Oikis+lääkis

Onko muita, joita kiinnostaisi suorittaa sekä juristin että lääkärin tutkinto? Tuollainen yhdistelmä saattaisi olla mainio ja töitä riittäisi varmasti. Lääketieteessä voisi erikoistua vaikkapa oikeuslääketieteeseen. Olen ajatellut, että menen ensin oikikseen ja sitten sitä kautta lääkikseen. Saattaa kuulostaa tässä vaiheessa hieman hullulta, mutta katsotaan.
102073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Haastava yhdistelmä! Töitä siinä kyllä riittäää varmasti. Mutta,mutta tarkemmin tilannettasi tuntematta kehoittaisin tekemään toisessa järjestyksessä.
Tietenkin jos oikeustieteellinen on se, minkä tiedät enemmmän kiinnostavan sinua, niin sitten tietenkin kirjoittamassasi järjestyksessä.

Äänestä

suunnitella 17 vuoden koulutusputki ja vielä toteuttaa sen sellaisenaan. Siinä ajassa ehtii moni asia tapahtua. Haaveilla saa ja pitääkin, mutta kannattaisi myös ottaa vähän chillisti välillä.

Kuulostaa keittiöpsykologialla siltä, että kehität strategiaa jonka avulla yrität välttää valitsemisen tuskaa ”menemällä” molempiin. Tämä on valitettavasti usein merkki siitä, että et ole tarpeeksi kiinnostunut kummastakaan, ja se tulee kostautumaan sisäänpääsymateriaalin lukiessa jos vaikeina aikoina alat epäillä valintasi.

- The hunter who chases two rabbits, catches neither one.

Äänestä
  • En tiedä missä töissä aloittaja lopulta haluaisi työskennellä. Mutta jos työ löytyisi lähinnä oikeustieteellisen puolelta, kenties lääketieteitä painottavalta alalta, ei opiskelun todellakaan tarvitse kestää 17 vuotta. Esim. lääketieteeseen erikoistuneen asianajajan ei tarvitse erikoistua.

    Äänestä

  • Olen täsmälleen samaa mieltä! Hyvin sanottu, kirjoittajalla on selvästi älyä.

    Äänestä

suosittelen, että haet toisessa järjestyksessä: ensin lääkis ja sitten oikis. Perustelut: oikiksen pääsykokeissa lukiotiedoilla ei ole niin väliä, kun taas lääkiksen pääsykokeissa hyödyt siitä, että lukion fysiikka, kemia ja biologia ovat vielä tuoreina mielessä. Toisekseen oikiksessa on paljon vähemmän läsnäolopakkoa. opintoja voi suorittaa aika hyvin myös töiden ohessa. Lääkiksessä taas ymmärrettävistä syistä pitää olla myös paikalla. Oikiksessa on paljon sellaisia, jotka suorittavat oikista toisena tutkintoja ja töiden ohessa (esim. minä).

Onnea ja tsemppiä sinulle

Äänestä
  • Oik. yo:lla on hyvät perustelut ja lisään vielä lusikkani tähän soppaan...

    Käymällä lääkiksen aluksi voit realistisesti rahoittaa oikisopiskelusi käymällä osa-aikaisesti ja lomien aikana töissä. Sama ei onnistu - ainakaan niin helposti - jos suoritat tutkinnot toisessa järjestyksessä. Varsinkin jos olet tottunut oikeassa työssä käyvän ihmisen elintasoon. Tämä johtuu siitä että oikiksen käyneen lähtöpalkka on paljon matalampi kuin lääkiksen käyneen eikä työtilanne ole aivan niin hyvä.

    Joka tapauksessa onnea ja tsemppiä!

    Äänestä

Jos oikeuslääketiede kiinnostaa niin kannattaa aloittaa lääkiksellä, minkä jälkeen erikoistut oikeuslääketieteeseen ja luet oikeutta sen verran kuin tarvitsee/kiinnostaa. Suoranaisesti en oikein tiedä paljonko juristin tutkinnosta oikeuslääketieteessä on edes hyötyä, sillä oikeuslääkärihän ottaa käytännössä kantaa vain kysymyksiin "Mihin tämä ihminen kuoli?" ja "Liittyykö kuolemaan rikosta?" Tällöin kaikenmaailman vero-oikeuden ja järjestöoikeuksien lukeminen olisi turhaa. Lisäksi kannattaa miettiä haluatko todella oikeuslääkäriksi. Itse opiskelen lääketiedettä ja itsellä sekä kurssikavereilla kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuneet aika paljon siitä mitä ne alkujaan olivat.

Äänestä

tuohon vielä lisäksi KTM, DI ja kirvesmiehen tutkinto-> mainio yhdistelmä!

Äänestä

Tuo on ihan kova yhdistelmä, mutta siitä ei ole juuri hyötyä oikeuslääketieteeseen erikoistuttaessa. Sen sijaan jos haluat terveydenhuollon hallintoon, tuo yhdistelmä on kova sana. Hallinnolla on valtaa! Opiskele ensin lääkis, sinne vaikeampi päästä ja lääkiksen jälkeen käytännössä vain "menet" oikikseen. Jos ei hallinto kiinnosta, unohda tällainen yhdistelmä.

Äänestä

Lääkärin ja lakimiehen työ on varsin erilaista pohjimmiltaan. Eniten molempien alojen koulutusta voi luultavasti soveltaa kun harkitaan mikä hoito oli virheellistä tai potilasvahingon piirissä. Ainakin yhdellä näistä asiantuntijoista sattuu olemaan tohtorin tutkinto sekä lääketieteen ja oikeustieteen alalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikislääkis kirjoitti:

Onko muita, joita kiinnostaisi suorittaa sekä juristin että lääkärin tutkinto? Tuollainen yhdistelmä saattaisi olla mainio ja töitä riittäisi varmasti. Lääketieteessä voisi erikoistua vaikkapa oikeuslääketieteeseen. Olen ajatellut, että menen ensin oikikseen ja sitten sitä kautta lääkikseen. Saattaa kuulostaa tässä vaiheessa hieman hullulta, mutta katsotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu