joko kohta

siemenet itämään?

Viime syksynä sain täältä hyviä vinkkejä tomaatin siemenien talteenotosta.

Nyt jo alkaa syyhyttää multasormea, jokohan olisi sopiva aika laittaa siemenet multaan itämään.

Minulla on kennolevy kasvihuone, jossa on sähkölämmitin, joten taimet voi istuttaa sinne vaikka pikkupakkasiakin olisi toukokuussa.

Olen oppinut sen, että mitä aikaisemmin saan tomaatin taimet kasvihuoneeseen, sitä pidempi on satokausi. Aikaisemmin en vain ole itse kasvattanut taimia siemenistä.

Mitä muuta kasvia ehdottaisitte kasvihuoneeseen tomaatin lisäksi?
Itselläni on ollut perinteisesti tuo kurkku siinä rinnalla, mutta härmä on kahtena vuotena vienyt kurkun niin huonoon kuntoon, että satoa ei juuri ole tullut.

Viime kesänä kasvatin myös kurpitsan ja melonin taimia.
Kurpitsan hedelmät kuihtuivat sitä mukaa kun ne alkoivat kehittyä, ja melonikin teki vai yhden hedelmän (tosimakean, n. 3kg painoisen).

Jotain uutta voisi vielä kokeilla.
4414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tomaateille, purjot ehkä voisi laittaa. Se on totta, että kynnet syyhyää jo, mutta ehkä pitää malttaa vielä vähän aikaa.

Äänestä

Paprikan siemenet voi kylvää 1. - 15.3. ja tomaatin sen jälkeen. Kurkkujasi saattoi vaivata myös punkit. Ne valtaavat kasvuston, jos kurkut ovat liian vähällä kastelulla. Taimikasvatuksen vinkkejä ja ohjeita näet esim. kotisivuillani:
http://www.geocities.com/white_paprika
Kiintoisten lajikkeiden siemeniäkin sieltä löytyy.

Äänestä
  • tuolla toisessa ketjussa linkin sivuillesi, ja kävin tekemässä tilauksen siemenistä.

    Tuosta härmästä, joka vaivasi kurkkujani.
    Kurkun lehdille ilmestyi vaaleita läikkiä, jotka sitten valtasivat lehdet kokonaan yksi toisensa jälkeen, ja hedelmät alkoivat näivettyä, eikä uusia enää syntynyt. Ei auttanut muu, kuin kerätä koko kasvusto pois.


    Tässä iässä, (55v. mies) sitä jo monta asiaa kokeneena, haluaa perehtyä vielä harrastusluontoisesti tähän monipuoliseen "kasvun ihmeeseen".

    Nuorempana monet muut asiat menivät tämän harrastuksen edelle.
    Mutta nyt täytyy sanoa vain kuten siinä kiinalaisessa sananlaskussa sanotaan, "ei mikään ole niin tärkeää, kuin puutarhanhoito", jne. siitä jatkosta en sitten ole kovin varma.

    Äänestä

  • Nuo mainitsemasi sivut auttoivat.
    Taidanpa tilata kääpiötomatin siemeniä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laitan tomaatin kirjoitti:

siemenet itämään?

Viime syksynä sain täältä hyviä vinkkejä tomaatin siemenien talteenotosta.

Nyt jo alkaa syyhyttää multasormea, jokohan olisi sopiva aika laittaa siemenet multaan itämään.

Minulla on kennolevy kasvihuone, jossa on sähkölämmitin, joten taimet voi istuttaa sinne vaikka pikkupakkasiakin olisi toukokuussa.

Olen oppinut sen, että mitä aikaisemmin saan tomaatin taimet kasvihuoneeseen, sitä pidempi on satokausi. Aikaisemmin en vain ole itse kasvattanut taimia siemenistä.

Mitä muuta kasvia ehdottaisitte kasvihuoneeseen tomaatin lisäksi?
Itselläni on ollut perinteisesti tuo kurkku siinä rinnalla, mutta härmä on kahtena vuotena vienyt kurkun niin huonoon kuntoon, että satoa ei juuri ole tullut.

Viime kesänä kasvatin myös kurpitsan ja melonin taimia.
Kurpitsan hedelmät kuihtuivat sitä mukaa kun ne alkoivat kehittyä, ja melonikin teki vai yhden hedelmän (tosimakean, n. 3kg painoisen).

Jotain uutta voisi vielä kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu