Muslimien kuningatar?
Ajattele niitä maailmamme alueita, jotka tänä päivänä ovat mahdollisia aikapommeja - ruutitynnyreitä, jotka odottavat, että jokin uskonnollinen kiista ne sytyttäisi. Voiko kukaan edes kuvitella, kuinka uskonnolliset erimielisyydet voidaan ratkaista näillä alueilla? Kuka tänä päivänä tällä planeetalla elävä voisi toimia välittäjänä tai diplomaattina, jolla olisi kyky saada aikaan rauhanomainen ratkaisu? Jotta sellainen historiallinen tapahtuma tapahtuisi, niin vaadittaisiin yliluonnollinen ihme. Jotkut sanovat, että Marian ilmestykset ja sanomat, joita "Maria" antaa taivaasta, tarjoavat sellaisen mahdollisuuden.
Samalla, kun tämän kappaleen otsikko voi tuntua lukijasta oudolta, se kuitenkin pitää paikkansa, kuten tulemme näkemään. Kuinka voisi "Marialla" olla mitään vaikutusta miljooniin muslimeihin, jotka seuraavat Allahia? Ne, jotka ovat tutkineet muslimien pyhää kirjaa, Koraania, voivat olla tietoisia vastauksesta. Ensiksikin Koraani esittää Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisena profeettana, joka oli olemassa ennen lihaksi tuloaan, hänen ihmeellisen syntymänsä, Hänen tekemänsä ihmeet ja moraalisen suuruutensa. Muslimit kunnioittavat Jeesusta Kristusta. Koraani julistaa:
Enkelit sanoivat Marialle: "Allah kehottaa sinua iloitsemaan Hänen sanassaan. Hänen nimensä on Messias, Marian poika. Hän on oleva jalo tässä maailmassa ja tulevassa ja on oleva yksi niistä, jotka saavat suosion. Hän on saarnaava ihmisille kehdossaan ja miehuutensa parhaina päivinä ja on elävä hurskaan elämän." (73)
On mielenkiintoista todeta, että Koraanissa käytetään Jeesuksesta lähes poikkeuksetta ilmaisua "Jeesus Marian Poika" ennemmin kuin "Jumalan Poika." Koraani kieltää jyrkästi, että Jeesus olisi "Jumalan Poika," mutta silti se pitää sekä Jeesusta että Mariaa suuressa arvossa. Vielä tärkeämpää kontekstimme kannalta on se tosiasia, että Marian sanotaan olevan Koraanissa ja muslimimaailmassa korkeammassa arvossa kuin Jeesus. Muslimit kuten katolisetkin puhuvat hänestä "Meidän Valtiattarenamme (Our Lady)." Häntä kunnioitetaan myös islamilaisessa maailmassa puhtaana ja pyhänä pyhimyksenä.
Maria Koraanissa
Edelleen Maria mainitaan peräti 34 kertaa Koraanissa. Lisäksi 19. suura Koraanissa on saanut nimensä Marian mukaan. Pelkästään näihin tosiasioihin perustuen on ilmeistä, että kaikki oikeaoppiset muslimit näkevät "Meidän Valtiattaremme" kaikista naisista siunatuimpana. Ajattele myös seuraavia kolmea suoraa lainausta Koraanista
Ja muista enkelin sanat Marialle: He sanoivat: "Jumala on valinnut sinut. Hän on puhdistanut sinut ja ylentänyt naissuvun yläpuolelle." (74)
Messias, Marian Poika, ei ollut enempää kuin apostoli: muut apostolit kuolivat ennen häntä. Hänen äitinsä oli pyhä nainen. (75)
Johon hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja määrännyt minut profeetaksi. Hänen siunauksensa on ylläni, missä kuljenkaan ja Hän on kehottanut minua olemaan kestävä rukouksessa ja antamaan almuja, niin kauan kuin elän. Hän on kehottanut minua kunnioittamaan äitiäni ja on puhdistanut minut turhuudesta ja pahuudesta." (76)
Muslimit ja Marian ilmestykset
Vaikka on ilmeistä, että islaminuskoiset pitävät Mariaa kaikkien aikojen siunatuimpana naisena, niin merkitseekö se välttämättä, että muslimit reagoisivat Marian ilmestyksiin tai merkkeihin ja ihmeisiin kuten monet katoliset, protestantit ja ortodoksiset kristityt ovat tehneet? Kuuntelevatko muslimit näitä ilmestyksiä ja ottavat vaarin niiden sanomista? Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen, voimme tarkastella erästä Marian ilmestystä, joka ilmestyi miljoonille muslimeille 20. vuosisadalla.
(Valokuva) Tämä kuva Marian ilmestyksestä Egyptin Zeitoun'issa on yksi niistä muutamista, mitä koskaan on saatu filmille.
Ortodoksisessa koptikirkossa Egyptin Zeitoun'issa Kairon esikaupungissa tapahtui merkittävä tapahtumasarja. Nainen, jonka katselijat uskoivat olevan Maria, esiintyi ilmestyksen muodossa tehden merkkejä, ihmeitä ja parantamisia. Tämä sama nainen ilmestyi useana iltana joka viikko vuosien ajan. Valtava enemmistö tarkkailijoista oli muslimeja. Seuraavassa kuvaus tapahtumista Zeitoun'in ilmestysten ympärillä:
Zeitoun'in ilmestykset .... näkyivät kaikille läsnä oleville ... ilmestystapahtumissa läsnäolijoiden lukumäärä vaihteli muutamasta tuhannesta yli kahteen sataan tuhanteen illassa. Todistajien kokonaismäärä oli ehkä miljoonissa.
Useana iltana joka viikko tuhannet muslimit lankesivat polvilleen rukousmatoille, joita oli levitetty kaikkialle, missä vain oli tilaa ja itkivät majesteettisen, ihmeellisen, loistavan Meidän Taivaallisen Valtiattaremme hahmon edessä. Kaikki todistajat ovat yksimielisiä, että Nainen näytti koostuvan valosta, joka tavallisesti oli kirkas kuitenkin ajoittain heiketen.
"Marian, Jeesuksen Äidin" ilmestykset olivat tyynen eloisia, liikkuen kirkon katon yhdeltä puolelta toiselle ikään kuin tarjotakseen suoran näköyhteyden ympäröivälle väentungokselle, jossa monet kutsuivat häntä tulemaan omalla tavallaan. Ilmestys reagoi usein joukon lauluun tai lausuntaan näyttäen kumartavan tunnustavasti, tervehtien ja siunaten. Joskus hän teki rukouseleitä tai ojensi ja heilutti jotakin, joka näytti oliivin oksalta. Toisilla kerroilla tuhannet katselivat hänen loistavaa hahmoaan, joka usein hehkui sinertävän valkoista valoa, kun hän piti vasemmalla käsivarrellaan jotakin, joka näytti Jeesus-lapselta.
Zeitoun'in ilmestykset näyttivät koskettavan kaikkia todistajia, mukaan lukien niitä satoja, jotka spontaanisti parantuivat. Tri. Shafik Abd El Malik, M.B., B.Ch., M.D. Ain Shams'in yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, joka johti seitsemän lääkärin ihmeparantumisia tutkivaa komiteaa, on dokumentoinut monia sellaisia tapauksia. (77)
Merkki ihmiskunnalle
Ajattele, mitä se merkitsee - miljoonat muslimit vastaavat Marian ilmestykseen langeten polvilleen ja lausuen Koraania. Miksi nämä Allahin seuraajat vastasivat näihin merkkeihin ja ihmeisiin? Miksi he olivat niin varmoja, että tämä ilmestyksen nainen oli Maria? Jos tämän kaltaiset tapahtumat toistuvat 21. vuosisadalla koko maailman nähden, niin seuraako islamilainen yhteisö Taivaan Kuningatarta? Vaikka emme voi sanoa sitä varmasti, niin seuraavat lainaukset suoraan Koraanista voivat valaista asiaa:
Me (Allah) teimme Marian pojan ja hänen äitinsä merkiksi ihmiskunnalle ja annoimme heille suojan rauhallisella mäen rinteellä, jota raikas lähde kastelee. Apostolit! Syökää sitä, mikä on terveellistä ja tehkää hyviä töitä: Minä tiedän kaikki teidän tekonne. Teidän yhteisönne on vain yksi yhteisö ja minä olen teidän ainoa Herranne: siksi peljätkää minua. Silti ihmiset ovat jakautuneet ryhmittymiin, joista kukin iloitsee omista opeistaan. Jättäkää heidät harhaansa säädettyyn aikaan asti. (78)
Ja naiselle (Maria), joka säilytti siveytensä. Me (Allah) puhalsimme häneen hengestämme ja teimme hänet ja hänen poikansa merkiksi ihmiskunnalle. Sinun yhteisösi on vain yksi yhteisö ja minä olen sinun Herrasi. Siksi palvele minua. Ihmiset ovat jakautuneet ryhmittymiksi, mutta meidän luoksemme pitää heidän kaikkien palaaman." (79)
Yhteys merkkien kautta
Lisäksi Koraani näyttää asettavan voimakkaan korostuksen menneisyyden ja tulevaisuuden merkeille todistuksena, että Tuomion Päivä on käsillä. Koraani julistaa:
Ihmiskunnan tuomiopäivä lähestyy ja silti he kevytmielisesti pysyvät epäuskossa. He kuuntelevat pilkallisina jokaista uutta varoitusta, jonka Herra antaa heille: heidän sydämensä ovat nautinnoissa.... Vaikka me näytimme heille merkkejä, niin yhteisöt, jotka me hävitimme ennen heitä, eivät myöskään uskoneet. Tulevatko hekään uskomaan? (80)
Koskien tätä "Tuomion hetkeä," joka näyttää olevan Tuomion Päivä, Allah julistaa: "Me tulemme näyttämään heille meidän merkkimme maan kaikilla alueilla ja heidän omissa sieluissaan, kunnes he selvästi näkevät, että tämä (Koraani) on totuus." (81)
Onko mahdollista, että merkit "Marialta" tulevat vakuuttamaan muslimit, että hän on merkki Allahilta? Voisiko tämä olla yksi "petollisista merkeistä ja ihmeistä", joista Jeesus varoitti? (82) Onko johdonmukaista päätellä, että Kuningatar merkkien ja ihmeiden kautta voisi vakuuttaa monet muslimit tulemaan osaksi maailmanuskontoa, joka sisältää Kristuksen nimen? Voisivatko nämä samat väärät merkit ja ihmeet pettää maailman?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Maria taisi olla vosu.
Jumalaa älkää ihmisiä tai muita henkiolentoja.Jumala on ohjaava teitä ilmestyksillä ja unilla ennen lopun aikaa.Uskovalle ei ole loppua jos hän on vilpitön kaikki jatkuu tuonpuoleisessa.
Kun lainaat vain osan alkuperäisestä artikkelista, etkä anna linkkiä artikkeliin, se on tavallaan varkaus. Pyritkö antamaan kuvaa, että että olet itse kirjoittanut tuon kaiken?
Onhan lukijalle paljon parempi lukea alkuperäinen artikkeli, kuin vain sinun valitsemasi osa siitä.
http://www.kristitynfoorumi.fi/kaikkienkuningatar.htm
Maria, Jumalan äiti, onkin ainoa nimeltä mainittu nainen koko Koraanissa, tiesittekö?
Haista vee, Jeesus mikään jumala ollut, saatana. Painu helvettiin, minne kuulutkin.....!!!!!?!