Mä parannuin!

Halusin kertoa teille oman "aknetarinani".
Eli "teininä" ihoni oli aina oikein hyväkuntoinen ja enemmänkin kuiva kuin rasvainen,finnejä ei ollut ja meikkiä käytin todella vähän.
Kunnes...hiukka päälle parikymppisenä mulle puhkes ns.lievä akne.En edes aluksi tajunnut mikä se oli vaam luulin että olin allerginen jollekkin ja menin lekurille
ihoni oli siis ihan kipeä oudoista paiseista eli finneistä:)Siitä alkoi kamppailu.Useamman vuoden kokeilin vaikka mitä puhdistusaineita ja tököttejä,lääkekuureja,kosmetologeja yms.yms.ihan kaikkea.Mikään ei auttanu.Viime keväänä kokeilin diane nova pillereitä ja heti iho kirjaimellisesti "räjähti".Kipeitä isoja paiseita ja näppyjä tuli naama täyteen ja myös selkä ja rinta,joissa aijemmin ei mitään ollut.Kiltisti jatkoin pillereiden popsimista,olihan mulle kerrottu ns."pahenemisvaiheesta".Nooh,iho paheni ja paheni ja näytin monsterilta,myöskin mielialaani nää pillerit vaikutti tosi paljon.Iho ei ollut koskaan ollut noin pahana.Ja mun teki mieli hakata kaikki ihmiset ja painua pimeään kevätauringolta.Sitten menin taas kerran ihotautilekurille.Olin syöny 3kk pilleretä.Lekuri käski heittää pillerit hittoon,ei kuulemmna koskaan mielellään määrännyt pillereitä aknen hoitoon!Sanoin etten haluaisi mitään roa-kuureja tai muuta sellaista,että eikö mitään apua muutoin ole.Sain jonkun liuoksen jota on iät ajat käytetty aknen hoitoon,joskin nykyään vähemmän.Sitä 1kk kuuri aamuin illoin iholle ja muut tökötit kokonaan pois,ei rasvaa jollei ihan pakko,eikä löträystä kasvovedellä.Puhdistusaineena sebamedin pesupala.Rasvana,jos pakko seba medin hoitogeeli.Minulla on aina ollut kuitenkin kovin herkkä iho,apteekin aknetuotteet on repiny naaman irti kun on ollu ihan liian vahvoja.Ajattelin etten mitenkään voisi kestää tuollaista litkua.MUTTA...se ei kuivattanut yhtään!Ja kuukauden käytön jälkeen ihoni oli ruvennut paranemaan!Aine oli ihan järkyn hajusta,mutta tehokasta.Kuukauden jälkeen pari vkoa ilman ainetta ja iho rupes taas huononee,otin viikon kuurin lisää ja sen jälkeen siirryin ns.jälkihoitoon:dalacin liuokseen.Pikkuhiljaa iho siistiytyi ja uusia finnejä ei enää tullut.Nyt on 3 vkoa kun lopetin dalacin liuoksen käytön,siis puolisen vuottako sitä käytin.Iho on sileä ja terveen näköinen.Muutama arpi ja punaisia arpiläiskiä on vielä naamassa,mutta ei finnejä!Ennen kesää meinasin käydä vielä koittamassa mikrohiontaa.Niin ja olen käynyt silloin tällöin solariumissa ja sekin on tehnyt todella hyvää iholleni.Mä olen parantunut!:)Mä olen niin onnellinen!Tsemiä kaikille,mä tiedän miten hirveetä tuo kaikki on käydä läpi,mut ihmeitä voi näköjään tapahtua...:)
152401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Panosta pikkasen enemmän tekstisi ulkoasuun.

Äänestä
  • No lukee ken jaksaa,en innostukseltani ajatellut tekstin ulkoasua ollenkaan.Mut sisältöhän on se pointti.Jos liikaa häiritsee niin eihän toki tarvitse lukea:)

    Äänestä

Ei tekstisi ulkoasussa ollut mitään vikaa. :)

Kiva kuulla näitäkin tarinoita välillä. Itse olen kärsinyt aknesta ihan ala-asteen viimeisiltä luokilta saakka. Akne räjähti nyt joulun jälkeen käsiin ja oli pakko käydä lääkärissä. Sain Skinorenia ja tuota mainitsemaasi Dalacinia, mutta ne vain tuntuvat pahentavan tilannetta. Pakko lopettaa niiden käyttö pian tai en voi mennä ulos laisinkaan. Varasin ihotautilääkärille ajan, mutta sinne on tunkua joten pääsen vasta parin viikon päästä sisään.:( Harmittaa tämä odottelu, mutta mitäpä tuo muutama viikko onhan tässä kärsitty jo koko pieni ikä.

Itse olen syönyt antibiootit ja käyttänyt niin paljon erilaisia ulkoisia hoitoja etten enää usko niiden tehoon tapauksessani. Toivonkin että saisin Roa-kuurin ja että se toisi edes hetkellistä helpotusta tähän kurjuuteen.

Äänestä
  • Mikähän se ihme aine on jolla aloittaja sai ihonsa kuntoon? Itse kans kokeilin kaiken maailman ulkoisia hoitoja,aknesarjoja, jotka tuntuu vaan pahentavan tilannetta, Dalacinia, Avitcidia, Differiniä (=noista ei mtn apua), antibiootteja 2 kuuria takana, tosin eka oli vaan 1,5 kk ,mut toinen 5kk senkin edestä, e-pillerit, nuo sisäisti otetut lääkkeet auttoi aika paljon kuurin aikana, mut iho aina räjähti kamalaksi lopettamisen jälkeen. Varasin tänään ajan ihotautilääkärille jopa huomiseksi :D Niin toivon kans että saisin Roaccutan kuurin, koska totesin jo aikoja sitten että vain oikeat lääkkeet auttaa mulla, oon jo väsynyt kaiken maailman pesuaineisiin/voiteisiin, jotka vaan ärsyttävät ihoa, kuivattaa ehkä finnejä, mut ei ehkäise uusien syntymistä, niitä vaan tulee samaan malliin...Jännittää nyt tuo huominen 14h aikaa enää :)

    Äänestä

  • akneen väsynyt kirjoitti:

    Mikähän se ihme aine on jolla aloittaja sai ihonsa kuntoon? Itse kans kokeilin kaiken maailman ulkoisia hoitoja,aknesarjoja, jotka tuntuu vaan pahentavan tilannetta, Dalacinia, Avitcidia, Differiniä (=noista ei mtn apua), antibiootteja 2 kuuria takana, tosin eka oli vaan 1,5 kk ,mut toinen 5kk senkin edestä, e-pillerit, nuo sisäisti otetut lääkkeet auttoi aika paljon kuurin aikana, mut iho aina räjähti kamalaksi lopettamisen jälkeen. Varasin tänään ajan ihotautilääkärille jopa huomiseksi :D Niin toivon kans että saisin Roaccutan kuurin, koska totesin jo aikoja sitten että vain oikeat lääkkeet auttaa mulla, oon jo väsynyt kaiken maailman pesuaineisiin/voiteisiin, jotka vaan ärsyttävät ihoa, kuivattaa ehkä finnejä, mut ei ehkäise uusien syntymistä, niitä vaan tulee samaan malliin...Jännittää nyt tuo huominen 14h aikaa enää :)

    Kerrotko sitten miten kävi? Saitko Roa-kuuria vai jotain muuta? Toivottavasti saat Roan ja aknesi on historiaa.

    En käsitä tuota Skinorenia ja Dalacinia. Ihoni oli kyllä pahassa kunnossa jo valmiiksi kun niitä aloin käyttämään, mutta melkein heti jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen iho suorastaan räjähti. Musta/valkopäitä on naama täynnä, iho meni elottaman kalpeaksi kauttaaltaan ja punaiset arvet oikein hehkuvat kasvoilta. Kerrassaan kaamea näky. Olisi pitänyt jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen tajuta lopettaa nuo mömmöt, mutta ajattelin että tämä kuuluu asiaan. Harmittaa niin vietävästi.

    En sitten tiedä mitä teen jos Roaa en saa jostain syystä. Lukittaudun varmaan kotiin koko loppuelämäksi tai kuljen pussi päässä kun joudun lähtemään ihmistenilmoille. Se pussi päässäkin voisi olla muista ihmisistä hyväksyttävämpää ja siistimpää kun tälläinen kamala akne naama.

    Äänestä

  • ahaa_ kirjoitti:

    Mä oon kans harkinnut jo kauan tota pussia..:D Mut joo, vaikka mulla ei ole mikään aivan kamala akne ja suurin osa finneistä pystyy kovalla työllä meikkaamaan piiloon, mut ei niitä paiseita mitä tulee (aina vähintään 1, hyvinä päivinä, yleensä joku 4-6) lukuisia pienempiä finnejä, mustapäitä ja muita tukkeutumia, välillä tulee aivan sairaan isoja kipeitä tulipunaisia paiseita, naama näyttää ihan turvonneelta. Niin toivottavasti saan sen Roan. Itken vaikka siel lääkärin vastaanotolla ja vannon että teen itsemurhan jos en saa kuuria, ja lääkäri olisi se joka mun kuoleman aiheuttaa :D Mut kerron huomenna sit lisää. Hitto kun ihokin hiukan parani niin pitäs nyt viel ennen nukkumaan menoa yrittää ärsyttää sitä joillain aineella että aamulla on taas karsean näköinen et lääkäri uskoo :D

    Äänestä

  • akneen väsynyt kirjoitti:

    Mikähän se ihme aine on jolla aloittaja sai ihonsa kuntoon? Itse kans kokeilin kaiken maailman ulkoisia hoitoja,aknesarjoja, jotka tuntuu vaan pahentavan tilannetta, Dalacinia, Avitcidia, Differiniä (=noista ei mtn apua), antibiootteja 2 kuuria takana, tosin eka oli vaan 1,5 kk ,mut toinen 5kk senkin edestä, e-pillerit, nuo sisäisti otetut lääkkeet auttoi aika paljon kuurin aikana, mut iho aina räjähti kamalaksi lopettamisen jälkeen. Varasin tänään ajan ihotautilääkärille jopa huomiseksi :D Niin toivon kans että saisin Roaccutan kuurin, koska totesin jo aikoja sitten että vain oikeat lääkkeet auttaa mulla, oon jo väsynyt kaiken maailman pesuaineisiin/voiteisiin, jotka vaan ärsyttävät ihoa, kuivattaa ehkä finnejä, mut ei ehkäise uusien syntymistä, niitä vaan tulee samaan malliin...Jännittää nyt tuo huominen 14h aikaa enää :)

    Se oli sellanen siis ihan reseptilääke,apteekissa tehään sellanen sekotelma erittäin pahanhajuista ainetta,on kuulemma ennen tosiaan käytetty paljon aknen hoitoon,nykyään vähemmän.Sen nimi oli joku tosi vaikia muistaa,luulen et jos kertoo nämä asiat ihotautilääkärille niin se tietää aineen.Ja minulle sanottiin nimenomaan että dalacin on vasta sitten jälkihoito kun iho on jo aloittanut huomattavasti parantumaan ja dalacinia voi sitten käyttää huoletta vaikka 4-5 vuottakin jos on tarve.Ja tosiaankin lekuri käski hoitojen ajaks jättämään kaiken muun mönjän käytön naamalta(siis meikkiä kyllä saapi käyttää)mut et yleensäkkin kasvovedet on kuulemma turhia ja rasvaa naamaan vain kun on kuiva iho,eli keällä mä en tarvinnu ollenkaan,nyt talvella kyllä.Myöskin siis se solarium teki erittäin hyvää mun iholle.Jokaisellahan on omat konstinsa aknen paranemiseen mutta tässä siis taas yksi miljoonista mikä minulle on auttanut.Kaikille hirveesti jaksamista asian kanssa ja toivotaan et se onnenpäivä koittaa ja se oikea hoito löytyy.Toivon todella kaikkien teidän puolesta että apu löytyy!Vaatii ihan älytöntä kärsivällisyyttä,minun hermojani koeteltiin se viisi vuotta.Tsemppiä!

    Äänestä

  • akneen väsynyt kirjoitti:

    Mä oon kans harkinnut jo kauan tota pussia..:D Mut joo, vaikka mulla ei ole mikään aivan kamala akne ja suurin osa finneistä pystyy kovalla työllä meikkaamaan piiloon, mut ei niitä paiseita mitä tulee (aina vähintään 1, hyvinä päivinä, yleensä joku 4-6) lukuisia pienempiä finnejä, mustapäitä ja muita tukkeutumia, välillä tulee aivan sairaan isoja kipeitä tulipunaisia paiseita, naama näyttää ihan turvonneelta. Niin toivottavasti saan sen Roan. Itken vaikka siel lääkärin vastaanotolla ja vannon että teen itsemurhan jos en saa kuuria, ja lääkäri olisi se joka mun kuoleman aiheuttaa :D Mut kerron huomenna sit lisää. Hitto kun ihokin hiukan parani niin pitäs nyt viel ennen nukkumaan menoa yrittää ärsyttää sitä joillain aineella että aamulla on taas karsean näköinen et lääkäri uskoo :D

    Sinulla on ihan täsmälleen samanlaiset oireet kun minulla. Kävitkö tänään lääkärissä? Itse kanssa pohdin että mitä kaikkea pystynkään tekemään jos en saa kuuria. Varmaan alan itkemään ja selittelemään kauheasti. Olisi kyllä jo aika saada pärstäni kuntoon. Jos nyt saisi parin viikon päästä Roan ja se auttaisi niin kesällä olisi sitten varmaan naama ok-kunnossa. Vaikea edes kuvitella naamaani ilman epäpuhtauksia.

    Äänestä

  • 25v.N kirjoitti:

    Se oli sellanen siis ihan reseptilääke,apteekissa tehään sellanen sekotelma erittäin pahanhajuista ainetta,on kuulemma ennen tosiaan käytetty paljon aknen hoitoon,nykyään vähemmän.Sen nimi oli joku tosi vaikia muistaa,luulen et jos kertoo nämä asiat ihotautilääkärille niin se tietää aineen.Ja minulle sanottiin nimenomaan että dalacin on vasta sitten jälkihoito kun iho on jo aloittanut huomattavasti parantumaan ja dalacinia voi sitten käyttää huoletta vaikka 4-5 vuottakin jos on tarve.Ja tosiaankin lekuri käski hoitojen ajaks jättämään kaiken muun mönjän käytön naamalta(siis meikkiä kyllä saapi käyttää)mut et yleensäkkin kasvovedet on kuulemma turhia ja rasvaa naamaan vain kun on kuiva iho,eli keällä mä en tarvinnu ollenkaan,nyt talvella kyllä.Myöskin siis se solarium teki erittäin hyvää mun iholle.Jokaisellahan on omat konstinsa aknen paranemiseen mutta tässä siis taas yksi miljoonista mikä minulle on auttanut.Kaikille hirveesti jaksamista asian kanssa ja toivotaan et se onnenpäivä koittaa ja se oikea hoito löytyy.Toivon todella kaikkien teidän puolesta että apu löytyy!Vaatii ihan älytöntä kärsivällisyyttä,minun hermojani koeteltiin se viisi vuotta.Tsemppiä!

    Kai sulla jossain reseptissä lukee se liuoksen nimi? Olisi tosi kiva jos voisit tarkastaa että mikä se oli, niin olisi mukavampi mennä lääkäriltä sellaista kysymään...niin ei tarvitsisi selittä, että "joku nainen kertoi netissä että sillä oli jotain liuosta". Se kuulostaa vähintäänkin hassulta :) Ja entäs jos lääkäri ei tunnekaan koko tuotetta...

    Pliis tarkista mitä siinä sun reseptissä lukee :D

    Äänestä

  • ahaa_ kirjoitti:

    Sinulla on ihan täsmälleen samanlaiset oireet kun minulla. Kävitkö tänään lääkärissä? Itse kanssa pohdin että mitä kaikkea pystynkään tekemään jos en saa kuuria. Varmaan alan itkemään ja selittelemään kauheasti. Olisi kyllä jo aika saada pärstäni kuntoon. Jos nyt saisi parin viikon päästä Roan ja se auttaisi niin kesällä olisi sitten varmaan naama ok-kunnossa. Vaikea edes kuvitella naamaani ilman epäpuhtauksia.

    Kävin tänään lääkärissä, naaman meikkasin ihan normaalisti, paitsi leuan jätin meikkaamatta, niin se loisti tulipunaisena kalpeiden kasvojen rinnalla :) Lääkäri ainakin näkin ongelman kunnolla ja lupasi määrätä Roaccutan kuurin jos kaikki veriarvot on kunnossa, JEEE :)) Oon niin iloinen. Nyt pitäs tiedustella terveyskeskusesta jos pääsis sinne tekemään ne kokeet ilmaiseksi, kun tohon lääkärikäyntiin meni jo 61e, ja vastaanotto kesti 25 min. Eikä lääkäriä tarvinnut pyytää erikseen määrämään roaa, vaan se selitti et jos mitkään muut keinot ei ole auttanut niin kokeillaan seuraavaksi roaa.Joten luulisin että säkin saat sen jos oot antibiootitkin syönyt. On niin helpottunut olo. Nyt kyl vähän jännittää ne testitulokset, sivuvaikutukset jne, mut toivottavasti hoito onnistuu..

    Äänestä

  • tuotteen nimeä kirjoitti:

    Kai sulla jossain reseptissä lukee se liuoksen nimi? Olisi tosi kiva jos voisit tarkastaa että mikä se oli, niin olisi mukavampi mennä lääkäriltä sellaista kysymään...niin ei tarvitsisi selittä, että "joku nainen kertoi netissä että sillä oli jotain liuosta". Se kuulostaa vähintäänkin hassulta :) Ja entäs jos lääkäri ei tunnekaan koko tuotetta...

    Pliis tarkista mitä siinä sun reseptissä lukee :D

    Viimein löysin reseptin,onneks oli vielä tallessa:)reseptissä sanotaan:
    kloramfenicol 3.0 hydrocortison 1.5 Ol. arach 10.0 spir fort,chloroform aa ad 200.0 No ll MDS.
    Ja haisee hirveelle!:)Mut kyl sen kestää.
    Mikä lie onkaan noista sen nimi.Nuo on siis varmaan ne aineet mitä siinä seoksessa on,josko sillä ei sit nimeä olekkaan,en tiedä.Kuulostaa aika järkylle,mäkin olin aluks et mitäs ihmettä,mut kaiken kokeilleena ajattelin etten enää mitään menetä tämän kokeilussakaan.Mikään ihmeainehan tää ei siis ole.Auttaa varmaan samanlailla kuin muutkin et joillekkin sopii toisille ei.Mut ainakin hyvä vaihtoehto jos ei taho sisäisiä mömmöjä kokeilla.

    Niin ja jatkohoitona se dalacin.
    Lääkäri oli tunnettukin ihotautilääkäri raimo suhonen,sillä on kai omat sivutkin netissä.

    Lääkäreilläkin on jokaisella omat mielipiteensä,toinen lääkäri sanoi mulle et ehottomasti roa-kuuri,et muita vaihtoehtoja ei ole ja vähän naureskeli tälle seokselle.
    Eihän siinä ainakaan mitään menetä jos asiasta ainakin kysyy.Toivottavasti vaikka säkin saisit avun näistä:)

    Äänestä

  • akneen väsynyt kirjoitti:

    Kävin tänään lääkärissä, naaman meikkasin ihan normaalisti, paitsi leuan jätin meikkaamatta, niin se loisti tulipunaisena kalpeiden kasvojen rinnalla :) Lääkäri ainakin näkin ongelman kunnolla ja lupasi määrätä Roaccutan kuurin jos kaikki veriarvot on kunnossa, JEEE :)) Oon niin iloinen. Nyt pitäs tiedustella terveyskeskusesta jos pääsis sinne tekemään ne kokeet ilmaiseksi, kun tohon lääkärikäyntiin meni jo 61e, ja vastaanotto kesti 25 min. Eikä lääkäriä tarvinnut pyytää erikseen määrämään roaa, vaan se selitti et jos mitkään muut keinot ei ole auttanut niin kokeillaan seuraavaksi roaa.Joten luulisin että säkin saat sen jos oot antibiootitkin syönyt. On niin helpottunut olo. Nyt kyl vähän jännittää ne testitulokset, sivuvaikutukset jne, mut toivottavasti hoito onnistuu..

    Hienoa että sait roan ja toivottavasti siitä on apua! Itse olen syönyt terveyskeskuslääkärin määräämiä antibioottikuureja akneeni. Ei ole apua ollut ei. Toivottavasti saisin Roan. Aika tyyristä tuo ihotautilääkärillä käynti. Ei sinne ihan joka kuukausi raaskisi mennä. Ai niin ja sitten on tietysti vielä nuo testit. Hitto menee ikuisuus ennen kuin pääsen edes sinne ihotautiläärille. Ehkä naapuri paikkakunnalle olisi pääsyt nopeampaa. :/

    No mulla kyl antibiootit auttoi aika hyvin, mut iho aina palasi entiselleen kuuri jälkeen. Niin vähän menee rahaa, ainakin lääkäriin/testeihin ehkä, harmittaa. Mut toivottavasti säkin saat kuurin ja päästään eroon tästä rasittavasti taudista!:)
    Missä päin asut? Mä asun Vantaalla, niin täällä oli ainakin aikoja aika paljonkin tarjolla..

    Äänestä

Mun tarina on taas sellanen et eristäydyin himaan 2 vuodeks niitten takia ja nyt ne on alkanu parantumaan. Mutta en enää saa otetta ulkoelämään tai minkäälaiseen sosiaaliseen.

Äänestä
  • Miten olet voinut olla 2 vuotta kotona?? eikö sulla ollu koulua tai töitä? no ei sillä väliä..

    Itsellä on ollu ongelmia ihon kanssa jostain 14-vuotiaasta.. nyt oon 18. Joskus aluksi käytin ehkä kuukauden jotain koululääkärin määräämää voidetta apteekista, mutta ei ollu sitten mitään vaikutusta, ja lopetin ku oli niin hiton kallista.

    Mulla ei ole paha akne, mutta oon aina meikannu naamani niin piiloon ku mahdollista. En vaan mitenkään pysty näyttäytymään ilman jotain "peitettä" kenellekään.
    Ja esim. uimahallissa kaynti (koululiikunta-> pakko) on ollu aivan kamalaa.

    Viimeisten 1-2 vuoden aikana on itsetuntoni jostain syystä vähän noussut, joten voisin ehkä alkaa harkita jossain lääkärillä käymistä..

    Jossain viestiketjussa oli mainintaa kivennäisaine-valmisteen tai jonki auttamisesta.. aion koittaa sellasta.

    Ei ny tullut kyl vastattua ihan sun ongelmaan :)
    Voisko jonkin harrastuksen kautta tutustua helpommin ihmisiin ja saada ystäviä?.. tai sitten vaan netin kautta..

    En tiedä. Itse oon aika epäsosiaalinen ja kavereita on tullu koulusta ja sitten niiden kavereiden kautta on eksyny uusien seuraan. Omin päin mun on aika vaikeeta muodostaa ihmissuhteita... äh, masentavaa :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

25v.N kirjoitti:

Halusin kertoa teille oman "aknetarinani".
Eli "teininä" ihoni oli aina oikein hyväkuntoinen ja enemmänkin kuiva kuin rasvainen,finnejä ei ollut ja meikkiä käytin todella vähän.
Kunnes...hiukka päälle parikymppisenä mulle puhkes ns.lievä akne.En edes aluksi tajunnut mikä se oli vaam luulin että olin allerginen jollekkin ja menin lekurille
ihoni oli siis ihan kipeä oudoista paiseista eli finneistä:)Siitä alkoi kamppailu.Useamman vuoden kokeilin vaikka mitä puhdistusaineita ja tököttejä,lääkekuureja,kosmetologeja yms.yms.ihan kaikkea.Mikään ei auttanu.Viime keväänä kokeilin diane nova pillereitä ja heti iho kirjaimellisesti "räjähti".Kipeitä isoja paiseita ja näppyjä tuli naama täyteen ja myös selkä ja rinta,joissa aijemmin ei mitään ollut.Kiltisti jatkoin pillereiden popsimista,olihan mulle kerrottu ns."pahenemisvaiheesta".Nooh,iho paheni ja paheni ja näytin monsterilta,myöskin mielialaani nää pillerit vaikutti tosi paljon.Iho ei ollut koskaan ollut noin pahana.Ja mun teki mieli hakata kaikki ihmiset ja painua pimeään kevätauringolta.Sitten menin taas kerran ihotautilekurille.Olin syöny 3kk pilleretä.Lekuri käski heittää pillerit hittoon,ei kuulemmna koskaan mielellään määrännyt pillereitä aknen hoitoon!Sanoin etten haluaisi mitään roa-kuureja tai muuta sellaista,että eikö mitään apua muutoin ole.Sain jonkun liuoksen jota on iät ajat käytetty aknen hoitoon,joskin nykyään vähemmän.Sitä 1kk kuuri aamuin illoin iholle ja muut tökötit kokonaan pois,ei rasvaa jollei ihan pakko,eikä löträystä kasvovedellä.Puhdistusaineena sebamedin pesupala.Rasvana,jos pakko seba medin hoitogeeli.Minulla on aina ollut kuitenkin kovin herkkä iho,apteekin aknetuotteet on repiny naaman irti kun on ollu ihan liian vahvoja.Ajattelin etten mitenkään voisi kestää tuollaista litkua.MUTTA...se ei kuivattanut yhtään!Ja kuukauden käytön jälkeen ihoni oli ruvennut paranemaan!Aine oli ihan järkyn hajusta,mutta tehokasta.Kuukauden jälkeen pari vkoa ilman ainetta ja iho rupes taas huononee,otin viikon kuurin lisää ja sen jälkeen siirryin ns.jälkihoitoon:dalacin liuokseen.Pikkuhiljaa iho siistiytyi ja uusia finnejä ei enää tullut.Nyt on 3 vkoa kun lopetin dalacin liuoksen käytön,siis puolisen vuottako sitä käytin.Iho on sileä ja terveen näköinen.Muutama arpi ja punaisia arpiläiskiä on vielä naamassa,mutta ei finnejä!Ennen kesää meinasin käydä vielä koittamassa mikrohiontaa.Niin ja olen käynyt silloin tällöin solariumissa ja sekin on tehnyt todella hyvää iholleni.Mä olen parantunut!:)Mä olen niin onnellinen!Tsemiä kaikille,mä tiedän miten hirveetä tuo kaikki on käydä läpi,mut ihmeitä voi näköjään tapahtua...:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu