En tiedä onko kategoria oikea mutta tunnen suurta tarvetta avautua tilanteestani jollekin ulkopuoliselle taholle.
Asuin oman vanhempani kanssa kolmetoistavuotiaaksi asti.
Vajaan yhdeksän vanhana sain sisaruksen, jonka tarhaan vieminen, vaippojen vaihtaminen ja hoitaminen oli "sisaruksen" perusvelvollisuus.
Murrosikäni astuessa kuvioihin nousi pintaan myös silmitön viha huoltajani alkoholinkäyttöä vastaan. Kuukausia kestäneen helvetin jälkeen todettiin lapsi-vanhempi suhteemme olevan liian tulehtunut perhetyöstä ja muista tukitoimenpiteistä huolimatta, ja minut huostaanotettiin.
Pieni sisarukseni, jota olen omana lapsenani vuosikaudet hoitanut, on siitä asti saanut kasvaa alakoululaiseksi ilman puhtaita vaatteita, säädyllistä kasvatusta ympäristössä, jossa alkoholin nauttiminen ja tuntemattomat ihmiset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Toisinaan olen pystynyt olemaan ajattelematta tilannetta mutta tunnen silmitöntä ikävää ja huolta pikkuistani kohtaan.
Useita vuosia olen taistellut sisarukseni kohtaloa vastaan. Aluksi minulle kerrottiin ettei huolehtiminen ole minun asiani, tukityötä tehdään ja tilannetta tarkkaillaan ja kaikki on hyvin. Sisarukseni asiat eivät kuulu minulle.
Toisinaan vanhempani alkoholinkäytön takia ilmenee akuutteja tilanteita, joista kuulen toisten tahojen kautta (naapurit ym. tutut), ja kun tiukkaan miksi näin on päässyt tapahtumaan, saan kuulla että tukityö on lopetettu koska kaikki on tarkastellulla ajanjaksolla ollut hyvin.
Useamman kuin kerran olen ottanut sosiaalityöntekijääni yhteyttä, ja kun aika on saatu on sosiaalityöntekijä saapunut paikalle pelikorttien kanssa ja kuitannut asiat sillä että kaikki on hyvin sisaruksellani mutta entäs mitäs minulle kuuluu, puhutaan siitä miltä sinusta tuntuu.
Omasta ja sukulaisteni sinnikkyydestä johtuen entisen kotini ongelmat on jo myönnetty, mutta kun olen kertonut että vanhempani on toiminut vastoin lakia (esim. jättänyt sisaruksen yksin), kerrotaan että tarvitaan konkreettisempia todisteita huostaanottoa varten.
2-promillen humala ei ole tarpeeksi hyvä syy ollut niinä kertoina kun naapurit ovat poliisin soittaneet, lapsi on jätetty kotiin. Vanhempani päihtyneet puhelut sosiaali- perhetyön- ja oman laitokseni työntekijöille eivät ole tarpeeksi konkreettista.
Kerta toisensa jälkeen lapsi on viety sukulaisille turvaan, ja hän on ollut valmis kertomaan vanhempansa alkoholinkäytöstä (nuoresta iästään huolimatta), mutta tilanne on päättynyt siihen että kukaan ei kuuntele ja lapsi viedään kotiin manipuloitavaksi, että jos kerrot niin joudut lastenkotiin loppuelämäksesi.
Nyt vanhempani ei ole päästänyt humalatilansa takia lasta kotiinsa, jonka jälkeen lapsi on viety sukulaisilleen tilanteen jälkeen, jossa lapsi on joutunut todistamaan vanhempansa uhkaavan tappaa lapsen ja mukana olleen sukulaisen. Seuraavana arkipäivänä sosiaalityöntekijä oli liian kiireinen ottaakseen yhteyttä ja kertoakseen miten menetellä, toisen lasta kun ei saa lain mukaan käydä itselleen nappaamassa, ja toisaalta taas lapsen jättäminen turvattomiin olosuhteisiin on luvatonta.
Vasta vihainen yhteydenottomme aikaansaamattoman sosiaalityöntekijän esimieheen on saanut vastauksen ja on johtanut lapsen kiireelliseen huostaanottoon.
Nyt on selvinnyt että esimerkiksi kouluun ei ole otettu sosiaalitoimen tai perhetyöntekijöiden nimissä, ja kyselty miten lapsi voi, vaikka kivenkovaan on väitetty että mitään vakavaa ei ole ilmennyt, vaikka sisarukseni on mm. lyönyt useita oppilaita niin että on verta tullut nenästä ja ollut todella paljon poissa eikä tee läksyjä tai omaa asianmukaisia kouluvarusteita. Nyt kun olemme olleet kouluun yhteydessä he ovat olleet helpottuneita, kun ovat olleet neuvottomia sen suhteen mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteyttä.
Kiireellinen huostaanotto on tehty kerran aikaisemmin eikä ole pitkällä tähtäimellä johtanut mihinkään, joten en usko että sisarukseni kärsimykset ovat vielä ohi. Näin ollen minäkään en pääse aloittamaan elämää johon kuuluisivat normaalin ihmisen huolet eikä se, että joudun pelossa odottaa mitä minulle tärkein ihminen joutuu seuraavaksi kärsiä.
Vuosikaudet olen seurannut lapsen muuttumista syrjäytyneeksi, hän ei tule toimeen yleisillä paikoilla ym. eikä osaa edes pukea päälleen tai vaihtaa likaisia vaatteita vaikka on jo ala-asteella. Ennen sisarukseni jaksoi edes tapella ja kiukutella, nyt hän haluaa vain lukea kirjaa ja on hiljaa ja mieluiten omissa maailmoissaan.
Voihan olla että sosiaalityöntekijä on kiireinen, mutta asiaa on nyt kolme vuotta puitu ja kaikki tahot joiden kanssa olen keskustellut ovat todenneet ettei sisarukseni paikka ole kotona, mutta heidän kätensä ovat sidotut, sosiaalityöntekijä päättää.
Minusta on epäreilua, suorastaan uskomatonta, että ihmisiä, joilla on valta päättää sisareni tulevaisuuden suunnasta, eivät ole tehneet asian eteen käytännössä mitään, ainakaan siinä määrin että siitä olisi oikeasti ollut apua.
Olen lopussa enkä enää tiedä mitä tehdä kun tilanne vain pitkittyy ja pitkittyy. Mitä voi enää tehdä kun lapsen toinen vanhempi, minä ja muutama toinen lähisukulainen olemme tehneet kaikkemme lapsen saamiseksi turhaa.
Pitkäaikainen huostaanotto ei ehkä ole oikea vastaanotto mutta tukiperheestä eikä perhetyöstä ole ollut apua.
Mitä täytyy tapahtua että lapsen kotiolot ovat "tarpeeksi huonot" että asiaan puututaan sen vaatimalla tavalla?
Asuin oman vanhempani kanssa kolmetoistavuotiaaksi asti.
Vajaan yhdeksän vanhana sain sisaruksen, jonka tarhaan vieminen, vaippojen vaihtaminen ja hoitaminen oli "sisaruksen" perusvelvollisuus.
Murrosikäni astuessa kuvioihin nousi pintaan myös silmitön viha huoltajani alkoholinkäyttöä vastaan. Kuukausia kestäneen helvetin jälkeen todettiin lapsi-vanhempi suhteemme olevan liian tulehtunut perhetyöstä ja muista tukitoimenpiteistä huolimatta, ja minut huostaanotettiin.
Pieni sisarukseni, jota olen omana lapsenani vuosikaudet hoitanut, on siitä asti saanut kasvaa alakoululaiseksi ilman puhtaita vaatteita, säädyllistä kasvatusta ympäristössä, jossa alkoholin nauttiminen ja tuntemattomat ihmiset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Toisinaan olen pystynyt olemaan ajattelematta tilannetta mutta tunnen silmitöntä ikävää ja huolta pikkuistani kohtaan.
Useita vuosia olen taistellut sisarukseni kohtaloa vastaan. Aluksi minulle kerrottiin ettei huolehtiminen ole minun asiani, tukityötä tehdään ja tilannetta tarkkaillaan ja kaikki on hyvin. Sisarukseni asiat eivät kuulu minulle.
Toisinaan vanhempani alkoholinkäytön takia ilmenee akuutteja tilanteita, joista kuulen toisten tahojen kautta (naapurit ym. tutut), ja kun tiukkaan miksi näin on päässyt tapahtumaan, saan kuulla että tukityö on lopetettu koska kaikki on tarkastellulla ajanjaksolla ollut hyvin.
Useamman kuin kerran olen ottanut sosiaalityöntekijääni yhteyttä, ja kun aika on saatu on sosiaalityöntekijä saapunut paikalle pelikorttien kanssa ja kuitannut asiat sillä että kaikki on hyvin sisaruksellani mutta entäs mitäs minulle kuuluu, puhutaan siitä miltä sinusta tuntuu.
Omasta ja sukulaisteni sinnikkyydestä johtuen entisen kotini ongelmat on jo myönnetty, mutta kun olen kertonut että vanhempani on toiminut vastoin lakia (esim. jättänyt sisaruksen yksin), kerrotaan että tarvitaan konkreettisempia todisteita huostaanottoa varten.
2-promillen humala ei ole tarpeeksi hyvä syy ollut niinä kertoina kun naapurit ovat poliisin soittaneet, lapsi on jätetty kotiin. Vanhempani päihtyneet puhelut sosiaali- perhetyön- ja oman laitokseni työntekijöille eivät ole tarpeeksi konkreettista.
Kerta toisensa jälkeen lapsi on viety sukulaisille turvaan, ja hän on ollut valmis kertomaan vanhempansa alkoholinkäytöstä (nuoresta iästään huolimatta), mutta tilanne on päättynyt siihen että kukaan ei kuuntele ja lapsi viedään kotiin manipuloitavaksi, että jos kerrot niin joudut lastenkotiin loppuelämäksesi.
Nyt vanhempani ei ole päästänyt humalatilansa takia lasta kotiinsa, jonka jälkeen lapsi on viety sukulaisilleen tilanteen jälkeen, jossa lapsi on joutunut todistamaan vanhempansa uhkaavan tappaa lapsen ja mukana olleen sukulaisen. Seuraavana arkipäivänä sosiaalityöntekijä oli liian kiireinen ottaakseen yhteyttä ja kertoakseen miten menetellä, toisen lasta kun ei saa lain mukaan käydä itselleen nappaamassa, ja toisaalta taas lapsen jättäminen turvattomiin olosuhteisiin on luvatonta.
Vasta vihainen yhteydenottomme aikaansaamattoman sosiaalityöntekijän esimieheen on saanut vastauksen ja on johtanut lapsen kiireelliseen huostaanottoon.
Nyt on selvinnyt että esimerkiksi kouluun ei ole otettu sosiaalitoimen tai perhetyöntekijöiden nimissä, ja kyselty miten lapsi voi, vaikka kivenkovaan on väitetty että mitään vakavaa ei ole ilmennyt, vaikka sisarukseni on mm. lyönyt useita oppilaita niin että on verta tullut nenästä ja ollut todella paljon poissa eikä tee läksyjä tai omaa asianmukaisia kouluvarusteita. Nyt kun olemme olleet kouluun yhteydessä he ovat olleet helpottuneita, kun ovat olleet neuvottomia sen suhteen mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteyttä.
Kiireellinen huostaanotto on tehty kerran aikaisemmin eikä ole pitkällä tähtäimellä johtanut mihinkään, joten en usko että sisarukseni kärsimykset ovat vielä ohi. Näin ollen minäkään en pääse aloittamaan elämää johon kuuluisivat normaalin ihmisen huolet eikä se, että joudun pelossa odottaa mitä minulle tärkein ihminen joutuu seuraavaksi kärsiä.
Vuosikaudet olen seurannut lapsen muuttumista syrjäytyneeksi, hän ei tule toimeen yleisillä paikoilla ym. eikä osaa edes pukea päälleen tai vaihtaa likaisia vaatteita vaikka on jo ala-asteella. Ennen sisarukseni jaksoi edes tapella ja kiukutella, nyt hän haluaa vain lukea kirjaa ja on hiljaa ja mieluiten omissa maailmoissaan.
Voihan olla että sosiaalityöntekijä on kiireinen, mutta asiaa on nyt kolme vuotta puitu ja kaikki tahot joiden kanssa olen keskustellut ovat todenneet ettei sisarukseni paikka ole kotona, mutta heidän kätensä ovat sidotut, sosiaalityöntekijä päättää.
Minusta on epäreilua, suorastaan uskomatonta, että ihmisiä, joilla on valta päättää sisareni tulevaisuuden suunnasta, eivät ole tehneet asian eteen käytännössä mitään, ainakaan siinä määrin että siitä olisi oikeasti ollut apua.
Olen lopussa enkä enää tiedä mitä tehdä kun tilanne vain pitkittyy ja pitkittyy. Mitä voi enää tehdä kun lapsen toinen vanhempi, minä ja muutama toinen lähisukulainen olemme tehneet kaikkemme lapsen saamiseksi turhaa.
Pitkäaikainen huostaanotto ei ehkä ole oikea vastaanotto mutta tukiperheestä eikä perhetyöstä ole ollut apua.
Mitä täytyy tapahtua että lapsen kotiolot ovat "tarpeeksi huonot" että asiaan puututaan sen vaatimalla tavalla?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka tollaista soopaa jaksaa lukea?
himaas urpo!!
Omat kokemukseni saada lapsailleni kohtuullisemmat olot lastensuojelun kautta,ovat todella hunot.
On olemassa eräänlainen totaali byrokratia nimeltä
lastensuojelu.Mutta sillä ei ole mitään tekemistä
itse lapsen suojelun kanssa.Itse ja omatoimisesti sain lapset huostaani ja nyt lapsilla tietenkin asiat kovasti hyvin.Juuri tuo byrokratia on minusta
se suurin lastensuojelun este ja toinen on sosiaalityöntekijöiden asenne,jonka nimittäminen aktiiviseksi lapsen parasta ajattelevaksi,on lähinnä sairasta huumoria.Yh isänä olen itse taistellut omin käsin lapsille kohtuullisen elämän ja tulevaisuuden.Edes pyytäen en ole mitään
tukea lastensuojelusta saanut koskaan.Onneksi on
ollut itsellä voimia ja uskoa,rakkautta lapsiin.
Jos tässä maassa on lapsilla ongelmia,niin iso kiitos siitä täysin toimimattoman,byrokraattisen lastensuojelun.
olisiko mahdollista, että sinä jonkun välittävän sukulaisen avulla esim. kävisitte jonkun pätevän, tällaisiin asioihin erikoistuneen lakimiehen luona, saisitte siten juridista apua asiassanne? Useinhan nämä viranomaiset uskovat sitä, joka panee heidät uskomaan.
Muuten, olemalla tukena nyt kun siskolla on vaikeaa, teet erittäin arvokkaan teon, joka tulee kantamaan. Uskon, että siskosi otetaan kyllä huostaan, siis pois vanhemmiltanne, jotka eivät selvästi kykene hoitamaan velvollisuuksiaan.
Nostan hattua sinulle, vaikutat sinnikkäältä nuorelta naiselta!
kirjoitit. Hyvä että lapsella on ihmisiä, jotka välittävät hänestä. Nyt vaan dokumentoikaa. Mustaa valkoselle, videoita ja nauhoitteita. ja aina on nimettömät puhelinsoitot. Huolehdi itsestäsi ja anna aikaa lapslle. Periaatteessa hän saattaa selviytyä juoposta äidistä huolimatta, kunhan te muut olette olemassa ja autatte. -----mutta joskus huostaan otto on tarpeen. Jos tukitoimet ei riitä, niin...
minä ja lapseni olemme odottaneet toimeentulotukea yli kolme viikkoa. Olemme pitkäaikaisia asiakkaita, päätöstä ei siis pidä odotella.
Mulla on 8e rahaa yli viikoksi, ja laitoin siitä sähköpostia sosiaalityöntekijälle... lopputulos on luultavavasti joku huostaanoton tapainen.
Tai sitten sieltä ei kuulu mitään. Lapsi eis saa ruokaa, tämä on lapsen edun mukaista todella, kiitos sossuntädit että huolehditte hyvinvoinnistamme!!
Eikä tähän viestiin auta alkaa kirjoittelemaan etten osaa huolehtia taloudesta, toimeentulotuki päätöksen pitäisi tulla 2 viikossa, kiireellisinä aikoina.
Laskin sen varaan... mutta eipä auta.
Eräs tuttuni jolla on lapset lastensuojelun tarkkailussa.... hän jätti vuokrat maksamatta yksityisenhammashoidon ja uuden telkkarin hankinnan takia. No sossu maksoi puuttuvat rahat 3 päivässä tilille. Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä....
Että tallainen suomi meillä on!!
olen todella pahoillani että tällästä on päässyt käymään.. itse olemme sossujen kans taistellut reilu vuoden pikkusisaruksistani.. tosin ei alkoholi liity asiaan mutta väkivalta kyllä.. sossujen mielestä lasten paikka on äidillä, vaikka mitä olisi.. lapset on tarpeeksi vanhoja itse ilmoittamaan mielipiteensä, ja pystyy perustella asiansa ja kantansa, mutta koska sossujen suhteet äitiin, sekä muihin päättäjiin on niin hyvät(roolia vetämällä)niin äiti pystyy puhumalla saamaan lapset pidettyä luonaan.. sossut on tehny kymmeniä virkavirheitä täällä, mutta kukaan ei kuuntele meitä.. pitää vaan odottaa siihen asti kunnes lapset on niin vanhoja että saavat tulla takaisin kotiin.. toivottavasti sillon ei ole liian myöhäistä..!
toivon sinne sisua ja jaksamista.. älä luovuta! oikeus tulee vielä tapahtumaan.. vaikka se vie aikaa ja voimia, niin se tapahtuu.. sitten helvetti alkaa vanhemmalla kun lapsi ei enää halua olla misään tekemisissä sen kans..