päässeet! Kuinka monta tuntia päivässä luitte pääsykokeisiin ja milloin aloititte pänttäämisen?
Kiitoksia vastauksista.
Kiitoksia vastauksista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
1,5 kertaa olen kirjan lukenut ja ekalla kerralla tein muistiinpanoja siinä sivussa. Luen nyt kirjan läpi vielä ainakin kahteen kertaan. Luen noin 3 h päivässä ja 60 sivua kerralla.
Haen toista kertaa Helsinkiin. Ekalla kerralla luin kirjan vain puoleen väliin, kun ei ollut aikaa. Koe menikin aika huonosti.
Olen hakemassa. Viimeksi jäin viiden pisteen päähän. Aloitin lukemisen jo kun sain kuulla, etten päässyt. Lukutahti oli alussa 7-8 tuntia päivässä. Joulukuun aikana laskin arviolta 2500 laskua. Tällä hetkellä olen taas perehtymässä Galenokseen. Tällä hetkellä lukutahtini on noin 6-7 tuntia päivässä, mutta koe lähenee koko ajan, joten kokemuksesta voin sanoa, että vauhti kiihtyy. Viime keväänä luin maaliskuusta toukokuuhun arviolta 16 tuntia päivässä. Tänä vuonna pyrin vähintään samaan. Saattaa kuulostaa raskaalta, mutta kun olen jo kaksi kertaa hakenut, en halua jättää mitään arvailun varaan. Eikä se niin raskasta ole.
settiä sulla! :D
Mistä sä tollasen kasan laskuja sitten löysit?
Minä aloitin lukemisen vasta kirjoitusten jälkeen. Luin noin kuusi tuntia päivässä, vain arkisin, eli viikonloput ja illat pidin "vapaata". Kerkisin lukea Galenoksen kerran läpi oikein kunnolla, ja toisella kerralla ehdin selailla vain hankalimmat kohdat läpi ja kerrata ne. Hain siis samana keväänä kuin kirjoitinkin ja pääsin sisään. En saanut pääsykokeesta huippupisteitä, mutta näköjään riittävästi kuitenkin.
luin, noh, aikamäärää on vaikea sanoa, veikkaisin ehkä 4-5 h/päivä maaliskuusta toukokuun loppuun. Aloitin tammikuussa ja luin Galenoksen yhteensä 5 kertaa läpi, joista ensimmäinen kerta oli oikeastaan pelkkää selailua ja tutustumista tekstiin. viikonloput istuin valmennuskurssilla, maanantait pidin taukoa, myös pääsiäisen aikoihin yhden viikon kun olin kipeänä. loppua kohti hellitin vähän, aloitin kesätyöt pari viikkoa ennen pääsykoetta.
Kaksi viimeistä kuukautta keskityin aina yhden viikon aikana pariin Gallen kappaleeseen kerrallaan ja laskin niihin liittyviä laskuja, kirjoittelin tiivistelmiä jne.
Koetehtäviä harjoittelin oikeastaan pelkästään valmennuskurssilla, mutta laskuja tuli laskettua kyllä aika runsaasti muutenkin.
olen ollut koko lukukauden valmennuskurssilla joten ns. tunti opetusta on tullut n.6-8 tuntia päivässä,,ja siihen läksyt ym. lukemiset päälle niin kai se nuosee lähellä kymmentä tuntia/pvä..vaik joskus tulee kyllä vain makoiltua(= nyt pitäis alottaa loppurutistus ja nostaa se tunti määrä 12:sta..ei täs kyllä oikein elää ehdi..*wirn*