Hei!
Onko muilla samanlaisia kokemuksia.
Tänä aamuna 4 aikaan housuun lirahti ilmeisestikin lapsivettä. Samalla imeisesti limatulppa alkoi irrota.
Soitto synnärille ja sitten lähdettiin. Nyt koko päivän kävellessä hieman lapsivettä tirahtelee ja edelleen vessassa käydessä sitä limaa irtoaa.
Lääkärikin tutki ja uskalsi päästää kotiin vaikka en sitä pyytänyt. Lapsivesi oli kuulema vähentynyt mutta kohdussa sitä edelleen oli.
Aamulla pitäisi mennä sitten takaisin ja varmaan synnytys käynnistetään. Lapsen liikkeitä pitää nyt seurata.
Hieman pelottaa olla kotona kun ei tiedä itse mitä vauvalle kuuluu.
Vastatkaa jos ollut samanlaisia kokemuksia. Kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäys äskeiseen. Olen siis viikoilla 34 5
Taidan olla hieman sekaisin. Siis 38 5.
Sulla ilm korkea lapsiveden meno ts pieni repeämä sikökalvossa jossain ylempänä. Synnytys käynnistynee parin vrk:n sisään. Mulla ollu joka kerta toi sama. Tulehdusriski on tosi pieni verrattuna siihen jos ois alhaalta revennyt. Suihkuttele silti wc käynneillä. Ja puhdas pyllynalunen jos saunot.
Sitte ku alkaa tulla pikkusuppareita voit, jos tuntuu tarpeelliselta, tehostaa suppareita kyykkimällä etukumarassa reidet ihan auki. Voit vielä painaa lasta alaspäin supparien aikana kevyesti pallealla. Nimittäin toi korkea lapsiveden meno saattaa hidastaa synnytystä, jos joka supparilla tuntuu ettei tapahdu muuta, kuin pirskahtelee lapsivettä. Silloin supparin teho ei kohdistu oikein hyvin kohdun kaulaan.
Kun synnytys on käynnistynyt, jos haluat nopeasti tehoa lisää, kannattaa ehkä antaa puhkaista kalvot. Jos sanovat, ettei ole vielä laskeutunut, eikä tunnu kalvoja, voit siinä pedillä yrittää istua etukumarassa ja taas painaa lasta alemmas pallealla. Itse jouduin kerran ( vettä tuli tosi runsaasti, mutta alhaalta oli kalvot ehjät) vuorokaudeksi uuvuttavaan ja tehottomaan oksitosiinitiputukseen. Viimein eräs nuorehko lääkäri uskoi, kun sanoin että kalvot on ehjät ja puhkaisi ne, jolloin synnytys käynnistyi kunnolla.
En halua pelotella, vaan tiedottaa. Jos näistä ois sulle tai jollekin muulle apua.
Ekassa synnytyksessäni lapsiveden lirahduksesta meni vain kaksi tuntia käynnistymiseen. Sujui muutenkin vauhdikkaasti. Onnea synnytykseen. Ilmoittelethan miten menee, kun ehdit?
Että ei ole kiirettä niin kauan kun lapsivesi on kirkasta, sulla ei nouse kuume ja vauveli tuntuu liikkuvan. ( tosin liikkuminen vähenee, jos pää on kiinnittynyt) Jos jotain huolestuttavaa ilmenee, kannattaa soittaa sinne synnärille.