Mikä ihme vaivaa anoppia, kun ei mene puhe perille? Ajat kun ovat muuttuneet siitä, kun hän ainokaistaan hoiti... Olen nyt imettänyt vauvaamme 5 kuukautta ja olen viimeiset 3 kuukautta kuunnellut sitä, kuinka maito ei varmaankaan riitä ja pitäis korviketta antaa ja kiinteitä, kuulemma neuvolan neuvot on aivan höpönhöpöä, että on se kumma kun vanhemman ja viisaamman neuvot ei kelpaa.
Joka puhelun aikana kysyy, että onko maito riittänyt tai sitten toteaa, että kyllä se varmaan kohta loppuu..
Poika on kasvanut kokoajan siinä kasvukäyrien keskilinjaa ja ollut täysin terve.
Siis ihan totta, neuvot kelpaa... joo, mutta... Raivostuttaa se, että mä olen aina väärässä ja vaikka millä todistaisin, ei vaikuta anopin mielipiteisiin.
Keskustelua ei synny, sanon olevani eri mieltä, niin saattaa anoppi vähän joskus myönnellä, mutta seuraavalla kerralla on taas sama virsi. Nyt on sentään unohtanut sokeriveden ja appelsiinimehun, tilalle on tullut uusi juttu. Kaupan purkkiruoat on kuulemma aivan humpuukia, pitää tehdä kaikki itse.
Minä olen nyt tehnyt itse ja olen myöskin syöttänyt kaupan soseita, riippuu tilanteesta, kumpaa syö, anoppi sanoi että pitää laittaa sekaan voita ja suolaa, että hänen pojalleen ei muu maistunut. Kun ilmoitin, että vauva ei suolaa eikä voita tarvitse, eikä ne ole sille terveellistä, voivotteli anoppi koko ruokailun ajan millaista mautonta moskaa minä lapsi paralle syötän.
Sellainen neuvo tuli myöskin, että ei saa liikaa pitää poikaa sylissä, oppii sylivauvaksi!
Mikä kumma siinä on että jotkut vanhemmat ihmiset luulevat olevansa aina oikeassa, eivätkä hyväksy mitään uusia asioita... Grr...
Joka puhelun aikana kysyy, että onko maito riittänyt tai sitten toteaa, että kyllä se varmaan kohta loppuu..
Poika on kasvanut kokoajan siinä kasvukäyrien keskilinjaa ja ollut täysin terve.
Siis ihan totta, neuvot kelpaa... joo, mutta... Raivostuttaa se, että mä olen aina väärässä ja vaikka millä todistaisin, ei vaikuta anopin mielipiteisiin.
Keskustelua ei synny, sanon olevani eri mieltä, niin saattaa anoppi vähän joskus myönnellä, mutta seuraavalla kerralla on taas sama virsi. Nyt on sentään unohtanut sokeriveden ja appelsiinimehun, tilalle on tullut uusi juttu. Kaupan purkkiruoat on kuulemma aivan humpuukia, pitää tehdä kaikki itse.
Minä olen nyt tehnyt itse ja olen myöskin syöttänyt kaupan soseita, riippuu tilanteesta, kumpaa syö, anoppi sanoi että pitää laittaa sekaan voita ja suolaa, että hänen pojalleen ei muu maistunut. Kun ilmoitin, että vauva ei suolaa eikä voita tarvitse, eikä ne ole sille terveellistä, voivotteli anoppi koko ruokailun ajan millaista mautonta moskaa minä lapsi paralle syötän.
Sellainen neuvo tuli myöskin, että ei saa liikaa pitää poikaa sylissä, oppii sylivauvaksi!
Mikä kumma siinä on että jotkut vanhemmat ihmiset luulevat olevansa aina oikeassa, eivätkä hyväksy mitään uusia asioita... Grr...
Vastaukset 14
Vanhimmat
se anopin-reppana siellä kiekuu. Kun on saanut yhden kasvatettua aikuiseksi asti niin kyllähän siinä jo kuvittelee varsinainen osaaja olevansa, päihittää opiskelleet ammatti-ihmiset mennen tullen.
Anna anopin säksättää, leiki oikein kiinnostunutta ja tee kuten haluat ja neuvolassa neuvotaan. Noita neuvojia kyllä piisaa... mutta hyvää kai ne kuitenkin loppujen lopuksi tarkoittaa.
Viisas anoppini sanoi aikanaan, että kaikki sinua sitten neuvovat. Ole ystävällisen näköinen vaan ja myöntele, ja sitten teet kuten parhaaksi näet.
Kaikki ovat tyytyväisiä.
Pistä sinäkin anopillesi valkoisia valheita, myöntele ja ole samaa mieltä.
Rauhoittuu.
Onko kaikki miniät ja nuoret nykyään niin tiukkapipoja että kaikesta täytyy valittaa.
Eikö järki sano että sitä voi antaa juttujen mennä toisesta korvasti sisään ja toisesta ulos.
Niin on tehty minun nuoruudessani ja hyvin on toiminut.
Ei aina tarvitse lyödä jauhoja suuhun, nuorten olisi hyvä opetella kunnioittamaan vanhempia ihmisiä niinkuin ennen tehtiin.
Nimimerkki: paskamaisesta miniästä kokemusta!
ansaita se kunnioitus. Ei se lnkea niinkuin manulle illallinen. Vai miksi pitäisi kaikkia kunnioitaa,vaikka aihetta ei anneta?!
pitää tehdä, vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa, he ovat kunnioituksen ansainneet jo.
Jos ihmisessä tai hänen teoissaan ei ole mitään kunnioitettavaa, ei pelkkä ikä ole mikään kunnioituksen kriteeri.
Mielestäni peruslähtökohta on, että jokaista ihmistä tulee kunnioittaa. Vanhaa, nuorta, lasta, miniää, anoppia, appea .. ihan jokaista. Ja se kunnioittaminen tarkoittaa mm. sitä, että toista kohdellaan hyvin ja arvostavasti. Ei loukata eikä ylitetä tiettyjä rajoja.
Mutta jos käyttäytyy huonosti (es loukkaa toista sanoilla tai teoilla, päällepäsmäröi, kävelee yli, mitätöi) niin sen kunnoituksen menettää hyvin helposti ja mielestäni ihan syystä. Ja menetettyä kunnioitusta on vaikeaa saada takaisin.
Olen itse anoppi ja oppinut anopiltani, millainen anoppi voi pahimmillaan olla, jos puuttuu liikaa nuorten elämään. Oli vaihe, jolloin en enää vastannut puhelimeen, pelkäsin, että anoppi soittaa - puhelu kesti aina vähintään tunnin, kesti, vaikka minulla olisi ollut muutakin tekemistä. Lopetin siis puhelimessa puhumisen.
Mieheni sai hoitaa suhteet äitiinsä. Anopin tytär sai saman kohtelun kuin minäkin, mitäpä me olisimme osanneet.
Anoppi puuttui sisustukseenkin. Minä tein päinvastoin kuin neuvoi. Kuuntelin sujuvasti, en kinannut - se muuten auttaa. Tekee sitten niinkuin itse haluaa.
Kerrotte anopille, että ette hyväksy hänen jatkuvaa puuttumistaan teidän elämäänne. Kysytte neuvoa, jos sitä haluatte. Omia mielipiteitä saa esittää, mutta ei pidä luulla, että ne omat mielipiteet ovat se ainoa totuus.
Monta kertaa asian esittämistapa auttaa. Jos ottaa asenteen: minä tiedän parhaiten, te ette osaa.., siihen syntyy vastustus, vaikka itse asia olisikin ok.
Älä jatkuvasti todistele mitään anopille, ei sinun tarvitse. Et ole hänelle tilivelvollinen.
Jos tuollainen teidän asioihinne puuttuminen jatkuu pitkään, siihen on puututtava kovalla kädellä. On pakko ilmoittaa, että nyt riitti!
Se voi nimittäin olla henkisesti rankkaa sekä sinulle, että miehellesi ja aiheuttaa riitoja, turhia riitoja.
Itse anoppina olen yrittänyt auttaa, kun apua tarvitaan, neuvoa, kun neuvoa tai mielipidettä kysytään. Muuten en puutu heidän elämäänsä.
Olen hyvin varovainen sanoissani.
Miniälle sanoinkin, kun hän puhui, että oma äitinsä sanoi sitä ja tätä, että yrittäkää ymmärtää, hyväähän äidit ja anopit tarkoittavat, yrittävät neuvoa, ettei kaikkien tarvitsisi tehdä samoja virheitä.
Maailma muuttuu ja tieto lisääntyy. Nykyiset neuvolan ohjeet ovat aivan erilaisia, kuin kun meillä oli vauva. Puutteita oli silloin (ohjeissa) ja puutteita on nytkin. Eletään aina senhetkisen tiedon valossa. Maalaisjärkeä on lupa käyttää. Itse aikanaan jätin neuvolassa kertomatta, että poika sai ihottumaa keitetystä porkkanasta. Ei sitä olisi siihen aikaan ymmärretty. Jätin porkkanan pois, asia hoitui.
Olisiko neuvolassa ohjekirjaa vauvan ruokailusta?
Sellaisen voisi antaa anopille luettavaksi, voisi syyttää neuvolaa ''vääristä'' ohjeista, kuten tuo suolan käyttö :-)
Tässä oli paljon oikeata asiaa. Varteenotettavia neuvoja niin vanhemmille kuin nuoremmillekin.
Silloin kun itse olin nuori äiti, niin tilanne oli se, että anoppi löysi herkästi vikaa lähes kaikista toimistani. Eikä suinkaan epäröinyt paukuttaa niitä "virheitäni" heti päin kasvojani.
Yritin ymmärtää häntä. Ihan oikeasti hän tarkoitti hyvää. Ja yritin käyttää sitä neuvoa, että antaa puhua - toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Järki sanoi näin, mutta tunne sanoi toisin. Ja tunne on aina totta, eikä tunteita voi määrätä.
Tunne siis sanoi, että olin kovin kovin loukkaantunut. Ja jos eräänlainen auktoriteetti eli isoäiti jatkuvasti loukkaa lapsen äitiä, niin se ei tuo mitään hyvää tullessaan. Suhteista ei voi tulla oikeasti läheisiä ja luottamuksellisia.
Puheillaan ja huomautuksillaan anoppi varmaan yritti koulia minusta parempaa äitiä, mutta vaikutus oli päinvastainen. Minulta meni paljon voimia sen hänen aiheuttamansa mielipahan ja loukkausten ylittämiseen. Jos hän olisi katsonut minun äitiyttäni suopein silmin , niin hän olisi ehkä nähnyt siinä jotakin hyvää. Jos hän olisi antanut siitä hyvästä jonkin mukavan kommentin, niin se olisi vahvistanut minua äitinä. Olisin saanut uskoa selviäväni siitä savotasta. Ja se olisi tehnyt minusta paremman ja vahvemman äidin.
Jos saan vielä arvioida itseäni, niin tunnen selvinneeni äidin osasta ihan OK. Vanhin lapsista alkaa aikuistua ja muutkin jo nuorisoa. Mutta jos mietin niitä anopin sivaltavia kommentteja, joita olen vuosien varrella saanut yllin kyllin, niin ne ovat tosiaan kuluttaneet minua, vieneet paljon voimia. Voi olla, että niissä sanomisissa on ollut totuuden siemeniäkin, mutta viisasta niiden suoltaminen ei ole. Ja neuvoa en ole kysynyt kertaakaan, kun pyytämättä sitä päsmäröintiä on tullut tuutin täydeltä. Muuten olisin varmaan kysynytkin yhtä ja toista.
Meillä on anopin kanssa sukset ristissä juuri sen takia, kun joka ikisestä asiasta täytyy olla erimieltä! Se on niin negatiivinen ja luulee tietävänsä kaiken, huom hänellä on vain yksi lapsi. Kaikki mitä yritän, on turhaa, mistään ei tule kehuja, mihkään asiaan ei saa tukea. Yritin antaa olla ja unohtaa, mutta sitten tuli viimeinen pisara ja tässä sitä nyt ollaan.
No, anoppi se tässä häviää, en minä, onneksi mieheni ymmärtää minua, ja tuntee äitinsä, joten ei tarvitse hänen kanssaan tapella. Oikeasti, ei mun mielenterveys ois enää kestäny hetkeäkään..ei kenenkään kestä jatkuvaa negatiivisuutta, epäilyä ja pottuilua.
Tsemppiä kaikille, jotka painiskelevat anoppinsa kanssa!
asiasta anoppisi kanssa.
Jos anoppi ja miniä riitelevät, on todella typerää sotkea siihen se riitelyn syy, joka tahtomattaan siinä välissä on, eli mies.
Siinähän sysää vastuun ulkopuoliselle ja samalla kaiken sen pahan mielen mitä hänelle siitä aiheutuu.
Anopit ja miniät siis riidelkää keskenänne jos on pakko riidellä, antakaa edes siinä suhteen miehen olla rauhassa. Tuskin kukaan mies haluaa osallistua moiseen akkojen kiistaan.
Nainen menee naimisiin miehen kanssa, ei tämän äidin kanssa. Naisella ei ole mitään sukulaissuhdetta miehen äitiin. Naisella on oma äiti ja oma isä, jos ovat elossa. Miehellä samoin.
Jos anoppi on hyökkäävä, ei se tarkoita että molemmat riitelevät. On ihmisiä, jotka pystyvät yksikseenkin riitelemään kaikkien kanssa.
On myös ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä kaiken, muut ovat aina väärässä.
Jokaisella ihmisellä pitää olla oma itsenäinen elämänsä, siihen ei passaa anopin, appiukon, tai omien vanhempien puuttua.
Jos eivät tätä ymmärrä, se on heille kerrottava.
Paras kertoja on yleensä heidän oma lapsensa.
Meillä ainakin toimi näin. Anoppi sitä paitsi kuunteli poikansa mielipiteitä ja arvosti niitä. Tyttärensä mielipiteille ei paljon painoarvoa antanut, miniästä nyt puhumattakaan.
Silti, muilla osa-alueilla tulimme hyvin anopin kanssa juttuun.
Jokainen toimii niinkuin parhaaksi näkee, mutta nuorille sanoisin: vetäkää yhtä köyttä perheenä ja olkaa toistenne tukena.
ulos, siinä motto. Oma anoppini, joka ei koskaan kyennyt imettämään omaa ainukaista lastaan, jakeli imetysneuvojansa minulle auliisti. Ja jokaikisessä keskustelussa muistutti minua, että kohta se maito loppuu, ihan varmasti loppuu. Ja haukkui minua ties miksi, kun annoin lapselle liian usein ruokaa.
En halunnut aiheuttaa riitaa, joten kuuntelin jaarituksia hiljaan ja yritin olla välittämättä anopin puheista. Imetin aina niin, ettei muita ollut läsnä, jos oli vieraita. Jossain vaiheessa, kun anoppi huomasi, ettei hänen oppinsa mene perille, hänkin vähän hiljensi tahtia. Ja sitten kun vauva joi pullosta maitoa, annoin anopin syöttää, kun hän selvästi sitä halusi.
Tuossa edellä oli kommentti, että älkää sekoittako puolisoa anopin ja miniän välisiin juttuihin... No riippuu tietysti mista riidellään/ ollaan eri mieltä, mutta jos on kyse lapsen/ lapsenlapsen kasvatuksesta/ hoidosta on se tietääkseni myöskin miehen asia.
Mä olen tehnytkin aika pitkälti niin, että annan mennä toisesta korvasta ulos jutut, mutta kun aina samat asiat jauhetaan uudelleen. Onneks mies saa välillä jotain asioita hetkeksi menemään perille... Kunnioitan kyllä vanhempia ihmisiä, kuin myös nuorempiakin, mutta sellaiset jotka väheksyvät ja jyräävät toisia ihmisiä, minä en välitä kovinkaan paljoa kunnioittaa... ne menevät sieltä toisesta korvasta ulos.
Jotenkin harmillisinta on sellainen käytös, että myönnellään joo joo, kun sanon vaikka että kylpyveden pitäis olla noin 37 asteista (anopin mielestä viileämpää), saattaa se sanoa, että niin joo... sit taas seuraavalla kerralla se taas ottaa puheeksi, että liian kuumassa vedessä pesen pojan... Sama koskee syöttämistä, kuulemma liian usein meilläkin syötetään... äh tätä taas vois jatkaa vaik kuinka pitkään, mut olkoot :)
Että tällainen vuodatus, anteeksi nyt vain palstan mariseva aihepoliisi, minä uusavuton äiti täällä kitisen väärällä palstalla ;))))
Hyvää jatkoa kaikille isovanhemmille, kukaan teitä ei ole kieltänyt kirjoittamasta omia kiinnostavia asioitanne tänne. Minun oloa ainakin helpotti, kun sai vähän kirjoittaa pahaa pois. Anopissa on myös hyviäkin puolia, niinkuin meissä kaikissa ;)