Niin paljon kun yrittää ymmärtää meidän luonnetta..
Ei siihen yksinkertaisesti riitä lyhyt tutustuminen.
yksinkertaisesti skorp. on sellainen ylimielinen mulkku lyhyen tuntemisen aikaan...
sehän puolustautuu jos kokee ihmisen urkkivan hänen
asioitaan ja sehän johtuu urkkijan omahyväisyydestä, mutta aina ihmisen olen ymmärtänyt sanovan kenestä tahansa olevan hieno ihminen ja varsinkin skorpionista että on rakastettava ja sympaattinen (ystävänä). tottakai se tuntuu inhottavalta jos skorppioni torjuu ilkeästi uudet ihmiset, mutta ei se tee kenestäkään huonompaa. Aidosta tunneilmaisusta me välitämme, tässä kansassa se on usein ennenkuulumatonta, niin pieni shokki on ymmärrettävää. Totta että suomessa skorppionien menneisyys on karua omalla tavallaan jos he/me tarvitsimme rakkaudenosoituksia hieman enemmän kuin muiden merkkien omaavat. Ja seksuaalisena sekä aktiivisena ajattelijana olen ainakin itse kärsimätön, silloin tarvitaan muilta kärsivällisyyttä suhteessa kuin suhteessa. Kaikkien on vain omatoimisesti oltava oma itsensä
ja aina muistettava pitää oma reviirinsä sekä olla
se kova persoona, kaikki omalla tavallaan. Ei kenenkään kanssa kannata leikkiä vaan oltava rehellinen, ainakin sitä minä arvostan ihmisessä,, vaikka kiiruhdan... En itse ymmärrä ihmisiä jotka ovat katkeria minulle jos heidän elämänsä on kolkkoa ja silleen. Ei minullakaan ole helppoa, (itsekeskeiset mulkut). Tuntuu kuin aina vaan ymmärrettäisiin väärin. Meille annettin tämä tietty aika elämässä ja sorpionit ymmärtävät sen ehkä liiankin hyvin, siksi on aina mielessä olla totuudenmukainen ja keskittyä muiden tunteisiin eikä omiin, se tuo onnen jos toisen muurin pystyy haudata ja osallistua hänen elämäänsä vilpittömyydellä. Skorppionit pelkäävät tulla ulos
kuorestaan(pistin kramppaa :). "se on autuas joka palvelee hyvää". Unohtakaa kaikki muu hömpötus,, ei meillä kuitenkaan ole aikaa siihen kaikkeen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
siis mitä sinä halusitkaan kertoa meille jutullasi, mie en ainakaan ymmärtänyt hen mittään .....paitsi sen mulkun no hö
*askaa. Skorppari jos mikä on lojaali jos se on sen arvosta. Ehkei se ollut aloittajalle.