Pakkoruotsi?

Ruotsinkielen opiskeluun tulee panostaa entisestään. Yläasteella ruotsinkielen tunteja tulee ehdottomasti lisätä.
Samoin ylioppilaskirjoituksiin ruotsi takaisin pakolliseksi.
On käsittämätöntä, kuinka tänä päivänä mennään kehityksessä alaspäin ja opiskelutasoa lasketaan entisestään.
Pitää ottaa huomioon, että on myös oppilaita, jotka todella haluavat opiskella ja päästä elämässä eteenpäin.
Voi vain tehdä päätelmän, että ne ehdokkaat jotka vastustavat ruotsin opiskelua, heille itselleen ruotsin opiskelu on tuottanut suunnatonta ponnistelua, sillä ehdokas,joka hallitsee ruotsin kielen, tietää itse, kuinka arvokasta ruotsin kielen taito on. Samoin se on hyvänä pohjana myös saksan opiskelulle. Vain harvat yläasteikäiset nuoret tiedostavat ruotsin kielen tärkeyden tässä vaiheessa, joten on vanhempien velvollisuus opastaa ja kannustaa nuoria myös ruotsin kielen opiskeluun. Kielitaito on rikkautta!!
29900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Juuri luin Etelä-Karjalan maakuntauutisista (Yle/maakuntaradiot), että Kaakkois-Suomessa on kova pula venäjänkielen taitoisista! Ja täällä joku älypää vaan vaahtoaa ruotsin puolesta, joka täällä päin Suomea on kuitenkin paljon vähemmällä käytöllä. Nyt jo tarvitaan sekä Kymenlaaksossa että E-Karjalassa venäjänkielen taitoisia alalla kuin alalla ja olen saletti, että 10 vuotta eteenpäin tarve tulee vaan kasvamaan.

Äänestä

aivan väärässä !Täällä saa ja ikävä kyllä,pitää opiskella kyseistä ihannoimaasi kieltä, vaikka se on vain ikävä vallan jäänne !
Taidat olla vahvasti puolueellinen vai oletko itse kenties synkästä metsästä kivenkolosta kotoisin, joka rakastaa kaikkia alistajiaan ?

Äänestä

Asenne ruotsin opiskeluun lähtee kotoa. Jos vanhemmat hurrittelevat, on luonnollista, että tämä siirtyy lapsiin.
Luulisi jokaisen vanhemman haluavan lapselleen paremman tulevaisuuden ja vieraiden kielten opiskelu kuuluu myös siihen. Pitää muistaa, että aina se on etusijalla tässä kilpailuyhteiskunnassa,joka osaa enemmän.

Äänestä

ei pitkälle pötki !
Aina on parempia vaihtoehtoja!

Äänestä

Eduskuntavaaliehdokas Juho Eerola vastustaa pakkoruotsia, vaikka ei siinä kielessä suurempia ongelmia koskaan ollutkaan. Ruotsia opiskelin kuitenkin pakosta, venäjää vapaaehtoisesti. Me Perussuomalaiset olemme ainoa puolue, joka olemme ohjelmassamme ottaneet tavoitteeksi pakkoruotsin poistamisen maamme kouluista.
Sivuiltani www.peruseerola.com löytyy taannoinen mielipidekirjoitukseni pakkoruotsista.

Äänestä
  • www.frederik.fi

    Äänestä

Sivistys on tullut Suomeen lännestä, ei Venäjältä. En missään tapauksessa vähättele venäjän kielen osaamista, koska puhunhan itsekin myös venäjää.
Pakkoruotsin poistaminen kouluista tarkoittaisi sitä, että kouluissa opiskeltaisiin vain englantia. Ruotsin oppiminen on helppoa, verrattuna venäjän kieleen. Kuinka voidaan olla niin naivistisia, että luullaan, että oppilaat joille ruotsin kielen oppiminen on vaikeaa, oppisivat venäjän kielen. Tämä on mielestäni käsittämätön yhtälö. Tänä päivänä peruskoulun taso heikkenee heikkenemistään, valtaosa menee sieltä mistä aita on matalin, kuinka voidaan luulla, että ruotsin opiskelun poistamisella saataisiin valtava määrä venäjän kielen opiskelijoita. Ei onnistu. Sitäpaitsi olen sitä mieltä, että ruotsin ohella olisi hyödyllistä opiskella myös venäjää, koska historia toistaa itseään, olemme pian Venäjän ja Ruotsin rajamaa, joten eikö olisi hyödyllistä osata molemmat kielet.

Äänestä
  • Suomeen sivistys on tullut sieltä mistä se on tullut ruotsiinkin eli Saksasta. Hansakauppiaat ovat luoneet Tukholman, Turun, Tallinnan jne. Joten ei se sivistys ainakaan ruotsista ole tullut.Hitlerkin tuli lännestä, joten se siitä lännestä tulemisesta! Suur-Ruotsi toi ainoastaan sotaväkensä Suomeen ja se sotaväki kävi venäläisten kanssa sotaa Itä-rajalla hävittäen ja tuhoten suomalaisia enemmän kuin mikään tai kukaan muu koskaan suhteutettuna väkilukuun. Kotkan seudulla oli ainaista nälkää ja katoa juuri sen tähden että Ruotsin armeijaan jouduttiin lähettämään tiloilta sekä miehiä että hevosia ja vielä kannettiin veroilla pikkutiloja hengiltä. Siinä sulle pieni historian kertaus. Helsingin sivistys tuli venäjältä ei ruotsista. Pietarissa on enemmän sivistystä kuin Suomessa ja Ruotsissa yhteensä, joten katseet vaan rohkeasti Itään. Aurinko nousee idästä ja laskee länteen.

    Mitenköhän pian olemme Venäjän rajamaa!! Luulisin että olemme olleet jo monta vuotta.

    Äänestä

  • valinnan tulisi olla joko venäjä tai ruotsi, riippuen tarpeesta ja asuinpaikasta.

    Täällä suunnalla ei juuri ruotsia ole tarvinnut töissä, venäjää pitäisi osata, ja olen esimerkikis joutunutkin sitten opiskelemaan ammattisanaston venäjäksi.

    Todellakin turhauttavaa kun joka päivä kaupungillakin kuulee venäjää eikä ymmärrä, töissä sama juttu.

    Äänestä

  • suomea? mitä? rajanaapuri ja niin sivistymätön.

    Äänestä

  • Sanoisin että yläasteella olisi pakko valiti että opiskeleekö:
    venäjää (joka on vaikea ja jota tarvitsee enemmän kotkassa)

    tai

    ruotsia (joka on helppo mutta myos hyödyllinen kieli).

    Ps itse puhun venäjää ja harmittaa etten puhu ruotsia.

    Äänestä

ja duunaritasolle tähtäävät vastustavat ruotsin kieltä. Jokainen sivistynyt ihminen tietää, että esimerkiksi yliopistomaailma avautuu paljon helpommin ruotsia osaavalle. Lähes jokaiseen arvostettuun tiedekuntaan pyrittäessä toisen kotimaisen kielen arvosanalla on merkitystä. Samoin Suomessa kaikki korkeat virat edellyttävät ruotsin kielen taitoa. Voi vain säälitellä näiden ruotsin kielen vastustajien paljastavaa tyhmyyttä!!!

Äänestä
  • Nykypäivän maailmassa pitäisi ottaa terve järki mukaan eikä pitäytyä perinteissä. Järki sanoo varmasti kaikille kaakkois-suomalaisille, että ruotsin kieli TÄÄLLÄ turhaa ja venäjä tarpeen! Ikivanhat perinteet ruotsin kielen kanssa joutaisivat kankkulan kaivoon ja pitäisi ajatella sitä, mitä oikeasti missäkin päin suomea tarvitaan. Yliopistomaailma ja koko Suomen kielikoulutusjärjestelmä kaipaisi tässä suhteessa uudistusta ja rajusti.
    Otetaan esimerkiksi vaikkapa Lappeenranta, joka Suomen "venäläisin" kaupunki (oletteko viime aikoina käyneet -venäläisiä aivan mielettömäst!). Mitä ihmettä siellä ruotsin kielellä KÄYTÄNNÖSSÄ tekee? Ei mitään! Venäjää tarvittaisiin alalla kuin alalla päivittäin, niin eikös se jo aika pitkälle puolla että Suomen eri osissa tulisi olla mahdollisuus pakollisena opiskella sitä kieltä mistä eniten hyötyä?

    Äänestä

  • eikä perinne! kirjoitti:

    Nykypäivän maailmassa pitäisi ottaa terve järki mukaan eikä pitäytyä perinteissä. Järki sanoo varmasti kaikille kaakkois-suomalaisille, että ruotsin kieli TÄÄLLÄ turhaa ja venäjä tarpeen! Ikivanhat perinteet ruotsin kielen kanssa joutaisivat kankkulan kaivoon ja pitäisi ajatella sitä, mitä oikeasti missäkin päin suomea tarvitaan. Yliopistomaailma ja koko Suomen kielikoulutusjärjestelmä kaipaisi tässä suhteessa uudistusta ja rajusti.
    Otetaan esimerkiksi vaikkapa Lappeenranta, joka Suomen "venäläisin" kaupunki (oletteko viime aikoina käyneet -venäläisiä aivan mielettömäst!). Mitä ihmettä siellä ruotsin kielellä KÄYTÄNNÖSSÄ tekee? Ei mitään! Venäjää tarvittaisiin alalla kuin alalla päivittäin, niin eikös se jo aika pitkälle puolla että Suomen eri osissa tulisi olla mahdollisuus pakollisena opiskella sitä kieltä mistä eniten hyötyä?

    ongelmana on se, että olemme lähteneet muuttamaan perinteitä aivan väärästä suunnasta. Pakkoruotsin poisto sulkee monelta haaveet yliopiston kautta kulkeviin virkoihin. Ensin pitäisi poistaa kaksikielisyyden vaatimukset sekä viroilta että yliopistojen valintakriteereistä. Kielikysymykset pitäisi määritellä aluekohtaisesti, kuten käsittääkseni kerroitkin. Vasta sitten olisi viisasta poistaa pakkoruotsi. Nykyisellään nuori tekee valintansa mielikuvien pohjalta ymmärtämättä, mitä seuraumuksia siitä saattaa jatkossa olla.
    En ole pakkoruotsin kannalla, vaikka itselleni ruotsin kieli on yhtä vahva kuin varsinainen äidinkielenikin, mutta päätöksiä kun tehdään jonkinmoisen kiihkon vallassa, niin maksajana usein on se, joka vähiten sitä roolia kaipaisi.

    Äänestä

  • tyhmyyttäsi sillä että yliopistoa käyvät opettajat vuosikausia ja kouluja saavuttavat saman palkkatason kuin taksikuski 2 viikon kurssin jälkeen. kaivuriakaan ei voi oppia koulussa käyttämään. joko siihen syntyy, tai saa lähteä kävelemään, oli erään työmiehen kommentti. sellanen hyvä kaivurikuski tienaa 4500e helposti. eräs tuntemani mies ei oppinut ruotsia koskaan ja silti tienaa yrityksessään jossa on toimitusjohtajana, enemmän kuin yksikään tiedekunnasta valmistunut. hän on muullalailla sivistynyt ihminen, hän on ymmärtänyt säälistä palkata yliopistoihmisiä hanttihommiin kun eivät muuta osaa kuin puhua ruotsia. nokka pystyssä nämä kuvittelevat olevansa muita fiksumpia.

    Äänestä

  • maketheoriginal kirjoitti:

    tyhmyyttäsi sillä että yliopistoa käyvät opettajat vuosikausia ja kouluja saavuttavat saman palkkatason kuin taksikuski 2 viikon kurssin jälkeen. kaivuriakaan ei voi oppia koulussa käyttämään. joko siihen syntyy, tai saa lähteä kävelemään, oli erään työmiehen kommentti. sellanen hyvä kaivurikuski tienaa 4500e helposti. eräs tuntemani mies ei oppinut ruotsia koskaan ja silti tienaa yrityksessään jossa on toimitusjohtajana, enemmän kuin yksikään tiedekunnasta valmistunut. hän on muullalailla sivistynyt ihminen, hän on ymmärtänyt säälistä palkata yliopistoihmisiä hanttihommiin kun eivät muuta osaa kuin puhua ruotsia. nokka pystyssä nämä kuvittelevat olevansa muita fiksumpia.

    Nyt on pojalla mennyt itseriittoisuus överiksi.
    4500 ekee kuussa kaivurikuskille ja vielä helposti.
    Kyllähän tuo sairaseläkeläinen näköjään osaa ja tietää kaiken, kun on aikaa tonkia ja miettiä, siinä vaan pehmenee näemmä yläkerta.

    vastanneesi?

    mahdollisuuksia, koska lainsäädäntö yliopistomaailmassa ja monien alojen viroissa laahaa perässä. Pakkoruotsin poistojärjestys pitäisi olla toinen; ensin virkojen vaatimuksista pakko pois, sitten yliopistopisteytyksistä, vasta sen jälkeen on järkeä poistaa pakkoruotsi kouluista.
    Sinä puhuit mm. rahasta. Oletkohan oikeassa keskustelussa tai edes oikealla palstalla?

    Äänestä

  • orginaalioksennusta täälläkin kirjoitti:

    Nyt on pojalla mennyt itseriittoisuus överiksi.
    4500 ekee kuussa kaivurikuskille ja vielä helposti.
    Kyllähän tuo sairaseläkeläinen näköjään osaa ja tietää kaiken, kun on aikaa tonkia ja miettiä, siinä vaan pehmenee näemmä yläkerta.

    paljoko maansiirtofirmoilla saavat vr:n hommissa, minä olen kysyny.

    Äänestä

  • kaventaa lasten kirjoitti:

    mahdollisuuksia, koska lainsäädäntö yliopistomaailmassa ja monien alojen viroissa laahaa perässä. Pakkoruotsin poistojärjestys pitäisi olla toinen; ensin virkojen vaatimuksista pakko pois, sitten yliopistopisteytyksistä, vasta sen jälkeen on järkeä poistaa pakkoruotsi kouluista.
    Sinä puhuit mm. rahasta. Oletkohan oikeassa keskustelussa tai edes oikealla palstalla?

    jos et huomaa... mitä varten koulua käydään? ei kai sen takia että opitaan pakkoruotsia. kyllä lopullinen tavoite on saada rahaa, oppi mitä hyvänsä mitä ammattiin vaatii.

    Äänestä

  • maketheoriginal kirjoitti:

    jos et huomaa... mitä varten koulua käydään? ei kai sen takia että opitaan pakkoruotsia. kyllä lopullinen tavoite on saada rahaa, oppi mitä hyvänsä mitä ammattiin vaatii.

    Vai lopullinen tarkoitus saada rahaa... Toivottavasti mahdollisimman moni sellainen, joka ajoittain epäilee sinun olevan ihan henkeväkin, lukee ajatuksesi. En puutu enää sanallakaan sinun kirjoituksiisi! Voi hyvin!

    Äänestä

  • tasokkaammaksi. Sorry! kirjoitti:

    Vai lopullinen tarkoitus saada rahaa... Toivottavasti mahdollisimman moni sellainen, joka ajoittain epäilee sinun olevan ihan henkeväkin, lukee ajatuksesi. En puutu enää sanallakaan sinun kirjoituksiisi! Voi hyvin!

    mä en ole vaa koskaan nähny työntekijää joka osaa ruotsia ja työskentelee ilmaseksi. ei mulla muuta käsitystä ole miksi ihmiset hakevat ammattia vastaavaa koulutusta kuin että saisivat myöhemmin rahaa.

    Äänestä

se ei todellakaan kannata kaikille. jos sanon että kaikkien tulisi osata laittaa ruokaa edes välttävästi eikä ostaa valmiskamaa kaupasta tai korjata tietokoneensa itse. vaan kun ei osaa. kaikkea ei ole mahdollista oppia kunnolla mihin ryhtyy. perusteita, sanoja sieltä täältä voi osata ja kaikkiahan kielet ei edes kiinnosta. miten yksipuolisesti katsotkaan pakkoruotsin olevan ratkaisu. sellasia pakkoaivoja ei ole monellakaan joka oppisi ruotsin kielen väkisin ja vain hyvin harva sittenkään pystyy edes käyttämään sitä.

Äänestä

Kyllä tulee Kotkan punaisuus esille vääristellyissä kommenteissa. Voi vain järkytykseksi lausahtaa: Sen kieltä puhut, jonka lauluja laulat. Suomi alkaa pian olla ökyrikkaiden venäläisten omistuksessa ja täällä pokkuroidaan itäänpäin. Muistakaa mitä mummot ja papat aina sanoivat r on r, vaikka voissa paistais.

Äänestä
  • Ne tulee salakavalasti pikkuhiljaa aristellen tekemättä itsestään ääntä, mutta kun aika on kypsä, pommi räjähtää röyhkeydellään.

    Äänestä

  • Kotkalaisten punaisuus tulee hyvin esille. Kotkalaiset ovat valmiita liittymään Venäjään, oh, mama Russia ja ei se venäjän opiskelu ole ongelman ratkaisu. Tollot luulevat, että kouluvenäjällä pärjää, voi yksinkertaisuutta. Se on yliopistot ja kyseinen maa, missä kielen oppii.

    Äänestä

  • kuuluu rajan taakse. Ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli. Kumpakohan nyt yrittää ostaa maat ja mannut, ne laaksot kukkulat, vedet rannat rakkaammat?
    no enpä ole ainakaan kuullut, että ruotsalaiset olisi kovinkaan kiinnostuneita Suomen pienistä tonteista tai yrityksistä... Myykää vaan maanne itään, tiedätte sitten, mistä tuulee. Ihmettelen vain, tarvitseeko historiaa toistaa, eikö sitä voisi luoda uuttakin välillä?

    Äänestä

Kerrankin oli asia-artikkeli!

Äänestä

Se on hyödyllinen kieli,jos joudut työskentelemään pohjoismaissa,mutta ei sillä kyllä
muualla pärjää...
Itse suosisin englannin ja saksan kielten opiskelun tehostamista ruotsin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kielten opiskelu kannattaa kirjoitti:

Ruotsinkielen opiskeluun tulee panostaa entisestään. Yläasteella ruotsinkielen tunteja tulee ehdottomasti lisätä.
Samoin ylioppilaskirjoituksiin ruotsi takaisin pakolliseksi.
On käsittämätöntä, kuinka tänä päivänä mennään kehityksessä alaspäin ja opiskelutasoa lasketaan entisestään.
Pitää ottaa huomioon, että on myös oppilaita, jotka todella haluavat opiskella ja päästä elämässä eteenpäin.
Voi vain tehdä päätelmän, että ne ehdokkaat jotka vastustavat ruotsin opiskelua, heille itselleen ruotsin opiskelu on tuottanut suunnatonta ponnistelua, sillä ehdokas,joka hallitsee ruotsin kielen, tietää itse, kuinka arvokasta ruotsin kielen taito on. Samoin se on hyvänä pohjana myös saksan opiskelulle. Vain harvat yläasteikäiset nuoret tiedostavat ruotsin kielen tärkeyden tässä vaiheessa, joten on vanhempien velvollisuus opastaa ja kannustaa nuoria myös ruotsin kielen opiskeluun. Kielitaito on rikkautta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu