Olen alkanut miettiä, olenko ollenkaan kykenevä ystävystymään ja pitämään ystävyyttä yllä. Mulla on neurologinen oireyhtymä joka tekee sosiaalisesta kanssakäymisestä hankalaa. En osaa kovin hyvin tulkita muiden ilmeitä, äänensävyjä, eleitä ym. ja olen huono viestimään itse sanattomasti. Se aiheuttaa kaikenlaisia väärinymmärryksiä puolin ja toisin. En vaan ymmärrä sanatonta viestintää kunnolla, vaikka kuinka yrittäisin opetella sitä. Mun on myös vaikea ymmärtää monia sosiaalisia pelisääntöjä, kuten sitä miksi pitää jutella kaiken maailman turhanpäiväisyyksistä ennen kuin voi ystävystyä.
Olen keskimääräistä älykkäämpi ja tulevaisuus näyttää muuten oikein valoisalta, mutta sosiaaliset tilanteet tuottaa pahoja vaikeuksia. Uskon kyllä että jostain löytyy opiskelujen päätyttyä työnantaja, joka osaa arvostaa kykyjäni puutteistani huolimatta. Mutta sitä mun on vaikea uskoa, että jostain löytyisi ystävä, joka on älyltään kutakuinkin normaali ja suhtautuu sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksiini ymmärtäväisen kärsivällisesti. Ei sellaista ole olemassakaan, joten tulevaisuuteni on pelkkää yksinäisyyttä täynnä.
Olen keskimääräistä älykkäämpi ja tulevaisuus näyttää muuten oikein valoisalta, mutta sosiaaliset tilanteet tuottaa pahoja vaikeuksia. Uskon kyllä että jostain löytyy opiskelujen päätyttyä työnantaja, joka osaa arvostaa kykyjäni puutteistani huolimatta. Mutta sitä mun on vaikea uskoa, että jostain löytyisi ystävä, joka on älyltään kutakuinkin normaali ja suhtautuu sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksiini ymmärtäväisen kärsivällisesti. Ei sellaista ole olemassakaan, joten tulevaisuuteni on pelkkää yksinäisyyttä täynnä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et sinä yksin jää. Itsellä ei ole neurologista vaivaa, olen muuten vain todella ujo ja sisäänpäinvetäytyvä.
Älyni tasoa en osaa sanoa. Monet testit väittävät sitä keskimääräistä suuremmaksi, mutten ole jaksanut asiaan sen pahemmin paneutua.
Kyllä sinä ystävän löydät, varmasti sellaisen joka ymmärtää. Onhan maailmassa miljoonia ihmisiä :)
Olin nuorena kenties vastaavantapaisessa tilanteessa. Tunsin, että olin viivytellyt liian kauan turvallisessa tynnyrissä tutustumatta todelliseen elämän arkeen. Vihasin nuoria aikuisia, joille kaikki tuntui olevan selvää elämässä. Erityisesti kadehdin heidän tilannetajuaan ja kykyä luodata kanssaihmisiä. Minua auttoivat lähinnä nämä keinot:
Huoli kyseisestä asiasta toiveikkaalla tavalla. Se ylläpitää alitajuista yritystä ymmärtää paremmin salattuja vaikuttimia.
Tutustuminen todellisiin tapahtumiin eri ihmisten elämässä. Tämä tietysti edellyttää sitä, että luopuu eristyneisyydestä ja kuuntelee herkällä korvalla. Teoreettispainotteisen opiskelun aikana tulee ajautuneeksi tunteiden kätkemiseen. Yritä vapauttaa itsesi tässäkin suhteessa.Ja vielä: Salli pettymystenkin tulla vierailulle elämääsi.
Kerro vain missä asut,niin minä voin olla ystäväsi,huolimatta ongelmastasi.