Herään. Menen takaisin rannalle, mutta siellä ei ole ketään, vain meri huokailee hiljaa.
~~~
(hei hyvä zebra, terhi olis sust ylpee :D:D)
Ilta aurinko värjää meren purppuraksi, miten päivä onkaan mennyt niin pian. Aamusta tuntuu olevan niin kauan.
Istun taas kerran hiekalle, ja mietin sinua. Se ei ole reilua, miksi näin pian?
Minä itken ja olen vihainen itselleni, miten saatoinkaan suuttua sinulle, kun kerroit?
Miten saatoinkaa jättää sinut silloin, kun minua eniten tarvitsit?
Kiroan mielessäni sanan syöpä, voi kumpa sitä ei olisi olemassa.
Miksi juuri sinä, huudan laskevaan pimeyteen. Meri ei vastaa, tuuli sekoittaa hiuksiani kiusaten, härnäten.
Minä istun siinä samassa paikassa, jossa me viimeisen kerran tapasimme, ennen sairaalaan lähtöäsi. Siitä on niin kauan, en saata enää kunnolla muistaakkaan. Oli kultainen kesäyö, lämmintä ja niin ihanaa. Me olimme yhtä, viimeisen kerran.
Nyt istun yksin, meri seuranani.