Hyvä,että tulee kylmää

Nautin autolla ajosta kun pakkanen nousee yli 35 - Sitä alemmat lukemat on kesäkelejä.Harmi,että nykyään pakkaset tuppaa olemaan enemmän rantailmoja-15 jo puhuvat esson porukka,että on kylmää.Voi kun tulisi kunnon talvia,että alkaisi jo marraskuun alussa paukuttaa -30 ja siitä noustaisiin helmikuulle -50.Ladassa vain ajelisin työtä tekemään ,yksin siellä kyllä olisin ,toverit ei olisi saaneet Tojojaan käyntiin tai niihin olisi tullut mäntävaurioita,venttiilivikoja kaikkea mitä nykyisin uusiin Tojoihin hädissään takuuseen korjataan
12555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sellaista, että ainoa auto, jonka olen nähnyt hyytyneenä tienvarteen oli 110 lada täs pari viikkoo sitte, kun oli 26 astetta pakkasta.

Lada oli hyytynyt n. 15km joensuusta etelään reijolan kohdalle, huoltsikasta n. 500m pohjoiseen matkalla joensuun suuntaan.

Aamuinen työmatkaliikenne oli aivan normaalia jonossa köröttelyä ja länsiautot pelittivät hienosti.

Äänestä

Ladat loistavat pakkaskelillä poissaolollaan liikenteestä. Toisaalta liikennekin sujuu joustavammin, kun lada-papat ovat sisätiloissa vällyjen alla odottamassa kevään tuloa.

Äänestä

Näin kylmämien säiden aikaan Ladat joutuvat aina koirien kopeiksi käynnistysvaikeuksien uuvuttamana.

Osa autoista seisoo Delta-Auton pihassa pakksella makkaranmyyntikojuna käynnistymättä ohjauksen ollessa niin raskas, että osasta Ladoista on ratti napsahtanut keskiöstä poiki!!

Äänestä
  • tiedät,niin ne on noi ranskalaiset kulkuneuvot mitkä on talvet koirankoppeina.kesällä ne pelaa jotenkin.

    Äänestä

  • jos jotain kirjoitti:

    tiedät,niin ne on noi ranskalaiset kulkuneuvot mitkä on talvet koirankoppeina.kesällä ne pelaa jotenkin.

    Ehei, meidän työpaikan ranskikset tulivat normaalisti töihin, mutta ladat seisoo kotiparkissa näillä pakkasilla. Kun et tunne autojen talviominaisuuksista mitään, kannattaisi olla hissukseen...

    Äänestä

itänaapurin puolelle, ku siä taitaa olla ajoittain kylmempi ja muutenkin semmonen maanpäällinen paratiisi!!!

Äänestä

Tänä aamuna olivat taas meidän työpaikan Lada autoilija liikenteessä julkisilla kulkuneuvoilla. Kun kysyin, että mihinkäs se ruplahymy jäi, niin sain vain murahduksen vastauksena. Ei tuntunut kysymykseni kauheasti ilahduttavan...Ajelee muuten uudehkolla 110:llä.

Äänestä
  • hinurin lavetilla,ne pösöt tällä ilmalla kulkee.
    tai jäässä kotopihalla.näin muuten on näreet.
    väitä sie tietämätön mitä haluat.

    Äänestä

  • ne pösöt kirjoitti:

    hinurin lavetilla,ne pösöt tällä ilmalla kulkee.
    tai jäässä kotopihalla.näin muuten on näreet.
    väitä sie tietämätön mitä haluat.

    Se voi hiukkasen ladistia kiukuttaa, kun länsiautot sen kuin porskuttaa ja itsellä auto seisoo virattomana parkissa, heh!

    Äänestä

  • höm kirjoitti:

    Se voi hiukkasen ladistia kiukuttaa, kun länsiautot sen kuin porskuttaa ja itsellä auto seisoo virattomana parkissa, heh!

    Niinhän se on että itsekukanenkin sitä omaansa kehuu vaikka se ei ole kuin kissa.Kyllähän tosi on että kaikki tämänpäivän kulkuneuvot ovat haavoittuvampia vikoven suhteen kuin vanhemmat,johtuen siitä että hienouksia on laitettu paljon ja melkein kaikki toimii sähköllä jolla ei ole väimuotoja joko toimii tai sitten ei.

    Äänestä

Katsastuksessa monesti huomaa, että pakkanen vaurioittaa länsiräppänöiden moottoreita. Lada on ilman muuta toimivin auto kovilla pakkasilla.

Äänestä
  • Kerro meille maallikoille, miten ja mistä länsiautojen moottorivauriot huomaa katsastustilanteessa? Ei Ladassa moottori ole sen kummemmin suojattu pakkasen voimaa vastaa, koska tekniikka pääosin on samaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omistaja 02 kirjoitti:

Nautin autolla ajosta kun pakkanen nousee yli 35 - Sitä alemmat lukemat on kesäkelejä.Harmi,että nykyään pakkaset tuppaa olemaan enemmän rantailmoja-15 jo puhuvat esson porukka,että on kylmää.Voi kun tulisi kunnon talvia,että alkaisi jo marraskuun alussa paukuttaa -30 ja siitä noustaisiin helmikuulle -50.Ladassa vain ajelisin työtä tekemään ,yksin siellä kyllä olisin ,toverit ei olisi saaneet Tojojaan käyntiin tai niihin olisi tullut mäntävaurioita,venttiilivikoja kaikkea mitä nykyisin uusiin Tojoihin hädissään takuuseen korjataan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu