Minulla meni tässä vähän aikaa sitten tyttöystäväni kanssa poikki, syynä oli se että tytön tunteet minua kohtaa "hyppelevät" paljon. Ja se että hän on menettänyt sen ihastumisen tunteen tai, että hän ei ole "saavuttanut" sitä tunnetta, joka ihastumisen jälkeen tulee. Hän kuitenkin sanoo etten ole tehnyt mitään väärin ja että olen ollut "täydellinen". Hän sanoo myös, että haluaisi tosi paljon, että hänellä olisi niitä suurempia tunteita minua kohtaan, koska hän tietää että olisin hänelle hyvä ja en koskaan tekisi hänelle mitään pahaa. Olemme loistavia kavereita ja voimme puhua kaikesta toisillemme. Minä haluaisin kovasti näyttää tälle tytölle, että pystyn osoittamaan, että ajan kanssa ja rakkauteni avulla pystymme yhdessä löytämään sen kadonneen tunteen. Olen sanonnut sen hänelle, mutta hän ei oikein usko että pystyy sitä tunnetta löytämään. Olen pyytänyt häneltä uutta mahdollisuutta ja yritystä, mutta hän ei ole "lämmenyt" ajatukselle.
Onko kaikki toivo menetetty? Pystynkö tehdä mitään millä saisin hänet takaisin ja taas "hurmattua"
Toivottavasti joku pystyisi antamaan neuvoja ja apua.
Kiitos, jos joku vastaa.
Onko kaikki toivo menetetty? Pystynkö tehdä mitään millä saisin hänet takaisin ja taas "hurmattua"
Toivottavasti joku pystyisi antamaan neuvoja ja apua.
Kiitos, jos joku vastaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuulostaa varmasti vaikealta, mutta se, että painostat niskassa ja kitiset toista mahdollisuutta, ei valitettavasti auta.
Jos niitä "oikeita" tunteita ei ole, niin ei niitä sitten ole. Eikä tilannetta helpota se, että tytöllä on syyllinen olo siitä.
Saattaa tietysti olla että toivoa ei enää ole. Eli päätökset on jo tehty, tunteet tytölle selvät. Ainoa missä hän vielä takkuilee, on kuinka kertoa sinulle.
Mutta jos jotain haluat tehdä niin tässä pari vähän kyseenalaista ajatusta:
Mustasukkaisuus voisi tehdä hyvää hänelle.. Siinä on tietysti vaaransa ja riippuu ihmisistä, mutta saattaisi myös onnistua. Herättää tavallaan ne tunteet taas roihuun. Toisaalta saattaa olla että tyttö huomaa että ei todellakaan edes satu..
Tai jotenkin muuten voisit muistuttaa niistä ihanista piirteistäsi. Siis ei niistä kilteistä piirteistä, mitkä ovat "paperilla hyviä" vaan niistä kuumista piirteistä, mitkä tekevät sinusta himoittavan.. "mihin hän aluksi ihastui"
Muuta jutulle et oikein voi tehdä. Se on vaan odottelua sitten, arpomista että heräileekö ne tunteet vai ei.
Minun on vähän vaikea muistattaa niistä ihanista/kuumista piirteistäni, koska en tiedä mihin hän mihin hän minussa ihastui. Haluaisin kovasti "hurmata" hänet takaisin, mutta en todellakaan tiedä miten sen tehdä.
Tuntuu olevan peli menetetty.
Kun kyseessä on "kadotettu" rakkaus, sitä tuskin tuossa tilanteessa ainakaan voi löytää.
Kaikki mitä tyttö sulle on sanonut, vittaa siihen, että sillä on joku muu.
Tiedät monta tapausta, jossa nainen sanoo: "Sä olet mulle täydellinen, vika ei ole sussa, vaan minussa". Se ei ole totta.
Luultavammin tässäkin tapauksessa tyttö on lähtenyt toisille apajoille kalastelemaan.
Tuo, että hän olisi jonkun toisen löytännyt ei kyllä pidä paikaansa, olen siitä 99% varma.
kuten muutkin ovat jo sanoneet, voi peli olla hyvinkin jo menetetty. Ainoa, millä ehkä voisi olla merkitystä, on se, että lakkaat mankumasta takaisin ja otat vähän etäisyyttä. Silloin tyttö voikin kiinnostua sinusta uudestaan, kun todella huomaa, mitä on menettämässä. Hän voi tosin olla vain helpottunutkin, jos otat etäisyyttä. Joka tapauksessa se olisi hyvä teille molemmille, koska joko hänen tunteensa roihahtaisivat uudestaan pintaan tai sitten sinä pääsisit itse vapaaksi, kun otat etäisyyttä etkä roiku liikaa kiinni. Tsemppiä!
En ymmärrä miksi haluat takaisin jonkun, jolla ei ole suurempia tunteita sua kohtaan...Tai okei ymmärrän, olenhan ollut itsekin tossa tilanteessa. Se on aivan mielettömän vaikeata päästää toinen pois. Itse haluais jatkaa ja yrittää kaikkensa, mutta toinen haluaa pois! Se on aivan kamala fiilis! Mutta, niin vaikealta kuin se kuulostaakin, on päästettävä irti. Ei ihminen voi pakottaa toista rakastumaan tai ihastumaan! Se vain on niin!
Eikä sun kannatakaan olla naisen kanssa, joka ei sua halua! Vaikka ite sitä toista haluisitkin!
Uusia tulee, sellasia, jotka haluaa sua ja toivottavasti säkin olet pystynyt päästään irti ja haluamaan jotain toista sitten joskus!
Ja karroit, että olette loistavia kavereita ja kaikkee, niin miksette jatkais kavereina. Harvoillahan se tosin onnistuu, mutta mulla onnistu! Aluks on toki vaikeeta ja tarttee käydä kaikenmaailman asiat ja tunteet läpi, mut ne tarttee vaan käsitellä ja sit voi olla taas hyvä ystävä ja pitää hauskaa!=)
Mä seurustelin mun exän kanssa melkein 4 vuotta ja loppuajat oli aika vaikeita. Sit päätettiin et ei tästä kyllä mitään tuu. Ei yhteiselo onnistu mut silti halusin tosi paljon vaan olla sen kanssa. Ollaan oltu kavereita vaan sen jälkeen ja alku kangertelujen jälkeen kaikki on aivan mahtavasti. Meillä on aivan sikahauskaa kaksin ja kaveriporukassa, ei tapellakaan enää niin kun sillon yhdessä!=) Saa nähdä miten sit käy ku toinen alkaa taas seurusteleen!! Varmaan on mustasukkasuutta, mut se on vaan kestettävä! Näin on parempi!
Tsemppiä sulle, toivottavasti pärjäät! =) Ei se helppoo tuu oleen!
Kiitos neuvoista, vaikka ei ne ole kyllä ole olleet semmoisia, mitä olisin halunnut kuulla. Ehkäpä otan sitä etäisyyttä ja anna hänelle aikaa. Pitäisikö minun ehdottaa hänelle esim. enemmin taukoa kuin lopullista suhteen loppumista? Vai pitäisikö minun vain lopeettaa kaikki yhteyden pito häneen(siis vähäksi aikaa) Ja mikä muuten on semmoinen sopiva aika minkä jälkeen voi taas aloittmaan otaa yhtetyttä?
Mä luulen, et se suhteen loppuminen ois parempi ku toi tauko. Tauot on perseestä, niistä ei tuu ikinä mitään. Toinen alkaa hihhuloimaan heti muitten kans ( ei välttämättä) ja kokeilunhalut jyllää...yms
Eihän sun tartte lopettaa kaikkee yhteydenpitoo. Näätteks te usein? Koulussa, töissä, kevereiden kanssa? En tiedä miten teidän suhde on toiminu, niin en osaa sano miten pitäis yhteyttä pitää.
Minkä ikäsiä te muuten ootte? Jos sillä on mitään väliä.
Jos vaikka vähän aikaa keskityt omiin juttuihis, yrität selvitellä asioita ittekses, jutskailet vaikka kamujen kans. Sit ku sun ajatukset tuntuu suht selviltä (esim. vikko kaks tai pidempään, vähän riippuu..) ni vaikka soitat tai tekstaat, et mitä kuluu, miten menee, käydäänks kahvilla tms..
Ihan kiintee yhdessä olo ei oo kovin hyvä juttu vielä tossa vaiheessa. Annat senki olla ittekseen vähän aikaa.
Tuntuu vaan että suhteen loppuminen kuulostaa niin lopulliselta. Tauko taas kuulostaa paljon mukavammalta ja toivoa antavammalta. Me ollaan yleensä nähty, joku kerran viikossa.
En halausi millä "luopua" hänestä, sillä tuntuu siltä että minulla olisi vielä hirveän paljon annettavaa hänellä, ja näen meissä niin paljon.
mun mielestä ei kannata laittaa välejä kokonaan poikki, vaan siis silleen ottaa etäisyyttä, että ei enää mainitse mahdollisesta paluusta yhteen ja ei lähettele mitään suloisia viestejä tms. Ja muutenkin on vähemmän tekemisissä. Mutta on kuitenkin jonkin verran tekemisissä, kuitenkin antaen tytön tehdä ensisijaisesti aloitteet tapaamisiin muutamien viikkojen ajan. Eli keksi muuta tekemistä ja ole muiden ihmisten kanssa.
...Voi kuule mä tiedän ton tunteen.
Ja voihan se olla, et sit ku te oisitte erossa, ni ehkä se mimmi huomaakin et sä oot just se ihana mies, jonka se haluaa!=) Eihän sitä koskaan tiedä.
Mut toisaalta, jos sä roikut siinä väkisin ja yrität vakuutella, et teistä vois sittenkin tulla jotain, ni se voi turhautuu suhun. Voi vaikka suuttuakin ku sä et osaa päästää irti ja kunnioittaa sen toiveita.
Me erottiin oikeestan mun exän kans peräti 3 kertaa, aina mä sain sen takasin. Tai se tuli vaan, huomas et haluu mua ihan liikaa, kova ikävä. Mut viimeks ennen meiän lopullista eroo, mä huomasin sen tauon aikana, että mun onkin parempi ilman sitä. Ei tartte olla epävarma, et haluukohan se nyt varmasti mut vai mitä se haluu.
Mut otin sen kuitenkin takasin. Oli se niin ihana, en voi elää ilman sitä!=)
No, vuosi sen jälkeen meiän juttu ei oikein edenny minnekään, junnas paikoillaan ja mikään ei oikein tuntunu hyvältä. Yritettiin kaikkemme, voitais ainakin sanoo et ei luovutettu helpolla!
Kuitenkin, joka kérta kun me erottiin, mä olin se joka roikku ja halusin yrittää vielä, vaikka mä tiesin et helvetti ei se onnistu kuitenkaan. Oli vaan liian vaikeeta antaa periks.
Nyt se on kuitenki mun paras kaveri. Me puhutaan kaikesta, toisista naisista ja miehistä, ongelmista, tulevaisuudesta ja ihan kaikesta.
Se on aina suuri osa mun elämää, meillä on vähän erilainen suhde ku normaaleilla kavereilla, mut se vähän auttaa tässä elämässä eteenpäin. Kyllä mä tiedän et ei se näin voi jatkua ikuisesti, mut en mä päästä sitä pois mun elämästäni!=)
Joo, poikkes vähän asiasta. Sori, toivottavasti kuitenkin teet niinkun parhaaks näät ja pärjäilet. Jos toi mimmi ei oo sun naisekses tarkotettu, ni on varmasti tuolla joku muu sit sua varten! Pitää vaan jaksaa odottaa. On tää kyllä tuskallista!!;)
Jep, mekin ollaan ennen tätä yhen kerran ennenkin erottu. Ja sit mentiin tavallaan takas yhteen.
Mutta kaipa tässä vaan pitää jotenkin yrittää alkaa elää "omaa elämää" ,vaikka vähän vaikealta se tuntuu. Mitä mieltä olet siitä, että pitäisikö minun tavallaan ilmoittaa hänelle että pidetään vähän etäisyyttä? Ja pitäisikö minun jotenkin "ehdoittaa" että hän miettisi asioita ja ajan kanssa ajatelisi asioita. Vai pitäisikö vaan antaa olla ?
No voithan sä ilmottaakin sille, et sun tarttee vähän sulatella asioita. Mut eihän sun toisaalta tartte mitään ilmotella, jos et haluu. Kaikki varmaan käyttäytyy tollasessa tilanteessa omalla laillaan. Mun exäni oli mulle vittumainen noin kuukauden, mä aloin vittuileen jo takasin enkä paljon kaivannu sen seuraan, mut sit ku se sai päänsä selväks ja viitti kertoo mullekin, ni ymmärsin taas kaiken.=) Onneks mä oon aika sisukas näissä asioissa!=)
...jos sulla on paljonkin jutskailtavaa, ni voit mailaillakin [email protected] kyllä mä täälläkin aika usein surffailen!=)
Mä olen täysin samassa tilanteessa, mutta olen vaan se tyttö. Eli meni avomiehen kanssa "poikki".
Alkoi tuntua tosi pahasti siltä, ettei yhteiselossa ole enää kipinää. Mua alkoi pelottaa todella paljon se, että en enää koskaan tunne sitä ihastumisen fiilistä, ja että jos mun loppuelämä on sellaista kuin viimeinen vuosi oli ollut, niin mereen olisi voinut kävellä saman tien. Ja tässä oli tosiaan kyse mun tunteesta, miehestä tykkään vieläkin. Mutta tietysti jos toinenkin olisi hieman enemmän tehnyt sen kipinän eteen jotain, niin emme ehkä olisi tässä tilanteessa. Vikaa on varmasti molemmissa.
Alussa mun exäni piti tosi paljon yhteyttä, juuri kun mä olisin halunnut ola siitä erossa. Ja se tuntui aika ahdistavalta. Nyt hieman myöhemmin mä saan silloin tällöin jonkun kivan viestin on ainakin ahdistus kadonnut. Mutta aika ei ole vielä kypsä siihen, että voisi miettiä tulevaisuutta. (Erosta noin 2 kk.)
Mä tarvitsen todellakin aikaa mun ajatusten selvittämiseen. Enkä halua nyt edes ajatella tuleeko meistä vielä jotain. Sen saa aika näyttää.
En tiedä oliko tästä yhtään apua, mutta ehkä hieman toista näkökulmaa...