Tässä nyt taas tuntuu että valittaa turhaan koska olen itse valinnut tämän tieni mutta en enää tiedä miten jaksaisin.. Puolisoni reilu 2 vuoden ikäinen lapsi muutti meidän luo yhtäkkiä asumaan (siis puolisoni ei kysynyt minulta mielipidettä vaan sopi sosiaalitoiomistossa exän kanssa asiasta). Olin hänelle siitä pitkään puhunut, yli puoli vuotta, että lapsi näyttää siltä ettei äitin luona ole hyvä asua, mutta puolisoni ei halunnut ottaa vastuuta lapsesta, vasta nyt kun exä sanoi että hän ei jaksakaan niin sitten lapsi heti muuttaa meille,.. noh olen ise kohta viimeisilläni raskaana, teen kotityöt, olen lapsen kanssa kun isä haluaa mennä harrastuksiin, n 3kertaa viikossa, olen kuunnellut kaikki kiukkuamiset lapselta kun hänellä ei ole ollut elämässään mitään rajoja, hän on alkanut lyömään minua jos kiellän jotain ihan arkipäiväistä, esim ei saa koskea tietokoneeseen(se valitettavasti on lapsen ulottuvilla) ums. ja iskä puuttuu siihen kun jaksaa,, alkaa olla vaan tämä liikaa että lapsi kiukkuaa, mies ei ymmärrä miten paljon minäkin olen joutunut joustamaan yhtäkkiä kun olisin voinut keskittyä enemmän omaan raskauteeni, mutta mieheni mielenkiinto ei tunnu riittävän enää kuin ko. lapseen. en tiedä,
onko teillä mitään ehdotuksia miten jaksaisin paremmin??
Totta kai rakastan miestäni, ja tämä lapsi on myös tärkeä minulle, välillä käy olo raskaaksi, koko elämä on yhtäkkiä täynnä vain tätä lasta, sen ns. ympärillä koko elämä pyörii jotta hänelle saataisiin turvallinen elinympäristö.. vai otanko liian herkästi kaikki, ja stressaan liikaa, voihan sekin olla mahdollista, ku muutenkin raskauden aikana on ollut tunteiden ailahtelua.. niin olen miehelleni tästä puhunut mutta hän unohtaa sen nopeasti..
No mutta kuitenkin jokaisella on omat murheet ja ehkä asiat toisena päivänä näyttää erilaiselta, mutta kun..
Aurinkoista päivää kaikille!!
onko teillä mitään ehdotuksia miten jaksaisin paremmin??
Totta kai rakastan miestäni, ja tämä lapsi on myös tärkeä minulle, välillä käy olo raskaaksi, koko elämä on yhtäkkiä täynnä vain tätä lasta, sen ns. ympärillä koko elämä pyörii jotta hänelle saataisiin turvallinen elinympäristö.. vai otanko liian herkästi kaikki, ja stressaan liikaa, voihan sekin olla mahdollista, ku muutenkin raskauden aikana on ollut tunteiden ailahtelua.. niin olen miehelleni tästä puhunut mutta hän unohtaa sen nopeasti..
No mutta kuitenkin jokaisella on omat murheet ja ehkä asiat toisena päivänä näyttää erilaiselta, mutta kun..
Aurinkoista päivää kaikille!!
Vastaukset 33
Vanhimmat
olet siis väsynyt, raskaana, uudessa tilanteessa jne. Sinulla on oikeus olla hämilläsi ja epäröivä.
Jos lapsi asuu teillä, sinulla on oikeus kasvattaa häntä kuin omaasi ( varsinkin jos vietät hänen kanssaan enemmän aikaa kuin isä.) Kuvittele että lapsi on omasi, kuinka asetat hänelle rajat, kiellät koskemasta koneeseen kiellät lyömästä jne. Jonain päivänä yhteinen lapsenne on kaksivuotias ja uhmaiässä...!
Sehän on ihan sun omaa typeryyttäsi, jos olet ottanut miehen jolla on lapsi edellisestä suhteesta. Mitä siinä iniset hyttynen? Katsos kyllä lapsi on ykkönen, sinä ja sinun tuleva lapsesi tulevat sitten. Koetahan vaan miettiä miten toivut raskaudestasi ja jaksat synnytyksen jälkeen. Ps. Muista lantionpojat, ettei tenaa tarvittais.
että kun joku kirjoittaa tänne jostain asiasta, niin tänne ilmaantuu sinunlaisia sättijöitä. Ei pitäisi tänne tuommoisia haukkuja kirjoitella, jos ei muuta sanottavaa ole. Uusperheitä on maailma pullollaan. Ei vastaus aina ongelmiin ole, että mitäs otit semmoisen ja semmoisen miehen. Siis tämä sinulle nimim. Se on kestettävä.
raskasta!!! Mulla on neljä lasta ja aikoinaan kolme alle kouluikästä kun yksi oli koulussa! Sinä valitat että yhden lapsen aikana elämä on jo raskasta!
Kyllä pitkälti kaikki on omaa valintaa. Olisit valinnut yksinolon, niin ei kukaan tekisi elämästäsi kestämätöntä!!!
Niin se vain on, että toisen ihmisen lapsi on raskaampi hoitaa kuin oma. On todellakin kokemusta asiasta, minulla on kotona kolme alle kuusivuotiasta lasta ja olen hoitanut mieheni vanhinta tytärtä kaksivuotiaasta saakka, hän on nyt 10v. Aloittajalle sanoisin että jos nyt et jaksa niin miten käy kun joudut valvomaan öitä oman käätysi kanssa? Ota ihmeeessä asia puheeksi miehesi kanssa.
vähän eri asia, kun on kysymys toisen lapsesta, vaikka haluaa toisen lapsen hoitaakin. Mutta miehen olisi kyllä tässä tilanteessa syytä miettiä omia menojaan ja niiden sopeuttamista tilanteeseen.
hei!
Kuulostaa raskaalta ja vaikealta. Täältä palstalta saat vain sontaa silmillesi. Jos haluat keskustella asiasta ihmisten kanssa, jotka voivat ehkä avartaa näkökulmaasi ja antaa oikeasti jotain toimintavinkkejä, niin tule tänne:
www.uusionni.net/uusionni
vaikka kunka koitin. ja kopioin sen, ei virhe mahdollisuutta.
Eli sen http:// siihen alkuun? Jos se jää pois niin ei se silloin mihkään vie. Kokeile tota, toimi ainakin äsken.
http://www.uusionni.net/uusionni/
uudessa onnessa on paljon odottavia/juuri esikoisensa synnyttäneitä äitipuolia. Saat varmasti hyviä neuvoja!
Ymmärrän tunteesi täysin. Avomieheni oli viikot töissä toisella paikkakunnalla ja hänen murrosikäinen poikansa muutti meille asumaa eli minusta tuli yllättäen itselleni täysin vieraan murrosikäisen pojan yh-äiti. Yritin siinä sitten sompailla äidin ja isän välillä ja hoitaa heidän murrosikäistä poikaansa yksin. Kävin äidin kanssa vanhempainillassa jne. Sitten kerran erityisopettaja totesi, että enää hän ei yhtään ihmettele, että poika on ihan hukassa, kun pojan omat vanhemmatkaan eivät tiedä, että missä pojan kuuluisi asua. Äiti otti onkeensa ja niin poika muutti luotani takaisin äidilleen.
tuoda lapsia -tai aikuisia, tai edes koiraa- yhteiseen kotiinne neuvottelematta kanssasi.
Miksi hän muuten juoksee harrastuksissa kodin ulkopuolella jos hänellä kerran on lapsi vastuullaan? Kysäisepä joskus...
lastenkotiinko se lapsi sitten pitää laittaa jos äiti ei häntä jaksa kasvattaa! Voi jessus sentään tuota teidän ajattelumaailmaa. Lapsi on AINA ensin!
Perheessä tulee aina neuvotella perheenjäsenten kanssa kaikista tärkeistä, ja miksei vähemmänkin tärkeistä, päätöksistä.
Sinusta puolisosi voi vaikka valita teille uuden asunnon kysymättä mielipidettäsi? Hankkia hevosen? Pyytää äitinsä asumaan luoksenne?
Todennäköisesti aloittaja olisi joka tapauksessa tukenut miestään uudessa tilanteessa, mutta miehen velvollisuus on ilmanmuuta ensin neuvotella perheyksikön toisen, täysivaltaisen osakkaan kanssa.
Apropos, entä miksi mies juoksee harrastuksissaan kodin ulkopuolella, vaikka hänellä on lapsi vastuullaan? Eikös sen lapsen pitänyt tulla AINA ensin....
se onkin sitten sen miehen ja vaimon välinen asia jos ei ukko itse katso lapsensa perään. Mutta, isä saa ottaa lapsensa kotiinsa asumaan ilman että kysyy uusikoltaan lupaa. Vai miksi uusikon lapset saavat asua siinä perheessä, mutta isän pitää lupa kysyä omien lastensa kohdalla?
Ja vertauksesi anoppiin tai hevoseen... tajuat kyllä itsekin ettei kyse ole samasta asiasta. Tottakai kaikesta muusta pitää keskustella. Mutta jos iskä haluaa lapsensa asumaan kanssaan, niin ei hänen tarvitse mielipiteitä keneltäkään kysyä!
Ja jos kerta on samaa mieltä miehensä kanssa, niin mitä sitten uikuttaa täällä!
silloin isän pitää ottaa vastuu ja jättää harrastukset vähemmälle!!!
vallitsevan tilanteen yksipuolisesta muuttamisesta. Sama koskee myös naisen lapsia, mikäli olisivat yht'äkkiä muuttamassa, kesken vakiintuneen suhteen. Ei kukaan voi tuoda noin vain lisää asukkaita tasavertaiseen yhteisöön neuvottelematta asiasta.
Ja miksi tällä palstalla aina nainen on uusikko ja mies esikko? Kyllä aikasen monessa suhteessa mies on myös uusikko - vai elääkö Pyhä Neitsyt -kultti näin vahvana edelleen :D
Lisäksi, käytit ilmaisua "isä saa ottaa lapsensa kotiinsa asumaan ilman että kysyy uusikoltaan lupaa". Miksi lähdet oletuksesta, että koti on isän? Entäpä jos se onkin uusikon? Lähtökohtaisesti tietysti parisuhteessa koti on HEIDÄN, ei HÄNEN. Yhtä hyvin uusikko (nainen tässä tapauksessa) voisi pyytää miestä etsimään itselleen ja lapselleen uuden asunnon.
Olisi ylipäätään hyvä ennen tiiviimpää seurustelua keskustella muutamista elämän peruskysymyksistä, kuten esim. tehdäänkö lapsia ylipäätään ja mitä tehdään jos käy vahinko, mitä tehdään jos etälapsen lähihuoltajalle tapahtuu jotain tms. Olisi aborttipalstallakin hiukan vähemmän itkijöitä.
aikoo lapsensa kanssa elää ja olla. Se on miehen oma asia ja ex vaimon yhteinen sopimus.
Ongelma kun vain on, ettei niillä persaukisilla poispotkituilla äijillä ole kattoa päänsä päällä, jollei joku hyväuskoinen helläsydäminen naisihminen heitä majoita. Kyllä sen isukin on parasta siinä tilanteessa olla aika lungisti ja pitää uusikkonsa hyvällä mielellä :DD
tyhjän paikan täyttäjiä ja kun joku vaan on, ovat ne uudet naiset, mutta että lasten kusannuksella mies muuttaa elämäntyyliä ja muuttaa asioiden tärkeysjärjestyksen, on minusta hyvin epäsopivaa ja loukkaavaa.
Tässä tapauksessa näyttää siltä, että tämä "paikan täyttäjä" joutuu täyttämään miehensä lapselle sekä äidin paikan että myös isän paikan, kun lapsen omat vanhemmat eivät siihen joko kykene tai sitten eivät vain halua sitä tehdä.
No siinä tapauksessa se uusi suhde ei varmaan paljoa sille miehelle merkitse... Tottakai uuden vaimon kanssa pitää keskustella, jos aikoo tuoda lapsen/lapset asumaan HEIDÄN YHTEISEEN kotiinsa. Ja jos vieläpä jättää ne kakaransa uuden vaimon hoidettavaksi, kun itse juoksee illat harrastuksissa!!
Voi sitä pientä lapsiparkaa! Eiköhan se lapsen paras ole nyt kaikkein tärkeintä, tottakai hänelle täytyy saada turvallinen ja RAKASTAVA elinympäristö! Äläkä vain kosta viattomalle lapselle turhautumistasi. Raskastahan se on yhtäkkiä joutua huolehtimaan lapsesta, mutta vielä raskaampaa se on lapselle.
on se sitten kumma että jaksatkin kirjoittaa tuollaista... olet siis taas katkera exä.. mikä kosto? Kosto on päässäsi. Kyllä kaikkein raskasta se on sille joka lasta hoitaa, varsinkin kun ei ole oma lapsi kyseessä. Lapset sopeutuvat kyllä... hoh hoijaa!
parjata uusikoita, ja heillä ei mihinkään tunu olevan sananvaltaa, ei etälapsen kasvatukseen, ei huolehtimiseen!!! unohtuuko että myös tällä uusikolla ja etäisällä voi olla yhteisiä lapsia, mutta tärkeintä tuntuu olevan, useemmalla exälle vain ja ainoostaan se etälapsi, sama se mitä kaikki aiheuttaa tälle isän perheelle!!
tottakai isä päättää miten ja milloin lapsen kanssa elää ja on, mutta ei siinä voi unohtaa noin vaan jo olemassa olevaa perhettä!! yhtä arvokkaita nämä uusikot ovat äiteinä ja puolisoina, kuin se exäkin!!
ja aika mustavalkoista, exä ja mies päättä KAHDESTAAN muutoksista ym. ei se ihan niin vain taida mennä, tätä oikettahan ei ole isällä ja uusikolla, kun taustalla häärii katkera exä joka hämmentää perhettä mielivaltaisesti, ja kokee päättävänsä ex miehensä kanssa kahden asioista..silloin kun 2 ihmistä jakaa arjen ja kodin, myös heillä yhteisesti oikeus päättää ja keskustella asioista ja muutoksisista!!
sitten automaattisesti ajattelevat sitälapsen parasta??? mitä täältäkin lukee, on se kaukana hyvinkin monissa tapauksissa, ja omaa etua ajavat,mutta nimeävät sen lapsen eduksi!!!
Lapsi on siis 2v. ja sinusta tuntuu, että lapsella ei ole mitään rajoja. Ota huomioon ikä. Lapsi on juuri uhmaiässä (ja se pahenee vielä). Silloin kokeillaan kaikkea mikä on kiellettyä ja kuitenkin ollaan niin pieniä, että ei ymmärretä syy-seuraus-suhteita kunnolla. 2v. ei esim. tajua miksi ei saa kiskoa kuumaa kattilaa hellalta, VAIKKA selittäisi sataan kertaan, että siitä tulee "Sattuu, kuuma, pipi, TOSI iso pipi!". Sitä vaan pitää kieltää ja vahtia, kieltää ja vahtia, kieltää ja vahtia... Lohdullista tässä on, että se menee joskus vielä ohi.
Olet viimeisillään raskaana ja haluaisit ehkä käpertyä vauvan ympärille, levätä ja keskittyä siihen uuteen ihmeelliseen elämään, jota odotat. Sinun tapauksessasi joudut kuitenkin suhtautumaan tähän uuteen vauvaan ei kuten esikoiseen (vaikka hän sinulle sitä onkin), vaan kuten perheen toiseen lapseen. Tähän ei sinänsä vaikuta se asuiko esikoinen 2v. teidän vai äitinsä kanssa. Saat varautua mustasukkaisuuskohtauksiin, jotka ovat siis aivan NORMAALIA 2v. käytöstä. Ja joudut asennoitumaan siihen, että sinun täytyy rakastaa kumpaakin lasta ja antaa molemmille huomiota, rajoja ja hellyyttä yhtä lailla. Viimeisimmässä Kaksplus-lehdessä on muuten juuri juttua sisarussuhteista. Kannattaa lukea se.
Itselläni on myös uusperhe, mutta sen koostumus on hiukan erilainen kuin sinulla. Miehelläni on kohta 14-vuotias tytär, joka käy meillä n. 1krt/kk. Minun puolestani saisi olla useamminkin, mutta äitinsä kaipailee. Mieheni kanssa meillä on kohta 2v. poika ja tällä hetkellä on raskaana viikoilla 39 1. Joudun siis pohdiskelemaan siinä mielessä asioita samasta tilanteesta, että poikamme uhmailee todella paljon ja päävastuu lastenhoidosta on langennut minulle. Siispä minullakin on kohta käsissäni uhmaileva taapero ja vastasyntynyt vauva. Ymmärrän siis uupumuksesi.
Olet saanut tällä palstalla kaikenlaista tylyä ja ilkeää kommenttia, mutta toivon että saat viestistäni voimia ja jaksamista. Lapset ovat vaativia ja raskaita. Mutta he ovat myös ihania ja rakkaita. Erotilanteissa on surullista, että lapsia usein riepotetaan paikasta toiseen ja vähitellen heille tulee tunne, että he eivät ole tervetulleita mihinkään. Ainakaan omina itsenään. 2v. kokeilee kiukkuamisellaan ja tuhmuudellaan rakastetaanko häntä silloinkin kun hän on kamala, "eiväthän nuo hylkää minua kun olen vihainen?". Kun olet väsynyt kiellettyäsi saman asian tuhannesti, koita muistaa tämä. 2v. on vielä kovin pieni ja tarvitsee turvallista kotia, jossa saa tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty. Myös silloin kun hän on vaikea.
Lyömiseen, puremiseen yms. pitää tietenkin puuttua napakasti. Ota vain kädestä kiinni ja sano "Ei lyödä!" Tätä tietenkin joutuu toistamaan useita kertoja, mutta lapsi oppii vähitellen purkamaan turhautumisensa muulla tavoin.
Miehille myöskin on vaikeampaa hahmottaa vauvaa, ennenkuin se on syntynyt. Oma mieheni ei oikein käsittänyt vauvan tuloa poikamme kohdalla, ennekuin hän todella syntyi. Ja nyt kun odotan toista lasta, esikoinen vie paljon aikaa ja huomiota. On siinä hyvätkin puolensa, minä saan tuhlata raskausden mukana tullutta lisääntynyttä extra-hellyyttäni esikoiseen. Voin lukea hänelle kirjaa, nuuhkia hänen tukkaansa hänen istuessaan sylissäni, suukotella yms.
Selvästi olet kokenut vastuuta miehesi lapsesta jo ennenkuin hän muutti luoksenne asumaan. Toki lapsella on edelleen äitinsä ja äitiä sinun ei pidäkkään korvata. Mutta voit silti rakastaa lasta. Uhmaikäinen on todella raskas ja rasittava varsinkin, kun sinulla kohta on valvottava vauva, mutta anna rakkautesi kasvaa niin saat siitä voimia jaksaa.
Muista lepäillä aina kun voit! :)
kaikille kirjoittaneille,Eritoten Sannalle, joka kertoi omasta kokemuksesta ja antoi vinkkejä! myös niille tuomitsijoille. Eipä se haittaa jos eriäviä mielipiteitä löytyy, jokaisella on oma mielipide ja jos tuntuu toisen sanoma pahalta niin täytyyhän se mielipide tuoda esille!! Eikö niin. Mutta itse koitan aina muistaa sen että "ÄLÄ TUOMITSE JOTTEI SINUA TUOMITTAISI", ja olen sen myös itse kantapään kautta oppinut.. on helppo haukkua toista kuin sanoa jotakin positiivista. Niin se vain elämässä menee.
Niin kuin sanoin tänään on jo parempi päivä, vaikkei mikään ole muuttunut ja mieheni on vaikea pahoista asioista jutella. Kasvatusasiaan ja siihen että lapsi on vasta 2 vuotias, olen samaa mieltä että koitellaan rajoja kun ei ymmärretä, katsotaan vanhemman rakkautta ja välittämistä oli sitten minkälainen kiukku menossa, se täytyy vain toistaa tuhanteen kertaan, ja seuraavat tuhat kertaa, olenkin joka kerta mielessani miettinyt kun hermostun lapseen ettei ole sen vika jos kiukkuaa, vaan joko on uhma,väsy, nälkä,rakkauden haluaminen, rajojen kokeilu, yms. Tätähän se elämä on, ja kuinka paljon köyhempää se olisi ilman lapsia!!!
Tämän lapsen kohdalla vain tilannetta vaikeuttaa se että hänellä on tunne-peräisiä ongelmia(äiti ei ole jaksanut hoitaa, antaa ruokaa, on jättänyt yksin kotiin yms) jotka tekevät raivokohtauksista paljon raskaampia niin minun kuin lapsenkin kannalta. Ja sitten on vielä mieheni vanhemmat joiden luona lapsi on paljon ollut mutta joilla ei ole minkäänlaista normaalia kasvatustyyliä, mitä tämä lapsi tod. tarvitsee nyt jotta hänen normaali kehitys ja tunne-elämä ei enempää vaurioituisi, heillä ei ole sännöllisiä nukkuma-ruokailuaikoja, heillä kielletään ja annetaan periksi, heillä mennään nukkumaan sitten kun lapsi haluaa eli välillä 12 aikaan yöllä, hampaat ehkäpä pestään ja sitten sängyssä annetaan kokista kun lapsi nyt vaan haluaa jne. Vaikean tilanteesta tekee se että kun olemme saaneet jonkinlaisen rytmin lapsen elämään, mieheni vie sen hoitoon mummille jotta pääsee itse harrastuksiin, kun lapsi tulee mummilta, hän on levoton ei syö hyvin, kiukkuaa ja purkaa hämmennystä ja turvatonta oloa mikä on syntynyt kun mummi on antanut hyvin ristiriitaisia toimintatapoja eikä ole antanut sellaista perusturvaa jota lapsi kaipaa (uskon että lapselle on helpotus jos aikuinen uskaltaa sanoa ja ohjata sekä kieltää lasta tekemästä jotain sekä uskaltaa pysyä päätöksessä, silloin lapsi itse voi keskittyä leikkeihin ja lapsen puuhiin). Ja koska mieheni ei äidilleen uskalla tästä sanoa, on joka kerta lapselle tuhoisaa se ettei ole selkeyttä elämässä.. rakkautta riittää mummolassa, mutta kyllä uskon että rajat ja selkeys toisi myös helpotusta lapsen elämään. No jopa tuli taas vuodatettua.. mutta joka tapauksessa tilanteeseen itse menin, rakkaudesta, lapsi on rakas myös,ja uskon että jos vain asioista puhuu, tunteista puhuu ja hakee tarvittaessa ammattiapua niin jaksaa paljon paremmin. Se myös tuo suhteeseen vielä enemmän rakkautta, yhteisymmärrystä, tasapainoa ja turvaa kun uskaltaa sanoa mielipiteitään, ja monestihan kaikki voi olla väärinkäsitystäkin.
Ja se on aivan totta että lapset ensin, ja toki oman jaksamisen mukaan olen siitä kiinni pitänyt mutta juuri sen takia tänne kirjoitin koska välillä on vaikeaa elämässä, ja yl. täältä on hyviä vinkkejä saanut, eikö näiden keskustelujen tarkoitus olekin vaihtaa mielipiteitä ja pyytää apua, eikö ole vahvuus näyttää toisille että on heikko eikä aina jaksa olla superihminen?!! Se voi välillä olla yllättävän vaikeaa myöntää ettei itse pääse eteenpäin jossakin asiassa.
Mutta vielä kerran kiitos kaikille vastanneille ja täytyypi muistaa että olipa ongelma miten pieni tai suuri tahansa, jostakin vinkkelistä se voi näyttää aivan erilaiselta, ja toisen ajatuksia kuuntelemalla siihen voikin tulla yllättävä ratkaisu, loppu onkin sinun käsissä miten päin asian käännät elämässä!!
Sinulle on käymässä kuten minulle kävi. Lapsen omat vanhemmat eivät (kuten ei kaikki kirjoittajatkaan) ole ymmärtäneet, että vastuu lapsesta ja lapsen hoidosta on nimenomaan heillä, ei sinulla. Minun miehestänikin oli hienoa, kun nuori halusi asua hänen luonaan (=minulla), vaikka isä itse oli kaikki viikot poissa. Sinut kyllä syyllistetään, kun et jaksa, mutta eikö lapsen omien vanhempien tulisi olla juuri ne, joiden kuuluu jaksaa, eikä sinun. Miksi lapsen oma äiti saa väsyä, mutta sinä et. Olet tietoisesti valinnut lapsellisen miehen, mutta niin lapsen oma äitikin on tietoisesti valinnut, että synnyttää lapsensa!
Sinun pitää nyt olla sen verran itsekäs, että huolehdit ensin omasta itsestäsi ja vasta sitten muista. Oman hyvinvointisi turvaamisella sinä turvaat oman syntymättömän lapsesi hyvinvoinnin. Jos olet henkisesti aivan loppu jo synnytykseen mennessäsi, niin altistat itsesi synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Huomaat, että et jaksakaan hoitaa vauvaa ja siinä rinnalla myös miehesi pientä lasta ja olet entistä syvemmässä suossa. Kuka hoitaa sinun vauvaasi, kun sinä et enää jaksa? Älä suostu siihen, että vastuu toisen lapsesta on sinulla. Ei se ole, se on lapsen omilla vanhemmilla. Jos miehesi (tai lapsen oma äiti) eivät tätä seikkaa ymmärrä, niin hae ulkopuolista apua tilanteeseen. Mitä tapahtuu miehesi lapselle, jos teille tuleekin ero. Jääkö hän silloinkin sinun hoidettavaksesi, kun sinun on kerran pakko jaksaa hänet hoitaa? Meillä tilanne ratkesi sillä, että ulkopuolinen ihminen sanoi asian suoraan lapsen vanhemmille, että vastuu on heillä, ei minulla.
En lukenut muita kuin sinun viestisi mutta arvaan että olet saanut sekä hyvä neuvoja että räksytystä. No, karavaani kulkee vaikka rakit haukkuu.
Joku oli kirjoittanut vissiin että lapset ensin. Se on totta, ja nyt kun puhutaan noin kaksivuotiaasta lapsesta niin alkaa todella olla kiire. Useiden tutkimusten mukaan lapsen tunne-elämän kannalta tärkeimmät vuodet ovat ensimmäiset kolme vuotta.
Mitäs tykkäisit ajatuksesta että ottaisit asian puheeksi suvun kanssa, tarkoitan siis sinua ja miestäsi sekä miehesi vanhempia. Sopisitte yhdessä pelisäännöistä ja lupaisitte myös kaikki toimia niiden mukaisesti. Tavoite olisi se että tietyissä kiukku- tai ristiriita-tilanteissa te kaikki läheiset aikuiset toimisitte johdonmukaisesti samalla tavalla. Aina! Se loisi tälle parivuotiaalle turvallisuuden tunnetta ja antaisi hänelle mahdollisuuden tasapainoiseen kasvamiseen ja kehittymiseen. Muutoin olette kohta siinä tilanteessa että teillä on pieni lapsihallitsija.
Tosiasiahan on se, että kun teidän vauvanne syntyy, tämä parivuotias kokee asemansa uhatuksi ja kenties ihan syystäkin. Nyt on siis korkea aika toimia ja jos perheestänne muilla ei löydy ymmärrystä tai paukkuja toimia niin kai se sitten jää sinun hoidettavaksesi. Jos sen teet niin olet kyllä aikamoinen mimmi! Siihen ei nimittäin jokanainen pysty. Miehistä nyt puhumattakaan =)
Jaksamista ja onnellisempaa odotusta sinulle!
En lukenut muita kuin sinun viestisi mutta arvaan että olet saanut sekä hyvä neuvoja että räksytystä. No, karavaani kulkee vaikka rakit haukkuu.
Joku oli kirjoittanut vissiin että lapset ensin. Se on totta, ja nyt kun puhutaan noin kaksivuotiaasta lapsesta niin alkaa todella olla kiire. Useiden tutkimusten mukaan lapsen tunne-elämän kannalta tärkeimmät vuodet ovat ensimmäiset kolme vuotta.
Mitäs tykkäisit ajatuksesta että ottaisit asian puheeksi suvun kanssa, tarkoitan siis sinua ja miestäsi sekä miehesi vanhempia. Sopisitte yhdessä pelisäännöistä ja lupaisitte myös kaikki toimia niiden mukaisesti. Tavoite olisi se että tietyissä kiukku- tai ristiriita-tilanteissa te kaikki läheiset aikuiset toimisitte johdonmukaisesti samalla tavalla. Aina! Se loisi tälle parivuotiaalle turvallisuuden tunnetta ja antaisi hänelle mahdollisuuden tasapainoiseen kasvamiseen ja kehittymiseen. Muutoin olette kohta siinä tilanteessa että teillä on pieni lapsihallitsija.
Tosiasiahan on se, että kun teidän vauvanne syntyy, tämä parivuotias kokee asemansa uhatuksi ja kenties ihan syystäkin. Nyt on siis korkea aika toimia ja jos perheestänne muilla ei löydy ymmärrystä tai paukkuja toimia niin kai se sitten jää sinun hoidettavaksesi. Jos sen teet niin olet kyllä aikamoinen mimmi! Siihen ei nimittäin jokanainen pysty. Miehistä nyt puhumattakaan =)
Jaksamista ja onnellisempaa odotusta sinulle!
huolehtia "sinällään" miehesi lapsesta!! hän hoitakoon oman mukulansa jos on kerran keskustelematta sinun kanssasi hänet luokseen ottanut!! (vähentäköön harrastuksissaan käyntiä!!)
mutta se mikä on positiivista tuossa lapsen kiukkuamisessa on että jos lapsi näyttää tunteensa et ole hänelle ihan merkityksetön:) eli hän varmaankin pitää sinua "huoltajana" tietyllä tavalla. mutta!! sinä voit kyllä ainankin "yrittää" komentaa kasvattaa jos isälläkään ei kerran lasta kohtaan kiinostusta.
koita jaksaa!!
voi kyllä perheessä,oli sitten uusio-tai ydinperhe kyllä voi ajatella ja elämää rakentaa, että isi hoitaa edellisen liiton lapsen ja nykynen yhteisen..ketähän sekin sitten palvelee..
ymmärrän hyvin ap sinun tunteesi, ja sinulla siihen täysi oikeus, itsekkin koin ´raskausaikana suurta väsymystä,ja koko raskausajan melkeen jouduin levossa olemaan, kyllä suoraan tunnustan että väliin kun vaadittiin ties mitä joustoo exän tahdosta,tuntui ettei jaksa, ja oli myös voimaton olo kun tottehan sitä pientä nyyttiään jo masussakin ajattelee, ja tekee kaikkensa ettei riskejä tule!! sitten leimataan itsekkääksi etälapsen vihaajaksi, kun et mahdollista ylim.vierailuja hoitamalla jne..kun isikään ei aina pysty repeemään exän hoitoaikataulujen mukaan! päätin että kun minua itsekkääksi syyllistettiin, olen myös sitä, puhtaalla omalla tunnolla,niin metsä vastaa kuin sinne huutaa!! päätin että niin kauan kun minä olen se pahan alku ja juuri, en myöskään veny ja pauku, nyt sitten lapsi on täällä kun isäkin kotona, ja pieni vauvamme tarvitsee myös minua enmmän koko ajan!! välitän suuresti etälapsesta,ja hän saa olla meillä niin paljon kuin vaan mahdollista, ja en hänelle mieltäni osoita, sillä hänellä ei osaa eikä arpaa näihin tilanteisiin.
nyt vauvan syntymän jälkeen, on etis kokenut rajua mustasukkaisuutta, joka ihan normaalia, ja ihan puhumalla ja osoittamalla vaan päivä kerrallaan koitamme viestittää ettei kukaan ole viemässä isää lapselta, ei pikkusisko tai minäkään, ja kyllä se alkaa pikkuhiljaa kantaan hedelmää, kun vaan jaksaa kertoo ja selittää!! ja minun ja mieheni mielestä on ihan lunnollista ja hyväkin että oppii jakamaan isin huomioo hiukan, kun ollut aina niin kiinni isissä, ja tottahan ydinperheenkin lapset joutuvat usein jakamaan vanhempien huomion ja rakkauden sisarien kanssa, niin kyllä tämä ihan luonnollista on etälapsellekin!!
mutta toivon sulle ap jakseluja, kirjoita ihmeessä kuulumisia ja kiukutuksia, minä ainakin ymmärrän!!! älä välitä näistä katkerista ex rouvien kommenteista, heillehän ei ole elämässä mitään muuta kun kuin etälapsi ja ex mies, ja kuinka säätää heidän elämäänsä( hyvä että poikkeuksiakin löytyy =) ). ei nämä niin hyvät ja ainulaatuset äidit näe muiden lapsia, tai mitä saattvat perheelle aiheutta toiminnallaan!! kyllä se vielä voitoksi muuttuu teilläkin!!nauti vauvasta ja koita levätä!!! =)