Hakisin masennukseeni apua, mutta palkään yli kaiken joutuvani ns "pakkohoitoon". En tahdo osastolle. Ystäväni on ollut osastolla, ja se mitä hän sieltä kertoi, ei ollut mieluisaa kuultavaa. (vaikka siellä ei mitään hirveyksiä tapahtunutkaan) Mutta pelkkä ajatus olla paikassa, josta ei pääse pois, saa oloni levottomaksi. Pelkään yksin jäämistä, pelkään pelkäämistä. Pelkään osastolle joutumista, hullun kirjoihin kuulumista. Pelkään lääkäreitä, ja ennen kaikkea lääkkeitä. En uskalla hakea apua.
Pakkohoitoon?
"pelokas"
151239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pakkohoitoon joutumisen kriteerit ovat muistaakseni: vaaraksi itselleen tai muille ja avohuollon toimenpiteet riittämättömät.
Ei sitä ihan äkkiä pakolla joudu, ellei ole aikaisempaa pakkohoitoa, tai laitoshoitoa.
Mäkään en halua osastohoitoa vaikka hoitoa tarvitsisin.
kaksi ihan eri asiaa. Ei masentunut ole hullu, vaan normaali ihminen, joka sattuu olemaan vain sairas. Se sairaus voidaan hoitaa kuntoon pätevällä hoidolla, lääkkeillä ja terapialla.
Itse hoitoon hakeutuvaa ei juuri koskaan määrätä pakkohoitoon. Sitä on turha pelätä. Jos hoitava lääkäri (psykiatri) ehdottaa laitoshoitoa se tapahtuu vasta keskustelujen jälkeen ja potilaan omalla mielipiteellä on siinä ratkaiseva merkitys.
Suurin osa masennustapauksista pytytään hoitamaan ilman laitoshoitoa. Eikä siellä laitoksessakaan pidetä ketään yli sen mitä on todella tarve. Mitään "kauheuksia" ei osastolla tapahdu ja sieltä pääsee myös lomillekin. Eikä siellä tarvitse pelätä ainakaan yksin jäämistä. Se, että paikalla on koko ajan osaavia hoitajia päinvastoin lisää turvallisuuden tunnetta.
Kun pelkoja on noin paljon kuin sinulla, niin niihin kannattaa todella hakea apua. Muista, että kaikki se hoito tehdään sinun parhaaksesi.
Ensimmäinen askel paranemisprosessissa on todella se, että tuntee tarvitsevansa apua ja uskaltaa ylittää se kynnys, että lähtee hakemaan itselleen apua.
Voita pelkosi ja uskalla hakea apua.
'Ensinnäkin masennus ja hulluus ovat kaksi ihan eri asiaa.'
No, nyt kyllä jätitte avoimeksi että mitä se hulluus sitten on, kun se ei masennusta kerran ole?
hulluus on sitä, että on täyttä ymmärrystä vailla. Ei tajua täysin omaa tilaansa.
Masentuneellakin saattaa olla vääristyneitä käsityksiä, mutta masentunut yleensä tajuaa tai ainakin osaa epäillä, että ne eivät pidä paikkaansa. Ymmärrys toimii, vaikka masentunut ei voikaan, sairaudestaan johtuen, käyttää sitä täysin hyväkseen.
Tunnen itseni turhaksi. Yhtä turhaksi kuin tyhjä pillimehupurkki, jolle ei voi tehdä muuta kuin nakata roskiin tai laittaa kierrätykseen. en tiedä, hullulta tämä mun olo vähän tuntuu...
olen yksin kotona. ovet lukittuina. aamulla soi ovikello, mutta en uskaltanut mennä avaamaan. En enää ymmärrä itseäni. Mitä pelättävää on, jos ovikello soi? Helvetin hyvä kysymys.
Olen levoton. Olen nykyään aina ja kokoajan levoton. Ahdistunut. Tunnen itseni yksinäiseksi, mutta en kaipaa seuraa. Ihmisten seurassa mulla on kokoajan semmonen olo että voisin ampaista karkuun hetkenä minä hyvänsä. Näen maailman erillä tavalla ku muut, niin sanotut terveet ihmiset. en kuitenkaan voi selittää mitä näen. En kellekään. Olen hiljalleen painumassa pohjaan, lähestymässä loppua. Olen yksitoikkosen murheen keskellä, joka saa mut vaikeroimaan heti kun vaan lakkaan hyräilemästä. Se kuluttaa mut loppuun, vähin erin jäytäen.
Tahtoisin hakea apua. En pelkästään itseni tähden, vaan siksi, että olotilani uhkaa hajottaa minun ja minulle rakkaimman ihmisen väliltä kaiken. Tahtoisin sanoa, "Minä en anna periksi" vaikka varsin hyvin tiedän ajautuneeni jo liian kauas ja vastaan hangoittelun olevan täysin turhaa. Enkä enää edes jaksa hangoitella vastaan. Olen suuren virran pyörteessä, joka imaisee minut sisäänsä hetkenä minä hyvänsä. Se on menoa sitten. Pitelen kiinni viimeisistä korsista, joita rantatörmällä kasvaa, mutta ne katkeavat, yksi kerrallaan.
En tahdo satuttaa rakkaintani omalla pahalla olollani, mutta en tahtoisi hakea apuakaan. En tiedä mitä tekisin.
Mulla ei ole enää minkäänlaista vaikutelmaa itsestäni. En ole enää vapaa. En pysty enää tekemään mitä tahdon. En ole enäää vapaa.
tahdonvastaisen hoidon kriteerit menee niin, että on diagnosoitu mielisairaus (nykyään siis mielenterveydenhäiriö) JA on itselleen tai muille vaarallinen (eikä avohoidosta ole ollut toivottua tulosta). Ja mitä sinuun nyt tulee, tuskin täyttäisit kriteerejä, mutta toisaalta apua tarvitset, että et missään vaiheessa kriteerejä täyttäisikään. Rohkeasti vain apua hakemaan ja muista, että sairaalat ovat tälläkin hetkellä jopa ylikansoitettuja (riippuu tietysti paikkakunnasta), mutta luultavasti lääkäri viimeiseen asti suosii avohoitoa. Jos taas sinusta tuntuu, että koti ei ole tällä hetkellä sinulle hyvä paikka tms. voit ihan itse hakeutua sairaalahoitoon, sieltä pääsee pois, jos koet, että siitä ei ole kuin haittaa pelkojesi vuoksi.
Meitä kaikkia sitoo lähimmäisenrakkaus. Se saa jopa jotkut meistä kirjoittamaan vastauksia tälle palstalle.
Kun kiertelet ja kaartelet noissa mielesi koukeroissa muista, että sinullekin löytyy apua, kunhan vaan päätät hakea sitä. Ymmärrän hyvin, että sinua helpottaa kirjoittaa siitä kaikesta tuskasta ja ahdistuksesta, jonka liität ajatuksiisi lopun väistämättömästä lähestymisestä.
Se on kuitenkin tietyssä mielessä kaikki harhaa. Ei sellaista väistämätöntä kohtaloa yksinkertaisesti ole. Ei sinulla eikä kenelläkään muulla. Voit omilla ratkaisuillasi vaikuttaa asioihisi. Sinulla on avaimet omaan kohtaloosi. Käytä niitä.
Et myöskään ole ajautunut niin kauas, että vastaan hangoittelu olisi jo turhaa. Sen voi todeta helposti siitä, mitä ja miten kirjoitat: kaipaat tulla rakastetuksi ja huomioon otetuksi.
Se on hyvä merkki, joka pitää sisällään toivon siemenen, joka taas voi johtaa sinut polulle, joka vie kohti sitä parempaa päämäärää. Uskalla nähdä asiat ja tartu siihen toivon siemeneen, joka vie parannuksen tielle.
Uskon, että pitkäkestoisesta terapiasta voisi olla sinulle todella hyötyä. Se on monissa tapauksissa paljon enemmän kuin mitä lääkkeet voivat koskaan saada aikaan. Mieti sitä ja tahdo hakea apua. Anna muiden auttaa, jos et itse siihen pysty.
"hullu" on tavallinen ihminen, jota pilkallisesti kutsutaan hulluksi. Mielenterveys häiriö on myös masennus ja "hullu" mukaan lukien.
Käytetään mielummin sanaa mielenterveyshäiriö!
itseäni ei häiritse hulluus tai hulluksi kutsuminen, meilläpäin sitä pidetään jopa jonkilaisena edelläkäviän merkkinä, sellaisena että uskaltaa olla erilainen ja tehdä asioita toisin kun on ennen totuttu.
Onhan sanonta että hullu saa olla muttei tyhmä.
HAE APUA ISELLESI!ON SAATAVILLA MONENLASTA HOITOA,KUN VAIN ON ITSE HALUKAS OTTAMAAN SITÄ VASTAAN!VOIMIA SINULLE!
Suurin osa mielenterveys potilaista loukkaantuu hullu nimityksestä. On jonkin verran kokemusta eri puolelta Suomea kierreltyäni mielisairaaloissa ja kuntoutuskodeissa.
käyttämällä fraasia "hullun kirjoihin kuuluminen" sitä että alatte minulle erittelemään mikä on hullu ja mikä mielenterveyshäiriöinen. vaan kun asun tällaisessa tuppukylässä, niin jokainen joka nähdään edes siellä päin missä psykiatrin vastaanotto on, määritellään tärähtäneeksi, ja sitä vältellään. eipä sillä, minua nyt vältellään jo valmiiksi, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.
kävin tk:ssa, sain taas sitten puhelinnumeron, että soita tuonne. ensin pitää oottaa kaks viikkoo että pääsee tk:seen ja sit saa taas oottaa kaks viikkoo että pääsee psykiatrille vai mikä se nyt lienee. siinä on jo kuukausi. puhuttiin eilen mun rakkaan kans, ku se sano että tää on menny niin nopeesti niin paljon pahemmaksi, ja sit että sitä ei huvittas mennä töihin tai kouluun koskaan ja jättää mua tänne yksin, mutta toisaalta ku silläkään ei oo kotona hyvä olla, ku minä oon tämmönen, niin sitten on mukavampi olla töissä. emmää oikeesti halua että mun Rakkaalla ei oo hyvä olla kotona sen takia ku minä oon tämmönen! kaikilla pitäs olla hyvä olla kotona! ihmisen perusoikeus. siinäki yksi syy miks mun ei kannata täällä olla.
mitä muut ajattelevat, kun on itse avun tarpeessa. Loppujen lopuksi sillä, mitä muut (= vieraat ja puolitutut) ajattelevat ja sanovat, ei tässä maailmassa ole juurikaan mitään merkitystä.
Enemmän merkitystä on sillä, mitä ne sinulle kaikkein läheisimmät ihmiset ajattelevat ja tuntevat. Niiden on varmasti paljon helpompi olla kun tietävät, että olet hakemassa itsellesi apua ja sitä kautta myös mahdollisuus tilanteesi parantumiseen lisääntyy.
Voimia ja kärsivällisyyttä!
itse hiljattain osastohoidossa olleena voin kertoa, että nykyään sinne päästään, ei jouduta ( siis äärinmäisen harvoja pakkohoitopäätöksiä lukuunottamatta,mutta alk.peräinen kirjoittaja ei siihen joukkoon kuulu noilla perusteilla ainakaan),
kaikki halukkaat ja hoitoa tarvitsevat eivät pääse sairaalaan,koska ne ovat aivan ylikansoitettuja ja resurssipula vaivaa.(kiitos suomen "hyvien" päättäjien).
Jos hakee apua masennukseen, on siitä vielä todella pitkä matka osastolle, luultavasti todella pitkä matka minkäänlaiseen hoitoon, edes avo-sellaiseen. (valitettavasti).
Eli todellakin kannattaa aloittaa nyt heti se avun hakeminen, ennen kuin on liian myöhäistä eikä enää jaksa.
Moi!
Mielenterveyshäiriöiset ovat kovin herkkiä ihmisiä ja usein arkoja. En tietenkään voi sanoa kenellekkään, miten heitä puhutellaan, mutta pitkään alalla olleena voin vakuuttaa, etteivät siitä "hullu" sanasta tykkää. He ovat muutenkin heikoilla, joten tämän vuoksi kirjoitin asiasta. Tuo sanonta pyörii psyykkisesti terveiden suussa ja uskon, että sillä ei haluta loukata ketään mielenterveys ongelmista kärsiviä.