Paratiisikertomus

Olen jo jonkin aikaa pohtinut mitä Raamatun paratiisikertomus merkitsee tänä päivänä. Pitäisikö se ottaa kirjaimellisesti vai onko siinä selviä vertauskuvallisia ilmauksia ja asia yhteyksiä?
Eeva kuunteli käärmeen kuiskutusta ja syötti kiellettyä hedelmää Aadamille. Onko siis Eeva ja samalla jokainen nainen syypää syntiinlankeemukseen? Sanotaanhan jo Sirakin kirjassa: "naisessa on synnin alku, ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme" (Sir. 25:24).

Onko siis paratiisikertomuksessa tulkinnan mahdollisuutta vai tulisiko se ottaa kirjaimellisesti?
231047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Älä enää usko satuihin. Joulupukkiin kyllä se tuo aina jokaiselle hyvän mielen.

Äänestä
  • Jos kerta Raamattua tulkitaan ja useasti kirjaimellisesti, niin milläs nopan heitolla sitä valitaan mikä on, niin kuin sinä ilmaiset, satua ja mikä ei. Miksi edes keskustelemme koko Raamatusta jos se on vain iso paksu satu kirja? Miksi edes kiistellä ylipäätänsä mistään erimielisyyksistä jotka liittyvät Raamattuun jollei niillä kerta ole mitään väliä, onhan vain koko teksti satua?

    Äänestä

Raamatun alkukertomuksista. Muita ovat luomiskertomukset, vedenpaisumus kertomus, kertomus veljesmurhasta ja kertomus Babylonin tornista.

Kaikki nämä kertomukset ovat luonteeltaan myyttejä. Ne eivät siis ole historiallisia kuvauksia siitä, miten asiat ovat tapahtuneet, vaan niissä pohditaan ns. perimmäisiä kysymyksiä.

Paratiisikertomuksen perimmäinen kysymys on kysymys pahasta: miksi on pahaa? Kertomus haastaa pohtimaan pahuuden olemusta ja sitä, miksi maailmassa on pahaa.

Äänestä
  • Me tänä päivänä nämä alkukertomukset näemme myytteinä, muttei näin kuitenkaan nähty kirkon varhaisissa, ja ei niin varhaisissa, vaiheissa. Kirkon opettajat näkivät jokaisessa naisessa Eevan ja tämän synnin. Eevan tavoin jokainen nainen päästi käärmeen paratiisiin.

    "Naisessa on synnin alku, ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme" (Sir. 25:24)

    " Naisen tulee kuunnella opetusta, h iljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi tullut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää" (1 Tim. 2:11-15).
    Yliviivaammeko nämäkin tekstit koska varhaiset kristityt eivät pitäneet alkukertomuksia myytteinä niin kuin me, ja näin ollen he eivät tienneet mistä puhuivat?

    Äänestä

  • Laul I. 4; 13 > Paratiisi, jonka purojen äärellä kasvaa granaattiomenoita, monia maukkaita hedelmiä, hennaa ja nardusta.

    Tässä on Raamatun yksi kertomus paratiisista.

    Paratiisi ei ole myytti, koko Raamatussa ei ole yhtään myyttiä. Ihmisilläm on vain ne myytit, ei Jumalalla. Mutta Paratiisiin. Pitää tuntea ensin se maa, mihin ihminen luotiin, se oli autio ja karu. Se oli käytännössä autiomaata. Pelkkää autiomaata.

    Mutta Herra sanoi. > Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. Mooseksen mukaan. Paratiisi oli siis keidas autiomaassa, jossa oli yllin kyllin ruokaa, sekä kokonaan vailla SYNTIÄ JA SYYLLISTÄMISTÄ, siellä asui ensin vain Eeva ja Aatami. ( muuten minulla on Eeva niminen tytär )
    Jumala lupasi syödä kaikista puista ja nauttia elämästä, ja KAIKKI OLI ILMAISTA. Sellainen oli paratiisi ja sellainen on vieläkin Paratiisi, jonne vielä joskus uskossa olevat menevät.

    Sitten se VL- mäinen naisten aliarvostus. Jumala teki miehen, ja hän teki naisen miehelle kaveriksi, koska yksin ei ollut hyvä, ja kuinka se olikaan, Hän teki molemmat omaksi kuvakseen. Olisko Jumala tehnyt sitten naisesta huonomma, päin vastoin, vaikka hän on nainen on hän jossain jopa miestä parempi. Molemmat ova Jumalan kuvia, oliskohan toinen sitten huonomman Jumalan kuva?

    Kävi sitten vain niin kuin kävi, mutta ei siinä Aatamikaan saanut puhtaita papereita, hän käytännössä kuitenkin hyväskyi omenavarkauden jopa syömällä sitä. minusta ainakin tuntuu, jos olisin ollut sillä paikalla, en olisi vaimoni anatnut ottaa sitä omenaa, sillä sehän oli synti ja rikos Jumalaa kohti, joka oli kuitenkin Herra. Tietän, että tästä tulee kärsimään koko maailma.

    Sitten tuo kertomus naisen hiljaa olosta. Kaisu itse "ruokkii" Lesdatiolasmaista naisen alistusta. Teidän on kaikkien hyvä tietää, miksi juuri näin kirjoitettiin, että nainen on hyvä olla hiljaa seurakunnassa. Valaisen teitä.

    Siihen, antiikin aikaan, miehet istuskelivat pävät pitkät seurakunnissa opettelamssa TOORAA, kirjoituksia, ja osasivat ne käytännöllisesti katosen ulkoa, joka ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että Sana oli mennyt perille. Naiset sitävastoin olivat kotona ja tekivät työn, miesten "lorvaillessa". No saatamme ajatella, kun naiset pääsivät kerran viikossa, launatina, joka oli se oikea pyhä, ihmisten ilmoille, eli synäkoogaan, hiljaa oleminen oli usein tuskan takana kun ukot mumisivat babyrys käärö nenän alla, ja sitten kesksutelivat opillisista kysmyksista. Silloin saattoi joku nainen, jolla oli Pyhä Henki puuttua näiden miesten juttuihin, selittäjänä ja ohjaajana, kuten Henki hänelle sanoi, tai oli muuten puhelias, kuten normaali nainen ja saatikka kujn opääsi ulos kotoa vain muutamaksi tunniksi. SIIHEN PAAVALI SANOI, NAINEN OLKOOT HILJAA SEURAKUNNASSA JA KYSKÖÖT KOTONAAN MIEHELTÄÄN. Että tälleen, kuvan saa kun käy alkukantaisessa maassa, näkee miten se menee.

    Mutta summa summarum. Nainen ei ole sen enempää kirottu, kun muukaan oikea ihminen, mies. Päinvastoin Jumala on häntä usein siunannut ja evankelistana verraton.

    Äänestä

  • Kiitos avaajalle hyvän aiheen esiin nostamisesta ja kekustelijoille kommenteista.

    Itseäni tämä myös kiinnostaa. Olenkin kirjoittanut tänne Hakomaja-palstalle yrityksen analyysiksi Raamatun paratiisikertomuksesta. Olisi kiintoisaa saada teiltä muitla aiheesta kiinnostuneilta kommentteja tähän:

    http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=10&fid=2&pid=5&page=1

    Äänestä

  • Benedictus kirjoitti:

    Kiitos avaajalle hyvän aiheen esiin nostamisesta ja kekustelijoille kommenteista.

    Itseäni tämä myös kiinnostaa. Olenkin kirjoittanut tänne Hakomaja-palstalle yrityksen analyysiksi Raamatun paratiisikertomuksesta. Olisi kiintoisaa saada teiltä muitla aiheesta kiinnostuneilta kommentteja tähän:

    http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=10&fid=2&pid=5&page=1

    Siinä käsiteltiin asiaa inhimilliseltä ja eettiseltä kannalta.

    Kuitenkin Jumala on asettanut ihmiseen ominaisuuden, että Hän äänellään kutsuu jokaista ihmistä jossain elämänvaiheessa. Silloin ihmiselle herää kaipaus päästä Jumalan valtakuntaan ja kokea olevansa Jumalan lapsi.

    Hänelle tulee nälkä ja jano vanhurskauden perään.

    Paratiisikertomus tavallaan vastaa tähänkin.

    Ajatelkaamme millainen täydellisyys siellä vallitsi. Siellä he saivat elää hedelmäpuiden ja rikkaan luonnon ympäröimänä.

    Siellä oli paljon hedelmäpuita, jotka olivat kauniita ja joiden hehelmät olivat hyviä syödä.

    Siellä oli Elämän puu, mutta myös hyvän ja pahan tiedon puu.

    Siellä ei ollut KUOLEMAA. He elivät Jumalan läsnäolon alaisuudessa.

    Tämä on se tila, johon vanhurskauden nälkäinen kaipaa. Siis ihminen,jonka omatunto on herännyt.

    Vielä nykyäänkin tapahtuu, että käärme kysyy: "Onko Jumala todella sanonut niin?"

    Ja ihminen uskoo käärmettä. Ja vetää sillä iankaikkisen kuoleman päällensä. Tämä asia ei ole vanhanaikaista.

    Vielä tänäänkin Jumalan askelet kuuluvat paratiisissa. Vielä tänänkin ihminen lymyää.
    vielä tänäänkin ihminen syyttää toista lankeemuksestaan.(Eeva käärmettä ja Adam Eevaa).

    Mutta vielä tänäänkin Jumala puhuttelee ihmistä. Vielä tänäänkin hän valmistaa ihmiselle puvun, johon viaton uhri on jouduttu tappamaan.

    Tämä kaikki kuvaaa Jumalan vanhurskautta ja armoa ihmistä kohtaan.

    Haluan osoittaa kaikille vanhoillisille synniksi sen, että tästä kertomuksesta otetaan joku osa, jolla jotakin synnin, epäilyksien ja henkisten taakkojen alla elävää perheenäitiä alistetaan ja painetaan. Kuitenkin koko Jumalan Sana on ihmisen pelastumiseksi annettu.

    Äänestä

  • tästä vastauksesta kirjoitti:

    Täydensit kirjoitustani hengellisellä osalla, ja todella hyvin.

    On todella otettava huomioon, että siellä oli täydellinen harmoonia, kuten Jumalamme on meille ajatellut, pois oli aavikko, huoli ruoasta, huomiseta sekä synnistä.

    Mutta siellä oli kuitenkin auktoriteetti, Jumala, ja auktoriteetin rikkomisesta tuli synti, sekä syyllisyys. Ihminen petti niin paöjon Jumalan suunnitelmaa, että Hän joutui uhraamaan oman poikasa juuri meidän töppäysten vuoksi.

    Kiitos ja siunausta.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Laul I. 4; 13 > Paratiisi, jonka purojen äärellä kasvaa granaattiomenoita, monia maukkaita hedelmiä, hennaa ja nardusta.

    Tässä on Raamatun yksi kertomus paratiisista.

    Paratiisi ei ole myytti, koko Raamatussa ei ole yhtään myyttiä. Ihmisilläm on vain ne myytit, ei Jumalalla. Mutta Paratiisiin. Pitää tuntea ensin se maa, mihin ihminen luotiin, se oli autio ja karu. Se oli käytännössä autiomaata. Pelkkää autiomaata.

    Mutta Herra sanoi. > Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. Mooseksen mukaan. Paratiisi oli siis keidas autiomaassa, jossa oli yllin kyllin ruokaa, sekä kokonaan vailla SYNTIÄ JA SYYLLISTÄMISTÄ, siellä asui ensin vain Eeva ja Aatami. ( muuten minulla on Eeva niminen tytär )
    Jumala lupasi syödä kaikista puista ja nauttia elämästä, ja KAIKKI OLI ILMAISTA. Sellainen oli paratiisi ja sellainen on vieläkin Paratiisi, jonne vielä joskus uskossa olevat menevät.

    Sitten se VL- mäinen naisten aliarvostus. Jumala teki miehen, ja hän teki naisen miehelle kaveriksi, koska yksin ei ollut hyvä, ja kuinka se olikaan, Hän teki molemmat omaksi kuvakseen. Olisko Jumala tehnyt sitten naisesta huonomma, päin vastoin, vaikka hän on nainen on hän jossain jopa miestä parempi. Molemmat ova Jumalan kuvia, oliskohan toinen sitten huonomman Jumalan kuva?

    Kävi sitten vain niin kuin kävi, mutta ei siinä Aatamikaan saanut puhtaita papereita, hän käytännössä kuitenkin hyväskyi omenavarkauden jopa syömällä sitä. minusta ainakin tuntuu, jos olisin ollut sillä paikalla, en olisi vaimoni anatnut ottaa sitä omenaa, sillä sehän oli synti ja rikos Jumalaa kohti, joka oli kuitenkin Herra. Tietän, että tästä tulee kärsimään koko maailma.

    Sitten tuo kertomus naisen hiljaa olosta. Kaisu itse "ruokkii" Lesdatiolasmaista naisen alistusta. Teidän on kaikkien hyvä tietää, miksi juuri näin kirjoitettiin, että nainen on hyvä olla hiljaa seurakunnassa. Valaisen teitä.

    Siihen, antiikin aikaan, miehet istuskelivat pävät pitkät seurakunnissa opettelamssa TOORAA, kirjoituksia, ja osasivat ne käytännöllisesti katosen ulkoa, joka ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että Sana oli mennyt perille. Naiset sitävastoin olivat kotona ja tekivät työn, miesten "lorvaillessa". No saatamme ajatella, kun naiset pääsivät kerran viikossa, launatina, joka oli se oikea pyhä, ihmisten ilmoille, eli synäkoogaan, hiljaa oleminen oli usein tuskan takana kun ukot mumisivat babyrys käärö nenän alla, ja sitten kesksutelivat opillisista kysmyksista. Silloin saattoi joku nainen, jolla oli Pyhä Henki puuttua näiden miesten juttuihin, selittäjänä ja ohjaajana, kuten Henki hänelle sanoi, tai oli muuten puhelias, kuten normaali nainen ja saatikka kujn opääsi ulos kotoa vain muutamaksi tunniksi. SIIHEN PAAVALI SANOI, NAINEN OLKOOT HILJAA SEURAKUNNASSA JA KYSKÖÖT KOTONAAN MIEHELTÄÄN. Että tälleen, kuvan saa kun käy alkukantaisessa maassa, näkee miten se menee.

    Mutta summa summarum. Nainen ei ole sen enempää kirottu, kun muukaan oikea ihminen, mies. Päinvastoin Jumala on häntä usein siunannut ja evankelistana verraton.

    myyttejä. Asia ei muuksi muutu, vaikka sinä toista väität ja toisin uskot.

    Äänestä

että kaikkinNAINEN pahuus ja kavaluus ja juonittelu on naisen perusominaisuus. Vanha itämainen viisau sanoo, että naaraspiru mielellään tekee pesänsä naisen sydämeen. Ja kuulu kirjailija Voltaire on sanonut, että "Petollisuus, nimesi on NAINEN!"
Pitääkseen naisen jollain lailla kurissa ja järjestyksessä Jumala asetti hänelle synnyttämisen vaivan ja pani siihen kylkiäiseksi paljon tuskaa ja alisti hänen MIEHEN alaisuuteen.
Jokaisen naisen tulisi siis ottaa luomiskertomus todesta ja ymmärtää osansa näinä tasa-arvon vouhottamisen aikoina ja tyytyä Jumalan asettamaan järjestykseen.

Äänestä
  • Antaisitko sinä lapsellesi nimeä Eeva?

    Äänestä

  • kaisukaisu kirjoitti:

    Antaisitko sinä lapsellesi nimeä Eeva?

    paratiisista ?

    Siinähän kuvataan minua ja sinua !

    Äänestä

  • vl:t ymmärrä kertomusta kirjoitti:

    paratiisista ?

    Siinähän kuvataan minua ja sinua !

    Kertoo miten siusta ja miusta?
    Nainen on heikko ja mies vahva joka altistuu pahuuksiin naisen juonittelun kautta? Ja että immeisten pitää aina kokeilla kaikkea mikä on siltä kielletty ja päästä Jumalan tasolle? Vai?Täh?

    Äänestä

  • ymmärtämätön on hän kirjoitti:

    Kertoo miten siusta ja miusta?
    Nainen on heikko ja mies vahva joka altistuu pahuuksiin naisen juonittelun kautta? Ja että immeisten pitää aina kokeilla kaikkea mikä on siltä kielletty ja päästä Jumalan tasolle? Vai?Täh?

    sisältö.

    Mitä paratiisissa oli ja mitä siellä ei ollut?

    Miten Jumalan vanhurskaus ja rakkaus näkyvät siinä?

    Mitä silloin tapahtui, tapahtuu tänäänkin.

    Annettais jonkun vl:n selittää !

    Äänestä

  • kaisukaisu kirjoitti:

    Antaisitko sinä lapsellesi nimeä Eeva?

    otin vaimon, jonka etunimi on EEVA! Eikös ollutkin somaa? Ja sain tosi hyvän vaimon, nöyrän ja alamaisen.

    Äänestä

Raamattu on paimentolaisten IHMISTEN keräämä eepos erään kansan vaiheista ja se on sidottu aikansa kulttuuriin. siihen on otettu vaikutteita ja myyttejä muista kansoista. On käsittämätöntä, että sitä vielä nykyään luetaan ihan vakavasti.

Äänestä

Jos siis paratiisikertomus on myytti, niin silloinhan perisyntikin on myytin varassa. Onko siis perisyntikin pelkkä myytti? Perisyntioppi voidaan siis kuopata. Paratiisia ei siis koskaan ollutkaan. Oli vain myytti sen olemassaolosta.

Jos siis paratiisikertomusta ei oteta kirjaimellisesti, koko uskontomme on tyhjän päällä.

Äänestä
  • Jos paratiisikertomukseen uskoo kirjaimellisesti, niin silloinhan sitä on fundamentalismin kannattaja.

    Äänestä

  • "Onko siis Eeva ja samalla jokainen nainen syypää syntiinlankeemukseen? Sanotaanhan jo Sirakin kirjassa: "naisessa on synnin alku, ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme" (Sir. 25:24)."

    Valitettavasti on samoin kuin jokainen mieskin.

    Sirakin kirja ei kuulu Raamattuun. Se on ehkä hyödyllinen, mutta kyllä uskon ja elämän ohjeet tulisi löytyä varsinaisesta Raamnatusta.

    Kristityt uskovat, että Pyhä Henki on johtanut niitä ihmisiä, jotka ovat raamatun kirjoittaneet ja laatineet. En kuitenkaa halua tehdä tyhjäksi lainattua kohtaa, jos se on muun Raamatun kanssa yhdenmukainen.

    Äänestä

  • sillä lailla kirjoitti:

    "Onko siis Eeva ja samalla jokainen nainen syypää syntiinlankeemukseen? Sanotaanhan jo Sirakin kirjassa: "naisessa on synnin alku, ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme" (Sir. 25:24)."

    Valitettavasti on samoin kuin jokainen mieskin.

    Sirakin kirja ei kuulu Raamattuun. Se on ehkä hyödyllinen, mutta kyllä uskon ja elämän ohjeet tulisi löytyä varsinaisesta Raamnatusta.

    Kristityt uskovat, että Pyhä Henki on johtanut niitä ihmisiä, jotka ovat raamatun kirjoittaneet ja laatineet. En kuitenkaa halua tehdä tyhjäksi lainattua kohtaa, jos se on muun Raamatun kanssa yhdenmukainen.

    Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää (1.Tim.2:11-15)

    ajattelet ? siitä näkyy, että Paavalilla on ollut erityinen syy kirjoittaa Timoteukselle noin.

    Kohta koskee naisen toimintaa saarnavirassa. Siitä lienemme yhtä mieltä.

    Toisessa kohdassa sanotaan, että mies rakastakoon vaimoaan niinkuin Kristus rakasti seurakuntaansa. Antaako tuo kohta nyt vl-miehelle pitää vaimoaan halvempiarvoisena, syntisempänä tai antaako se oikeuden olla kuuntelematta vaimoaan? Antaako tuo kohta oikeuden alistaa vaimonsa synnyttäjäksi aivan omien, (siis miehen), himojen mukaan?

    Kun tutkimme asiaa, niin miehen tehtävä ei oikeastaan olekaan valvoa, että nainen pysyy alamaisena, vaan hänen kuuluu keskittyä rakastamaan vaimoaan pyytettömästi.

    Jostain syystä vl:t eivät osallitu keskusteluun.

    Kuunnellaan, mitä heillä on sanottavaa.

    Äänestä

  • sitten itse kirjoitti:

    Luomiskertomuksen mukaisesti ei miehen ja naisen välistä hierarkiaa saa parisuhteessaan eikä elinpiirissään rakentaa. Siihen, uskonko luomiskertomukseen, sanon vain, että uskon Jumalan luoneen kaiken, ja se on, niinkuin uskokin, selitetty Raamatussa niin että "tyhmäkin sen ymmärtää".

    "...mies rakastakoon vaimoaan niinkuin Kristus rakasti seurakuntaansa."

    Tuohon en ole 100 prosenttisesta tahdosta huolimatta vielä päässyt...:) Joskus olen kuullut vl-saarnaajan (!) tulkinnan Raamatun sanoista "mies on perheen pää" kutakuinkin niin, että alkukielessä sana "pää" on tarkoittanut jonkinlaista auraa. Käännöksessä kielikuva, jossa "aura" suojaa perhettä, on hävinnyt. Miltä kuulostaa?

    Äänestä

  • Bono kirjoitti:

    naisia sellaisina kuin he ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaisukaisu kirjoitti:

Olen jo jonkin aikaa pohtinut mitä Raamatun paratiisikertomus merkitsee tänä päivänä. Pitäisikö se ottaa kirjaimellisesti vai onko siinä selviä vertauskuvallisia ilmauksia ja asia yhteyksiä?
Eeva kuunteli käärmeen kuiskutusta ja syötti kiellettyä hedelmää Aadamille. Onko siis Eeva ja samalla jokainen nainen syypää syntiinlankeemukseen? Sanotaanhan jo Sirakin kirjassa: "naisessa on synnin alku, ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme" (Sir. 25:24).

Onko siis paratiisikertomuksessa tulkinnan mahdollisuutta vai tulisiko se ottaa kirjaimellisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu