Eilen pääsin sairaalasta,Leikkaushaavat kipeät,ja mielessä pyörii kaikenmaailman asioita,2 viikkoa joutuu odottamaan tuloksia kuinka laajalle on levinnyt,ja mitä hoitoja aloitetaan.Täytyy keksiä jotain valoisempaa mieleensä.Kestämisiä kaikille.
Tämä on masennuksen päivä.
Ulkonakin,niin pimeätä.
231688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
....sinulle.Yritä ajatella,että nyt ainakin se pahin on leikattu pois ja joka päivä vie toipumista eteenpäinä.Älä murehdi vielä jatkosta vaan yritä olla onnellinen siitä että yksi vaihe on ohi.
Meitä on paljon täällä sinua tukemassa ja kaikilla meillä on vastaava tilanne tuoreessa muistissa. Ihmeesti niitä voimia jostain tulee joka päivälle.
Voimahalauksia sinulle.
Muistathan ottaa särkylääkkeitä, jos Sinulla on kipuja. Itse otin noin viikon ajan leikkauksen jälkeen säännöllisesti kolme kertaa vuorokaudessa särkylääkettä (Panadol 2 tabl.) vaikka ei minulla mitään kipuja ollutkaan. Ainoastaan sellaista kiristyksen tunnetta. En antanut sen kivun edes tulla. Sitä paitsi käden jumppaamisen takiakin on hyvä ottaa kipulääkkeitä, että voi jumpata. Nyt en ole viikkoon ottanut yhtään särkylääkettä ja käsikin on jo aika hyvä. Kävin tikit poistattamassa terveyskeskuksessa ja nyt on helpompi jumpata ja voi käydä saunassakin jos haluaa. Vieläkö Sinulla on haavadreeni paikallaan?
Ilman kipujakin tämä elämä tässä vaiheessa on aika masentavaaa. Itselläni on sama tilanne. Reilun kahden viikon kuluttua menen kirurgian pkl:lle kuulemaan "tuomiota". Minulla oli kainalossa jo syöpää. Itse asiassa se löytyikin sieltä alunperin. Ei tässä auta muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Itse olen tämän syöpädiagnoosin kanssa elänyt jo lähes kolme kuukautta ja leikkaus tehtiin vasta vajaa pari viikkoa sitten. En osaa paljon lohduttaa, koska itsekin olen aika "hukassa". Sinä saat aika nopeasti tuloksia, koska itselläni annettiin aika kirurgian polille vasta kuukauden kuluttua leikkauksesta. Toki ymmärrän, että odottavan aika on pitkä. Itse olen jo niin oppinut odottamaen, että tuntuu, että muunlaista elämää ei olekaan. Siis odotin pelkkään leikkaukseen pääsyäkin jo pitkästi yli 2 kuukautta. Tuntuu tosiaan siltä, että kun tähän "rumbaan" joutuu, ei auta kuin "tanssia" mukana. Itse ei voi juurikaan mihinkään vaikuttaa.
Yritetään yhdessä jaksaa.
sitä kudosnestettä tuonne ihonalle,ja jos tulee mennä punkteerattavaksiMinulla oli aika iso syöpä rinnassa,ja kainalossa.Leikkasivat koko rinnan,nyt on vähän toispuolinen olo.Eipä se rinta niin harmita,kun on jo lapset imettänyt.Yksikseen,kun sitä tulee mieleen kaikenlaista,mutta saipa nyt ainekin jonkinverran jatkoaikaa.Ja onneksi pian kevät koittaa,pääsee ulos ihailemaan kevääntuloa.
Sinä selviät, minäkin aion selvitä. Vaikeaa on, mutta pidetään lippu korkealla.
Mäkin romahdin eilen ihan täysin.
Taisin jo jonkun viestin alla kertoakin, kuinka ravasin koko viime viikon päivystyksessä, ensin kivusta, sitten kuumeesta. Nappeja tuli jos joka lähtöön. Perjantaina kävin vielä leikanneen kirurgin pakeilla, kun rinta oli TODELLA kipeä. Kaikki ok, sanoi kirurgi, pitkää pinnaa nyt vain, kuuluu kuvaan pari viikkoa leikkauksesta, kun kudosneste täyttää rinnan onkalon.
Lauantaina rinnan haava sitten repesi ja pitelin rintaani lavuaarin päällä, kun sieltä valui mädän sekaista kudosnestettä varmasti pari desiä..
No haava on nyt hoidossa ja tulehdusarvokin oli eilen enää 56, kun se lauantaina oli 137 kun rinta "räjähti" käsiini, mutta jotenkin tuo tapahtuma vei maton jalkojen alta, kun kukaan ei uskonut kun sanoin, että rinta ei ole ok!
Eilen kävin samalla omalääkärin luona, kun haava huuhdeltiin, jotenkin romahdin siellä henkisesti täysin. Mies oli mukana, lääkäri empaattinen. Mutta jotenkin totuus, ettei kukaan voi luvata paranenko syövästä (tulehduksesta kyllä) iski kuin salama tajuntaani. Ensi viikon perjantaina kuulen tarkemmin syövästäni ja hoidosta, sitten ehkä jotain valoisampaaon luvassa syövän suhteen, tai sitten ei.
Olin niin hyvillä mielin jo toipumassa leikkauksesta, mutta nyt tämä tulehdusrumba, ei se huuhtelu ole mukavaa, itseasiassa sen bakteeriharson tunkeminen rinnan sisälle on todella inhottavaa. Vahvat antibiootit väsyttää ja vatsa on sekaisin.
Jotenkin tästä nyt vain pitäisi taas jaksaa nousta, eilinen ilta meni itkiessä. Lapsikin jo varmaan pelästyi.. No, kohta taas huuhteluun ja tänään pitäisi yhden ystävän onneksi tulla kylään. Jospa tämä tästä taas, ei saisi vaipua sinne synkkyyteen..
kunnossa,ja hoidossa.Hyvä,että sinulla on mies tukenasi.Itse äsken kävin suihkussa,ja tuo leikattu rinnanpuoli pullottaa epäilyttävästi.Siinä ei pysynyt dreeni kuin 2 päivää.Suunnittelin lähteväni päivystykseen,että saavat punkteerata sen.Pelkään vaan jos menen turhaan,jos tuo kuuluukin olla tuollainen pullea?No menempä kuitenkin.Joo eilen aloin miettimään turhan tarkkaan elämää jäljellä olevaa,ja siitä masennuin,mutta eiköhän se tästä lähde päivän kerrallaan,kukka rinnassaan.Hyvät päivän jatkot teille kaikille.
...sinulle. Nyt tarvitset todella tukijoukkoja ja rinnalla kulkijoita.Älä jää yksin murehtimaan.Ikävä se tulehdus,mutta onneksi nyt on jo hoidossa ja antibiotit purevat kun tulehdusarvo on jo laskenut mukavasti.
Itsekin tahdon välillä vaipua synkkyyteen kesken hoitojen ,kun jään miettimään tulevaa......mutta ei auta kun häntä vaan pystyyn :))
Tsemppiä sinulle.....olet ajatuksissani
minullekin luvattiin tulokset kahden viikon kuluessa. Kun kuukauteen ei ollut kuulunut mitään, soitin sairaalaan ja alkoikin rasittava prosessi. Lopulta ( kuuden viikon kuluttua ) sain lausunnon ja samalla haukkumiset lääkäriltä.
"pikkurouvan olisi pitänyt vain toipua siellä kotona ja jättää sairauteen kuuluvat asiat lääkäreille".
Pitäkää hyvät kanssasisaret puolianne, olkaa sitkeitä, vaatikaa oikeuksianne!
Kurjaa kevätmieli, että sait tulehduksen.
Kamalinta on tosiaan ollut odotus. Lohduksi teille kaikille, joilla on kainalossakin (minullakin on) tiedän monia tervehtyneitä ja siten jaksaa odottaa hoitoja.
Ehkä nyt taas synkistelin vähän turhaankin, tosiaan tulehdus on menossa jo parempaan, kyllä se tästä taas.
Leikannut kirurgi lupasi ottaa minut ylimääräiseen syyniin vielä torstaina, kun soitin hänelle aamulla ja kerroin kuinka kävi. Ei nämä niin harvinaisia kuulemma ole nämä leikkausinfektiot, joskus tulee, joskus ei. Mulle nyt sattui tulemaan ja toipuminen kestää vähän pidempään. Lopputulokseen tällä ei kuulemma ole vaikutusta.
Onneksi tämän päiväinen huuhtelu on jo ohi ja sattui oikein ihana ja helläkätinen sairaanhoitaja, joka on huomennakin paikalla :) Yksi ystävä piipahti kylässä äsken ja toinen soitteli. Kyllä meistä välitetään ja pidetään huolta. Oma tehtävämme on hakea apua silloin, kun seinät kaatuu! Eihän täällä päivistään kukaan tiedä, joten koitetaan elää ne päivät jotka meille on annettu, elämisen arvoisina. Toki itkeä saa, mutta ei itketä joka päivä, eihän? :)
huuhtelutkin olet jaksanut käydä..Minä kävin vain punkteerauksessa,kun oli kerännyt kudosnestettä,huomenna menen myös,ja niin kauan kun sitä kertyy.Tietkö,nyt kun kevätaurinko,niin kauniisti paistaa,niin tuntuu,että mielikin on valoisampiKävin vanhemman tyttäreni kanssa pizzalla,Tuntuu,että tämä sairaus on vielä entisestään lähentänyt välejämme,ja varmasti toisillakin niin on käynyt?Kaikille toivon kevätaurinkoista mieltä,kyllä me tästä selviämme.
Kyllä on välit syventyneet perheen, läheisten ja ystävien kanssa. Elämä saanut ihan uuden perspektiivin, eipä viitsi pikkuasioista enää nähdä vaivaa :)
Mottoni on muuten aina ollut "mikä ei tapa, se vahvistaa". Nyt se vaan tuntuu jotenkin hurjalta ja toisaalta, voiko sen todemmin enää sanoa? Mutta mehän muutumme entistä vahvemmiksi, olemme taistelijoita, arvostamme läheisiämme ja ystäviämme, muistetaan se myös heille sanoa. Kovilla he ovat seuratessaan kuinka kärsimme ja itkemme ja käymme läpi kuka mitäkin hoitoja. Heidänkin takiaan on PAKKO jaksaa ja helpompaa se on heille (ja itsellemmekin) jos emme koko ajan masentele. Mieli pirteänä toipuu fyysisestikin paremmin.
Taidanpa lähteä sitä aurinkoa ja raikasta ilmaa haistelemaan sen verran, että käyn postilaatikolla. Siitä se taas lähtee, tolpillaan pysyminen, muutamasta askeleesta! :)
Taitaa lenkkeily tänään jäädä väliin.Huomenna on pakko taas lähteä punkteeraukseen.Ihme kyllä sitä jotenkin aina piristyy,vaikkei muuta kun sairaalassa piipahda.Muistakaa hemmotella itseänne,että pysyy kevätmieli,kuuma kuppi kahvia,tai kaakaota lämmittämään.
Näyttää mittari! Eipä tosiaan tee mieli lenkille!
No terveyskeskukseen on taas tänäänkin mentävä haavanhuuhteluun. Toivottavasti se ei enää eritä mitään, saisi jo vihdosta viimein antaa mennä umpeen. Se huuhtelu kun ei ole mikään huviretki. Mutta kyllä sen kestää, kun ottaa kipunappia etukäteen ja juttelee niitä näitä toimeenpiteen aikana.
Aurinko ainakin paistaa, harmi vain kun sitä ei oikein pääse ulkoa käsin ihastelemaan. Koirankin otin jo eilen illalla sisälle, vaikka sillä on lämmitettävä koppi. Mutta eihän sitä ilkeä tuollaisessa pakkasessa ulkona pitää. Onpahan seuraa täällä sisällä sillä välin kun poika on koulussa ja mies töissä :)
Miehen kunniaksi on sanottava, että kärsivällisesti on kuskannut huuhteluissa ja lääkäreissä, istunut mukana tukena. Kiinnostuneena seuraa toimenpiteitä ja onpahan ainakin nähnyt rintani nyt jos minkä näköisenä, mätää valuvana ja suolavettä täynnä ja ties millaisena. Tuskin tulee olemaan meidän suhteessamme minkäänlainen kynnys enää vaikka veisivät koko rinnan!
Sinulla on onni,kun on noin hyvä mies,kultaakin kalliimpi,ja hyvä että sinulla on karvaturkkikin lohduttamassa,kyllä koira ymmärtää,jos on surullinen.Valoisalla mielellä,ja hyvät päivänjatkot sinulle
Kyllä tässä tosiaan oppii arvostamaan ystäviä ja läheisiä! Kultaakin kalliimpia, kuten sanoit.
Huuhtelu on ohi tältä päivältä, ja tulehdusarvo on enää 18, kun se lauantaina oli vielä 137! Hiphei, ei enää varmaan montaa päivää tarvi niissä juosta. Huomenna menen kirurgin syyniin ja hän saa katsoa pitääkö vielä viikonloppuna jatkaa, vai joko haava saa olla.
Nyt hetkeksi ansaitusti selälleen ja suklaan kimppuun. Yksi ihana ystäväni oli laittanut postissa suklaalevyn piristämään päivääni :))))
laittoi,saat nautiskella.Huomenna menen punkteerattavaksi,en tiedä kauanko vielä.Kävin äsken yllättäen tyttäreni vanhempi tuli hakemaan minut kahville,ja otin voisilmäpullankin,Nyt voi hemmotella itseään,kun on sairas,eikös vaan?Kaikille auringonpaistetta,kyllä se tästä
lääkäri sanoi,että haavan päältä iho on mennyt vissiin kuolioon,ja joudutaan ehkä leikkaamaan uudelleen.Lauantaina sitten taas punkteeraukseen.No kai tästä jotenkin selviää,nyt ei voi masentua.Tytär ajelutti autollaan maisemia katsomassa,että olisi muutakin ajateltavaa,
sinulle, että jaksat ja jaksatkin, onneksi tyttäresi on tukenasi myös.
Voimahaleja!!!
No voi sentään. Kävitkö terveyskeskuksessa vai leikanneen kirurgin luona? Käy ihmeessä näyttämässä kirurgille, jos hän ei sitä nyt katsonut. Sitä varten he ovat olemassa ja hoitovastuu tässä vaiheessa on heillä!
katsotaan,jos joudutaan operoimaan,Menen taas lauantaina punkteeraukseen,Leikanneen kirurgin tapaa ensi viikonlopulla.Varmaan häneltä saan tietää.Tuntuu ettei jaksaisi,mutta eihän vaihtoehtoja ole.Ja jaksan minä huomenna mun pikkutyttö tulee kotiin,on niin valtavan ikävä ollut.Tytär tuo auringon tullessaan.
Ihan totta, hoitohenkilökunnalle voi ja saa soittaa. Itse olen soittanut minut leikanneelle kirurgille jo vaikka kuinka monta kertaa. Leikkauksesta on kolme viikkoa. Kaksi kertaa hän on jo pyytänyt minua käymäänkin, ja olen käynyt, vaikka lopputarkastus on vasta ensi viikolla.
Älä jää murehtimaan ja miettimään, vaan käy näyttämässä haavaasi. Voihan olla että tämä nuori lääkäri pelotteli suotta! Vaadi kunnollisia vastauksia, parempi että tiedät missä mennään, kuin että murehdit ehkä aivan turhaan.
Mukavaa kun tyttäresi tulee, lapsistamme saamme voimaa ja energiaa. Kyllä me kestetään ja selvitään! :)
missä mennään.Kiitos vinkistä