susi asiaa

susi hukkanen

VAPAA JULKAISTAVAKSI

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON TIEDOTE

Avoin kirje luonnonsuojelujärjestöille ja –viranomaisille

LUONNON HOITOA JA SUOJELUA         

Luonnonsuojelujärjestöillä ja Suomen Metsästäjäliitolla on pitkälle samankaltainen tavoite: elinvoimainen, uusiutuva puhdas luonto. Kärjistäen ja provosoiden voi todeta eron olevan siinä, että metsästäjät haluavat hoitaa ja hyödyntää metsiä, peltoja ja niiden eläimiä, kun suojelijat haluavat jättää nämä enenevästi koskemattomiksi. Metsästäjät kokevat tavallani, että hyödyntämättä luontoa ei olisi tämän kirjoittajaa, ei lukijaa, ei metsästäjää eikä luonnonsuojelijaa, ei maaseudulla eikä kaupungissa.

Näkemyseromme kasvavat, mitä enemmän tulee kieltoja, käskyjä ja esteitä metsästykselle ja muulle luonnon kestävälle käytölle. Etenkin silloin kun tavalliset kansalaiset eivät esteitä hyväksy tai ymmärrä. Saalis on tietenkin tärkeä luonnon anti metsästäjälle, mutta tiukasti lailla säädellyn harrastuksemme tulokset koituvat kaikkien eduksi kotipiirissä, pelloilla, metsissä ja maanteillä. Teemme siis myös yhteiskuntapalvelua, jonka merkitys valkenisi jo vuodenkin tauon seurauksena.

Akuutti näkemyksemme ristiriita on suurpetokysymys, erityisesti susi. Itärajallamme tilanne on karannut käsistä niin, että ihmiset pannaan ”suojaan” sähkökarsinaan susien terrorisoidessa vapaasti ulkopuolella, juuri nyt lisääntymispuuhissa. Vahinkoja korvataan yhteiskunnaan verorahoilla, vaikka oikea maksumies olisi se taho, joka estää vahinkojen torjumisen. Aiheellista petopelkoa ei voi poistaa rahallakaan.

Ongelma kasvaa ja leviää hallitsemattomasti. Turun puolessa Mynämäessä useasti havaittu susi lähestyi katuvalossa bussipysäkillä koulukyytiä odottanutta poikaa. Pelko puhkesi pakojuoksuun kotiportaille suden ollessa parinkymmenen metrin etäisyydellä. Vakka-Suomen poliisi antoi sudelle tappotuomion. itsensä toteutettavaksi metsästäjien avustamana. Kunnioittava hatunnosto rikoskomisario Pentti Koskelle esikuntineen itseni lisäksi 150 000 jäseneltämme. Teitte miehen työn myös susikannallemme, joka näin menetellen ohjautuu luonnollisille asuinsijoilleen salomaille. Siellä ne saavat olemassaolon oikeutuksen.

Samoilla Turun seuduilla asustaa viranomaistietojen mukaan viiden suden lauma, metsästäjien havaintojen perusteella toinenkin ja lisäksi yksinäisiä jolkottelijoita. Rohkenen ennustaa, että tämä kanta vielä tänä vuonna lähentelee kahtakymmentä parin pentueen nähtyä päivänvalon. Nykykäytännöllä maassa tulee olemaan hyvin pian susia yli 1 000 yksilöä.

Susi ei ole käytännössä enää uhanalainen Suomessa, keskeisessä Euroopassa kylläkin. Koko maan kattava Suomen Metsästäjäliitto on vakavasti huolissaan.susikannan kasvusta ja esteettömästä leviämisestä luonnonvastaisesti ihmisen elinpiiriin. Liittohallituksemme velvoittamana tuon julki esityksemme, että susi on poistettava Suomessa uhanalaisten luettelosta ja että sen metsästyksestä on voitava päättää kansallisesti niin, ettei maatamme pidetä Euroopan susiaittana kansalaisten tahdon vastaisesti.

Pyydän muitakin luonnonsuojelujärjestöjä mukaan tähän susikantamme hoitotyöhön. Keskittymien eliminoimiseksi ja vaaratilanteiden torjumiseksi riistaviranomaisilta odotetaan yhdenmukaista suhtautumista asiaan koko maassa. Susi on peto, eikä geeneilleen mitään voi. Ongelmat ovat meidän ihmisten aiheuttamia. - Odottaen kummaltakin taholta julkista kannanottoa merkitsen vakavasti RAKENNELLAAN!

Esko Eela
Puheenjohtaja
Suomen Metsästäjäliitto

13

1194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helevetissä...

      ..ihanko totta? Voe kaoheata!

    • ja kohta

      Kohta näemme, kuinka fiksut/pätemisen tarpeessa olevat nyhjäkkeet tulevat repimään päätänsä älyttömillä viesteillänsä unohtaen mikä alkuperäinen asia oli.

      • .ertukka.

        tässäpä purtavaa.mutta suojelupiiri ei osaa rakentavasti hoitaa omaa osaansa asiassa.alkaa helvetinmoinen meteli.puuttuu oikea tieto asiasta.rattaat pyörii mutta hitaasti,liian hitaasti.


    • hysteerikkojen

      uikutusta ja sonnan suoltamista aina vaan, tällä kertaa hieman hienommin puettuna. Nykyisellä susien määrällä ei ole mitään todellista uhkaa kenellekään ihmiselle. Ottakaa järki käteen ja antakaa susien rauhassa tonkia joskus muutama roskapönttö tai syödä nälkäänsä pari koiraa, ei se niin vakavaa ole.

      Miksiköhän juuri metsästäjäporukka niin raivoisasti haluaisi hävittää suden kun tavallinen ihminen ei susista juuri välitä. Enpä tiedä yhtäkään mummoa joka ei uskaltaisi marjametsään lähteä susipelon estämänä.

      Onkohan sillä merkitystä, kun kielletään metsästämästä sutta. Tällöin saattaa pikkupojan uho päästä valloilleen ja susi on tapettava kun ei saisi. Vai onko joillakin tappamisvietti niin voimakas, että on vain tapettava jotain jännää, kuten esimerkiksi sutta.

      Kyllä tänne susia mahtuu, myös häirikkö sellaisia. Huvittava koko häirikkötermi tässä tapauksessa. Voihan se tosiaan joitaki häiritä jos tontilla on suden jäljet. Minua ei haittaisi.

      • vielä,

        jotta nallen nykyisen petikaverin vuoksi en nyt jaksa käyttää aikaisempaa nimimerkkiäni.


      • SINÄHÄN OOT

        Koko HÄIRIKKÖ, etkä käsitä ja myönnä sitä.

        Ja luultavimmin oot vielä homo ja asepalveluksesta kieltäytyjä, kun kuvittelet sillä pelillä suomea puolustavasi,hähähähäh.

        Sinusta nähe tämän maan yli kulkee tullenmennen mikä tahansa, kun kuvittelet, että sinua kunnioittaa kaikki.Hähähähä


      • Susien Ihmettelijä

        Ei tarvitse mennä itärajalta kyselemään.
        Kyllä niitä mummoja löytyy jo Turun seudulta, jotka eivät uskalla mennä yksin marjametsään.
        Ja mitäs luulet niiden pelkäävän ? Ei ainakaan eksymistä, kun ovat ikänsä kulkeneet metsissä, mutta enää eivät uskalla.
        Minua ei ainakaan lämmitä suden jäljet tontillani. Ei siksi, että niitä pelkäisin, mutta ne eivät todellakaan kuulu ihmisten pihoille.
        Siksi kysynkin seuraavaa, koska olemme tulleet aivan hyvin toimeen vähäisellä susimäärällä: MIHIN IHMEESEEN me tarvitsemme suurta susipopulaatiota ??
        Vastatkaa nyt ihmeessä joku, jolla on todellista tietoa. Viherpiiperöiden on turha vaivautua.
        SUSIKANTA EI MITENKÄÄN OLE UHATTUNA !


      • Erätyttö-90

        Et taida olla koiranomistaja? "Ottakaa järki käteen ja antakaa susien rauhassa tonkia joskus muutama roskapönttö tai syödä nälkäänsä pari koiraa, ei se niin vakavaa ole."
        Kyllä se vaan pistää aika vakavaksi, kun olet ajanut autolla tuhansia kilometrejä, ostanut sadoilla euroilla ruokaa, kävellyt satoja kilometrejä, maksanut näyttelymaksut, rokotukset, eläinlääkärikäynnit, hirvenhaukkukoemaksut ja monia muita kuluja saadaksesi 3,5 vuotiaan kaksoisvalio jämtlanninpystykorva uroksen, Mossen. JA ENNEN KAIKKEA, kiintynyt koiraan, koirasta on 3,5 vuodessa kerennyt tulla rakas perheenjäsen. Sitten... 2 sutta hyökkää koiran kimppuun ilman mitään järkevää syytä. Sudet vain raatelivat Mossen kuoliaaksi, sen enempää Mossea syömättä. Nälkäkään niillä ei siis ollut. Tämä ei ole ainoastaan Mosseen sopiva kuvaus. Jo pelkästään Kaavilla, alle 4000 asukkaan paikkakunnalla sudet ovat raadelleet TODISTETUSTI kymmeniä koiria tämän talven aikana! Ja kaikki omistajat ovat varmasti käyneet läpi saman surun. Ota sinä mies järki käteen ja mieti asiaa uudestaan! Jos 16-20 sutta ei ole sinusta paljon, niin entäs vuoden päästä, kun näillä jokaisella susiparilla on muutamia pentuja? Ja puhun nyt pienestä paikkakunnasta susialueiden keskellä...


      • Suden Metsä.
        Susien Ihmettelijä kirjoitti:

        Ei tarvitse mennä itärajalta kyselemään.
        Kyllä niitä mummoja löytyy jo Turun seudulta, jotka eivät uskalla mennä yksin marjametsään.
        Ja mitäs luulet niiden pelkäävän ? Ei ainakaan eksymistä, kun ovat ikänsä kulkeneet metsissä, mutta enää eivät uskalla.
        Minua ei ainakaan lämmitä suden jäljet tontillani. Ei siksi, että niitä pelkäisin, mutta ne eivät todellakaan kuulu ihmisten pihoille.
        Siksi kysynkin seuraavaa, koska olemme tulleet aivan hyvin toimeen vähäisellä susimäärällä: MIHIN IHMEESEEN me tarvitsemme suurta susipopulaatiota ??
        Vastatkaa nyt ihmeessä joku, jolla on todellista tietoa. Viherpiiperöiden on turha vaivautua.
        SUSIKANTA EI MITENKÄÄN OLE UHATTUNA !

        Ihmiset ovat alunperin tullut susien reviirille.Susia tarvitaan pitämään
        hirvi- ja peurakanta sopivilla lukemilla.


    • Mutta nuo nulikat

      Ja kakarat kun ovat sen sortin hippihyppiäisiä, että ne ei käsitä mitään muuta, kuin omat keskenkasvuiset luulonsa ja poloset kuvittelevat sen olevan oikein.

      Muka ovat luonnosuojelijoita, VOI VITSI.

      Liiat sudet nurin ja nopeasti, se on taatusti toimivin tekniikka.

    • Erätyttö-90

      Olen 16-vuotias metsästäjä ja koiranomistaja Pohjois-Savosta. Olen koko pienen ikäni ollut mukana riistajahdissa isäni mukana ja viime vuodet olen ollut mukana aseen kanssa. Menneenä syksynä, metsästysharrastus tuli mahdottomaksi koko itä-suomen alueella. Sudet valtasivat alueita ja se koitui kymmenien koirien kuolemaksi. Henkilökohtaisesti sain myös kokea susien verenhimon menettäessämme 3,5 vuotiaan kaksoisvalio jämtlanninpystykorva Mossen. Enää ei puhuta siitä, että "sudet tappavat elääkseen" ja että "susien vaistot ohjaavat niitä". Pikkulapsetkin joudutaan kuljettamaan kouluun kotirappusilta susipelon takia!! Onko se oikein, että me "saloilla asuvat" joudumme kärsimään siitä, että susien annetaan levitä kotikulmillemme ja ne jopa ajetaan kaupungeista meidän kiusaksemme?
      Ainoastaan Kaavin alueella todettiin talvella 2006 liikkuvan jo 16-20 sutta. Entäs sitten, kun nämä tekevät pennut? Ei muutaman suden kaatolupa auta asiaa, jos laumoja ei saada hajotettua. Ajetaanko meidät, viimeisetkin syrjäkylien asukkaat, pois kodeistamme suuriin kasvukeskuksiin susipelon takia? Ote keskustelun aloittajan tekstistä: "Teitte miehen työn myös susikannallemme, joka näin menetellen ohjautuu luonnollisille asuinsijoilleen salomaille. Siellä ne saavat olemassaolon oikeutuksen." Kaupunkeihin menneet sudet ovat tottuneet ihmisiin ja elämään ja jopa pelkäävät ja juoksevat karkuun ihmisiä nähdessään, nälkäisiä yksilöitä lukuunottamatta. Kuinkas käy, kun nälkäinen saloilla elellyt susi sattuu törmäämään pieneen koulumatkallaan olevaan tyttöön? Se näkee tytön helppona saaliina.
      Suomen päättäjät eivät ymmärrä tilannettamme. Olen myös nuoren jämtlanninpystykorvan omistaja ja koulutus on käynyt mahdottomaksi susipelon takia. Koiriani en uskalla laskea irti edes omalla pihamaalla, koska susien ulvonta kuuluu yöllä sisällekin ikkunan ollessa auki. Miten kauan meidän pitää tätä kestää? Laitetaan suomen kansanedustajat pariksi viikoksi meidän asuinpaikoillemme elämään esimerkiksi koirien ja lapsien kanssa! Eivät he muuten tunnu ymmärtävän tilannettamme.

      • millasta

        paskaa nuori ja tyhmä turpavärkkisi suoltaa


      • men 0 wild 1

        nää hysteeriset kepulaiset landepaukut ja juntit oikein on!!! hankkikaa urpot elämä ja jättäkää ne sudet rauhaan. koittakaa edes kerran elämässänne poistua sieltä kotopirtistä ja käydä ihmisten ilmoilla niin ehkä uhdohdatte ne 'kauheat' pedot edes hetkeksi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1463
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1281
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1144
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      276
      922
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe