Olen ollut vuodenvaihteesta selvinpäin. On ollut ihan jees meininki, mutta suuri tyhjyys vallitsee. Jotenkin masis olo. Kaikki, mikä ennen oli tärkeää, tuntuu jotenkin nyt lattealta. Esim. musiikki, joka on aina ollut minulle erittäin tärkeä kanava tuntea ja terapioida tunnetiloja tuntuu jotenkin mitättömältä. Olen soittanut kitaraa vuosia, mutta ei tee mieli kajota koko keppiin, kun tulee vaan ajat mieleen kun soittelin sitä kännissä tuttaville ja hurmatakseni baarista kotiin raahaamiani naisia. Uusia kappaleita ei synny, aivan tukossa tuo "luovuuden torvi", pelkkää suoraa E-duuria. Ennen elämä oli vuoristo rataa, nyt se tuntuu vaan menevän tasaista jolkotusta eteenpäin. Asit hoituu, mitkä ennen jäi tekemättä ja rahaa säästyy, ihan hieno homma. Mutta se elämäneheyttämisfiilis puuttuu, joka tuli kun sai hoidettua rästiin jääneet asiat ryyppäämisen jäljiltä. Nyt olis vain hoidettavana menneisyyden luurangot kaapista, joiden kohtaaminen on vaikeampaa, kuin pesuämpärin peräsuoleen asettaminen. No, yritän kuitenkin jatkaa tätä selvistelyä, jospa se vain panttaa hedelmiään ja pitää hullua jännityksessä.
Mikä neuvox?
Kruuna vai klaava?
191107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
on tyhjä olo. hienoa kuiteski tuo tuumaustauko, siinä on hyvän tulevaisuuden siemen itämässä.
jos juomisen tilalle ei oo tullu yhtään mitään nii tyhjäähän se on, ihan varmasti. olisko mahollista alkaa tekemään jotain, jotain muuta kuin juomista ?
tuohon kun vastaat, nii siinäpä se vastaus onkin.
jos taas panttaat yleensäkin tekemistä sen takia, että kärvistelet selvin päin nii siinä on vastauksen toinen puoli.
selaile noita alkoholiin ja alkoholismiin liittyviä juttuja. sulla on mahdollisuus ihan mihin vaan, sinä itse valitsen suunnan.
tee hyviä päätöksiä.
Totta turiset... Joo, oon lukenu näitä juttuja täällä. Sulla näyttää olevan asiaa enemmän, ku Karpolla, mutta kirjoitat kyllä asiaa! Yhteen asiaan olen kyllä kiinnittänut huomiota, olet kovin lääkevastainen. Mielestäni olisi parempi pami päivässä, kuin saavillinen viinaa. Ymmärrän kyllä, että niihin jää helposti myös koukkuun, mutta jos annos pysyy pienenä, niin minusta ok. Ainakin itse olisin jo ollut monta kertaa viinapirun matkassa ilman lääkettä. Kohtalaisen ilkeitä tuppaa oleen noi ahdistukset ja pelot ennen maate menoa. Jo ennen viinaongelmaa minua vaivasi voimakas ahdistus, jota sitten aloin lääkitseen viinalla. Oikealla lääkityksellä ja terapialla olisin mahd. välttynyt viinaongelmalta, mutta tulipahan sekin nyt sitten koettua ja haalittua oman elämän arkistoon. No, pääsee ainakin helpommalla, kun ei tarvi pohdiskella läpi elämänsä suhdettaan alkoholiin, kuten monen nyt ongelmattoman täytyy. Tutkin tänään "kuivahumala" ja raitistuvan alkoholistin eroja ja huomasin kulkevani siinä niiden välimaastossa, eli vähän kumpaakin. Katkeruus edustaa ensin mainittua, mutta usko ja toivo paremmasta, jälkimmäistä. Koetetaan ny vaan sinnitellä päivä kerrallaan. Vahva tunne on kuitenkin siitä, että suunta on oikea, vaikka tie ois soikea. ;)
Niin, kävin tänään moikkaan yhtä muusikkoa, ihan tunnettua sellaista. Hän taas puolestaan on huuhdellut ja desinfioinut kitapurjettaan enemmän ja vähemmän vuodenvaihteesta lähtien. Ei tuntunut hänkään olevan kovin tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin. Tarkoitus olisi nähdä hänet uudestaan, jahka se desinfiointi on päättynyt. Siitähän sais sit tekemistä, jos vaikka sais hänetkin mukaan tähän "selviä elämästä selvänä" kamppanjaan...;) Kait pelisäännöt on samat: Eli juovat yrittää kaikin tavoin saada muutkin juomaan ja selvät muutkin selviään. Kaikessa epäselvyydessään tää homma näyttää erittäin selvältä, jos vain saa selvyyden merkityksen selville, tai yhtälailla myös epäselville...Ota ny tostakin selvää, tuumas juoppo peilikuvaansa.
Se tyhjyyden ja turhuuden tunne ja lamaannus on aivan tuttua kamaa kaikille kuivatteleville viinaimureille. Ensikertalaisia se saattaa järkyttää ja masentaa lisää.
Joulukuusta alotin nestemäisen madotuksen ja meni tämänkin vuoden puolelle kokonaisajan ollessa kolmisen viikkoa, suunnilleen.
Alkukuivatus on sitä oman ruhonsa kanssa kamppailua, että pahimmat kolotukset lähtee, ja siinä vaiheessa ei paljon ajatella, päinvastoin, minä vain olen.
Ruho kun on toipunut, nuppi on kohmeessa vielä kauan, ja silloin hiippailen kuin joku zombi ja se tyhjyys ja tylsyys on rajatonta.
Meidän edellä käyneet pioneerijuopot ovat aivan oikeassa, että krapula kestää niin kauan kuin on ryypännytkin. Ja tähän sisällytän nupin toipumisen myös, kun aiheuttaja on sama.
Sitten kun ruho nuppi ovat palautuneet, alkaa olemaan virtaa kintaissa ja askeleet venyvät yli metrisiksi - edessä on sama kysymys; mitäs nyt alkaisi?
Kruuna vai klaava:lle, että takuulla kun annat kitalaen kuivua riittävän kauan, niin inspiraatio ja elämänhalu ilmaantuvat.
Itse kysyin lopussa, mitäs nyt alkaisi?
Sinä aloita musisointi, kun kerran sellainen taito on siunaantunut.
Kitara näppeihin silloin tällöin, ja kun Landola alkaa osoitella elon merkkejä voit hihkaista; HEUREKA ! Krapula jätti, minä elän!
Kai sitä vain odotteli innolla, että kun juominen loppuu, niin kaikki muuttuu parhainpäin, taisin olla vain liian kärsimätön. Täytyy nyt vain yrittää parhaansa ja antaa kropalle ja päälle aikaa toipua tästä kulttuurishokista, niin eiköhän se siitä. ;)
tuosta lääkevastaisuudesta kommentoin vähän.
olen ehdottomasti sekakäyttöä vastaan.
siis jos tarkoitus on aloittaa yleislääkäriltä saatujen ( masennus/psyyken/kolmio )lääkkeiden käyttö ja kuitenkin jatkaa samalla juopottelua (hallitusti, tottakai, koska nyt on oikeat lääkkeet. hahhah!! )
ainoa hyvä puoli tuossa sekakäytössä on se, että pohja tulee vastaan rivakasti.
jos elämä on ollut tasaista laskua tuohon saakka niin se muuttuu vapaaksi pudotukseksi.
ratkaisu ongelmiin tapahtuu pakostakin ja ruumiita syntyy.
lääkkeiden käyttö täysin ilman alkoholia on ihan toinen juttu. mutta korostan, täysin ilman alkoholia.
a-klinikka on hyvä paikka pohtia ja keskustella elämän mahdollisuuksia ja siellä kouluja käynyt luotaa sinun maailmaasi ja mahdollisuuksia elää ilman alkoholia. tarvittaessa ohjaa sinut mielenterveystoimiston tms. palveluiden piiriin,
saamaan täsmähoitoa ongelmiisi raittiina elämiseen.
tuota vaihtoehtoa on hyvä kokeilla, suositan todella, saattaa olla se puuttuva linkki sinun ja raittiin elämän välillä ?
Juu, kyllä se kummasti pistää vauhtia pulkkaan elämänalamäessä, jos viinaa ja lääkkeitä yhdessä kiskoo. Nähnyt kyllä "elämää nähneenä", kun tuttavat menee pulkka savuten kohti viimeistä rastia. Niin ja kyllä tossa ittelläkin on kokemusta yhteisvaikutuksesta. Se alkoi varmaan hyvinkin klassisella tavalla, eli kaamee kapula---->nappi suuhun---->ei kapulaa----->alkoholia----->baariin----->muutama olut ja muutama drinkki----->hirvee humala----->muisti poikki----->herääminen----->kaamee kapula ja hirvee morkkis, ko ei muista mitä baarissa on tapahtunu----->taas nappi naamaan ja sama laulu...
Tota kertosäettä ei onneksi mennyt kauaa(n.kk), mutta liikaa sekin. Onneksi tajusin vauhdin määrän ja sain painettua vielä jarrua ennen pääteasemaa. Mutta nyt (toivottavasti) viisaampana yritän pysyä oikeilla raiteilla, minne ne sitten minut viekään.
Vaikken sinua tunnekkaan, niin tunnen kunnioistusta sinua ja kommenttejasi kohtaan, koska sinulla tuntuu olevan sydän ja järki kohdillaan. Jatka samaan malliin, niin kohta juovien ihmisten tarvii kehittää vastaava foorumi, mistä löytää vertaistukea omalle juomiselleen.
Keep on good working!!!
herkistyyhän tässä vanha juoppo moisen edessä.
mutta kun on itse onnistunut potkimaan välimatkaa juomiin ja muistaa sen sisikunnan vaikerruksen mikä ratkaisun hetkillä irtosi, niin mielellään yrittää jeesata muita. jos joku pääsis siitä helpommalla uuden elämän makuun, niin se tuntuis hyvältä.
jos joskus meet kahden kirjaimen klubiin nii siellä on ihan samat auttamisen halut ja tunteet. tavat voi olla karheita niihin tottumattomilta, ovat nääs tottuneet aemmin muihin tapoihin entisessä elämässä.
Niin neljän vuoden krapula on tässä sitten, mulla podettavana.
Noin 5 kuukautta "raittiutta" vasta takana.
Siis sellasta raittiutta, että tahdonvoimalla pidän kurissa sen, että juon yhtenä iltana kuukaudessa. Se toimii mulla. Meinaa tulla todellisuushokki. Pakko loiventaa kohti tätä täysraittiutta.
Nyt on hieman rankat oltavat. Viime viikonloppu olisi ollut se viikonloppu, milloin olisin saanut juoda. No ei sitten huvittanut. Tai olisihan se huvittanut, mutta ilta meni soitellessa, oli niin hyvää seuraa, etten "muistanutkaan" juoda.
Nyt painaa neljän vuoden morkkikset, kun alkaa tama alkoholiton todellisuus hahmottua liian selkeänä.
täsmähoitoa?
23 vuotta pameja ja viinaakin ihan kitettävästi.
Silti täällä kitkutellaan.
ensiksi. Näin minua tukivat raittiit alkoholistitoverit, kun halusin lopettaa juomisen ja hain apua. Totesivat myös, että tänään et ole yksin. Raittiuden mukana on sitten elämä pikkuhiljaa muuttunut kaikin puolin paremmaksi, mutta ei salamavauhdilla. Tänään en voi pistää viinan syyksi mitään vääriä tekojani.
melankoliaa peliin, jos olet sillä tuulella. Skulaa C-duurissa sitten, kun joskus fiilis paranee. Nyt sulla on mahdollisuus vääntää ja kehittää jotain, jolla voisit lyödä sen lauleskelevan tsilarin laudalta. Tee kunnon rämpytin-rämpytin -tsibale!
Just Do it!
Kaiken sulta sain, kun lauloin lauluain ja kuljin eteenpäin.
Me yhteen kuuluttiin, yhdessä vajottiin ja olit aina rinnallain.
Suhteen risaisen, mä kansssas jakaa sain ja olit aina ainoain.
Kunnes erottiin, jäätiin kyyneliin tai ehkä luulin niin.
Sitten nähdä sain, et kaipaa mua sä lain ja yksin jäin mä eksyksiin.
Silti nähdä voin, sen minkä kanssas koin ja miksi sinua vain join.
Sä ooolit.
Aaaa äl koo hooo äl iii
Alkoholi vain...jne.
Svengiä päivään...;)
toimiva sanoitus ilman lopun saarnaa, jossa heijastuu itsesääli.
''Silti nähdä voin, sen minkä kanssas koin ja miksi sinua vain join... tosta jatkat toisin: Sä oolit yystävääni, tooveeriini, kaikki kaikessa ja eeläämääni...
Just Do it! ; ))
itsekin. Karavaani kulki, laulu soi ja koirat haukkui.
Sitten alkoi mennä puhti touhusta. Kaikki bändärit ja teinit oli seivästetty. Avopuoliso loppuun v...ttuuntunut.
Alkoi maistua touhu puulta. Huomasin, että en osaa edes soittaa kunnolla. Kännissä opeteltuja yksinkertaisia rämpytyksiä. Tekniikka jostain syvältä. Uuden oppiminen nollatasoa.
Lopetin juomisen, no meni motivaatiokin soittaa.
Minä en noihin lääkkeisiin lähtenyt. Bentsoja tyrkyttivät, kokeilin. Silloin meni viimeinenkin luovuus. eikä ainakaan huvittanut soittaa.
No sitten tupsruttelin pilveä. Jopas alkoi taas inspiraatiot ja soitto kulki. Opin uusia kuvioita, musiikkityylejä.
Nyt otan kohtuudella vain sitä viinaa. Kerran kuussa korkeintaan. Muu aika menee opetellessa ikivanhoja blueskuvioita. Koetan polyfonista rytmitajuakin kehittää paremmaksi.
Seurakin on parempaa ammattimuusikoitakin on alkanut olla ystävinä. Joskus pääsee niidenkin kanssa jammailemaan. Ennen tuli vain rupusakille rämpytettyä kolmen soinnun biisejä.
"Ennen tuli vain rupusakille rämpytettyä kolmen soinnun biisejä."
Mitäs vikaa on kolmen soinnun biiseissä? Moni tyyppi on ladannut niihin kolmeen enemmän sielua kuin useimmat teistä "polyfoonikoista" voivat käsittääkään.
Johnny Cash, Merle Haggard, Bob Dylan, CCR...
Ja haasteellista, koettaa saada bassorytmikuvio ja samalla vaikeat melodiat soitettua.
Kaikki kunnia kolmen soinnun biiseille. Enemmän se tunnelataus tulee varmaankin niistä lauluista kuin siitä kitarasta.
Itsellä kun ei tuo laulutaito tai ääni ole mikään paras, niin olen sitä paikannut rytmitykseen perustuvilla melodiapätkillä värittämään performanssia.